Tämä päätös, mikä tehtiin kuusi päivää sitten, on sellainen, josta kukaan ei saa ottaa esimerkkiä. Se, miksi silti kirjoitan tästä, on se, että kannustan vanhempia kaikissa asioissa luottamaan omaan vanhempainvaistoonsa. 

Minulle tuli vahva tunne, että nyt on hyvä jättää kaikki Pikkusankarin lääkkeet pois. Ja niin jätimme, heti, kerralla. Jotta siellä näytön toisella puolella ei kaivettaisi nyt esiin lastensuojelulappusia, on ehkä paras selittää hieman…

Okei. Aloitetaan siitä, että meidän arki sai niin kamalia, kummallisia piirteitä Pikkusankarin oireiden osalta, että en ole ikinä vastaavanlaista arkea edes kuvitellut olemassa olevan. Kuten hiljattain Pikkusankarin tilanteesta kirjoittaessa kerroin, oireilua on viime viikkoina todellakin ollut. ”Normaalioireiden” (ne, joista siellä viimeksi kirjoitin) lisäksi Pikkusankari alkoi käyttäytymään lähes kaikissa sosiaalisissa tilanteissa todella kurjasti niin sanallisesti kuin ei-sanallisestikin. Niin huonoa lapsen käyttäytymistä en oikeastaan ole koskaan nähnyt meidän tuttavapiirissämme, ja käytös tuotti harmitusta ja ihmettelyä tietysti myös muissa kuin vain meidän perheen jäsenissä. Äitinä tällä tavalla oireilevan lapsen katsominen on aivan yhtä tuskaa. Kun on kaikkensa antanut ja kaikkea mahdollista säädyllistä ”kasvatus”tapaa kokeillut, on pakko luovuttaa taistelu.

Koska arki ei olisi enää voinut vaikeammaksi mennä ja olin jo kaikki muut tilanteen parantamiskeinot käynyt läpi, aloin miettimään, voisiko kokeilla olla ilman lääkkeitä. Ne kun tällä hetkellä eivät ainakaan tuone minkäänlaista huomattavaa apua, sillä tilanne vain pahenee ja pahenee. Ja sittenpähän sitä huomaisi, jos lääkkeiden poisjättö tekisi arjesta entistä vaikeamman (mitä en kyllä osaa kuvitella!), ja näin lääkkeet voisi yksitellen palauttaa katsoen, mikä lääke tai mitkä lääkkeet ovat tällä hetkellä ne oikeasti tärkeät. Pikkusankarin tilanne voisi siis olla huono olo ja huono käytös lääkkeillä tai huono olo ja huono käytös lääkkeittä, joten päädyin jälkimmäiseen. Niinpä varovaisesti kerroin ajatuksen miehelle. Huh, aika radikaalia, tuli hänen suustaan. Sitten kun yhdessä asiaa pähkäiltiin, tultiin tulokseen, että mikä ettei, kokeillaan. Niin jäi pois Ventoline, Seretide sekä Losec, ja näin Pikkusankarin tilanteen kartoitus alkaa ”puhtaasta” tilanteesta. Päätöksen pohjalla on meidän perheen keräämä näihin sairauksiin liittyvä tietotaito, hiljainen sekä näkyvä kokemus sekä tietämämme faktat. Lopullinen päätös tehtiin vaistonvarassa. Tuohon omaan vaistoon nojaten olen tehnyt paljon enemmän hyviä kuin huonoja päätöksiä, joten siihen luotin nytkin.

Lääkeruljanssia olemme nyt neljä vuotta pyörittäneet säännöllisin väliajoin lopetusta kokeillen. Ikinä emme ole näistä astma- ja refluksilääkkeistä päässeet pysyvästi eroon. The Guru on luottanut meidän näppeihimme lopulliset päätökset siitä, milloin kokeilemme vähentää tai jättää kokonaan pois näitä medisiinejä. Kaikki perusasiat lääkkeistä ja niiden kanssa häsäämisestä olemme viime vuosien aikana oppineet, joten voin sanoa, että tiesin, mitä tein. Allergologi suositteli taas viime käynnillä Losecin vähentämisyritystä, ja oskillometrian toistamisajankohtaa mietimme myös hänen kanssaan, mikä taas tarkoittaa astmalääkkeiden tauottamista. Eli toisin sanoa lääkkeetön tilanne voisi olla mahdollinen myös lääkärin käskystä. Astmalääkkeiden tauottamisen osalta viime päivät ovat sateisen sään takia olleet myös aika suosiolliset.

Mitään lopullista vahinkoa en siis pysty kyseisten lääkkeiden yhtäkkisellä lopettamisella tekemään pojalleni, joten sen suhteen rauhallisin mielin lähdin kokeiluun mukaan. Ja tiesin, että heti kun annan lääkkeen, se alkaa auttamaan, joten suuria tuskia ei myöskään kerkiäisi tulla lääkkeiden poisjättämisen takia. Oletin, että saan heti ensimmäisen lääkkeettömän päivän iltana raotella lääkekaappia, mutta nyt mennään kuudetta päivää ilman lääkkeitä! Ja: Pikkusankarin oireet eivät ole yhtään pahentuneet! Pänvastoin, jos viimeisen parin viikon aikainen julmettu oireilu on 100%, viimeiset kaksi päivää ovat olleet ehkä 90%. Hän ei ole myöskään kertonut pipiä yhtään useammin kuin lääkkeiden kanssa eläessä. Sanonpa vain, että tämä jos mikä on mielenkiintoista!

Mitä ihmettä tässä taustalla oikein on? Mitään yhtään järkevää vaihtoehtoa minulla ei ole mielessäni, mutta tässä muutama hullu, outo, järjetön tai yltiöoptimistinen.

a) Loka-marraskuussa käyty osteopatia helpotti Pikkusankarin oireita niin paljon, että hän ei enää tarvitsisi lääkkeitä, ja liikalääkitsemisen/turhan lääkitsemisen myötä hän alkoi oireilemaan kummasti ja nyt tilanne tästä pikkuhiljaa paranee normaaliksi, mitä ikinä se meillä tarkoittaisikaan…

b) Lääkkeistä osa tai monet ovat muuttuneet epäsopiviksi (kuten aiemmin Nexiumin ja Zyrtecin kanssa kävi), ja näin ollen eivät ainakaan helpota Pikkusankarin oloa.

c) Pikkusankarilla on kokonaisuudessaan niiiin huono ja sekava olo kehossaan, että hänen käyttäytymisestään ei vain näy, että kivun määrä lisääntyy, vaikka lääkkeet vähenevät (eli että huonommin hän ei enää osaisi käyttäytyäkään). Hän ei myöskään osaa erottaa omasta huonosta olostaan kivun eri ominaisuuksia (refluksi, astma, aistiyliherkkyydet, muut mahdolliset neurologiset jutut) eikä kuvailla niitä meille, joten hän ei näin ollen kerro lisääntyneistä kivuistaankaan meille.

d) Pääasialliset Pikkusankarin oireet ovatkin viime aikoina olleet enimmäkseen seurausta ”itsenäisestä” (ei vain refluksiin ja astmaan liittyvästä) aistiyliherkkyydestä tai muista neurologisista ongelmista, joten lääkkeiden poisjättäminen ei  huononna tilannetta entisestään huomattavasti.

e) Tämä koko kamala oireperiodi ja radikaalit lääkepäätökset olivatkin vain jotain tosipahaa painajaista ja minä herään kohta hikisenä unesta.

Vaikka yleensä en kerjää kommentteja loppukysymyksillä, niin nyt toivoisin, että jos teidän kirkkaammat aivot löytäisivät jonkun selitysehdotuksen tälle kaikelle, niin kertoisitte sen minulle. Tai jos teidän kokemusrepertuaarista löytyisi edes joku vähänkään samankaltainen tilanne, niin jakaisitte sen minulle.

Millaista on kofeiiniton (tai
oikeastaan vähäkofeiininen) elämä?
Nyt, neljän kuukauden
kokemuksella osaan kertoa tästä enemmän kuin viimeksi viidenpäivän kokemuksella. Nyt siis pieni katsaus siihen, miten kehoni on
sopeutunut uuteen elämäntyyliini.

Kyseessä todellakin on pysyvä
elämäntyyli! Kaikki, mitä viimeksi kirjoitin, voin edelleen
allekirjoittaa ja vieläpä alleviivata. Minulla ei ole yhtään kaipuuta kofeiiniin. Minun
keholleni se on ollut myrkkyä. Nykyään sydämen jyskytyksiä on
vain oikein tosi repaleisten öiden jälkeisten päivien iltana.
Sydämen muljahteluja en muista ollenkaan olleen kofeiinin poisjätön
jälkeen. Kehon (käsien) tärinät ovat poissa. Oudot
mielialavaihtelut ja heikottavat nälkäkohtaukset ovat poissa. Ja varsinkin tätä viimeisen lauseen sisältöä on mieheni ollut vahvasti myös mukana toteamassa, haha…

Ja siis kaikenkaikkiaan: en ole
enää riippuvainen mistään! Se tunne on oikeasti tosi vapauttava.
Minun ei tarvitse suunnitella etukäteen päivän touhuissa, että
missä välissä kerkiän keittämään kahvi nro ykkösen, nro kakkosen,
nro kolmosen ja nro nelosen. Ilman näitä kupillisia (mukillisia)
elämäni ei vaan pyörinyt. Nyt kotoa voi aamulla poistua ilman
välttämätöntä kofeiinitankkausta. Liikkuessa kodin ulkopuolella
ei tarvitse miettiä, mistä kummasta repäisee sen pakollisen sumpin mukaansa. On
siis oikein mukavaa, kun ei ole mistään yksittäisestä ruoka-aineesta
fyysisesti riippuvainen.

Kokonaisuudessaan kehoni on
”selkiytynyt”. Siis, esimerkiksi: tunnen paremmin kaikkia pieniä juttuja,
kuten kehon lämmön pienenpienen nousun ja tosi alussa olevan
orastavan flunssan. Osaan analysoida paremmin kehoni väsymysoireet:
ovatko ne sellaiset, että liikunta voisi piristää oloa vai ovatko
ne sellaiset, että liikunta vain lisäisi väsymyksen tunnetta.

Puhun tässä koko ajan
kofeiinittomuudesta, mutta todellisuudessa en ole ihan täysin
kofeiiniton ollut. Olen hakenut kokeilemalla itselleni sopivan
kofeiinimäärän – ja se on yksi vihreäteemukillinen päivässä.
Muuten juon luontaisesti kofeiinittomia yrttiteitä. Mahdollinen
päiväannokseni kofeiinia on kuitenkin naurettavan vähän
verrattuna aiempaan kahvinkittaamiseeni, ja nykyään teenkin niin,
että joka viikko pidän vähintään yhden päivän tauon vihreästä
teestä, jotta varmistan, etten ole riippuvainen siitä. Välillä
menee montakin päivää pelkällä rooibos-teellä.

Vaikka koko elämäni epäilin
teemaailman mielenkiintoa, olen vissiin aloittanut totaalisesti uuden
periodin elämässäni: olen hurahtanut teehen (ja mahtavaa tässä on se, että mies on ihan messissä myös!). Enää teetä ei
tarvitse kuorruttaa kookosmaidolla ja kaikenmaailman muilla höysteillä, vaan riittää, kun laadukkaaseen
teehen lisää muutaman oman mausteen (jos sitäkään). Odotan
innolla, miten höyrähtäneeksi teepannut minut tulevaisuudessa
saavatkaan! Mutta kyllä, odotan myös sitä, että uskaltaudun
maistamaan kofeiiniitonta kahvia sitten viimeistään imetysdieetin
loputtua…

Mutta kofeiiniin en tämän
suuremmin enää koskaan koske. Vähäkofeiininen/kofeiiniton keho on minun
juttuni. Ja olenhan minä murtanut yhden äitimyytin: raskaasta ja vähäunisesta kotiäitiydestä on hyvinkin mahdollista selvitä ilman kahvia 🙂