Paljon on kannettavaa
12
Elämä kouluttaa
meidän perhettä johonkin suureen, nyt en voi sitä enää kiistää. Meidän
Pikkusankarista muokataan suurta selviytyjää, henkisesti ällistyttävän vahvaa
ja elämälle nöyrää pientä miestä. Meistä vanhemmista muokataan entistä
kiinteämpää avioparia, jonka syvä side ei katkea koskaan; niin paljon epävarmuutta,
kyyneleitä, tuskaa, iloa ja toivonhenkäyksiä me olemme jakaneet jo näinä
seitsemänä ensimmäisenä yhteisenä vuotena.
Sanotaan, että elämä antaa jokaiselle vain sen verran, mitä hän jaksaa
kantaa. Kuinka paljon lapsi jaksaa kantaa? Kuinka paljon äiti ja isi jaksaa
kantaa auttaessaan lasta kantamaan?
meidän perhettä johonkin suureen, nyt en voi sitä enää kiistää. Meidän
Pikkusankarista muokataan suurta selviytyjää, henkisesti ällistyttävän vahvaa
ja elämälle nöyrää pientä miestä. Meistä vanhemmista muokataan entistä
kiinteämpää avioparia, jonka syvä side ei katkea koskaan; niin paljon epävarmuutta,
kyyneleitä, tuskaa, iloa ja toivonhenkäyksiä me olemme jakaneet jo näinä
seitsemänä ensimmäisenä yhteisenä vuotena.
Sanotaan, että elämä antaa jokaiselle vain sen verran, mitä hän jaksaa
kantaa. Kuinka paljon lapsi jaksaa kantaa? Kuinka paljon äiti ja isi jaksaa
kantaa auttaessaan lasta kantamaan?
Me olemme saaneet
uuden vakavan huolenaiheen Pikkusankarin terveydentilan suhteen. Lisätutkimukset
ovat käynnissä. Paljon on kannettavaa.
uuden vakavan huolenaiheen Pikkusankarin terveydentilan suhteen. Lisätutkimukset
ovat käynnissä. Paljon on kannettavaa.
Kaksisuuntainen refluksihäiriö
Reilu kuukausi
sitten oli päivä, jolloin uskalsin antaa Pikkusankarin muuten vain– yökylään kumminsa luokse. Siitä viikko takaperin en
olisi voinut kuvitellakaan luovuttavani kipuilevaa pientä kenenkään muun
syliin. Reilu viikko sitten kiitin epäonnista rahatilannettamme, että emme
saaneetkaan toteutettua mieheni kanssa juuri sille viikolle alustavasti
mietittyä ensimmäistä Pikkusankarin jälkeistä kahdenkeskistä pientä romanttista
ulkomaanmatkaa. Silloin olisi meinaan Mummo jäänyt ilman pientä yökyläilijää ja
lentoliput ilman tarkastajaa.
sitten oli päivä, jolloin uskalsin antaa Pikkusankarin muuten vain– yökylään kumminsa luokse. Siitä viikko takaperin en
olisi voinut kuvitellakaan luovuttavani kipuilevaa pientä kenenkään muun
syliin. Reilu viikko sitten kiitin epäonnista rahatilannettamme, että emme
saaneetkaan toteutettua mieheni kanssa juuri sille viikolle alustavasti
mietittyä ensimmäistä Pikkusankarin jälkeistä kahdenkeskistä pientä romanttista
ulkomaanmatkaa. Silloin olisi meinaan Mummo jäänyt ilman pientä yökyläilijää ja
lentoliput ilman tarkastajaa.
Kaksisuuntainen
refluksihäiriö saa vanhemmat näyttämään suunnittelukyvyttömiltä huithapeleilta,
toisten ihmisten aikatauluja kunnioittamattomilta omaan napaan keskittyjiltä ja
varmaan myös jonkin sortin libilaareilta. Mutta mitenpä sitä pystyy mitään
lapsen kanssa suunnittelemaan, kun ei koskaan voi tietää, millainen oirepäivä
juuri tietty päivä on; loppuuko kipuitku seitsemältä vai kahdeltatoista illalla;
noustaanko meillä huuhkajien, aamukasteen vai naapurin kolmannen
koiranpissatuksen aikaan; onko koko päivä paholaisen riivaamaa kiukkufanfaaria
vai iloisten hymyjen vilauttelua; nukkuuko lapsi nolla vai kolme tuntia
päikkäreitä; ja jaksaako äiti kyseisenä päivänä sanoa edes puolikasta
sosiaalista sanaa kenellekään. Kaikki todelliset ystäväni toivottavasti jo
osaavat olla ottamatta itseensä, jos treffien sopiminen on meillä aina alustavaa ja sitä, että ”minä soitan
vielä aamulla, että mikä on meidän tilanne, niin katsotaanko sitten, voidaanko
nähdä”. Tässä pihissä taloudessa ei ole myöskään mihinkään maksullisiin, tiettynä
kellonaikana pidettäviin kerhoihin uskallettu osallistua, sillä koskaan ei voi tietää, millainen on
Pikkusankarin päivärytmi ja vointi.
refluksihäiriö saa vanhemmat näyttämään suunnittelukyvyttömiltä huithapeleilta,
toisten ihmisten aikatauluja kunnioittamattomilta omaan napaan keskittyjiltä ja
varmaan myös jonkin sortin libilaareilta. Mutta mitenpä sitä pystyy mitään
lapsen kanssa suunnittelemaan, kun ei koskaan voi tietää, millainen oirepäivä
juuri tietty päivä on; loppuuko kipuitku seitsemältä vai kahdeltatoista illalla;
noustaanko meillä huuhkajien, aamukasteen vai naapurin kolmannen
koiranpissatuksen aikaan; onko koko päivä paholaisen riivaamaa kiukkufanfaaria
vai iloisten hymyjen vilauttelua; nukkuuko lapsi nolla vai kolme tuntia
päikkäreitä; ja jaksaako äiti kyseisenä päivänä sanoa edes puolikasta
sosiaalista sanaa kenellekään. Kaikki todelliset ystäväni toivottavasti jo
osaavat olla ottamatta itseensä, jos treffien sopiminen on meillä aina alustavaa ja sitä, että ”minä soitan
vielä aamulla, että mikä on meidän tilanne, niin katsotaanko sitten, voidaanko
nähdä”. Tässä pihissä taloudessa ei ole myöskään mihinkään maksullisiin, tiettynä
kellonaikana pidettäviin kerhoihin uskallettu osallistua, sillä koskaan ei voi tietää, millainen on
Pikkusankarin päivärytmi ja vointi.
Hyvin usein
mietin, että mitä järkeä on oikeastikaan vastailla kysymyksiin ”miten teillä
menee?” tai ”miten Pikkusankari voi?”, jos haluaa, että kysyjä saa
todenmukaisen vastauksen. En tiedä, pitäisikö kertoa viimeisimmästä kuukaudesta,
viimeisimmästä viikosta vai viimeisimmästä vuorokaudesta. Minkä tahansa vaihtoehdon
valitsenkin, ja mitä tahansa se kuuluminen sitten onkaan, sillä ei ole mitään
ennustusarvoa suhteessa seuraavaan päivään, viikkoon tai kuukauteen. Vastaus ei
siis oikeastaan kerro mitään siitä, mitä meille kuuluu. Pikkusankari voi löytää
luvattoman, oireita aiheuttavan ruuanpalasen. Lääkkeen aloitus/pudotus/tuplaus
voi vaikuttaa hänen vointiin dramaattisesti päivässäkin. Helle, flunssa tai
stressaava tilanne voi pahentaa refluksioireita nopeastikin. Pikkusankari
saattaa saada sen kohtalokkaan lusikallisen liikaa sallittua ruokaa, jolloin kyseisen
ruuan saturaatiopiste tulee vastaan ja oireet räjähtävät. Uusi rotaatio saattaa
olla täysin sopiva/sopimaton, ja vaikutus saattaa olla välitön tai pikkuhiljaa
ilmenevä. Lääkkeiden aiheuttamat mahdolliset sivuoireet saattavat sekoittaa
oireiden tunnistamista ja hankaloittaa elämää muullakin tavoin. Vähintään yksi
tämmöinen muutos tapahtuu yleensä
kerran viikossa johonkin suuntaan. Mutta sekään ei ole varmaa.
mietin, että mitä järkeä on oikeastikaan vastailla kysymyksiin ”miten teillä
menee?” tai ”miten Pikkusankari voi?”, jos haluaa, että kysyjä saa
todenmukaisen vastauksen. En tiedä, pitäisikö kertoa viimeisimmästä kuukaudesta,
viimeisimmästä viikosta vai viimeisimmästä vuorokaudesta. Minkä tahansa vaihtoehdon
valitsenkin, ja mitä tahansa se kuuluminen sitten onkaan, sillä ei ole mitään
ennustusarvoa suhteessa seuraavaan päivään, viikkoon tai kuukauteen. Vastaus ei
siis oikeastaan kerro mitään siitä, mitä meille kuuluu. Pikkusankari voi löytää
luvattoman, oireita aiheuttavan ruuanpalasen. Lääkkeen aloitus/pudotus/tuplaus
voi vaikuttaa hänen vointiin dramaattisesti päivässäkin. Helle, flunssa tai
stressaava tilanne voi pahentaa refluksioireita nopeastikin. Pikkusankari
saattaa saada sen kohtalokkaan lusikallisen liikaa sallittua ruokaa, jolloin kyseisen
ruuan saturaatiopiste tulee vastaan ja oireet räjähtävät. Uusi rotaatio saattaa
olla täysin sopiva/sopimaton, ja vaikutus saattaa olla välitön tai pikkuhiljaa
ilmenevä. Lääkkeiden aiheuttamat mahdolliset sivuoireet saattavat sekoittaa
oireiden tunnistamista ja hankaloittaa elämää muullakin tavoin. Vähintään yksi
tämmöinen muutos tapahtuu yleensä
kerran viikossa johonkin suuntaan. Mutta sekään ei ole varmaa.
You never
know.
know.