Tänään kirjoittelen teille meidän päivärytmeistä. Sain aiheen lukijatoiveena noin kuukausi sitten. Tämä kirjoitus voi olla minullekin kiinnostava kirjoittaa, sillä en ole asiaa kovin syvästi aiemmin pohtinutkaan. Meillä on suht rento rytmi, eikä vilkuilla kelloa minuutintarkasti.

Esikoisen vähäuniset ensimmäiset vuodet

Vaikka ajattelinkin, että lapsen kanssa joku tietty rytmi voisi olla hyvä, emme koskaan sitä saavuttaneet esikoisen kanssa. Esikoinen kärsi valtavista refluksi- ja allegiaoireista ensimmäiset kaksi vuotta, joten tuskaisessa arjessa ei mitään rytmiä päässyt syntymään. Vauvavuotena esikoinen nukkui pienen pieniä pyrähdyksiä silloin tällöin, huutaen ja tuskaillen suurimman osan valveillaoloajastaan. Ja kun hän nukkui, niin me todellakin vaalimme hänen untaan. Annoimme pienen sairaan pojan nukkua juuri silloin, kun hän kivuiltaan sai nukuttua ja juuri niin pitkään kuin nukutti. Toki välillä oli pakko herättää sovittujen menojen takia, mutta muuten menimme täysin esikoisen ja hänen olonsa ehdoilla. Päiväunet ja yöunet molemmat koostuivat pitkään vain 10 minuutin pätkistä, joten silloin, kun hän nukkui pidempiä pätkiä, niin voitte varmaan arvata, että tahdoimme itsekin nukkua, emmekä miettiä mitään tiettyjä rytmejä.

Esikoinen jätti parivuotiaana päikkärit pois, mutta silloin tällöin nukahteli kuitenkin esimerkiksi autoon, jos sopivasti oltiin liikkeellä. Tämä sama on toistunut niin keskimmäisen kuin kuopuksenkin kohdalla. Kaikki he ovat jättäneet päikkäreitä pois parivuotiaana.

Keskimmäisen vähän paremmat ensimmäiset vuodet

Meillä keskimmäinen kärsi myös allergioista ja refluksista, kuten isoveljensä, mutta vain lievempänä. Hänen kanssaan unitarina menee melko samanlaisesti kuin esikoisenkin kanssa, mutta hän nukkui asteen paremmin, niin yöllä kuin päivällä. Asteen verran tarkoittaa minun kielelläni siis sitä, että jos heräämisiä ei nyt ihan 10 minuutin välein tullut tuota kahta vuotta putkeen, niin ainakin puolen tunnin, tunnin välein. Ja tästä voi jo päätellä, että oikeastaan yhtä väsyneitä olimme kuin esikoisen kanssa. Väsymykseen liittyi heräilyjen lisäksi isäni kuoleman sureminen sekä oman terveyden rakoilu. Vaikka olisimme halunneet suojella keskimmäisen unia ihan yhtä paljon kuin esikoisen, emme pystyneet siihen, sillä esikoisen kerhoon viemiset ja hakemiset hyvin usein katkaisivat keskimmäisen unet. Meillä ei siis edelleenkään ollut rytmiä lapsilla.

Kuopuksen unet eivät katkea sairauteen vaan viemisiin ja hakemisiin

No, entäs sitten tämä terve kuopus? Hänen kohdallaan varmaan saimme päivärytmin onnistumaan? Ehei, emme saaneet! Vaikka sitä hieman yritimmekin, niin epäsäännölliset viennit ja haut katkaisivat todella usein kuopuksen unet. Ennen eskaria keskimmäinen kävi kerhoa, joka oli aluksi klo 9-12, ja sitten myöhemmin klo 13-16. Esikoisen koulu taas loppui joko klo 12 tai 13. Ja kaikki viennit ja haut meidän piti suorittaa, sillä emme asu kovin lähellä kerhoa ja koulua (tai ainakaan niin lähellä, että logistiikka olisi tuolloin toiminut hyvin vientien ja hakujen suhteen). Ja koska meidän pojat käyvät yksityistä koulua, ei kaupunki tarjoa koulukyytiä, vaan kuskaukset hoidetaan itse. Vasta kolmannella luokalla saa lapsi itse kulkea pyörällä/kävellen kouluun.

Niin keskimmäisen kohdalla aikoinaan kuin kuopuksen vauvavuotenakin, isompien poikien iltaharrastukset ovat vaikeuttaneet iltapäivä/iltapäikkäreiden ottoa säännöllisesti, sillä harrastukset ovat saattaneet olla kaikkea klo 16 ja 20 välillä! En siis millään ymmärrä, että miten suurperheet saavat päiväunia tarvitseville lapsille säännölliset unet, jos kuskauksessa on isompien lasten kerhot, koulut ja harrastukset.

Ei tarkkaa rytmiä edelleenkään

Tämän pitkän alustuksen jälkeen voimme todeta, että meillä ei koskaan ole ollut kunnon rytmiä pojilla, eikä ole nytkään. Periaatteita meillä kuitenkin on, ja voin niitä avata seuraavaksi. Tärkein on, että haluamme varmistaa, että lapsi saa riittävästi unta. Tärkeää on myös tietää asia, että lasten unentarpeessa on hieman eroavaisuuksia kuten aikuistenkin kohdalla on; ainakin minusta tuntuu, että meillä kaikki lapset ovat aina tarvinneet unta vähemmän kuin yleiset kriteerit sanovat. Väsymyksen huomaa todella helposti lasten käyttäytymisestä. Pyrimme lastentahtisuuteen ja heidän toiveidensa kuunteluun. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että makuuhuoneen ovi ei sulkeudu TASAN kello jotakin, vaikka lapsi jäisi yksin huutamaan läheisyyden puutetta. Me mieluummin annamme sitä läheisyyttä vielä sen 5 minuuttia ja saamme tyytyväisen lapsen nukkumaan mielellään. Periaatteenamme on myös opettaa lapsia itse tunnistamaan väsymyksen piirteet ja haluamaan itse nukkumaan sopivaan aikaan. Tässä olemmekin onnistuneet 99 prosenttisesti. Siis hyvin usein lapset itse sanovat, että nyt väsyttää, mennään nukkumaan. Mutta ei ihan aina mene näin täydellisesti: joskus heitä väsyttää ja kränättää, mutta heitä ei huvita mennä nukkumaan. Joskus joudutaan myös aloittamaan unitoimet hieman aiemmin kuin he itse tahtoisivat, jos tiedämme, että aamulla on tosi aikainen herätys. Kuitenkin pääsääntöisesti nukkumaan menot menevät sujuvasti ja yhteisymmärryksessä.

Me olemme saavuttaneet meille sopivan rentouden nukkumaanmenoissa. Jos olemme vaikka kylässä tai jossakin menossa, niin meillä ei ole minuuttikiire kotiin, jos huomaamme, että lapset jaksavat hyvin. Sitten seuraavana iltana varmaan menemmekin aiemmin nukkumaan. Mielestäni opetamme näin joustavuutta ja itsensä kuuntelua, kun emme anna kellonaikojen määrätä arkeamme liian tarkasti niissä asioissa, joissa ei ole pakko (koulun alkamisajat ym. ovat tietenkin asia erikseen). Tiedän, että on varmasti lapsia, jotka todella tarvitsevat tarkat rutiinit kellonaikoineen nukkumisissa, mutta meidän onneksemme meillä ei semmoisia lapsia ole, sillä en tiedä, miten se edes onnistuisi, sillä itse emme tykkää myöskään joustamattomista rutiineista.

Mihin aikaan meillä mennään nukkumaan?

Jos meiltä kysyy, että mihin aikaan meillä mennään nukkumaan, niin vastaan välillä, että kuuden ja yhdentoista välillä, heh 😀 Mutta joo, vaihteluväli ei yleensä ole näin suuri, selitän hieman.

Kuopus ei yleensä enää nuku päikkäreitä. Mutta silloin, jos nukkuu, niin yöunet viivästyvät alkamaan ysin viiva yhdentoista välille. Ja kyllä, vaikka päikkärit olisivat tapahtuneet sen perinteisen klo 12-14 välillä. Ja pakko on myöntää, että kun minä olen yksin lasten kanssa yh-viikkoa viettämässä, lapset valvovat myöhempään. He jotenkin eri tavalla tarvitsevat läheisyyttä, rauhassa kirjojen lukemista jne., ja yleensä sitä saa helpoiten illalla. Minä en myöskään niin nauti yksinolosta, joten minulle on ihan ok, että lapset valvovat kanssani hieman pidempään. Nyt kun muistelen, niin melkeinpä parhaat keskustelut meillä on isompien lasten kanssa ollut juurikin näinä myöhäisinä iltoina, kun kuopus jo nukkuu ja me jutellaan sohvalla syvällisiä.

Jos nyt jotakin juuri tämän hetken kellonaikoja teille heittäisi, niin voisi sanoa, että kuopus menee nukkumaan ilman päikkäreitä klo 18-20 välillä ja isommat 19-21 välillä. Joskus kuitenkin valvotaan kaikki vielä kympin aikaan 🙂 Me olemme tyytyväisiä rentouteen ja sen tuntuu sopivan meidän perheelle. Me nautimme siitä, jos lasten nukkumaan menon jälkeen kerkiämme jutella hetken miehen kanssa kahdestaan, mutta yhtälailla nautimme siitä, että saamme viettää viimeisenä valvovan lapsen kanssa rauhallista yhteistä aikaa muiden jo nukkuessa.

Meillä iltapuuhiin kuuluu hieronta ja iltasatu, mutta sama rentous toimii siihenkin: jos lapsi tahtoo mieluummin vaikka rauhoittua maalaamalla vesiväreillä, hän saa sen tehdä. Ja joskus pelkkä pitkä kainalopaikka sohvalla on tarpeeksi, eikä lapsi kaipaa satua.

Me olemme tottuneet tähän rytmittömyyteen, joten emme osaa kuvitella muutakaan. Jotkut lapset saavat ehkä turvansa siitä, että he tietävät, että sänky kutsuu klo 19, oli oma väsymys mikä tahansa. Meidän mielestä yhtä lailla turvaa lapselle voi tuoda se ajatus, että he tietävät, että väsymyksen tullessa he pääsevät heti nukkumaan rauhaisaan omaan huoneeseen. Siihen turvan tunteeseen ei välttämättä kelloa tarvita. Esikoisen ollessa noin parivuotias kasvatustapamme olivat hyvin erilaiset ja me suorastaan pakotimme esikoista sänkyyn (ja se oli ihan kamalaa – yrittää pitää kaksivuotiasta pakolla sängyssä!). Nyt meidän parivuotias kuopus tunnistaa väsymyksen itse paljon paremmin kuin esikoinen ja keskimmäinen samassa iässä ja tykkää nukkumaanmenosta. Meille on tärkeää luoda nukkumaanmenosta lapsille ihana ja kiva juttu, jota he itse odottavat. Vierastan muutenkin ajatusta, että olisi IHAN PAKKO tehdä jotakin. Tiedän, että tällaisilla lapsuuden pakko-jutuilla voi olla kohtalokkaita seurauksia myöhemmin (mieti vaikka sitä, miten ”pakko syödä lautanen tyhjäksi” -kasvtustapa on tässä yhteiskunnassa saanut aikaan aika monta siementä syömishäiriölle…).

Aamuvirkkuja kaikki pojat

En muista montaakaan kertaa elämässämme, että olisimme joutuneet aamulla herättämään poikia mihinkään, eli aamuvirkkuja ovat kaikki poikamme! Esikoinen herää klo 06-07 välillä, keskimmäinen 06:30-07:30 välillä ja kuopus 06-08 välillä. Aamuista en osaa sen tarkemmin sanoa rytmin kannalta – ne pyörähtävät käyntiin silloin, kun lapset heräävät. Ehkä jos joutuisimme herättelemään poikia kouluun, niin joutuisimme miettimään rentoa nukkumaanmenoa uudestaan, mutta nyt kun heräämisen kanssa ei ole mitään ongelmaa, niin luulen, että pojat saavat tarpeeksi unta näinkin. 🙂

Millainen päivärytmi teillä on? Kerro kommentissa, kuinka tarkkoja teillä ollaan nukkumaanmenoajoissa? Ollaanko me ihan hulluja, kun emme katso kellosta tarkkaa aikaa lasten nukkumaanmenolle?

// Emmi

NÄHDÄÄNHÄN MUUALLAKIN:

IG: @skribentti / FB: @readysteadyflowblog

SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS:

JOS OLISIT KAKSIVUOTIAS, NIIN MIHIN PIILOTTAISIT AUTON AVAIMET?

10 VINKKIÄ ARKEEN MATKATYÖLESKELLE

TOIVEPOSTAUS: MISTÄ ENERGISYYTENI KUMPUAA?

Kolmas ja viimeinen osa raakakakkupostaussarjasta on nyt tässä! Tämä kakku on se allergisille sopivin kakku, meinaan tämä on täysin pähkinätön. Ja sen lisäksi tietysti gluteeniton ja maidoton. Vegaanisen saat kakusta, kun vaihdat vain hunajan toiseen makeuttajaan. Nämä rajoitteet eivät kuitenkaan nappaa yhtään pois mausta, vaan tämä kakku on todellinen herkku! Kakku on pehmeä, lempeä ja maukas, mutta kuitenkin melko persoonallinen. Kannattaa maistaa tätäkin 🙂

Lime-avocadoraakakku

Pohja:

250g taatelia

4rkl kookosjauhoa

1rkl psylliumia

1rkl kaakaojauhetta

1/4tl suolaa

1/2dl sulaa kaakaovoita

1rkl kookosmannaa

Sulata vesihauteessa kaakaovoi ja kookosmanna. Lisää ne sitten muiden pohjan ainesten kanssa monitoimikoneeseen ja aja massa tasaiseksi. Painele massa halkaisijaltaan 24 cm kokoiseen leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Laita pohja tekeytymään jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Täyte:

2 avokadoa

2 banaania

2 limen mehu

1 limen raastettu kuori

2rkl hunajaa (jos tahdot tehdä vegaanisen kakun, korvaa tämä muulla makeutuksella)

1dl sulaa kaakaovoita

Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Pese lime  ja raasta sen kuori. Purista kahden limen mehu. Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja aja tasaiseksi. Levitä massa pohjan päälle ja laita kakku tekeytymään pakastimeen muutamaksi tunniksi.

Toivottavasti sinä nautit näistä kaikista kolmesta raakakakusta! Kahden muun kakun ohjeet ovat tässä:

Mustikkainen raakakakku

Suklaa-kinuskiraakakakku

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG: @skribentti / FB: @readysteadyflowblog