Nappasin Viljamaan (2009) kirjasta pientä sympatiaa meille, jotka kasvatamme haastavaa lasta:

”Helpon temperamentin rauhallisen ja peruspositiivisen lapsen kanssa on vaivatonta ylläpitää korkeaa minäpystyvyyden tunnetta. Lapsihan kuuntelee minua ja toimii kuten haluan. Olen siis hyvä kasvattaja. Kuitenkin suuri osa lapsen hyvästä ja mallikkaasta käytöksestä voi olla kasvattajan omista ponnistuksista riippumatonta helpon lapsen mukautuvaa temperamentti.” s.143

”Jos haastava lapsi on perheen ensimmäinen, vanhempi menettää luottamuksen kykyihinsä, koska lapsi vain itkee, vaikka kasvattaja kuinka ponnistelisi.” s.162

”Haastava lapsi opettaa valtavasti opinhaluisille vanhemmille. Haastava lapsi pitää vanhempansa sopivan nöyrinä. Haastavan lapsen kanssa päivästä toiseen taistelevat vanhemmat eivät hevin uskalla antaa muille vanhemmille kaiken kattavia ja kuolettomia kasvatusneuvoja.” s.163

”Huutavan lapsen uuvuttama kasvattaja etsii syytä itkuun ja tyytymättömyyteen usein itsestään. Kyse on kaksinkertaisesta taakasta – muiden kasvattajalle luomasta ja kasvattajan itselleen asettamasta. Olisi hienoa, kun voisi hiekkalaatikolla kertoa muille, miten hienosti lapsi nukkuu, miten säännöllisesti hän syö ja miten lapsi rauhoittuu, kun osaava aikuinen häntä hyssyttelee. Haastava, perustyytymätön ja epärytminen lapsi saa hoitajan vaikuttamaan epäpätevältä, ja kasvattaja joutuu helposti puolustusasemiin.” (Pikkusankari torpedoi tämän sivunumeron tallentumisen, mutta lainaus on luultavimmin loppupuolelta kirjaa)

Lähde:

Janne Viljamaa

Mitä minä teen tämän lapsen kanssa? Haastavan lapsen kasvatus

2009

Déjà-vu kesään 2010: käyminen lähellä hellekuolemaa;
hyperventiloiminen ja pyörtyminen lentokoneen lähtökuumuuteen, nollanukkuminen
erään suomalaisen hyvätasoisen kylpylähotellin mukavan lämpöisessä huoneessa.

Erittäin yllätyksenä tullut tuskaisuus istumisen suhteen;
töissä palaverit kyyneleet valuen, jalat puutuen ja happea haukkoen. Työkaverit
availevat ikkunaa, taluttavat kokoushuoneesta pois ja ystävällisesti
mainitsevat sairausloman mahdollisuudesta.

Kesäflunssan ja raskauden yhdistelmän omakohtainen
testaaminen. Tulos: EI KIVA.

Tuttavien ihmettelyt: ”Aaaa, etkö ole VIELÄKÄÄN
synnyttänyt?”

Salilla treenatessa todellinen mielikuvitukseni
viimeistenkin nurkkien kaapiminen.

Ehkä niin tuskaisen näköinen ulkomuoto, että olen ansainnut
ihania tsemppejä loppuraskauden jaksamiseen mieheltäni.

Vauva-juttujen tunkeminen tahattomasti melkein joka
keskusteluun.

Yöt: vartti oikealla kyljellä, vartti selällään, vartti
vasemmalla kyljellä, sitten pissalle. Sama uudestaan. Niin kauan, kuin sängyssä
ollaan.

Renniet mukana. Aina.

Varpaankynsien huollon vinkuminen mieheltä.