Voin suositella kaikille
refluksivanhemmille ja tottakai ihan kaikille muillekin maailman ihmisille erästä
ilmaista, nopeaa ja aina saatavilla olevaa, oman elämän tyytyväisyyden tasoon
positiivisesti vaikuttavaa juttua: kiitollisuuspäiväkirjaa. Joo, saa nauraa,
jos haluaa. Oma puoliläpällinen asenne kiitollisuuspäiväkirjaa kohtaan on kyllä
tässä viime kuukauden aikana muuttunut totiseksi ylistyslauluksi sen puolesta.  

Toki olen jo vuosia ahminut
artikkeleita yleisesti onnellisuudesta, kiitollisuudesta, kiitollisuuspäiväkirjan
tekemisestä ja sen vaikutuksesta onnellisuuteen, mutta pointti onkin siinä,
että sain vihdoin ja viimein rykäistyä aloitteen arkeemme. Varovaisesti kerroin
miehelleni ajatuksesta, ja odotin, lentääkö idea sataakahtakymppiä muiden hylättyjen,
naisten-ihme-hömpötyskummajaisten taivaaseen vai soittaisiko hän kenties jo ambulanssin
paikalle todennäköisen pimahtamiseni takia. 

Yllätyksekseni ei tapahtunut
kumpaakaan. Jo samana iltana kehittelimme kiitollisuuspäiväkirjamenetelmästä
meille sopivan, helpon rutiinin. Saatuamme Pikkusankarin nukkumaan, rojahdamme
sohvalle sylikkäin ja kerromme vuorotellen päivän aikana kaikki mielessä olleet
murheemme, olivat ne sitten itikan tai virtahevon kokoisia. Sen jälkeen kerromme
kolme kiitollisuuden aihetta; asioita, jotka juuri sinä päivä ovat tuottaneet
iloa, nautintoa, positiivisia tunteita tai onnellisuuden väreitä. 

Useimmiten
kiitollisuuden aiheet ovat niinkin korkealentoisia kuin kirjastosta kivan
kirjan löytäminen, Pikkusankarin uusi hassu sana, lettutaikinan täydellinen
koostumus tai herätyksiä yksi vähemmän kuin edellisyönä. Sellaisena päivänä,
kun takana on yltiövaikea rääkymisyö, lapsi on kränännyt koko päivän, iso
lumipaakku katolta on tipahtanut lämpöiseen niskaan, ruoka jäähtynyt lautaselle
neljä kertaa ja parisuhde on pelkkää tiuskimista, ei kiitollisuuden aiheita tunnu
löytyvän yhtään. Tai sitten molemmat nukahtavat kesken miettimisen. Tai
kertominen keskeytyy pariin Pikkusankarin nukuttamisyritykseen. Aluksi saatoin myös
kuulla mieheltä kivoja yrityksiä, kuten ”Sama kuin eilen.” 

Voimme ylpeillä sillä, että
olemme oppineet löytämään ja sanomaan ääneen jokaisesta päivästä, oikeasti myös
niistä mustimmistakin päivistä, kiitollisuuden aiheita. Edes yhden pienen. Tässä
tämän perheen empiirisessä tapaustutkimuksessa tulos taitaa olla selvä: muut
muuttujat poissulkien voi kyllä todeta, että onnellisuuden tunteminen on kokonaisuudessaan
kasvanut kiitollisuuspäiväkirjamme myötä. Kirjallisuuslähteeni vakuuttavat,
että jaetun kiitollisuuspäiväkirjan myötä bonuksena on mahdollista saada jopa
vielä hieman paremmin toimiva ja avoimempi parisuhde. Tämän mekin olemme
huomanneet 🙂 (kysyin mieheltä, saan myös tässä virkkeessä käyttää monikon
ensimmäistä muotoa).

Oireet: Ajatukset ovat kirkkaita.  Sydän ei tykytä kuin olisi tulossa
rintakehästä ulos. Tanssitunnilla pyörtyminen ei ole lähelläkään. Kalenteristani
löydän tapahtumia, kyläilyjä ja tapaamisia. Kahvia
kuluu päivässä vain vajaa pannullinen. Mies näyttää komeammalta.

Diagnoosi: Viime viikkojen unimäärä on ollut riittävä.