Tänään oli taas se kerran kolmessa kuussa eteen tuleva päivä, kun Pikkusankari huudahtaa ”minun lääkäripäivä!” ja meidän perhe menee epämääräisenä huolimöykkynä the Gurun vastaanotolle. Pikkusankarin kontrolliaikaan on ladattu aina suunnattomasti odotuksia– ja aina olemme lähteneet liikuttuneina, huojentuneina ja loogisemmin ajatuksin ajamaan kotia kohti. Niin kuin tänäänkin.

The Guru osaa kohdella lasta ja vanhempia arvostelematta. Hän kuuntelee aidosti. Hänellä on sellaista tilannetajua ja ihmistuntemusta, jota en ole koskaan muulla lääkärillä kohdannut. Niin, ja onhan hänellä hallussaan maailman paras tietämys refluksi-allergia-asioissakin.

Ällössä refluksi-allergia-liemessä uitettu arkemme sai taas jonkinlaisen selvyyden seuraaviksi kuukausiksi. The Guru lausui: ”Katsokaas, vaikka tilanteenne on varsin mutkikas ja monivyyhtinen, se koostuu kolmesta seikasta, joihin nyt alamme vuorotellen kiinnittämään huomiota. Ensimmäinen asia on astmaoireet. Pikkusankarin käytös vaikuttaa astmaraivolta, jonka refluksi on saattanut saada aikaiseksi ärsyttäessään keuhkoputkia. Avaavasta Ventolinestakin on ollut hyvä vaste. Kuten ehkä teillä, joillakuilla Singulair ei vain yksinkertaisesti hoitavana riitä, joten otamme kokeiluun Seretiden. Toinen asia on allergiat. Jos nyt kokeiltava hoitava astmalääke ei auta, vedämme Pikkusankarin kahden viikon turvaruokavaliolle, ja lisäämme loput ruuat yksitellen takaisin tauon jälkeen pahiksia metsästäen. Kolmas asia on refluksi. Jos Seretide ei helpota oireita, eikä ruokavalion tarkistaminen auta, tsekkaamme refluksilääkkeet.”

Kiitos, the Guru.

Nukuttamishulinapostauksesta jäi uupumaan tarkennukset,
P.S:sät ja huomautukset. Ne tulevat tässä.

Koska rattaissa nukkuminen kuuluu pian jollekin muulle
meidän perheessä, ei Pikkusankaria ole enää isketty kolmeen kuukauteen
rattaisiin koisimaan (mikä olisi kuitenkin se helpoin tie, kun vertaa
sisänukuttamista ja ulkonukuttamista = kävellä kymmenen minuuttia viiva puoli
tuntia JUURI oikeaan aikaan ja saada Pikkusankari EHKÄ nukkumaan – eli
paaaaljon iisimpää kuin viime postauksessa kuvailtu sisänukuttaminen). Joten päikkärinukuttamiset
ovat tismalleen samaa kaavaa kuin yöunille nukuttamiset. Jee. Lisätsemit täältä
vaan sulle, kultsuni kotona, näin kirjoitetunkin sanan kautta.

Jos lähtee ajamaan autolla silloin, kun Pikkusankari on
yliväsynyt (eli yleensä klo 14 jälkeen), hän melko varmasti nukahtaa autoon.
Myönnän, joskus riivatuimpina päivinä on jouduttu keksimään joku syy, miksi pitää lähteä autoilemaan. (Ja autoon nukahtaminen ei todellakaan ollut ennen itsestään selvyys, vaikka kuinka uupunut lapsi olisi istuimessaan töröttänyt.)

Nukuttamisneroille tiedoksi: Olemme kokeilleet olla
nukuttamatta päikkäreille. Useimmiten tiedossa on miellyttävästi kuvattuna
kaoottinen ilta. Olemme kokeilleet kaikkia erilaisia pehmeitä, mutta
määrätietoisia nukuttamistyylejä. Ei vaikutusta.

Oli se sitten yksillä pakkopäikkäreillä höystettynä tai ei,
Pikkusankarin unimäärä vuorokaudessa on noin 9 tuntia. Minun tällä hetkellä 11
tuntia. Ruikuttamatta voinen todeta, että tässä välissä olisi paikallaan kertoa
parisuhteemme haasteista viimeisen kolmen kuukauden aikana, ja siitä, miten
kovin kiitollisia olemme silloin, jos joku nykyisestä ihanasta, mutta epäilyttävälläkin
tavalla karsiutuneesta sosiaalisesta tukiverkostostamme haluaa Pikkusankaria
välillä viihdyttää. Mutta enpä mene nyt yksityiskohtiin parisuhdejutun kohdalla,
enkä rumuuksiin tukiverkostojutun kohdalla.

Olemme joskus (sairauden parempina aikoina) saaneet kokea
lapsen ainakin melkein normaalin
nukuttamisen muutamia kertoja. Se on luksusta se, niin lapselle kuin
vanhemmillekin. Parin illan kokemuksella siis tiedän, mistä jäämme paitsi.
”Onneksi” yökylässä ollessaan Pikkusankari on ollut helpompi nukuttaa kuin
keskimäärin kotona, muuten ei enää tulisikaan Mummolasta tai Kummilasta edes
sitä muutaman kerran vuodessa nykyään tulevaa yökutsua. Lainausmerkit siksi,
että en ole vielä aivan varma, onko se hyvä vai huono juttu lapsen itsensä
kannalta, että hän ei uskalla/halua valittaa pipiänsä vieraille, eikä näytä
sitä yhtä voimakkaasti käyttäytymisellään edes sille läheisimmälle
ei-meillä-asuvalle-tyypille. Lähes aina kun koko perhe on kylässä, Pikkusankari
uskaltaa kertoa pipinsä vieraiden kuullen meille. Mutta yhdeksänkymmentäviisiprosenttisesti
niissä tapauksissa, kun kuulemma kaikki
on mennyt ihan hyvin vierailulla tai yökylässä (jossa me vanhemmat emme ole
mukana), niin kylästä hakureissulta poistuessamme, autossa istuimeen Pikkusankaria laittaessa
kuuluu ”pipi siellä”, ja käden hakkaavat epätoivoisesti rintakehää ja päätä. Sehän on selvää,
että hyvin oireisena aikana Pikkusankaria emme hoitopaikkaan päästä. Mutta kun
nykyelämä on joka päivä vähän vähemmän tai enemmän oireista, en ole osannut
ottaa vankkaa mielipidettä suuntaan tai toiseen, onko lapsen parempi olla
pipiaikana vain vanhempiensa kanssa, jolloin se rakkain tuki, lohdutus ja turva
ovat lähellä, vai olisiko sittenkin lapselle parempi, jos hän pääsee potkimaan
Mummolan pallolla ja piirtämään Kummilan tusseilla ihan muiden kuin meidän
kanssa, kun tuntuu, että meidän poissa ollessa pipikin peittyy uusien
virikkeiden alle, vaikka se ei sieltä katoaisi.

Pikkusankari ei ole enää niin herkkä heräilemään ääniin kuin
pitkään oli, ihanaa! Hän pitää silmät kiinni, vaikka vieressä puhuisi, siis niin to-del-la outoa! Aluksihan (ensimmäiset kuukaudet) emme varoneet äänenkäyttöämme
ollenkaan, ja Pikkusankari nukkui onnistuneesti sinisen pikkuMielen puhaltaessa vieressä.
Sitten oireiden pahennettua alkoi ääniin heräily olla jotain aivan karseata: jo
haarukan laatikosta otto, kamman lattialle putoaminen tai vichy-pullon
avaaminen sai pienen heräämään. Arvostelua tuli asiantuntijoilta ja
”asiantuntijoilta” vaikka millä mitalla: ei kannata opettaa lasta nukkumaan
hiljaisuudessa, me vanhemmat teemme itsellemme vain vaikeaa tulevaisuutta, kun
sormi suulla hipsimme ja sitä rataa. Mitäs itse tekisit, jos olisit kaksi
tuntia heijannut yli kymmenen kiloista vauvaa (tai TAAPEROA) uneen sylissä
(kyllä, Pikkusankari ei nukahtanut yöunilleen ennen 1,5-vuoden ikää muuten kuin
sylissä pomputtaen, tai tissille…), ja vihdoin saat hänet nukkumaan. Sen
lisäksi olet kokemuksesta oppinut, että hän VARMASTI herää mihin tahansa
ääneen. Jos olet hullu, haluat ehkä ottaa nukuttamismaratonin uudestaan. Mutta
me emme olleet, vaan meitä kiinnosti enemmän ruoka, suihku, uutiset ja
nukkuminen. Noin niin kuin esimerkiksi.