Hae
Emmi Anniina

Läheisyyden monet ulottuvuudet – mitä olen oppinut 20 vuoden parisuhteessa

Kirjoittelin Instagramiin läheisyyden monista ulottuvuuksista. Huomasin sen koskettavan monia ihmisiä, joten päätin tehdä laajemman tekstin tänne blogin puolelle.

Kun on saanut kulkea parisuhteessa saman ihmisen rinnalla 20 vuotta, on väistämättä tullut tutuksi monenlaiset läheisyyden muodot. Alussa läheisyys saattoi tarkoittaa enemmän fyysistä vetovoimaa ja yhdessä vietettyä aikaa. Vuosien varrella olen kuitenkin huomannut, että läheisyys on paljon syvempi ja moniulotteisempi kudelma. Se ei ole yksi asia, vaan joukko erilaisia tasoja, jotka yhdessä luovat suhteen syvyyden ja kestävyyden.

läheisyys

Kuvaaja: Jukka Tuohino

Läheisyyden eri muodot

Älyllinen läheisyys
Kun ajatuksia ja ideoita jaetaan, syntyy tila, jossa voidaan kasvaa yhdessä. Älyllinen läheisyys ei tarkoita vain sitä, että ollaan samaa mieltä – päinvastoin, se rakentuu usein myös turvallisesta erimielisyydestä. Keskustelut, joissa saa haastaa toista ja tulla itse haastetuksi, pitävät suhteen virkeänä ja tuovat molemmille uusia näkökulmia.

Emotionaalinen läheisyys
Tämä on rohkeutta puhua tunteista ja olla rehellinen silloinkin, kun se pelottaa. Emotionaalinen läheisyys syntyy, kun uskaltaa näyttää haavoittuvuutensa ja tietää, että toinen ottaa sen vastaan ilman tuomitsemista. Pitkässä suhteessa juuri tämä ulottuvuus on usein se, joka luo syvimmän luottamuksen.

Sosiaalinen läheisyys
Arjen jakaminen, yhteiset muistot ja kiinnostus toisen elämään myös silloin, kun ollaan erillään, kuuluvat sosiaaliseen läheisyyteen. Se on sitä, että tiedät, mitä toiselle kuuluu, ja jaat oman maailmasi vastavuoroisesti. Ilman tätä suhde voi helposti ajautua rinnakkaisiksi elämiksi.

Henkinen läheisyys
Tämä voi tarkoittaa uskoa, arvoja tai elämän merkityksen pohdintaa yhdessä. Joillekin se on uskontoa tai meditaatiota, toisille keskusteluja elämän suunnasta ja syvemmistä kysymyksistä. Kun sielunmaisemia avataan, syntyy side, jota on vaikea korvata millään muulla.

Fyysinen läheisyys
Usein ensimmäisenä mieleen tuleva läheisyyden muoto, mutta samalla vain yksi osa kokonaisuutta. Fyysinen läheisyys sisältää kosketuksen, hellyyden ja seksuaalisuuden – mutta sen laatu ja merkitys muuttuvat ajan myötä. Se on usein syvimmillään silloin, kun muut läheisyyden tasot ovat kunnossa.

Luova läheisyys
Kun tehdään yhdessä jotain uutta – oli se sitten taideprojekti, yrityksen rakentaminen tai vaikkapa sisustaminen – syntyy luovaa läheisyyttä. Se antaa tunteen siitä, että rakennamme jotain yhteistä, joka ylittää arjen velvollisuudet.

Kokemuksellinen läheisyys
Matkat, seikkailut ja uudet kokemukset vahvistavat suhdetta. Yhtä lailla myös haastavat ajat, joista on selviydytty yhdessä, voivat rakentaa voimakasta kokemuksellista läheisyyttä. Jaetut tarinat ja muistot jäävät osaksi suhteen identiteettiä.

Konfliktiläheisyys
Ehkä vähiten puhuttu, mutta sitäkin tärkeämpi. Läheisyys ei katoa, vaikka riitoja tulee – tärkeämpää on, miten riidellään ja ennen kaikkea, miten palataan yhteen. Konfliktit voivat jopa syventää suhdetta, jos ne käydään rakentavasti ja jos niiden jälkeen löytyy takaisin yhteys ja lempeys.

Läheisyyden kudelma

Olen huomannut, että eri elämänvaiheissa painottuvat eri läheisyyden muodot. Pienten lasten kanssa eläessä korostui sosiaalinen ja kokemuksellinen läheisyys – yhdessä selviytyminen arjesta. Myöhemmin tilaa on löytynyt taas enemmän emotionaaliselle ja henkiselle läheisyydelle. Fyysinen läheisyys on puolestaan saanut uusia sävyjä, kun se ei ole ollut vain intohimoa, vaan myös syvää hellyyttä ja turvaa.

Läheisyys ei ole staattinen tila, vaan elävä ja muuttuva suhteen sydän. Kun eri kerrokset kietoutuvat yhteen, syntyy side, joka kantaa niin arjessa kuin elämän myrskyissä.

pohdittavaa ja keskusteltavaa

Mikä näistä läheisyyden muodoista on sinulle tärkein? Tai ehkä sellainen, jota haluaisit vahvistaa omassa elämässäsi? Olisi ihana kuulla ajatuksiasi.

Jos olet parisuhteessa, niin ehkä jaat tämän kirjoituksen puolisollesi, jotta voitte yhdessä katsastaa suhteen läheisyystilanteen?

läheisyys

Kuvaaja: Jukka Tuohino

Tässä vielä tarkempaa kysymyspankkia teille käytettäväksi:

Yleisesti läheisyydestä

  • Miltä sana läheisyys teistä tuntuu tällä hetkellä?

  • Milloin viimeksi tunsit olosi oikeasti läheiseksi toisen kanssa – ja miksi juuri silloin?

  • Onko jotain, mitä kaipaisit lisää yhteiseen läheisyyteen?

Älyllinen läheisyys

  • Milloin viimeksi olette käyneet keskustelun, joka sai teidät molemmat ajattelemaan uusin silmin?

  • Onko teillä jotain aihetta, josta olette eri mieltä, mutta joka silti yhdistää teitä keskustelun tasolla?

Emotionaalinen läheisyys

  • Uskallatko näyttää kaikki tunteesi puolisollesi – myös ne vähemmän kauniit?

  • Milloin viimeksi toinen sai sinut tuntemaan, että sinut nähdään ja ymmärretään?

Sosiaalinen läheisyys

  • Minkä arjen hetken jaatte useimmin?

  • Onko jotain pientä tapaa, joka pitää teidät yhteydessä kiireen keskellä?

Henkinen läheisyys

  • Puhutteko koskaan elämän merkityksestä, arvoista tai uskosta?

  • Millainen “syvä keskustelu” on jäänyt mieleen teidän väliltänne?

Fyysinen läheisyys

  • Miten hellyys näkyy teidän arjessanne?

  • Onko kosketus teille luonnollista vai jotain, jota pitää vähän muistuttaa mieleen?

Luova läheisyys

  • Mitä tykkäätte tehdä yhdessä niin, että syntyy jotain uutta – vaikka pieniä juttuja?

  • Onko teillä yhteisiä haaveita, joita voisi alkaa toteuttaa pienin askelin?

Kokemuksellinen läheisyys

  • Mikä yhteinen muisto on teille tärkeä?

  • Millaisen uuden kokemuksen haluaisitte jakaa tulevaisuudessa?

Konfliktiläheisyys

  • Miten teillä riidellään – ja miten sovitaan?

  • Mitä opitte toisistanne viimeisimmän erimielisyyden aikana?

Voitte vaikka valita muutaman kysymyksen viikossa ja jutella niistä rauhassa – vaikka iltateen äärellä tai kävelyllä. Tärkeintä ei ole vastaukset, vaan se, että uskalletaan pysähtyä toisen äärelle.


Omien kokemusten lisäksi lähteitä ja inspiraatiota aiheeseen vuosikymmenten varrelta:

  • John & Julie Gottmanin tutkimukset parisuhteista ja läheisyydestä
  • Sue Johnsonin työ tunnekeskeisen pariterapian parissa
  • Erilaiset ihmissuhteiden ja läheisyyden muotoja käsittelevät self-help -kirjat ja terapeuttien näkökulmat

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG ja TikTok: @emmianniinajansson

FB: @emmianniinablog

Kaupallinen yhteistyö

Mitä syntyy, kun yhdistää kampaamopalvelut ja äänimaljat: Hiushoitola Usva

Kaupallinen yhteistyö: Hiushoitola Usva

Ehkä muistattekin, että olen käynyt jo vuosia samalla kampaajalla, ihanalla Rosalla. Tänä vuonna Rosa perusti ikioman kampaamon Hämeenlinnaan, joten oli ilo päästä kurkkaamaan Rosan uuteen tilaan ja tietenkin myös päivittämään oma kuontalo kuntoon. Hiushoitola Usvassa Rosa pääsee vihdoin yhdistämään kaksi upeaa palvelua: äänimaljat ja kampaamopalvelut – wau!

Hiushoitola Usva

Mitä Hiushoitola Usvassa tehdään?

Usvassa yhdistyvät hiustenhoito, hyvinvointigenre ja oma ihana hemmotteluhetki. Pääsin testaamaan asiakkaana äänimaljahoitoa ja se kyllä todella sopii kampaamoympäristöönkin. Olen aiemmin käynyt monesti äänimaljahoidoissa ryhmissä ja olen tottunut lepäämään matolla hoidon ajan. Kampaamossa äänimaljahoito toteutetaan istuen, mutta hakien silti hyvät ja rentoutuneet asennot. Rosa on käynyt äänimaljahoitajakoulutuksen, joten hän ei soittele ilman kokemusta.

Kun Rosan äänimaljapalvelun yhdistää Rosan itse sisustamaan kauniiseen kampaamoympäristöön ja Rosan välittömään, hauskaan ja täydellisen läsnäolevaan olemukseen, on hiusten lisäksi hoidettu mieli ja kehokin, kun Hiushoitola Usvan ovesta astuu ulos! Tiedän, että tämä on paljon sanottu, mutta kerta toisensa jälkeen haluan mennä Rosan luokse juuri näistä syistä (ja kyllä, edelleen täältä Kuopiosta käyn kampaajalla Hämeenlinnassa).

Hiushoitola Usva

Ekoa minulle kiitos!

Minä olen koko Rosan luona käymisen ajan halunnut ekokampaamopalveluita hiuksiini. Minuun hiushistoriani on tosi värikäs (jep!), mutta nyt olen valinnut hillityn linjan. En halua käydä usein kampaajalla, joten tämä on oikeastaan ainoa vaihtoehto nyt, jos kotona en ala värjäillä. Minulle Rosa laittaa usein väriksi hennaa ja cassiaa. Ja leikkauksen Rosa tekee energialeikkauksen kaavalla.

Hiushoitola Usva

Energialeikkaus

Joillekin ehkä edelleen energialeikkaus on vieras termi. Se ei ole mikään hokus pokus -temppu tai pelkkä markkinointikikka, vaan kokonaisvaltainen tapa lähestyä hiusten leikkaamista. Energialeikkauksessa huomioidaan hiusten luonnollinen kasvusuunta, kallon muoto ja kehon energiavirtaukset.

Leikkauksessa käytettävä saksitekniikka on lempeä ja rauhallinen, eikä hiuksia “katkaista” samalla tavoin kuin tavallisessa leikkauksessa. Lopputuloksena hiukset asettuvat pehmeästi paikoilleen, ja moni kokee, että hiusten elinvoima ja luonnollinen kiilto korostuvat. Ja kyllä – ainakin minun kohdalla tuntuu siltä, että energialeikkaus vaikuttaa myös syvemmällä tasolla. Sen jälkeen olo on kevyempi, ja fiilis ihan eri tavalla “selkeä”. Tämä ei ole pelkkä ulkoinen päivitys, vaan ihan oikeasti myös sisäinen nollaushetki.

Hiushoitola Usva

Hiushoitola Usva

ekovärit

Jos ekovärit eivät ole sinulle vielä tuttu juttu, niin tässä pieni kurkkaus maailmaan, johon itse olen ihastunut täysillä. Ekovärit ovat luonnonmukaisia kasvivärejä – esimerkiksi hennaa, indigoa ja cassiaa – jotka eivät sisällä synteettisiä kemikaaleja, ammoniakkia tai keinotekoisia hajusteita. Niitä ei ole testattu eläimillä, eikä niistä jää jäämiä vesistöihin.

Ekoväreillä ei ”peitetä” hiuksia, vaan väri sitoutuu hiuksen pintaan ja vahvistaa hiusrakennetta. Hiuksista tulee jämäkämmät ja kiiltävämmät – vähän kuin olisi laittanut niihin jonkun superravitsevan hiusnaamion, joka samalla sävyttää.

Hiushoitola Usva

Ja vaikka sävyt eivät ole ihan niin täsmällisiä kuin synteettisissä väreissä, niin lopputulos on usein pehmeämpi, moniulotteisempi ja hiukan elävämpi. Minulla on ollut useimmiten käytössä hennan ja cassian yhdistelmä, joka tuo lämpöä ja kiiltoa minun omaan pohjasävyyn. Joskus sävy erottuu enemmän, joskus vähemmän – mutta fiilis on aina hyvä.

Tämä on vähän kuin valitsisi luonnollisemman ruokavalion tai ekologisemman pesuaineen – ei siksi, että pitäisi, vaan koska se vaan tuntuu oikealta. Ja kun vielä saa hiukset nätiksi ja hyvän mielen päälle, niin win-win!

Hiushoitola Usva

äänimaljat

Ja sitten ne äänimaljat, aaaah ihana uusi lisäys minun kampaamokokemukseen! Äänimaljat saattaa kuulostaa (kirjaimellisesti!) vähän mystiseltä, jos ei ole koskaan kokeillut. Mutta jos stressitasot on tapissa, mieli pyörii miljoonaa tai tarvitsee vain lempeän hetken itselle, niin ai että – suosittelen. Ne eivät ole pelkästään joku ”new age -juttu”, vaan oikeasti kehoon vaikuttava rentoutusmenetelmä, joka tuntuu. Siis ihan fyysisesti.

Rosan hoidoissa äänimaljoja soitetaan niin, että niiden värähtelyt kulkeutuvat kehon läpi. Vaikka hoito tapahtuu istuen, pystyy siinä vaipumaan syvään rentouteen. Se on vähän kuin olisi puoliunessa, vaikka oikeasti onkin tietoinen koko ajan. Mieli rauhoittuu, keho pehmenee ja jostain syystä olo on hoidon jälkeen aina vähän kirkkaampi.

Hiushoitola Usva

täydellinen hyvinvointihetki

Minulle tämä on täydellinen kombo: samaan aikaan hoidetaan hiukset, päätä ja hermostoa. Ei tarvitse valita hemmottelun ja hyvinvoinnin välillä, kun saa ne molemmat yhdellä kertaa. Ja Rosan ote – rauhallinen mutta läsnäoleva – tekee kokemuksesta vielä erityisen.

Hiushoitola Usva ei ole pelkkä kampaamo – se on paikka, jossa pysähdytään, hengähdetään ja lähdetään kevyempänä ulos kuin tultiin. Rosa tekee hiustenhoidosta kokonaisvaltaista hyvinvointia: ekoväreillä ja energialeikkauksella hoidetaan hiusta lempeästi, ja äänimaljojen värähtelyillä tasapainotetaan koko olemusta. Hiushoito, rentoutus ja oma hetki yhdistyvät täällä tavalla, jota en ole muualla kokenut.

Hiushoitola Usva

Hiushoitola Usva sijaitsee Hämeenlinnassa osoitteessa Sibeliuksenkatu 4, ja ajanvaraukset onnistuvat helposti suoraan netissä: KLIK! Rosaan saa yhteyden myös puhelimitse numerosta  045 804 1611, jos haluat kysyä lisää tai varata ajan vaikka äänimaljoihin erikseen.

Varausjärjestelmästä löytyy selkeästi valittavaksi niin leikkaukset, ekovärit kuin äänimaljapalvelut – ja kyllä, voit ottaa vaikka kaikki samalla kerralla. Suosittelen! Usvassa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla kauneudenhoito ja sisäinen hyvinvointi, ja Rosan ammattitaito, huumori ja sydän tekevät siitä ihan omanlaisen maailman.

Hiushoitola Usva

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG ja TikTok: @emmianniinajansson

FB: @emmianniinablog