Nyt olisi aihetta fanfaareihin, hyppiviin pelleihin ja serpentiinisateeseen – olen selvinnyt neljästäkymmenestä tuskaviikosta jo yli puoleen väliin! Vatsassa kasvaa meidän perheen neljäs perheenjäsen, ja melko todennäköisesti toinen refluksikko-allergikko-astmaatikko (allergologimme jäätävin sanoin 75 prosentin todennäköisyydellä).

Mutta mitä sitten, vaikka siellä toinen samanlaisilla sairauksilla varustettu olisikin? ”Tehän olette jo konkareita”, ”Nyt ainakin tiedätte, mitä odottaa ja mihin varautua”, ”Tällä kertaa vauvakin saa nopeampaa hoitoa”, ”Pääsette käyttämään suurta kolmen vuoden ajan keräämäänne asiantuntijuuttanne hyväksi”.

Totta… Mutta mietitäänpä IHAN OIKEASTI, millaista meidän elämä voi olla.

Kun vauva tuskaitkee koko miehen työvuoron ajan ja vaatii jatkuvaa hyssyttelyhoitoa, Pikkusankari a) syöksyy mielenosoituksellisesti huoneesta toiseen kädessään sakset, tussit ja äidin huulipuna b) lamaantuu katsomaan sohvalle Puuha Pete-dvd-pinoa läpi ripiittinä c) roikkuu äidin kantorepussa vauvan roikkuessa rintarepussa

Kun vauvaa pitää käydä nukuttamassa neljä kertaa päivän aikana puolitoista tuntia kerrallaan ulkona tietynlaisella katukivetysrömpsyllä tietyllä vauhdilla, Pikkusankari a) huutaa seisomalaudalla ”nuku, nuku, nuku!” b) kaataa ratassysteemin kenoon poikkoillessaan valjaissaan ojaan juomaan vettä c) leikkii lukitussa, pehmustetussa ja videovalvotussa huoneessa kotona sillä aikaa

Kun vauva illalla sitten viimein neljän tunnin huutokonsertin, rintaraivareiden ja ongelmallisten tissi-irrotusoperaation jälkeen nukahtaa hikisenä ja tuskaisena, Pikkusankari a) herää juuri silloin, ja alkaa kiukkuhuutamaan melkein samoilla desibeleillä ja herättää vauvan b) ei suostu edes mennä nukkumaan, ”koska vauva herää kuitenkin kohta huutamaan ja herättää koko naapurustonkin” c) ei vaan saa unta, koska on niin tajuttoman stressaantunut ja masentunut uudesta aina kiljuvasta perheenjäsenestä

Apua. Mielikuvaharjoittelu on pakko pistää poikki nyt, ettei sisälläni vellova huolimassa saa enää uusia kasvumahdollisuuksia. Kuitenkin – vaikka kuinka olemme kokeneet Pikkusankarin kanssa paljon erilaista opettavaa arkea kuin normaalivauva-arjessa voi kokea, hankkineet aivoihimme järjettömän määrän tietoa refluksista, allergioista ja astmasta, ja saaneet entistä eheämmän ja upeamman avioliiton yhteisten vaikeuksien voittamisen kautta, emme missään nimessä osaa ajatella positiiviselta kantilta toisen lapsen samoja sairauksia.

En vain näe MITÄÄN hyvää siinä, että toinenkin (meidän) lapsi joutuu kärsimään kaamean määrän tuskaa; että joudumme syöttämään sellaisia lääkkeitä ihan pienelle, joita ei oikeasti ole tarkoitettu vauvoille ja joiden haittavaikutuksina huhutaan luun tiheyden vähenemisestä, mahasyövän lisääntymisestä ja kaikesta muusta mukavasta; että me kaikki joudumme hinaamaan taas arkea eteenpäin puolitoista vuotta vartin unipätkillä; että ravaamme lääkärin, apteekin ja tutkimusten välillä epätietoisena yrittäen löytää juuri sillä hetkellä kyseiselle vauvalle sopivaa refluksi-allergia-astmahoitotasapainoa. Olemmehan me itse sen monen monta kertaa nähneet, että tiedolla ja kokemuksella kun ei valitettavasti läheskään aina saada allergista refluksikkoa pysyvästi oireettomaksi. Vaikka ruokavalio ja lääkehoito ovatkin tänään kunnossa, huomenna samoilla safkoilla ja dropeilla vointi voikin olla jo ihan toinen – ja tasapaino löydettävä uudelleen.

Mutta hei, voihan se toinen lapsi olla tervekin!

Viime viikkoina elämämme on ollut melko sekavaa. Kamalaa ja ihanaa. Olemme…

…sairastaneet hurjan influenssan keuhkoputkentulehduksella koko perhe samaan aikaan.

…saaneet Pikkusankarille (ainakin toistaiseksi…) sopimaan xylitol-pastillin.

…kiduttaneet Pikkusankaria kukkakaalikokeilulla.

…huokailleet Pikkusankarin jatkuvaa ruuasta kieltäytymistä.

…olleet huolesta lamaantuneita läheisemme jatkuvan epämääräisen kivun suhteen.

…taistelleet lähipiiriin kuuluvan rakkaan ihmisen oikeuksien puolesta.

…kärsineet influenssan jälkeisestä tyhmästä tahmeudesta.

…jännittäneet, kuinka monta satasta joudumme säästämään Pikkusankarin kummilassansa tekemän tv-tuhon takia.

mutta onneksi me olemme myös…

…viettäneet aikaa tärkeiden ystävien kanssa.

…nauttineet mahtavista ruokaelämyksistä.

…päässeet taas takaisin kipeyden jälkeiseen arkeen.

…fiilistelleet mahassa jatkuvasti voimistuvia liikkeitä.

…saaneet nähdä Pikkusankarin melko oireettoman jakson jatkoa.

ja erityisesti me olemme…

…tajunneet joka päivä uudestaan elämän haurauden, yllätyksellisyyden ja rajallisuuden.

…rakastaneet toisiamme ja kertoneet sen sanoin ja teoin.

…muistaneet olla joka päivä kiitollisia toisistamme ja pienen perheemme elämäntilanteesta, jossa kaikki asiat ovat aivan loistavasti.