
Pieni chili, suuri ilo – yhteinen kasvatusprojekti koko perheelle
Kaupallinen yhteistyö: Cropper
Aiomme aloittaa tänä talvena uuden harrastuksen: laittaa kädet multaan ja kasvattaa chiliä koko perheen voimin. Jos kaikki etenee suunnitellusti, projekti tarjoaa lapsille mukavaa käytännön tekemistä ja meille aikuisille tavan tuoda arkeen yhteinen harrastus. Toiveena on, että syksyllä pöydällä odottaa oma chilipurkki – pieni palkinto kasteluvuoroista, yhdessä vietetystä ajasta ja arjen ilosta.
Käyn tässä blogipostauksessa läpi suunnitelmamme kasvatusprojektia varten. Aika näyttää, miten hyvin onnistumme – ja mitä sellaista tulee vastaan, mitä emme osanneet ennakoida etukäteen. 🙂
Miksi juuri chili?
Valitsimme chilin, koska se tuo pienen kipinän arkeen: pikkuruiset siemenet voivat ensi syksynä tarjota oman sadon. Uskon, että lapset innostuvat, kun he saavat seurata kasvua ja olla mukana alusta loppuun. Erityisesti yksi lapsistamme rakastaa chilejä ja hänelle tuodaan matkoiltakin tuliaisina erilaisia chililajikkeita. 😀
Chili viihtyy lämpimässä ja rakastaa valoa, joten asetamme ruukut todennäköisesti keittiön aurinkoisimmalle ikkunalle ja tuemme valon määrää pienellä led-lampulla. Kun ruukkujen lähellä on vähintään 24 astetta ja multa pysyy tasaisen kosteana, taimien pitäisi lähteä kasvuun viimeistään kuukaudessa.
Tavoitteena on, että projekti tarjoaa jokaiselle oman roolin. Lapset ripottelevat siemenet multaan ja sumuttavat nousevia versoja, me vanhemmat jaamme kasteluvuorot ja merkitsemme ensimmäiset nuput kalenteriin. Ja kun syöntivalmiit chilit kypsyvät, ne muistuttavat, että jokaisella oli tärkeä osansa niiden synnyssä. Aiemmin meillä mies on yleensä hoitanut kaikki tällaiset kasvatusurakat ja rakentanut meille edelliseen taloon jopa oman viherseinän, mutta nyt voisi olla koko perheen kasvatusprojektin vuoro! 😉
Miten varaudumme kasvatusprojektiin
Rakennamme keittiön ikkunan eteen minikasvihuoneen, jonka “kattona” toimii pieni led-paneeli. Suojaamme pöydän vahakankaalla tai vastaavalla. Lämpöä pyritään pitämään 24 asteen tuntumassa, jotta chilit saavat mahdollisimman hyvät kasvuolosuhteet.
Siemenet istutetaan 10 cm halkaisijan saviruukkuihin. Kasvatuksen asiantuntija Cropper kertoo, että idätysvaiheessa kasvualustaksi sopii parhaiten kookoskuitu tai kevyt taimimulta. Taimivaiheessa kasvualusta vaihdetaan kookoskuidun ja perliitin seokseen.
Hankimme (tai kaivamme varastostamme) täyden spektrin led-valon, jotta lehdet saavat sekä sinisen että punaisen valon hyödyt. Kaivan kaapista sumutinpullon kastelukannun pariksi ja varaan bambutikkuja varsien myöhempää tukemista varten.
Lapset tekevät ruukkuihin nimikyltit, ja me vanhemmat dokumentoimme chilien kasvua valokuvin vähintään viikon välein. Kun vastuunjako on selvä, arjen vilinässä on helpompi pysähtyä yhteiseen hetkeen.
Led-valo: kotipuutarhamme sydän
Hankimme keittiöön yhden pienen, täyden spektrin led-lampun. Tutkimme netistä, että 30 watin teho riittää hyvin parille ruukulle ilman, että se näkyy merkittävästi sähkölaskussa.
Asiantuntijoiden suositus on sijoittaa lamppu noin 20 sentin päähän taimien latvoista, jotta valo jakautuu tasaisesti eikä multa kuivu liian nopeasti. Ajastimen avulla kasveille annetaan 14 tuntia valoa ja 10 tuntia pimeää – rytmi, joka jäljittelee chilin luonnollista vuorokautta.
Illalla lapset saavat painaa ajastimen testinappia ja tarkistaa, että punainen ja sininen valo syttyvät yhtä aikaa. Me aikuiset seuraamme viikoittaista kasvua valokuvin, jotta muistamme myöhemmin, kuinka nopeasti versot venyivät. Toivon, että tästä rutiinista tulee yhteinen iltahetki ilman älylaitteita ja muita häiriöitä.
Ruukut, multa ja muut tarvikkeet
Istutamme chilit saviruukkuihin, koska ne hengittävät ja haihduttavat ylimääräistä kosteutta juurilta. Alkuun 10 cm ruukku riittää. Kun taimet kasvavat noin 10 cm korkuisiksi, siirrämme ne 15 cm ruukkuihin ja lisäämme bambutikut tukemaan varsia.
Mullaksi valitaan kevyt, chilille tarkoitettu seos, johon taimivaiheessa sekoitetaan hieman perliittiä tuomaan ilmavuutta sekä ripaus luonnonlannoitetta. Ennen kylvöä lapset kostuttavat mullan suihkepullolla niin, että pinta on tasaisen nihkeä muttei märkä.

Chilien kylväminen
Tehtävät jaetaan heti kylvöpäivänä. Lapset tiputtavat siemenet valmiiksi kostutettuun multaan ja painavat ne noin puolen senttimetrin syvyyteen. Me aikuiset merkitsemme lasten omat ruukut nimikylteillä ja suihkutamme pinnan kevyesti, jotta siemenet saavat pehmeän alun. Ruukut peitetään idätyksen ajaksi läpinäkyvillä kansilla, jotta lämpö pysyy tasaisena.
Ruukut siirretään keittiön ikkunan viereen led-lampun alle. Ajastin käynnistyy samana iltana ja lämpömittari asetetaan mullan pinnalle. Ensimmäisinä päivinä seuraamme, että lämpö pysyy vähintään 24 asteen tuntumassa ja pinta kosteana, joten lapset saavat sumuttaa multaa hieman päivittäin. Kekkilä ohjeistaa pitämään mullan kosteuden tasaisena koko idätysvaiheen ajan.
Kun ensimmäiset versot nousevat, kannet poistetaan ja sumutus vaihdetaan altakasteluun. Samalla käynnistyy uusi rutiini: joka ilta iltapalan jälkeen käymme katsomassa versojen venymistä ja tallennamme kuvan kasvupäiväkirjaan. Chilien kasvupyrähdystä on hauska seurata myöhemmin valokuvista.
Arki chiliversojen kanssa
Aamut aloitetaan nopealla hoitorutiinilla. Lasten vastuulla on vilkaista, onko mullan pinta kuiva, ja yhdessä käännämme ruukkuja valon suuntaan. Jos lehdet näyttävät nuupahtavilta, kastelemme altakasteluruukun kautta, jotta varret pysyvät tanakoina.
Sunnuntaisin sekoitamme kastelukannuun miedon ravinneliuoksen. Lapset piirtävät ruukun kylkeen mittaviivan ja merkitsevät varren pituuden väriliidulla – jokainen viikko antaa pienen palkinnon koko perheelle.
Iltaisin lamppu sammuu ajastimella, ja ruukkuja pyöräytetään puolikierrosta, jotta valotus jakautuu tasaisesti. Hiljalleen tästä muodostunee yhteinen pysähtymishetki arjen kiireen keskelle.
Kun sato kypsyy
Ensi syksynä chilipuskat toivottavasti hehkuvat vahvoina punaisina ja keltaisina – valmiina maustamaan syksyn ja talven kokkailuja. Chili on monikäyttöinen lisämauste ja solahtaa moneen ruokaan. Itse olen kyllä chilin suurkuluttaja!
Oman chilisadon antimia aiomme pilkkoa esimerkiksi raikkaaseen koko perheen suosikkiin: fetasalaattiin. Kastikkeeseen voi lisätä hunajaa pehmentämään makua, jotta lapsetkin uskaltavat maistaa. Ajattelin, että loput chilit olisi helppo kuivattaa K-ruoka -ohjeen mukaan uunissa 50 asteen lämmöllä ja jauhaa mausteseokseksi talven keitto- ja pataruokia varten.
Omasta sadosta koostuva chilijauhepurkki saa vuoden päästä koristaa keittiön tasoa ja muistuttaa, että jokainen siemen on yhdessä kasvatettu.
Mitä odotan kasvatusprojektilta?
Toivon, että projekti opettaa lapsille kärsivällisyyttä – siemenestä kypsiin chilipaloihin on monta viikkoa. Jokainen aamu chili muistuttaa, että hyvät asiat syntyvät ajan ja välittämisen kautta. Lapset huomaavat myös, miksi kasteluvuoroista kannattaa pitää kiinni: muuten multa kuivuu ja kasvu hidastuu. Niin me ihmiset kuin chilitkin tarvitsemme ravinnon ja valon lisäksi lämpöä, lempeyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Parisuhteelle projekti antaa uuden, kepeän puheenaiheen, joka ei liity työkuvioihin, kauppalistaan tai perheen kiireisiin aikatauluihin. Toivon, että jaamme onnistumisia ja ratkomme haasteet yhdessä niin, että rutiini hitsaa meitä yhä tiiviimmin. Ensi syksyn chilipurkki keittiön pöydällä muistuttaa siitä, että sen maku syntyi yhteistyöstä, luottamuksesta ja arjen pienistä pysähdyksistä.
Voisiko tällainen projekti olla teidänkin perheelle sopiva? Tallenna blogikirjoitus, jotta löydät ohjeet chilin kasvatukselle helposti! Tai jos olet jo kasvatuskonkari, niin kerrohan kommentteihin sinun parhaat kasvatusvinkkisi!
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:
IG ja TikTok: @emmianniinajansson
FB: @emmianniinablog

Mitä syntyy, kun yhdistää kampaamopalvelut ja äänimaljat: Hiushoitola Usva
Kaupallinen yhteistyö: Hiushoitola Usva
Ehkä muistattekin, että olen käynyt jo vuosia samalla kampaajalla, ihanalla Rosalla. Tänä vuonna Rosa perusti ikioman kampaamon Hämeenlinnaan, joten oli ilo päästä kurkkaamaan Rosan uuteen tilaan ja tietenkin myös päivittämään oma kuontalo kuntoon. Hiushoitola Usvassa Rosa pääsee vihdoin yhdistämään kaksi upeaa palvelua: äänimaljat ja kampaamopalvelut – wau!

Mitä Hiushoitola Usvassa tehdään?
Usvassa yhdistyvät hiustenhoito, hyvinvointigenre ja oma ihana hemmotteluhetki. Pääsin testaamaan asiakkaana äänimaljahoitoa ja se kyllä todella sopii kampaamoympäristöönkin. Olen aiemmin käynyt monesti äänimaljahoidoissa ryhmissä ja olen tottunut lepäämään matolla hoidon ajan. Kampaamossa äänimaljahoito toteutetaan istuen, mutta hakien silti hyvät ja rentoutuneet asennot. Rosa on käynyt äänimaljahoitajakoulutuksen, joten hän ei soittele ilman kokemusta.
Kun Rosan äänimaljapalvelun yhdistää Rosan itse sisustamaan kauniiseen kampaamoympäristöön ja Rosan välittömään, hauskaan ja täydellisen läsnäolevaan olemukseen, on hiusten lisäksi hoidettu mieli ja kehokin, kun Hiushoitola Usvan ovesta astuu ulos! Tiedän, että tämä on paljon sanottu, mutta kerta toisensa jälkeen haluan mennä Rosan luokse juuri näistä syistä (ja kyllä, edelleen täältä Kuopiosta käyn kampaajalla Hämeenlinnassa).

Ekoa minulle kiitos!
Minä olen koko Rosan luona käymisen ajan halunnut ekokampaamopalveluita hiuksiini. Minuun hiushistoriani on tosi värikäs (jep!), mutta nyt olen valinnut hillityn linjan. En halua käydä usein kampaajalla, joten tämä on oikeastaan ainoa vaihtoehto nyt, jos kotona en ala värjäillä. Minulle Rosa laittaa usein väriksi hennaa ja cassiaa. Ja leikkauksen Rosa tekee energialeikkauksen kaavalla.

Energialeikkaus
Joillekin ehkä edelleen energialeikkaus on vieras termi. Se ei ole mikään hokus pokus -temppu tai pelkkä markkinointikikka, vaan kokonaisvaltainen tapa lähestyä hiusten leikkaamista. Energialeikkauksessa huomioidaan hiusten luonnollinen kasvusuunta, kallon muoto ja kehon energiavirtaukset.
Leikkauksessa käytettävä saksitekniikka on lempeä ja rauhallinen, eikä hiuksia “katkaista” samalla tavoin kuin tavallisessa leikkauksessa. Lopputuloksena hiukset asettuvat pehmeästi paikoilleen, ja moni kokee, että hiusten elinvoima ja luonnollinen kiilto korostuvat. Ja kyllä – ainakin minun kohdalla tuntuu siltä, että energialeikkaus vaikuttaa myös syvemmällä tasolla. Sen jälkeen olo on kevyempi, ja fiilis ihan eri tavalla “selkeä”. Tämä ei ole pelkkä ulkoinen päivitys, vaan ihan oikeasti myös sisäinen nollaushetki.

ekovärit
Jos ekovärit eivät ole sinulle vielä tuttu juttu, niin tässä pieni kurkkaus maailmaan, johon itse olen ihastunut täysillä. Ekovärit ovat luonnonmukaisia kasvivärejä – esimerkiksi hennaa, indigoa ja cassiaa – jotka eivät sisällä synteettisiä kemikaaleja, ammoniakkia tai keinotekoisia hajusteita. Niitä ei ole testattu eläimillä, eikä niistä jää jäämiä vesistöihin.
Ekoväreillä ei ”peitetä” hiuksia, vaan väri sitoutuu hiuksen pintaan ja vahvistaa hiusrakennetta. Hiuksista tulee jämäkämmät ja kiiltävämmät – vähän kuin olisi laittanut niihin jonkun superravitsevan hiusnaamion, joka samalla sävyttää.

Ja vaikka sävyt eivät ole ihan niin täsmällisiä kuin synteettisissä väreissä, niin lopputulos on usein pehmeämpi, moniulotteisempi ja hiukan elävämpi. Minulla on ollut useimmiten käytössä hennan ja cassian yhdistelmä, joka tuo lämpöä ja kiiltoa minun omaan pohjasävyyn. Joskus sävy erottuu enemmän, joskus vähemmän – mutta fiilis on aina hyvä.
Tämä on vähän kuin valitsisi luonnollisemman ruokavalion tai ekologisemman pesuaineen – ei siksi, että pitäisi, vaan koska se vaan tuntuu oikealta. Ja kun vielä saa hiukset nätiksi ja hyvän mielen päälle, niin win-win!

äänimaljat
Ja sitten ne äänimaljat, aaaah ihana uusi lisäys minun kampaamokokemukseen! Äänimaljat saattaa kuulostaa (kirjaimellisesti!) vähän mystiseltä, jos ei ole koskaan kokeillut. Mutta jos stressitasot on tapissa, mieli pyörii miljoonaa tai tarvitsee vain lempeän hetken itselle, niin ai että – suosittelen. Ne eivät ole pelkästään joku ”new age -juttu”, vaan oikeasti kehoon vaikuttava rentoutusmenetelmä, joka tuntuu. Siis ihan fyysisesti.
Rosan hoidoissa äänimaljoja soitetaan niin, että niiden värähtelyt kulkeutuvat kehon läpi. Vaikka hoito tapahtuu istuen, pystyy siinä vaipumaan syvään rentouteen. Se on vähän kuin olisi puoliunessa, vaikka oikeasti onkin tietoinen koko ajan. Mieli rauhoittuu, keho pehmenee ja jostain syystä olo on hoidon jälkeen aina vähän kirkkaampi.

täydellinen hyvinvointihetki
Minulle tämä on täydellinen kombo: samaan aikaan hoidetaan hiukset, päätä ja hermostoa. Ei tarvitse valita hemmottelun ja hyvinvoinnin välillä, kun saa ne molemmat yhdellä kertaa. Ja Rosan ote – rauhallinen mutta läsnäoleva – tekee kokemuksesta vielä erityisen.
Hiushoitola Usva ei ole pelkkä kampaamo – se on paikka, jossa pysähdytään, hengähdetään ja lähdetään kevyempänä ulos kuin tultiin. Rosa tekee hiustenhoidosta kokonaisvaltaista hyvinvointia: ekoväreillä ja energialeikkauksella hoidetaan hiusta lempeästi, ja äänimaljojen värähtelyillä tasapainotetaan koko olemusta. Hiushoito, rentoutus ja oma hetki yhdistyvät täällä tavalla, jota en ole muualla kokenut.

Hiushoitola Usva sijaitsee Hämeenlinnassa osoitteessa Sibeliuksenkatu 4, ja ajanvaraukset onnistuvat helposti suoraan netissä: KLIK! Rosaan saa yhteyden myös puhelimitse numerosta 045 804 1611, jos haluat kysyä lisää tai varata ajan vaikka äänimaljoihin erikseen.
Varausjärjestelmästä löytyy selkeästi valittavaksi niin leikkaukset, ekovärit kuin äänimaljapalvelut – ja kyllä, voit ottaa vaikka kaikki samalla kerralla. Suosittelen! Usvassa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla kauneudenhoito ja sisäinen hyvinvointi, ja Rosan ammattitaito, huumori ja sydän tekevät siitä ihan omanlaisen maailman.

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:
IG ja TikTok: @emmianniinajansson
FB: @emmianniinablog


0