Oli torstai 11.7 ja oli jo puoliyö, ehkä jo seuraavan päivän puolella. Olin saanut lapset nukkumaan myöhään, kesälomarytmiä kun heidän kanssa elelemme. Kuten jokaisena iltana, tuonakin iltana kävelin vielä ennen omaa nukkumaanmenoa olohuoneen ikkunan ääreen katsomaan järvimaisemaamme. Se hurmaa minut päivittäin ja aina, kun katson sitä, tunnen syvää kiitollisuutta. Tuona iltana kuitenkin olo oli jostain syystä hämmentynyt. Hämmennyksen tunteen jälkeen tunsin vapauden ja tyhjyyden tunteen. Istahdin sohvalle olemaan hetken läsnä omien tunteiden ja ajatusten kanssa.

Tajusin, että enää en odota äitini olevan elossa. Tunsin vapautta tuosta odotuksen poistumisesta. En odota, että hän soittaisi, en odota, että hän laittaisi viestiä. En odota, että hän on vastassa, kun käyn hänen talollaan. En odota hänen ajavan pihaamme. Joka ikinen päivä ennen tuota, äitini kuolinpäivästä lähtien, olin odottanut. Odottanut niin kiivaasti. Kuvitellut tilanteita, joissa äitini varmasti laittaisi kuvan. Elänyt tilanteita, joissa kuulin jo äitini sanat puhelimessa. Tiesin, mitä hän olisi sanonut ja mitä minä olisin vastannut. Uskoin niin kovasti, että äitini on elossa, että päättelin, että jos ajatuksen voima todella on voimakas, niin ihan oikeasti äitini on elossa, ei ole muuta vaihtoehtoa. Joskushan ihmisille sanotaan, että jos johonkin todella uskoo, niin se tapahtuu. Nyt en enää odota, enää toivon vain, että niin olisi. Toivon, että mitään tällaista kauheaa ei olisi koskaan tapahtunut enkä olisi vanhemmaton alle keski-ikäisenä.

Meillä on äidin taulu keskeisellä paikalla kotona. Katson sitä monta kertaa päivässä ja juttelen äidille äänettömästi tai ääneen. Äiti taulussa vaikuttaa tavallaan todella kaukaiselta, toisaalta niin tutulta. Olo on ristiriitainen. Jos elämässään joka ikinen päivä on soittanut äidille ja ollaan tiedetty toistemme päivistä kaikki lähtien heräämisajankohdasta ja siitä, mitä ollaan syöty päivän aikana, on tämä kahdeksan kuukautta ollut niin raastavaa. En sanoisi, että olisin tottunut vielä siihen, että ei olla yhteydessä, mutta sitä odottaa yhä vähemmän tapahtuvaksi. Ja tietenkin sen uskon katoaminen on erittäin surullista. Mietin, voinko enää sanoa tuntevani sinut. Mietin, muistanko varmasti lopun elämääni, millainen sinä olit.

En ollut ajatellut, että tulisi tällainen yksi hetki, jolloin shokkivaihe muuttuisi seuraavaan. Minulla se kävi niin. Nyt saa alkaa se todellinen surumatka. Se suru, jossa resursseja on vapautettu shokista suruun ja kaipuuseen. Se suru, jossa voin myös levätä ja muistella. Tähän asti suru on ollut shokeeraavaa odotusta. Se on vienyt äärimmäisen paljon resursseja ja se on riepotellut minua miten sattuu.

En usko, että tämäkään surun vaihe olisi helppo. Voin silti kiittää itseäni, että olen jaksanut jo kahdeksan kuukautta ilman tukiverkkoa, ilman äitiä, kaameassa ikävässä ja vieläpä vieraalla paikkakunnalla. Ensimmäisinä päivinä äidin kuoleman jälkeen olin jo valmis lähtemään hänen peräänsä. En lähtenyt, lasten takia jäin. Onneksi jäin. Mutta myöhemmin niiden hetkien pohtiminen on antanut perspektiiviä itselleni, miten syvästä surusta ja shokista onkaan ollut kyse.

Suru on rakkautta. Rakastan sinua äiti.

Meidän perheellä ei tänä kesänä ole muutamaa päivää pidempiä yhteisiä vapaaputkia. Emme kuitenkaan anna sen häiritä meidän kesärientoja, vaan ollaan suunniteltu kaikki yhteiset vapaapäivät tarkasti niin, että saamme niihin mahdutettua paljon sellaista, mitä lapset ovat toivoneet. Perinteinen kesätoivelista, joka tehdään aina koulujenloppumispäivänä, oli tänä vuonna surullisen erilainen, koska kukaan lapsista ei voinut enää kirjoittaa tähänastista ykköstoivettaan Mummon luona oleskelua siihen. 🙁 Kesä on Mummolan puuttumisen takia erittäin surullinen, sillä äitini on halunnut pitää isompia lapsia vuorotellen joka kesä viikon, jopa pari luonaan. Tänä kesänä pieninkin olisi saattanut pystyä olemaan jo kolmekin yötä Mummolassa yhteen putkeen. Koska suruvuoden takia tämä kesä on monilta osin pettymysten kesä lapsille, päätettiin, että yritetään toteuttaa kaikki mahdolliset muut toiveet, mitä heillä on. Täysin kattavasti toivelista ei toteudu (ainakaan omin voimin), mutta ehkäpä puolet toiveista saadaan raksittua!

Tykkimäki ja hotelliyö nyt yliviivattu

Kaikkien poikien toivelistalla oli Tykkimäki ja pienimmän pojan toivelistalla on ollut aina, siis siitä lähtien kun hän oppi puhumaan, hotelliyö Suomessa. Isommat ovatkin kanssani päässeet hotelliin, ja nyt sitten oli myös seitsemänvuotiaan vuoro.

Yövyimme Kouvolassa Original Sokos Hotel Vaakunassa kaksi yötä. Vaikka päivät olivatkin täynnä ohjelmaa, kerkisimme silti aamuisin ja iltaisin nauttia hotellin mukavuuksista.

Mitä kaikkea Kouvolassa voi siis perheen kanssa tehdä?

Tykkimäki, Aquapark ja Actionpark. Käytiin näissä kaikissa ja saatiin päivät aamupäivästä alkuiltaan asti kulumaan hyvin näissä aktiviteeteissa, sillä jokaisessa paikassa oli niin kolmevuotiaalle kuin kolmetoistavuotiaallekin (ja kaikille siinä välissä) paljon mieluista tekemistä!

Kouvolan lakritsin tehtaanmyymälä. Ei voitu vastustaa tuoreiden lakujen houkutusta, vaan käytiin ostamassa muutama pussi menoihin herkkuevääksi mukaan. Tehtaanmyymälän yläkerrasta voi myös päästä kurkkimaan tehtaan toimintaa – se oli jännää lasten mielestä.

Liikennepuisto. Tämän ohi kävelin viime vuonna Kouvolassa töissä ollessani monesti ja silloin mietin, että tänne haluan lapset tuoda Kouvola-lomalla. Yritys oli kyllä hyvä, mutta valitettavasti oltiin vähän liian myöhään liikenteessä, sillä liikennepuisto oli mennyt jo kiinni meidän saapuessamme paikalle. Ensi kerralla sitten!

Niivermäen luontopolku. Huvipuistopäivän päätteeksi oli niin ihanaa mennä maadoittumaan luontokohteeseen, jonka pystyi kävelemään vajaassa tunnissa lasten kanssa. Matkan varrella oli infotauluja ja maisematorni.

Lumon-areenan läheiset puistoalueet. Lumon-areenalla sattui olemaan juuri pesispeli käynnissä, kun käveltiin siitä ohi. Ihmeteltiin hetki paikallista urheiluhuumaa. Ihasteltiin puistojen kukkaloistoa ja käytiin leikkipuistoissa leikkimässä.

Ja paljon jäi tekemättäkin. Paikalliset museot ja ravintolat jäivät nyt kokematta ainakin. Jos sinulla on joku kiva Kouvolavinkki perheille, niin jätä se kommenttiin!

Millainen Sokos Hotel Vaakuna oli mielestämme?

Meidän huone oli Standard Queen Quattro perhehuone, johon mahduttiin kuudella henkilöllä hyvin niin, että kolmevuotias tottuneesti nukkui perhepedissä minun ja mieheni kanssa, isot pojat nukkuivat toisen parisängyn alhaalla ja nuorin poika tuon toisen parisängyn parvella. Huone oli tarpeeksi tilava matkalaukuille ja leikeille. Hotellissa lapsiperhe viihtyy varmasti: sieltä löytyy leikkihuone, iWall-peliseinä sekä piirtämis- ja siirtokuvapiste sekä lautapelien ja kirjojen lainaamispiste. Ja varmasti arvaattekin, että lasten ja aikuisten välisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation valmentajana kiinnitän erittäin suurta huomiota asiakaspalveluun. Tämän suhteen haluan antaa Original Sokos Hotel Vaakuna -hotellille aivan erinomaisen maininnan lasten huomioonottamisesta. Tulo- ja lähtöhetkinä sekä ruokailuhetkinä lapset osattiin ottaa heidät aidosti kohdaten huomioon. Muutaman probleematilanteen eteensattuessa asiat hoidettiin ammattitaitoisesti. Ja koko vierailuhan alkaa siitä, että lapset saavat käsiinsä Kouvola Bingon ja tehtävävihon kynineen. Lapset ovat siis todella tervetulleita tähän hotelliin!

Lisäluksusta hotelliyöpymiseen saatiin perhesaunavuorolla, jossa nautittiin saunasta, poreammeesta, herkuista ja yhdessäolosta. Tuota saunavuoroa suosittelen tosi lämpöisesti, jos omassa huoneessa ei ole saunaa (niin kuin meillä ei ollut), koska muuten saunat ovat erikseen naisille ja miehille (iltaisin saunat ovat päällä klo 17-22). Toki sekin vaihtoehto on ihana, jos haluaa mennä jaetuilla porukoilla rauhoittumaan touhukkaan päivän päätteeksi.

Autolla liikkumisen lisäksi haluttiin tutustua Kouvolaan pyörillä. Yllätykseksemme meidän ei tarvinnut lähteä vuokraamaan kaupunkipyöriä, kun Original Sokos Hotel Vaakunasta sai lainattua Jopoja ihan ilman kustannuksia! Jopoja ei kuitenkaan ollut pienille eikä pienten istuimien kera, joten päätettiin, että minä lähden viettämään pyöräilyhetkiä kaksin kymmenenvuotiaan kanssa, kun mies kävi muiden lasten kanssa yleisellä saunavuorolla. Pyöräilimme läpi keskustan aluetta ja jäätiin tutkimaan muutamaa puistoa ja nähtävyyttä hetkeksi. Kun iltapalanälkä iski, pyöräilimme hotellille keittämään iltakaakaot.

Yleisesti ottaen Original Sokos Hotel Vaakuna on hyvä paikka perheiden majoittua. Joskus jopa saattaa Onni Orava olla vierailemassa aamupalalla – se jäi meiltä kokematta, mutta olisi varmasti ollut tytöllemme mieluinen tapaaminen 😀 Hotellissa on siis mietitty lapsiperheiden ja lasten tarpeita erinomaisesti. Myös aamupalalta löytyi kaikille paljon mieluista syömistä!

Meillä oli kokonaisuudessaan mukava miniloma, tosin melko meneväinen sellainen! Yritettiin luonnollisesti mahduttaa muutamaan päivään paljon tekemistä ja siltä se tuntuikin 😀 Sen lisäksi, että varmasti käymme Tykkimäessä jatkossakin, jäi Kouvolaan paljon tutkittavaa ja tekemistä. Itse kävin viime vuoden noin kerran viikossa Kouvolassa töissä ja jonkin verran kaupunkia tunnenkin, mutta muulle perheelle Kouvola oli tuntemattomampi. Kukkaloiston ja vesinähtävyyksien keskellä kun pyöräiltiin kymmenenvuotiaamme kanssa, hän totesi: ”Kouvola on kaunis kaupunki!”

Instagramini uusimmassa julkaisussa ja stooreista pääset kurkkimaan paljon lisää Kouvolafiiliksiä. Feed-julkaisuun pääset tästä: KLIK! ja stoorit löytyvät ”Menojutut”-kohokohdan lopusta, jos ovat jo kerinneet poistua etusivun kuvakkeesta.

Ihanaa keskikesää kaikille lukijoille! Toivottavasti teilläkin on kivoja reissuja edessäpäin tänä kesänä!