The Gurun vastaanotolla joulukuun puolivälissä linjasimme seuraavaksi tehtäviä toimenpiteitä molempien poikien hoidon suhteen. Pikkusankarin oireet järisyttivät syksyämme niin kovasti, että jouduimme valitettavasti palaamaan maksimilääkitykseen kaikkien kolmen lääkkeen kanssa. Nyt kun melko hyvä hoitotasapaino oli saavutettu, oli aika alkaa vähentämään lääkekuormaa, taas kerran.

jokapäiväiset kaverimme

Suunnitelma alkaa Seren 2+2-annoksen vähentämisellä 2+1-annokseen ja siitä 1+1-ylläpitoannokseen. Sitten on Losecin vuoro: nykyisestä 15mg-annoksesta pitäisi päästä 10mg-annokseen. Aerius saa olla 2,5ml-annoksessa. 

Vähennykset tehdään tietenkin pikkuhiljaa ja annetaan annoksen olla aina samassa muutaman viikon ajan. Ja aina, kun kyseisellä annoksella Pikkusankari on oireeton, on lupa kokeilla uusia ruokia. Kun saimme vähennettyä Seren 2+1-annokseen onnistuneesti, päätimme uhkarohkeasti kokeilla Pikkusankarin ruokavalioon kananmunaa. Aiemmilla kerroilla tuo valkoinen pallero on osoittautunut todella selkeästi epäsopivaksi. Nyt oli toisin, kaikista epäilyistä huolimatta. Kananmuna ei aiheuttanut ollenkaan oireita!

Sitten siitä vasta päästiinkin uhkarohkeuden suurelle huipulle seuraavan tapahtuman rohkaisemana:

Oli jouluaatto. Vierailimme poikien serkkujen luona. Pikkusankari oli hetkeä aiemmin vastannut serkkunsa suklaan tarjoamiseen näin mallikkaasti: ”Kiitos, mutta en voi ottaa, koska olen allerginen suklaalle.” Tunnin päästä etsiskelimme Pikkusankaria kaikkialta taloa. Isi löysi vihdoin Pikkusankarin serkkunsa huoneesta, ovi vedettynä tiukasti kiinni. Pikkusankari istui sängyn päällä käsissään suklaarasia, jossa oli jäljellä kolme ja puoli suklaakonvehtia. Kiinnostus tuota ihmeellistä ruskeaa namia kohtaan voitti pienellä järjen. Kauhu. Paniikki. Hätä. Huoli. Mutta huh, miten turhaan. Onneksi selvisi, että suklaita oli ollut rasiassa jäljellä vain neljä, joten vain puolikas oli päätynyt mahaan asti, jos oli. Toista konvehtia oli vähän imeskelty. Oireita ei tullut. Tuosta sitten lähti ajatus virtaamaan seuraavan ruokakokeilun suuntaan…

Päätimme kokeilla Pikkusankarille normaalia maitoa! Ja nyt näyttää siltä, että sekin menee läpi! Se jää nähtäväksi, minkä osuuden nämä melkein maksimiannoksella menevät lääkkeet blokkaavat oireita… Mutta kuitenkin! Aika mielettömän mahtavaa! Syökö mun poika IHAN OIKEASTI kananmunia ja normaalia maitoa oireetta? En pysty tajuamaan.

Mistä minä tiedän, että olen kahden lapsen äiti?

Sen lisäksi, että laatikosta löytyy neljä KELA-korttia ja lastenvaatekaapista löytyy niin 100 kuin 60 senttisiä vaatteita, on muitakin merkkejä, jotka kertovat, että kaksi lasta olen ponnistanut maailmaan. Tässä muutamia.

-Mies kysyi yksi päivä töistä tullessaan minulta: ”Miksi näytät niin oudolta?”. Totta, moneen viikkoon en ollut sitä tehnyt – laittanut meikkivoidetta ja ripsaria. Esikoisen aikaan taisin ehkä yrittää vähän enemmän.

-Housunkauluksesta jää tursuamaan jotain ennennäkemätöntä, ja se ei ole läskiä (sitä on nytkin ja sitä on nähty ennenkin), vaan pelkkää ihorullaa. Nuori ja elastinen ihoni ei kestänytkään kahta venytystä ihan noin vain.

-Sydämentykytyksiä, muljahteluja ja unettomuutta. Ei, vaikka intohimoinen urheilunrakastaja olenkin, niin ylikuntoa se ei ole. Se, että pääsee kerran pari viikossa mavettamaan, HIITtaamaan tai venymään aurinkosoturiin, ei paljon ylikuntoa tee. Lasten heräilyt, heihin liittyvät huolet, hyvin erilaiset unirytmit ja kaikki muukin on nyt potenssiin kaksi. Niistä kiitoksena tykytykset, muljahtelut ja unettomuus, entistä herkemmin. Sydämellä reagoija kun olen.

Ootko käynyt liikaa salilla, kun niin muljahtelee?

 
-Ulos lähtöön kuluu ihan vähintään puoli tuntia, pahimmillaan koko päivä. Tiedättehän: pukemisen 1/6, uhma, kiusanteko, jäähy, ruoka-aika, pukemisen 2/6, niskakakat, käsipyykki, pukemisen 3/6, puhelimeen vastaaminen, vesilasivahinko, pukemisen 4/6, känkkäränkkä, imetys, pukemisen 5/6, potan sisällön kaataminen kaatuminen lattialle, vaipanvaihto, pukemisen 6/6.

-Parisuhdeaika = 0 tuntia. Pikkusankarin uniaika kestää iltakasista aamukuuteen. Minimullistajan uniaika kestää yöyhdestä aamuysiin.

-Kaveri sanoi kylään tullessaan: ”NYT täällä näyttää lapsiperheen asumukselta.” Nykyään pölyviuhkat eivät liiku ihan joka välissä. Ja se näkyy. Nykyään siivous on aina toissijaista. Minuutin päästä sotku olisi IHAN saman näköinen.

laiskuutta vai äitiyttä?

-Meidän perheen auton kyytiin takapenkille ei enää mahdu kuin joku pienipeppuinen tyyppi.

-Pienellekin reissulle lähdettäessä kantamukset ovat luokkaa muutan Ruotsiin kaikkien tavaroideni kera kävellen.

-Syöminen on mielenkiintoisen näköinen show. Ehkä verrattavissa moderniin taiteeseen. Syöminen tapahtuu melkein aina jumppapallon päällä Minimullistajaa samalla rintarepussa hyppyyttäen. Toisella kädellä yritän taiteilla omaa ruokaa suuhun ilman, että porkkanaraasteet kansoittavat vauvan päälaen aivan oranssiksi ja toisella kädellä ohjailen Pikkusankarin sotkusyömistä, jotta hänen lautaselta päätyisi jotain suuhunkin, ei vain lautasen ympärille koska pitäähän pöytääkin syöttää. Välillä pomppaan ylös hakemaan paperia, maitoa, lisää ruokaa, ehkä käyn avustamassa Pikkusankarin yllättäen tullutta vessatoimitusta välissä. Ja sitten jatketaan.

-Vaikka puhelin olisi ihan siinä vieressä, siihen vastaamisen kannattavuus on kärsinyt Minimullistajan synnyn jälkeen melko paljon. Ellei Minimullistaja itke, Pikkusankari kränää vähintäänkin samalla desibelillä. Ja niillä desibeleillä ei paljon kuulla soittajaa.