Kaksi vuotta sitten maailma halkesi kahtia.
Kaksi vuotta siitä, kun valo sammui väärästä kohdasta.

Välillä tuntuu, että siitä on ikuisuus.
Välillä, että eilen vielä hengitin samaa ilmaa äitini kanssa.

Silmät kostuvat yhä joka päivä.
Ei enää tulvana, vaan hiljaisina, värittöminä pisaroina,
jotka kulkevat poskilla kuin varjojen kieli.

Äiti on mielessäni — joskus joka tunti,
joskus joka hengenveto.
Suru ei enää huuda, mutta se ei myöskään poistu.
Se on opetellut kuiskaamaan.

Kahdessa vuodessa olen oppinut hengittämään surun sisällä.
En enää taistele sitä vastaan.

Se on meri, johon en enää huku,
vaan jossa kellun, silmät auki pimeään.

Edelleen sattuu.
En usko, että tästä koskaan selvitään.
Ehkä suru ei olekaan sairaus, josta paranee,
vaan tila, jossa oppii elämään.

Jos äiti olisi saanut vanheta,
ehkä olisin osannut päästää.
Mutta kun elämä jäi kesken,
jää surukin aina kesken.

Se lovi, jonka hän jätti, on pohjaton.
Olen yrittänyt täyttää sen hengityksellä,
mutta se vain hengittää takaisin.

Oma identiteetti aikuisena orpona
on kuin peili, josta joku on pyyhkinyt puolet pois.

Eniten kirveltää lasten isovanhemmattomuus.
Se hiljainen tyhjyys, joka täyttää ne hetket,
joissa äidin olisi kuulunut nauraa mukana.

Puhelimessani on ollut kaksi vuotta äitini numero.
Siinä se on — paraatipaikalla,
kuin pieni alttari.

Pitkään mietin siihen soittamista.
Uskallanko?
Entä jos ääni toisesta maailmasta vastaisi?

Lopulta painoin vihreää luuria.
Hetken ajan maailma pysähtyi hengittämään kanssani.

”Tämä numero ei ole käytössä.”

Ne sanat olivat kylmät kuin talviyö.

Harkitsen numeron poistamista.
Mutta miltä tuntuisi poistaa se —
viimeinen ovi, joka ei enää johda mihinkään?

Vaikka äitiä ei ole täällä,
hän on kaikkialla.

Kahvikupin höyryssä,
lapsen silmien hymynkulmassa,
pölynhiukkasissa, jotka tanssivat valossa.

Joskus, kun on hiljaista,
kuulen hänen äänensä mielessäni —
kuin tuuli, joka ei enää puhalla tähän maailmaan.

Kahdessa vuodessa suru on muuttunut.
Sen terävät reunat ovat pehmenneet,
mutta pimeys ei ole kadonnut.

Se on muuttunut syväksi kaipaukseksi,
joka hengittää mukanani,
kuin varjo, joka ei koskaan irtoa.

Olen alkanut kunnioittaa jokaista hengitystä,
jokaista aamua, joka alkaa.
Olen oppinut, että kuolema tekee elämästä totta.

Suru ei enää hajota,
mutta se kulkee kanssani kaikkialle.
Se on tullut kotiin, eikä se aio lähteä.

Ja ehkä juuri siksi,
kaikesta huolimatta,
elämä tuntuu nyt syvemmältä.

Raskaalta ja kauniilta,
kuin sade, joka ei lopu,
mutta ravitsee maan.

Äiti.
Ikävä.
Hiljaisuus.
Ja kiitollisuus, joka kasvaa varjoissa.

Minun leuat ovat olleet jumissa jo yli kymmenen vuotta. Jokainen hammaslääkäri, jolla olen käynyt, on sanonut saman: “Sä et saa leukaa yhtään rennoksi.” Se on aina jäänyt vähän kaihertamaan.

Vuosien aikana olen käynyt useita kertoja paikkaamassa hampaita, jotka lohkeilevat kuin herkästi särkyvä posliini. Mutta mikään ei tuntunut pysyvältä ratkaisulta. Vasta nyt tajusin, että taustalla olikin jotain niin yksinkertaista – ja samalla niin monikerroksista – kuin se, että puren hampaita yhteen liian kovaa. Sekä öisin että stressin keskellä päivisin.

🕊️ Kohtaaminen Ebelingillä

Päädyin Ebeling-hammaslääkärikeskukseen Henriikka Hotulaisen vastaanotolle, ja jo ensikohtaamisella tuli tunne, että olen oikeassa paikassa. Henriikka kuunteli rauhassa, selitti kaiken ymmärrettävästi ja teki hoitosuunnitelman, joka tuntui juuri minulle sopivalta.

En ole koskaan tavannut hammaslääkäriä, joka olisi niin omassa elementissään kuin Henriikka. Se, miten hän kertoo jokaisen vaiheen, lohduttaa ja tsemppaa silloin, kun harmittaa tai sattuu, on ihan omaa luokkaansa. Ja vaikka hän on lämmin ja lempeä, hän on myös realisti.

Me oltaisiin voitu vaihtaa kaikki isot muovipaikkani keraamisiin, mutta Henriikka totesi suoraan ja pilke silmäkulmassa: “Sulla on varmaan rahoillesi muutakin käyttöä. Tehdään vain ne, joista on selkein hyöty ja jotka oikeasti tarvitsevat vaihtoa.” Se tuntui inhimilliseltä ja reilulta.

🦷 Keraamiset paikat ja miksi niillä on väliä

Ennen kiskojen tekoa Henriikka vaihtoi neljän poskihampaan vanhat isot muovipaikat keraamisiin. Keraaminen paikka on vahvempi, kestävämpi ja muodoltaan luonnollisempi kuin muovinen. Se ei myöskään kulu tai lohkeile yhtä helposti, mikä on iso asia, kun purenta on voimakas.

Henriikka painotti, että on tärkeää, että hampaat ja paikat ovat kunnossa ennen kiskojen valmistamista. Eli kiskot ovat tavallaan “viimeinen silaus”, kun kaikki muu on ensin laitettu kuntoon.

😴 Kiskojen teettäminen – pieni asia, iso vaikutus

Alkuun epäilin, miten jaksan ja pystyn käyttää kiskoja joka yö – taas yksi muistettava asia lisää tähän arkeen. Mutta yllättävän nopeasti siitä tuli rutiini, melkeinpä rauhoittava sellainen.
Kiskot auttavat suuta laskeutumaan lepotilaan.

Aamuisin leuat eivät enää olleet sementtiä. Päänjomotusta oli vähemmän, ja hartiat tuntuivat hieman pehmeämmiltä. Oli jotenkin helpompi hengittää ja hymyillä.

Uskon ja luotan, että kiskoista tulee olemaan hyötyä leukojen lopullisen rentoutuksen kannalta – ja vaikka ei olisi, niin ne ainakin suojaavat hampaita lisäkulumiselta. Ja sekin on jo paljon se.

🌿 Keho kertoo, mutta myös kuuntelee

Tämä kokemus on saanut minut miettimään, miten paljon keho yrittää kertoa meille – myös silloin, kun ei itse osata kuunnella. Kova purenta ei ole vain hampaiden juttu, vaan usein merkki siitä, että mieli on ylikierroksilla. Että jännitys ja paine hakevat ulospääsyä jostain kohtaa kehoa.

Kehon viisaus on välillä vähän julma, mutta lopulta aina lempeä opettaja. Se tietää usein ennen mieltä, että nyt on liikaa. Leuat voivat kiristyä, kun elämä kiristää – joskus suojaksi, joskus siksi, että ei vaan ole tilaa hengittää. Mutta jännitys ei ole vihollinen, vaan viesti: pysähdy, kuule minut.

Kun aloin kuunnella kehon merkkejä enkä taistella niitä vastaan, tajusin jotain tärkeää – rentoutuminen ei ole laiskuutta, vaan palautumista. Ja kehon kautta voi parantua myös mieli.

Henriikkakin painotti, että muu hoito on yhtä tärkeää: rentoutushetket, hengähdykset ja stressinhallinta. Leuat voivat olla kiristyneet myös elämän kuormien, pettymysten ja traumojen seurauksena. Mutta kaikkein tärkeintä on muistaa, että tilanne ei ole pysyvä.

Leuan on mahdollista ikiroudastakin saada rentoutumaan. 💛

❤️ Hammasterveys on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia

Hammasterveys on tärkeämpi kuin usein muistetaan. Se vaikuttaa purentaan, päänsärkyihin, uneen ja yleiseen oloon. Ja vaikka hammasoperaatiot voivat olla kalliita, olen vakuuttunut siitä, että ne ovat kaiken sen väärti. Hyvinvoivat hampaat on sijoitus, joka kantaa pitkälle – ja osa sitä, että saa elää kivuttomammin ja vapaammin omassa kehossa.

🌸 Osaavissa käsissä

Minulla ei oo hammaslääkäripelkoa, mutta ei siellä ole koskaan ollut erityisen kivaakaan käydä. Henriikka teki kuitenkin koko kokemuksesta mahdollisimman mukavan – sain kokemuksen, että olen osaavissa ja turvallisissa käsissä. Ja se tunne on harvinaisen arvokas.

Jos tunnistat itsessäsi jännitystä leukojen alueella, huomaat päänsärkyjä, arkoja lihaksia tai lohkeilevia hampaita, voi olla, että purenta kaipaa tarkistusta. Sitä ei tarvitse pelätä – riittää, että uskaltaa mennä.

Olen valtavan kiitollinen Henriikalle ja Ebeling-hammaslääkärikeskukselle. Henriikan rauhallinen, kokonaisvaltainen ja lämmin tapa kohdata sai minut tajuamaan, ettei hammaslääkärikäynti ole vain hoitoa – se on myös huolenpitoa. 🤍

Ebelingin sivut: KLIK!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: