Kun makasin rakenneultrassa kuukausi sitten ja puheeksi tuli vauvamme sukupuoli, totesin naurahtaen ultraajalle, että ”ei sitä tarvitse kertoa, poika sieltä on tulossa”. No, ei siitä ultrasta sen enempää, mutta sukupuolesta ja sen toivomisesta muutama sana nyt, koska aihe on kovasti puhututtanut lähi- ja tuttavapiirissämme.

Jo esikoisen jälkeen mieleeni nousi ajatus, että kolme poikaa voisi olla minun juttuni. En oikeastaan edes tiedä miksi, eikä minulla ole sen suurempia perusteluja asialle. Se on vain ajatus päässäni, ei sen kummempi asia. Mitään ”fyysistä tunnetta” siitä, kumpi sukupuoli mahassani asustelee (ja on asustellut aiemmissa raskauksissa) minulla ei ole ollut. Eli en ole tiennyt varmaksi, että poika on tulossa. Mutta ajatus kolmen pojan äitiydestä minulla on ollut mielessäni. Hassua. 

Pienoista ihmettelyä ja hymähtelyä olen tämän asian tiimoilta kuullut, ja usein oletetaan (ja oletettiin jo esikoisen jälkeen), että toivon tyttöä taloomme. Ei minulla ole mitään tyttöä vastaan, ja ihan yhtä tervetullut tyttökin olisi, mutta jostakin syystä ajatus kolmesta pojasta ei ole muuttunut raskauksien myötä. En sano, että varsinaisesti toivon poikaa enemmän kuin tyttöä, mutta kyllä poika sopisi katraaseemme paremmin kuin hyvin 🙂

Emme kasvata poikia mitenkään erityisesti pojiksi, vaan otamme tottakai persoonan ja luonteen huomioon ensisijaisesti. Sukupuoli on vain yksi ominaisuus, ja kirjoitan tästä aiheesta, sillä tämä nyt vaan sattuu aika monia kiinnostamaan ja kyselyttämään. 

Ja tietenkin hauskaahan se on arvailla, kumpi sieltä tulee, tyttö vai poika. Ihan niin kuin on hauskaa arvailla, tuleeko vauvalle tummat vai vaaleat hiukset ja tuleeko hänestä pitkä- vai lyhytsorminen. Kaikki se arvailu liittyy vauvantuloon valmistautumiseen, enkä osaa loukkaantua ihmisten kyselyistä sukupuolen suhteen. Tosiasiassahan näillä ominaisuuksilla ei ole mitään väliä. Rakkautta vauva saa silti ihan yhtä paljon – oli hän minkä näköinen ja minkä sukupuolinen tahansa.

Olemassa on lukemattomia sukupuolenarvaustapoja mahan muodosta sormustestiin, mutta en osaa ottaa niitä kovin vakavasti. Kumpaako te veikkaatte, saavatko poikamme pikkusiskon vai pikkuveljen? 🙂

Se viikko ei sisältänyt joulustressiä eikä arjen velvollisuuksia. Se sisälsi minimimäärän huolia ja nolla riitaa. Se viikko sisälsi tiiviisti perheen kanssa olemista, auringosta ja uusista maisemista nauttimista. Ei ollut pimeyttä, kylmyyttä eikä työpöydän ääressä istumista. Oli vain rentoutumista, rutkasti rantaleikkejä, yhdessä maittavasti syömistä, autolla saaren ympäri kruisailua, rauhassa käsikkäin kävelyä ja hetkessä elämistä. Se viikko sisälsi tosi paljon sylittelyä, haleja ja pusuja sekä lasten iloisia kiljahteluja.

Tämä loma tuli niin tarpeeseen, että ihan itkettää onnesta. Kun elokuun alussa on viimeksi meidän perheellä ollut yhteinen vapaapäivä ja kaikki muut päivät kuluvat täysin eri työaikojen puitteissa, tuntuu, että tämä kahdeksan päivän perheloma huolettomissa oloissa todella tuli oikeaan aikaan meille kaikille. Jospa näillä tiukasti mieleen painetuilla auringonsäteillä jaksaisi nyt viimeiset kaksi kuukautta ennen seuraavan loman, äitiysloman alkua. Tämän lämpötankkauksen jälkeen on ihana käpertyä koko perhe odottelemaan uuden perheenjäsenen syntymistä.