Siis enhän minä tänne olisi edes
halunnut tulla kirjoittamaan. Minä olisin halunnut päästä
tuulettamaan raudannousemista johonkin hotille fitness-sivustolle tai
miettimään spinnien yhteensopivuuksia tankotanssisivustolle. Ehkä
olisin voinut haluta päästä kirjoittamaan johonkin matkasivustolle
”Perhe reissaa kaksi vuotta maailman ympäri”-tekstejä. Niin,
tai vähintäänkin olisin halunnut muuttaa blogin nimeksi ”Kotiäidin
luksuselämä”.

Mutta ei. Valitettavasti nämä
vaihtoehdot eivät aukea minun elämälläni. Salille jos jaksaa
raahata univelasta raskaan kroppansa kaksi kertaa viikossa, on
todellinen bileiden paikka, ja tankotanssi… se ihastus jäi sitten
niihin muutamiin kertoihin, kun kuopuksen oireiden hallinta täytti
juuri ne tankotanssiin varatut ilta-ajat. Suuremmille matkustuksille
on saanut sanoa heipat jo kauan sitten. Itse arki kun on ollut
sinällään jo selviytymistaistelua, niin siihen eivät ole
matkastressit enää mahtuneet. Niin…. ja se luksuselämä. Siitä
en sano nyt yhtään mitään.

Niin olikos tämä nyt joku sinkkuneidin matkablogi vai mikä…?

Joten täällä ollaan, Kaksplus!
Valmiina jatkamaan blogspotissa kolme vuotta kirjoitettuja juttuja!
Uskon, että tämä on paras mahdollinen blogikoti juuri nyt minulle.
Mutta miten hartaasti toivonkaan, että blogin nimi olisi enää vale
vain… Joten jos haluatte tietää, missä vaiheessa se siksi
muuttuu, niin jääkää huudeille uudet lukijat. Ja kaikki te vanhat
ihanat lukijat, olettehan vielä messissä?

Mitä minä voisin luvata blogiltani?
Lupaan kirjoittaa edelleen rehellisesti ja suorasanaisesti. Se on se
minun juttuni. Lupaan tavoitella yksi postaus viikossa-tahtia
(instagramiin lisäilen arkeamme päivittäin). Tuskin se tavoite
aina toteutuu, välillä kun on viikkoja, että silmäni eivät
päivän rutistusten jälkeen jaksa tehdä enää mitään muuta kuin
sulkeutua. Toivon kuitenkin, että jatkossa vähemmän olisi niitä
iltoja, kun pienimmän nukuttaminen vie kolme tuntia ja enemmän
niitä iltoja, kun on aikaa ja jaksamista käpertyä miehen kainaloon
toisiamme rakastavasti tuijoittelemaan tai istua hetki siinä
läppärin äärellä bloggaamassa. Faktahan on kuitenkin, että
näistä meidän poikien sairauksista ei sormia napsauttamalla pääse
eroon, joten arki ja kirjoittaminen jatkunevat samanlaisina… Eli
todennäköisesti ne koiranpennuilla koristellut cupcaket ja My
Little Pony-väriset elämät kannattaa edelleen hakea jostakin
muusta blogista. Näillä ehdoilla toivotan teidät oikein tervetulleeksi
blogiini myös täällä Kaksplussan puolella!

Kaksi viikkoa sain pidettyä näppini
erossa bloggerista, haha. Tauko kannatti, vaikka ajatusten osalta
mikään ei selvinnytkään mihinkään suuntaan. Tauon aikana minun
oli tarkoitus syvällisesti miettiä, jatkanko blogia vai enkö jatka
blogia, plussineen ja miinuksineen. Jostain syystä miettiminen ei
paljon napannut, ja intuitio kertoi jo päivä taukopostauksen
laittamisen jälkeen, että jatkan. Päätin luottaa intuitioon.
Ajattelin, että tämä bloginpitäminen ei ole niin vakavaa hommaa,
että mitä siitä, vaikka intuitio sanoisi parin kuukauden päästä,
että lopeta. Sitten vaan lopetetaan.

Tauko oli silti hyvä juttu, sillä
minulle avautui mahdollisuus päästä Kaksplus-blogien yhteisöön.
Minä, pikkuinen marginaaliarkibloggaaja pääsen levittämään
tietoutta tämmöisestä arjesta vähän isommille joukoille. Koen
Kaksplussaan liittymisen pääasiallisesti vain positiivisena asiana,
sillä minulle riittää, jos sitä kautta yksikin uusi, samojen
sairaushaasteiden kanssa taisteleva perhe pelastautuu tietämättömyydeltä
lukiessaan minun blogiani. Minulle riittää, jos yksikin uusi lukija
kokee vertaistukea väsymyksen, riittämättömyyden, vihan,
turhautumisen ja alakulon tunteiden kanssa velloessaan. Aion jatkaa
samalla tyylillä, mutta uudessa ympäristössä. Ensi viikolla siis:
uudet huudit kutsuvat, seuraattehan te kaikki ihanaiset perässä 🙂