Hae
Emmi Anniina

Liian muodikkaita

Vaikka refluksitauti kuinka muotia nykyään olisikin, niin minä en missään nimessä muotidiagnoosi GER:iä Minimullistajallekin halua. Viimeiset kolme vuotta me olemme olleet jo aivan liian muodikkaita minun makuuni. On nukuttu öitä kymmenen minuutin pätkissä. On mahdollisesti saatu kuulovaurioita koko päivän korvan vieressä karjuvan vauvan huudosta. On talsittu säällä kuin säällä monen tunnin nukuttamislenkkejä aurinkolasit päässä. On kituutettu kuuden ruoka-aineen imetysdieetillä. On tankattu lapsi täyteen happosalpaajaa, allergialääkettä, astmalääkettä, närästyslääkettä. On yritetty selvitä edes 20 prosenttisen täysjärkisinä järrrrkyttävän pipikiukun lievittäjinä. On selitelty, kerrattu, vaadittu ja kerjätty, jotta meidän perhettä ymmärrettäisiin paremmin.
Toivoisin itselleni hieman huonompaa muotihajua tämän toisen lapsen kohdalla. On meinaan aika sairaan rasittavaa olla muodikas.
Miten olen tätä muodikkuutta pyrkinyt vähentämään ja miten jatkossa pyrimme pitämään vauvan mahdollisimman muodittomana? (Allergologimme ohjeiden mukaisesti)
-Raskausaikana pyrin syömään mahdollisimman monipuolisesti, jotta vauva saisi totutella kaikkeen jo vatsassa. Totuushan oli hieman toisenlainen kaikenlaisine himoineen ja inhoineen varsinkin ensimmäisten kuukausien aikana. Siinä ei paljon monipuolisuudesta voitu puhua, kun ruokavalio koostui vain karkista, pullasta, leivästä ja pastasta joka päivä ensimmäisen neljän kuukauden ajan. No, mutta parhaani tein ainakin loppuaikana.
-Raskausaikaan kuului onneksi kuitenkin runsaasti maitohappobakteereja sekä monivitamiinitabletin lisäksi vielä c-vitamiinia ja d-vitamiinia.

-Vauvalle laadukasta maitohappobakteeria ja d-vitamiinia. Meillä käytössä Biolaten maitohapot ja aloitteilla Bioteekin teho-d:t.


-Rokotteet skipataan kokonaan ennen yksivuotissynttäreitä. Sen jälkeen katsotaan tilanteen mukaan, mitä otetaan. Se, mikä otetaan, otetaan mahdollisimman hajautetusti.

-Vauvalle EI korviketta, ja JOS on todella tarpeen, niin sitten HA-korviketta.

-Kiinteiden aloitus lykätään puolen vuoden ikään, jos vain maitohanat minulla ovat heruvia sinne asti.

-Mahdollisten pienten/”normaalien” mahavaivojen hoitoon Siliceaa ja/tai Cuplatonta.
-Jos vauva vaikuttaa todella itkuiselta ja selkeästi kivuliaalta, ja jos kyseessä on samanlaista oirehdintaa kuin esikoisella (pätkäunia, taaksepäin jäykkänä kaarelle vetoa, kivuliasta puklaamista tai nieleskelyä, vaakatasokammoa yms.), niin minun ruokavalio heti karsintaan! Joko heti pois maito, kananmuna ja viljat (ja mahdollisesti muut yleisesti närästystä aiheuttavat ruoka-aineet) tai yksitellen ne, jotka näyttävät aiheuttavan oireita. Ensimmäiset pari viikkoa menivät Minimullistajan kanssa suhthyvin. Sitten alkoivat itkut. Tuskaitkut. Lähdimme karsimaan ruokia yksitellen. Lista on valitettavasti kasvanut edellisestä postauksesta kauralla ja suklaalla. Mutta nyt vauva vaikuttaa melko tuskattomalta! Tuttua salapoliisityötä olemme siis tehneet, ja todennäköisesti työ jatkuu, mutta toivomme vähintäänkin, että Minimullistajan olo ei koskaan ikinä mene niin pahaksi kuin Pikkusankarin ensimmäisten seitsemän tietämättömyyskuukauden aikana – olemmehan me tehneet nyt kaikkemme, jotta Minimullistajan mahdolliset refluksi- ja allergiaoireet saataisiin kuriin mahdollisimman varhain.
Enkä minä pistäisi pahakseni, jos Pikkusankarikin muuttuisi pikkuisen vähemmän muodikkaaksi.

Hetkiä

Nykyinen elämämme on hetkiä.

 
Kun surun hetkestä pääsee yli, vastaan tulee ilon hetki. Ilon hetki
saattaa muuttua huolen hetkeksi.

Olen antanut itselleni luvan olla heikko. Otan jokaisen tunteen vastaan sellaisena kuin se tulee.

Isä, kaipaan sinua.
Asuntomme on täyttynyt surunvalittelukukista, vauvaonnittelukukista sekä syntymäpäiväkukista. 
Surutyö on kesken.

Olemme yrittäneet jatkaa arkea normaalisti. Tehdä normaaleja juttuja.

Silti. Myös Pikkusankari pohtii tapahtunutta omalla tavallaan.

”Äiti, arvaa mikä tämä on?”

Meidän perheen pienin ihminen, olkoon hän bloginimeltään Minimullistaja, on mullistanut elämämme – ja tuonut siihen kaivattua iloa.

Hän on niin rakas.

On se vaan älyttömän upeaa, kun saa ihmetellä pienen pieniä käsiä.

Ja kun lattialta alkaa löytymään vauvan leluja…

Niin. Mitä tulee tämän blogin oikeaan aiheeseen, niin sivutaan nyt sitäkin sitten: oireettomana täällä ei olla oltu. Losecista on nyt kokonaan irrottauduttu. Onneksi postista saapui jotain lohduttavaa.

Toivotaan, että tämän purnukan sisältö alkaa taas vaikuttamaan positiivisesti Pikkusankarin oloon.

Ja syy, miksi esittelen vauvan bloginimelläkin, on se, että saatanpa joutua kertomaan hänestä täällä vähän enemmänkin, valitettavasti.

Jääkaapin ovessa on nyt muutakin kuin kummipojan piirrustuksia ja onnittelukortteja.

Refluksi- ja allergiapeikot karjuvat selkämme takana kovaa. Yritämme kuitenkin epätoivoisesti pitää alkuajan-suoliston-tottumattomuus-tonttua kädestä kiinni, viimeiseen asti. Ruokarajoituksia on ollut yksinkertaisesti PAKKO tehdä. Yksi kerrallaan, vain kaikista kauheimpien huutotuntikausien jälkeen…