Vielä kerkiää leipoa joulupöytiin. Meillä jouluvalmistelu on melko rentoa ja leppoisaa touhua. Jostain tietty voisi kohta aloittaa. Kai? Tässä jotain, mistä voisi aloittaa, jos aikoo leipoa gluteenitonta (kananmunatonta) herkkua. Valitettavasti itselleni en pysty ottamaan kiitosta näiden reseptien kehittelystä, mutta niiden laajasta maisteluarvioinnista kyllä. Että kiitos vain Mummo, taas kerran!

Persikkapiirakka

1,5dl tattarijauhoja

1,5dl maissijauhoja

1,5dl sokeria

noin 1 tl psylliumia

2dl laktoositonta kerma-maitoseosta

1dl laktoositonta voisulaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kevyesti joukkoon muut ainekset. Älä vatkaa. Asettele päälle persikkalohkot. Paista 180-200
asteessa 15-20 minuuttia.

Joulutortut

200g laktoositonta voita

250g laktoositonta rahkaa

noin 4dl tattari-riisijauhoja

vajaa teelusikallinen ksantaania

Vatkaa voi ja rahka. Lisää jauho-ksantaaniseos. Sekoita. Laita jääkaappiin kylmenemään tunneiksi tai vaikka yön ajaksi. Kauli ja täytä. Paista 220 asteessa noin 7
minuuttia.

Maailmanrauhan ja muiden loistavien missivastausten lisäksi toivon niin
meille kuin universaalisti kaikille muillekin joululahjaksi seuraavia juttuja:

Toivon ihmisten välistä aitoa kohtaamista, toisen ihmisen ajatusten syvällistä
kuuntelemista, ymmärtämistä, empatiaa, lohduttavia sanoja ja
henkisen läheisyyden lämpöä. Sitä, että oltaisiin ystävä
isolla Y:llä.

Toivon, että lapsi nähtäisiin täysin tasaveroisena
ihmisenä; että lasta ei aliarvioitaisi. Että hänen mielipiteitään
kuunneltaisiin, hänestä oltaisiin kiinnostuneita. Minun mielestäni
tasaveroisuus toteutuu esimerkiksi paremmin niin, että lapsen viereen istutaan,
otetaan kädestä kiinni, katsotaan syvälle silmiin ja kysytään
kuulumisia kuin kaivamalla älypuhelin taskusta lapsen kouraan viihdytysmielessä
ihan-missä-tilanteessa-vain tai laittamalla dvd jurruttaamaan, kun
halutaan juoda kahvit rauhassa.

Toivon, että jokainen isovanhempi, kummi ja muu lapselle lahjaa
antava tajuaisi, että (ainakin meidän perheessä) immateriaalinen
lahja on vähintään tuhatkertaa arvostetumpi kuin materiaalinen lahja.
Niin vähän ovat meidän lapset saaneet tärkeiltä ihmisiltä
aikaansa tämänkin viimeisen vuoden aikana, että se on todella
ollut yksi suurimmista alakulon aiheista meidän perheessämme.
Vieläpä kun Pikkusankari on varustettu älyttömän hyvällä
muistilla ikäisekseen, niin tekee pikkuisen pahaa minun
sisimmässäni, kun hän kertoo oikein sujuvasti, kuka ei
ole käynyt tosi pitkään aikaan moikkaamassa, kuka
ei koskaan halua leikkiä hänen kanssaan, kuka
ei tykkää hänestä enää ollenkaan tai kenellä on aina kiire, kun kohdataan. Meillä vielä kun tämä lähipiiri on todella suppea, niin jokaisen läheisen läsnäolo olisi äärimmäisen tärkeää lapselle. Jokainen lapsen kanssa aidosti vietetty tunti on arvokkainta, mitä voi antaa. Ihmisten elämäntilanteet kuitenkin vaihtelevat paljon, tiedän, eikä aina voikaan olettaa löytyvän aikaa eikä jaksamista tapaamiselle. Siksi mikään x määrä tapaamisia kuukaudessa ei ole paras mitta välittämiselle. Mutta kiinnostuksen osoitus itsessään on jo aika hyvä mitta. Se kun on tullut aika monta kertaa osoitettua todeksi, että sille, mikä on oikeasti tärkeää, löytyy jokaisella aikaa.

Toivon, että jokainen, joka apua
kaipaa, uskaltaisi sitä pyytää, edes pienin varovaisin vihjein. Itse toivon
itselleni myös tätä taitoa lisää, mutta erityisesti myös
läheisimmillemme. Me autamme niin mielellämme, jos meiltä sitä
pyydetään. Aina emme ehkä hoksaa tarjota apua, varsinkaan, jos
emme edes tiedä avuntarpeeseen liittyvän asian olemassaoloa.

Toivon myös, että avuntarpeiden
vihjeisiin tartuttaisiin herkemmin ja apua tarjottaisiin herkemmin.
Minäkin olen monenmonta iltaa ja yötä itkenyt, kun pieneen avunpyyntööni on vastattu melko töykeästi, se on sivuutettu täysin
tai avunannon päätöstä on viivytelty niin pitkään, että
suunnitelmat ovat varmasti menneet jo mönkään viipymisen takia.
Riippuu tietenkin suhteen tärkeydestä, mutta jokainen voi itsekseen
mietiskellä, voisiko omia suunnitelmiaan edes hieman
muuttaa, jotta pystyisi toista auttamaan. Olisiko katastrofi herätä
tunti normaalia aiemmin? Voisiko ruokakaupassa käydä ihan vähän
aiottua myöhemmin? Voisiko lenkkeily siirtyä aamusta iltaan tänä
päivänä? Onko kodin siivoaminen juuri nyt tärkein juttu? Valinnat
kertovat ihmisestä oikein paljon. Itse pyrin olemaan valmis edellisten esimerkkien kaltaiseen ja aika paljon enempäänkin avun antamisen suhteen, jos vain saan toiselle ihmiselle
hyvän mielen pienillä valinnoillani ja teoillani!

Toivon epäitsekkyyttä. Inhoan
tätä nykyistä sairauteen asti luisunutta individualistista
maailmanmenoa.

Toivon vaihtoehtoja alituiselle
kiire-puheelle. Minua puistattaa ajatuskin, että lapset
puhuisivat kiireestä ja kokisivat sitä päivittäin.

Toivon ystävällistä suoraan
sanomisen taitoa. Itse olen sitä harjoitellut tietoisesti vuosien
aikana, ja voin sanoa nyt olevani melko hyvä siinä. On ikävää
kuulla lepertelyillä kuorrutettuja ehkä-juttuja
sen tuhannen kerran.

Pukki pliis tuo näitä joululahjoja kaikille siellä Muumien ja
leikkihellojen seassa. Anna ne vaikka halausten ja muiskautusten kera. Toivottavasti nämä lahjat riittävät tulevan
vuoden jokaiselle päivälle!