Nyt taitaa olla Minimullistajan uutisten päivitysten aika! Tämä postaus olisi ilouutisia täynnä, jos eilinen ilta olisi loppunut eri tavalla… Kuten instalaiset jo tietävät, eilen Minimullistaja sai käteensä juustoviipaleen, siis lehmänmaidosta tehdyn juuston viipaleen! Se päivä saapui hänellekin, vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä. Ilta loppui kuitenkin monen tunnin tuskaisiin oireisiin. Yö meni valvoessa.

Ensi viikolla toistetaan lehmänmaitoaltistus, mutta enteileehän tämä ensimmäinen kerta selkeästi sitä, että Minimullistajan suolisto ei ole vielä ihan valmis tuolle märehtivän ammujan valkoiselle litkulle. Muutenhan ruokakuviot ovat rullanneet hänellä aika hienosti; viimeisten kuukausien sisällä minun imetysdieettini on laajentunut huimasti: olen saanut viikoittaiseen menuuseeni mukaan maisteltavaksi melkein kaikki kasvikset ja vihannekset, viitisen uutta maustetta, hirssiä, amaranttia, kananmunan ja jopa pikkuhippusen pähkinää! Koen siis olevani nykyään kuin minkäkin luksusristeilijän buffetissa 24/7! 

Minimullistajan omalla maisteluruokalistalla komeilee siis kaikki, mitä minullakin pähkinää, kananmunaa ja voimakkaimpia mausteita lukuunottamatta. Hänen oma huippujuttu on vuohenjuusto! Se menee oireitta viikottaisessa ruokailussa (tämä rotatoitiin Minimullistajalle suoraan). Mutta se onkin sitten eri asia, mitä sinne pienen mahaan päätyy. Meinaan sinne ei meinaisi päätyä juuri mitään. Oikea ruoka ei vaan kiinnosta häntä. Mutta silti nälkä on kova, ja mankuminen jääkaapilla jatkuvaa. Postimyyntikuvastoa selailin jo, mutta siellä ei ruokakohdassa mielikuvitusta ja hermoja löytynyt, joten omilla jatkamme… 

Suuria muita uutisia perheen pienimmällä oli Minimullistajan ihkaensimmäinen oma yökyläily pari viikkoa sitten Mummolassa! Tämä mahdollisti minun ja miehen ensimmäisen kaksin kotoa karkaamisen pariin vuoteen (oli muuten niiiiin siistiä!). Sen myötä vähän iloitsinkin jo Minimullistajan ja minun pienestä erillistymisestä, mutta viime yö palautti minut takaisin imettäjän realiteetteihin… Jos Minimullistaja kärsii (suurista) oireista, äiti on EHDOTON koko yön lähellä olija.

Yleisesti ottaen Minimullistajalla menee oikein hyvin: Eheitä öitä tähän mennessä elämää hänellä on ollut 7 (jos siis yö saa loppua klo 5:00 kröhöm). Muuten hän heräilee kerran viiva kolme. Yöherätykset tarkoittavat joko oireita tai nälkää (joo-o, välillä hän siis syö päivällä toooosi vähän ja yöllä sitten huutaa ruokaa). Ja kuten viime yönä nähtiin kuultiin, edelleen: mitä enemmän oireita, sitä enemmän yöherätyksiä. Myös päikkärit menevät samalla kaavalla kuin ennenkin: sen helpommin ja nopeammin hän nukahtaa ja sen kauemmin hän nukkuu, mitä vähemmän oireita. Päikkärit ovat jotain puolen tunnin ja puolentoista tunnin välillä. Joskus hän yllättää ja vetäisee kaksi tai jopa kolme tuntia!

Tästä on hyvä jatkaa pieniä askeleita kohti loppukesän kaksivuotissynttäreitä ja mökkimaiseman laiduntavia märehtiviä ammujia.

Onpa luksusta syödä äitienpäivänä kaikki ateriat rauhallisen leppoisasti sängyssä köllötellen ja nautiskellen. 

Tai sitten ei. Ei todellakaan luksusta.

Minä en pahemmin niistä peruskipeyskierteistä jaksa täällä (tai muuallakaan somessa) huudella, koska, no, semmoinenhan on normaalia lapsiperhearkea ja olen enemmänkin tottunut siihen, että koko ajan joku meidän perheestä on kipeä jollakin tavalla. Outoa on, jos kukaan ei ole flunssassa, mahataudissa tai jossakin tulehduksessa. Nyt on kuitenkin taas päästeltävä tätä sairausärsytystä vähän tänne bloginkin puolelle, sillä huomasin jonkinlaista ei-niin-hauskaa identtisyyttä viime vuoden kesäkuun postauksen kanssa… Ja kyllä, aion nyt valittaa, vaikka vain minä olen ollut tällä lomalla kipeä. Itsekästä tekstiä siis tulossa, hehe.

Nyt valitan, koska:

Tämän piti olla lomaviikko, jolloin oltaisiin mahdollisesti lähdetty jollakin kivalla äkkilähdöllä johonkin, ensimmäiselle lentokoneulkomaanmatkalle nelihenkisenä perheenä.

Vaikka ulkomaanmatka ei olisi onnistunutkaan, tämän viikon piti olla sataprosenttista yhdessäoloaikaa, ei sitä, että äiti koomaa koko viikon tajuttomana omassa eristetyssä huoneessaan ja isi on lasten kanssa kooooko vuorokauden toisensa jälkeen.

Vaikka äiti kipeänä olisikin, niin ei kai sentään tarvitsisi niiiin kipeänä olla, että mies ja lapset eivät uskalla mihinkään kauemmas erikoisempia lomajuttuja lähteä tekemään, ettei äiti vain sillä aikaa pyörry vessareissullaan.

Vaikka äiti sitten tosi kipeä olisikin, niin olisiko kuitenkin kohtuullista, että olisi edes yksi läheinen enemmän (sen yhden ainoan lisäksi), joka voisi edes vähän auttaa lastenhoidossa ja päästää isi esimerkiksi salille tai torkuille tämän hänen ”loma”viikkonsa aikana.

Ja vaikka nyt sitten edes sitä toista auttavaa läheistä ei löytyisikään, niin miten olisi edes se, että pojat olisivat ei-oireisia, jotta isillä olisi edes vähän helpompaa ja lomaa voisi kutsua muuksikin kuin hermojenkiristelyleiriksi.

Ja vastaan nyt jo siihen tulevaan kommenttiin, jossa joku heittää, että pidä suusi kiinni, asiat eivät valittamalla parane. Jep: yritän nähdä edes yhden hyvän puolen tässä kaikessa:
isi on ainakin saanut viettää yyhoo-arkea kolminkeskistä aikaa lasten kanssa koko viikon sillä aikaa, kun äiti leikkii i-kirjainta sängyssä, luulee todella kuolevansa vatsakipuihinsa, käyttää veronmaksajien varoja makaamalla muutaman päivän tiputuksessa ja ravaa vessassa 100 (laskin!) kertaa päivässä.

Toivon, että teidän äitienpäivänne on ollut hyvin erilainen kuin minulla: kiva, ihana ja lastentäyteinen! 

Itse lohdutan itseäni kuvittelemalla itseni jo ensi vuoden äitienpäivään (ja seuraavaan lomaan): kuumetta on vähemmän kuin 39, pystyn istumaan tuolilla ilman kallistumista toisen pakaran puoleen, käsi ei ole täynnä verikokeiden reikiä ja jalkani jaksavat kantaa minua ilman tärinää pidempään kuin viisi minuuttia. Oi, ihana tuleva äitienpäivä!