Viime viikkoina elämämme on ollut melko sekavaa. Kamalaa ja ihanaa. Olemme…

…sairastaneet hurjan influenssan keuhkoputkentulehduksella koko perhe samaan aikaan.

…saaneet Pikkusankarille (ainakin toistaiseksi…) sopimaan xylitol-pastillin.

…kiduttaneet Pikkusankaria kukkakaalikokeilulla.

…huokailleet Pikkusankarin jatkuvaa ruuasta kieltäytymistä.

…olleet huolesta lamaantuneita läheisemme jatkuvan epämääräisen kivun suhteen.

…taistelleet lähipiiriin kuuluvan rakkaan ihmisen oikeuksien puolesta.

…kärsineet influenssan jälkeisestä tyhmästä tahmeudesta.

…jännittäneet, kuinka monta satasta joudumme säästämään Pikkusankarin kummilassansa tekemän tv-tuhon takia.

mutta onneksi me olemme myös…

…viettäneet aikaa tärkeiden ystävien kanssa.

…nauttineet mahtavista ruokaelämyksistä.

…päässeet taas takaisin kipeyden jälkeiseen arkeen.

…fiilistelleet mahassa jatkuvasti voimistuvia liikkeitä.

…saaneet nähdä Pikkusankarin melko oireettoman jakson jatkoa.

ja erityisesti me olemme…

…tajunneet joka päivä uudestaan elämän haurauden, yllätyksellisyyden ja rajallisuuden.

…rakastaneet toisiamme ja kertoneet sen sanoin ja teoin.

…muistaneet olla joka päivä kiitollisia toisistamme ja pienen perheemme elämäntilanteesta, jossa kaikki asiat ovat aivan loistavasti.

Haasteesta kirjoitetaan seuraavaa:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on
löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11
kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11
kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja,
jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet
haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Koska mielessäni pyörii tällä
hetkellä paljon raskaus ja synnytys, keskityn yhdessätoista faktassani niihin:

Raskaus ei ole minun parasta aikaa.
En todellakaan ole vauvalehtien kansista tuttu kauneutta hehkuva odottaja. Molemmissa raskauksissa on ollut
niin paljon kärsimystä, ärsytystä ja huolta, että koen, että raskaus ei ole
minun juttuni. Valitettavasti perhehaaveiden ollessa tällaiset kuin meillä,
raskaus on välttämätön paha, joka vain täytyy läpikäydä.

Tässä toisessa raskaudessa olen
kerännyt herkuttelukiloja raskauskiloja jo tähän mennessä sen verran
kuin viimeksi koko raskausaikana…

Kesä 2010 on yhtä kuin mielleyhtymä
minusta makaamassa tulikuumalla sohvalla alusvaatteisillani, kaksi
vanhemmiltani nyysittyä tuuletinta pyörittämässä ilmaa kymmenen sentin päässä
ihostani, päälläni levitettynä viisi pakastimessa jäähdytettyä pyyhettä, vieressäni iso
pino gradukirjoja ja ällöttävän kuuma läppäri surraamassa.

Sunnuntaina klo 2100 painoin
lähetä-näppäintä, ja graduni lensi tarkastajille viimeisen kerran. Oloni oli
lievästi sanottuna helpottunut. Heti ensimmäisen kirjallisen lapsen
synnytettyäni, kun istuimme miehen kanssa takapihallamme herkuttelemassa
jäätelöllä myöhään yöllä, tokaisin: nyt voisin synnyttää sen elollisenkin
tyypin. Maanantai-aamulla sitten irtosi limatulppa, ja iltapäivällä alkoivat
synnytyssupistukset.

Kävin vielä synnyttämään lähtö
päivänä salilla heiluttelemassa parin kilon puntteja vetämässä kunnon kyykkytreenin. Kävelylenkkeihin en loppuaikana enää kyennyt liitoskipujeni
takia, mutta salitreeni maistui yllättävän hyvin tuona kesänä, koska olenhan
tällainen fitnesskissa mukavuudenhaluinen viileän ilmaistoinnin perässä
mihin vain laahautuva ihminen.

Melkein pyörryn ihmetykseen, kun
joku puhuu synnytyksestä erittäin voimaannuttavana naiseuden kokemisen
huippuna.  Minun synnytykseni oli kamalaa, järkyttävän kivuliasta ja
maailman tuskallisinta touhua. Rehellisesti; olin varma, että kuolen siihen
paikkaan siihen kipuun. Sitä en haluaisi kokea enää ikinä uudestaan.

En ole kai kauhean nirso enkä
vaativa synnyttäjä, mutta kannustavaa ja ystävällistä ilmapiiriä
synnytyssairaalaltani odottaisin. Viimeksi en saanut, mitä odotin. Muistot
eivät ole hääppöiset.

Synnytyssalit olivat jokaista
paikkaa myöten täynnä muitakin ponnistajia, joten termi ”heitteille jättö” olisi
kuvannut tilaani mainiosti, ellei vierelläni olisi seissyt tukevasti oma rakas
mieheni silmät kauhusta pyöreinä katsoen tuskaani.

En tuntenut mitään wau-efektiä, kun
Pikkusankari ensimmäisen kerran nostettiin rinnalleni. Kipuni eivät hävinneet
saman tien, eikä elävä tuotokseni saanut minua unohtamaan kaikkea sitä tuskaa.

Vauvamme ei ollut mitenkään
erityisen söpö syntyessään, vaan pikemminkin epämuodostuneen pikku-ukon näköinen. Jo päivän päästä outo ulkomuoto muuttuikin sitten onneksi supersöpöydeksi.

Synnytyksen jälkeen halusin
sairaalasta kotiin niin pian kuin mahdollista. Perhehuonetta ei meille
tippunut, ruoka oli aina pahaa, ja silloin, kun minun vauvani ei itkenyt, tultiin naapurisynnyttäjän
vauvaa hakemaan sokerimittauksiin. Rauhallinen ilmapiiri ja vauvasta
nauttiminen olivat kaukana niistä päivistä ja öistä.

Minulta kysyttiin: 

Särkänniemi vai
Linnanmäki? 
Kumpikin paikka nykyään hirvityttää
minua, entistä koko päivä hurjimmassa laitteessa säällä kuin säällä-tyyppiä.
Viime kesänä kävin vain fiilistelemässä Pikkusankarin ja ystäväni kanssa
Lintsillä. Tuoreimmat ja kivoimmat muistot ovat siis Lintsiltä, siksi se. 

Tärkein asia
parisuhteessasi? 
Luottamus. 

J.Karjalainen,
Juha Tapio vai Arttu Wiskari? 
Mä olen nolo, koska viimeinen tyyppi
on tuttu vain nimeltään, naamaa tai musiikkia en tiedä. Tämä tietämättömyys
tekee valinnan epävalidiksi. 

Kotiäitiys vai
ura? 
Molemmat haluan, mutta kun tärkeyttä
elämän mittakaavassa miettii, niin kotiäitiys. 

Tekeekö mies
yhtä lailla kotitöitä ja hoitaa lasta/lapsia kuin sinäkin? 
Hän tekee enemmän ja hoitaa enemmän,
koska on hoitovapaalla. 

Unelma-ammattisi? 
Psykologi. 

Oletko pessimisti
vai optimisti? 
Realistinen optimisti. 

Millainen olet
sisustajana? 
Melko maltillinen. 

Sujuuko
renkaanvaihto? 
Sujuu, jos joku naputtaa vieressä.

Lempikarkki tai
-herkku? 
Jokin juuri minua
varten väkerretty leivos. 

Onko ulkonäöllä
merkitystä? Ja miten paljon? 
Koska näkökykyni vielä toistaiseksi
on kunnossa, ulkonäöllä kaikissa asioissa on merkitystä, toisissa enemmän,
toisissa vähemmän.

Haastan jokaisen minun
lukijabloggaajan, jolla on alle 200 lukijaa. Tyttönen tuolta keksi hyvät kysymykset – joten
mennään niillä eteenpäinkin!