Antiäitienpäivä
Jotta sitten muutamien viikkojen päästä äitienpäivänä voisi
leijua keveissä Lontoon rakeiden värisissä illuusioissa kuvitellen olevansa
maailman paras äiti, nyt on aika suoltaa pihalle kaikki ne jutut, miksi en
missään nimessä tunne olevani maailman paras äiti.

En ole voinut antaa
Pikkusankarille aina hänen ikätasonsa mukaista virikkeellistä kehitysympäristöä.
Jos vuorokausi kului ensimmäisten seitsemän kuukauden ajan lasta sylissä kantaen, siinä
ei paljon motorisen kehityksen tukeminen ollut nyky-yhteiskunnan standardien
mukaista.

En ole jaksanut tarjota
Pikkusankarille lapsiperheen normaalia sosiaalista ympäristöä. Hän on jäänyt
lähes kokonaan paitsi muskareista, perhekerhoista, avoimista päiväkodeista, perheen
yhteisistä ravintolaillallisista ja muistakin lapsiperheen normaaleista
sosiaalisista tilanteista.

En ole voinut tarjoa
Pikkusankarille kulinaarisia nautintoja ollenkaan. Hän on syönyt koko ikänsä
lähinnä maustamatonta kana-bataattisosetta. Pikkusankarin ikätoverit ne
vetelivät jo vuoden iässä etanoita ja sammakonreisiä ja syömäpuikoilla
Udoneita.

En ole pystynyt antamaan lapselleni
lääkkeetöntä lapsuutta. Lähes kaikkien mahdollisten käsikauppalääkkeiden
lisäksi pojalle on kokeiltu montaa todella ytyä lääkettä ja syötettykin monen
monta kuukautta lääkettä, jonka tehoaineet ja mahdolliset sivuoireet saavat rinnallaan
monet muut lääkkeet kalpenemaan.

En ole antanut Pikkusankarille täydellisen
eheää kiintymyssuhdetta. Olen äksyillyt ja hermostuksissani jopa huutanut
Pikkusankarille hänen itkiessään kymmenettä tuntia putkeen. Luulin hänen olevan
vain koliikkinen ja hieman tulisempi, helposti mieltään osoittava tapaus,
vaikka hän itkikin järkyttäviä kipujaan.

Olen käyttäytymiselläni tuottanut
lisää tuskaa Pikkusankarille. Tietämättömänä hänen refluksitaudistaan, tein monia
tunteja kestäviä vaunulenkkejä rattaat vaakatasossa (siis hänelle tuskallisimmassa
mahdollisessa asennossa). Heijasin rattaita kaikkiin ilmansuuntiin, juoksin,
kävelin, hölkkäsin, kokeilin nurmikkoa, asfalttia ja hiekkaa alustana, lauloin,
pölpötin, hyräilin, olin hiljaa, nostin viiden minuutin välein syliin, viritin
leluja räpläiltäväksi. Pikkusankari vain itki. Minä vain jatkoin.

En pysty vieläkään, diagnoosin
saamisen jälkeenkään, antamaan Pikkusankarille täysin raotonta ja syvää
turvallisuuden ja hyvän olon tunnetta. Kun olen todella väsynyt, en aina jaksa
hänen kipukiukkuaan höystettynä taaperoikäisen normaalilla uhma- ja
väsykiukulla. Silloin meillä hermostutaan, huudetaan, paiskotaan, riehutaan ja
kiroillaan.

Anteeksi rakas lapseni, etten
pysty olemaan maailman paras äiti.
pysty olemaan maailman paras äiti.
Mitä kristallipallosta näkyy?
Blogi on ollut hiljainen. Onneksi
syy ei ole ollut valvominen, vaan sosiaalisen elämän ahmiminen. Outoa on taas ollut, kun mieheni vapaapäivinä
meillä tehdään muutakin kuin nukutaan vuorotellen. Ja onpa jännä huomata, että
kun yöllä nukkuu, niin päivällä kummasti jaksaa.

Pikkusankarin lääkkeen
erinomaisuudesta huolimatta on taas aika lopetella lääkekuuri vähitellen ja
kokeilla elää seuraavat kuukaudet pelkän ruokavaliohoidon turvin. Jokainen voi ennustaa tulevien kuukausien tilanteemme omien kykyjensä mukaan seuraavien faktojen pohjalta:

11.2. ei lääkitystä, 40
herätystä yössä, päikkäreitä
10min x 3
18.2 normaali annos, 35
herätystä yössä, päikkäreitä
30min x 2
herätystä yössä, päikkäreitä
30min x 2
25.2 tehoannos, 0 herätystä yössä, päikkäreitä
3h
3h
17.3 normaali annos, 3 herätystä yössä, päikkäreitä
2h
2h
6.4 puolikas annos, 10
herätystä yössä, päikkäreitä
1h
herätystä yössä, päikkäreitä
1h

11