Minulla on ollut elämässäni kolme asiaa, jotka ovat vetäneet energiani täysin nolliin. Ne kolme asiaa ovat olleet ongelmat kilpirauhasen kanssa (vajaatoiminnan oireet), isäni kuolema sekä lasten jatkuvasta heräilystä aiheutunut väsymys.

Tämä teksti kumpuaa siitä kivasta tosiasiasta, että viime kuukausina olen nukkunut himpun verran paremmin kuin niitä edeltävinä vuosina kuopuksen kanssa. Heräilen edelleen öisin, ja tulen varmasti heräilemäänkin, mutta tiedättekö se semmoinen oikea, todellakin iso väsymys, se toivottavasti on kaikkoamassa kokonaan meidän perheen luota pois (näin toivon!). Olen kirjoittanut ja puhunut sekä täällä että instassani nykyisestä väsymyksestäni, mutta näen, että tunnelin päässä on valoa. Siksi osaan katsoa väsymystä jo hieman objektiivisemmin myös. Meillä ei heräillä enää 40 kertaa yössä, mikä on ollut ihan normiheräilytahti joskus…

Kilppariväsymys ja isäni kuolema

Vuoden 2013 elokuusta lähtien noin vuosi eteenpäin… se oli elämäni rankin vuosi ikinä. Keskimmäisemme syntyi yhtenä elokuun päivänä, ja siitä parin päivän päästä rakas isäni menehtyi. Tuosta alkoi suuuuuuri väsymys. Kehoni reagoi väsymykseen ja kilpirauhaseni iski vajaatoiminnalle. Nyt en edes tajua, miten ihmeessä selvisin tuosta vuodesta hengissä! Esikoisemme oireili tuolloin vielä vahvasti johtuen refluksista, allergioista, astmasta ja SI-vaivoista. Keskimmäisellämme oli myös samoja sairauksia ja minä olin imetysdieetillä. Suru oli jokapäiväinen varjo kaiken toimintamme yllä. Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiden takia tuntui, että käsijarru oli koko ajan päällä kehossani. Minusta tuntui, että kehoni ei vain yksinkertaisesti totellut minua, ihan kuin väsymys olisi ollut ihan solutasolla totta! Muistan niin monet viikot, kun makasin olohuoneen lattialla lapset ympärilläni. Silmäni olivat turvonneet itkemisestä melkein kiinni, kehoni ei jaksanut liikahtaa senttiäkään ja koti oli kaatopaikan näköinen. Olin todella epätoivoinen, alakuloinen ja murtunut. En muistanut mistään mitään; tuntui, että aivoni olivat rapistuneet pois. Lihakseni surkastuivat; ne eivät jaksaneet kannatella minua enää kunnolla, vaan tuntui, että ihan oikeasti minä en vaan jaksa eikä kehoni vaan jaksa.

Vauvavuosi oli todella rankka – keskimmäisemme heräili hänkin monta kymmentä kertaa yössä. Mihinkään järjelliseen toimintaan en kyennyt. Syy, miksi jaksoin elää, oli se vauva, tuo ihana toivottu keskimmäisemme. Hän piti minut elämässä kiinni. Väsymys oli kaikenkattava päälleni laskettu raskas säkki, joka vaikeutti jokaista arkista asiaa. Lasten takia jaksoin, vaikka en oikeasti olisi jaksanut mitään. Tukiverkkomme ei tuolloinkaan ollut suuri – ja apua sain näin jälkikäteen arvioiden todella vähän verrattuna siihen, mitä olisin tarvinnut.

Muistan, kun jälkikäteen tuon vuoden jälkeen, kun juttelimme yhden kaverin kanssa tästä vuodesta, niin hän sanoi, että ”Enhän minä tiennyt, että sinulla oli niin rankkaa!”. Mietin tuolloin, että olin niin poikki, että oikeasti en jaksanut edes kertoa kenellekään, että olin niin poikki. Nyt kun asiaa ajattelen, niin ehkä jokaisen, joka tiesi, että meille on tapahtunut nämä kaksi elämän ja kuoleman tapahtumaa kolmen päivän sisällä toisistaan, olisi pitänyt tiedostaa, että nyt on vaara suurelle uupumiselle. Monet myös tiesivät vaikeasta vauvamme heräilystä ja refluksi- ja allergiaoireista. Selvisin kuitenkin, ja kiitollinen olen jokaiselle, joka vähänkään apua tarjosi. Kun oma isä kuolee, niin se koskettaa yleensä myös sitä muutakin omaa lähipiiriä, joka mahdollisesti tarvitsee itsekin tukea selvitäkseen (kuten minun äiti ja sisko). Tällöin se laajempi lähipiiri olisi se, johon olisi ollut ihana tukeutua.

ensimmäisten kahden vuoden väsymys

Sitten on se väsymys, joka tulee ”vain” siitä tosiasiasta, että saa nukkua liian vähän. Tähän toki saattaa minun tapauksessani liittyä myös sitä, että ei kerkiä palautua arjen haasteista (jos pyörittää pari viikkoa kuukaudessa arkea ihan yksin) ja että arkea vaikeuttaa esimerkiksi yhden lapsen vahva SI-oireilu ja monen lapsen erikoisruokavalio.

Miten tämmöinen väsymys eroaa kokemastani rankemmasta väsymyksestä, josta kerroin edellisessä kappaleessa? Tämä väsymys on sellaista, jonka kanssa voi ainakin tiettyy pisteeseen asti tsempata! Tämä väsymys tarkoittaa minulla sitä, että pää on kipeä valvomisesta, äänet, hajut ja valot sattuvat kehoon, pyörryttää melkein koko ajan (ihan kuin karusellissa olisi). Autolla ajaminen pelottaa. Keho ajautuu kohti paniikkikohtauksia. Tämä väsymys pätkittää muistia kovasti, mutta ajoittain kova pinnistely muistisääntöjen kanssa kuitenkin auttaa. Tällainen ”vauvavuosiväsymys” (no, meillä on kestänyt kaksi vuotta jokaisen lapsen kanssa), tarkoittaa sitä, että arjessa ei jaksa aloittaa kovinkaan suuria projekteja, ja välillä ihan vain johonkin virastoonkin soitto tuntuu ylivoimaiselta. Usein, kun minulla on tätä väsymystä, olen kylmissäni ja tuntuu, että kehoon iskee kaikki pöpöt helpommin (siksi mega-annokset c-vitamiinista ovat tuttu juttu näinä vuosina). Kun on pahempia väsymyskausia, niin sydämeni oireilee rytmihäiriöillä ja ylimääräisillä lyönneillä. Väsymyskausi saattaa johtaa myös siihen, että keho on niin ylirasittuneessa tilassa, että saadessaan mahdollisuuden nukkua, se ei osaakaan heti rentoutua ja nukahtaa, vaan jää ikään kuin odottamaan sitä, milloin seuraava herätys tulee, ”kun se tulee kuitenkin”.

Tällaisia seikkoja minulla tuli mieleen, kun mietin väsymyshistoriaani. Tällä hetkellä olen siis pyristelemässä irti tuosta ”vauvavuosiväsymyksestä”. Kuvailemiani oireita minulla silti edelleen on, mutta ei ihan rankimmasta päästä. Ja tuo elämäni kamalin väsymysvuosi, jota ensimmäiseksi kuvailin, se on onneksi jo viiden vuoden takainen muisto, josta pikkuhiljaa noustiin lähemmäs vauvavuosiväsymystä. Odotan niiiiiin kovasti sitä hetkeä, kun olen vuoden nukkunut hyvin! Siis ihan oikeasti, mitä silloin tapahtuu…? Miltä silloin tuntuu…? Mihin kaikkeen minusta silloin onkaan…? 🙂

Nyt minä mielellään kuulisin, miten te koette väsymyksen? Onko teillä valvottu paljon? Mitkä asiat ovat vaikuttaneet väsymyksen kokemiseen? Nukutaanko teillä hyvin? Onko aina nukuttu?

// Emmi

(kuvat on otettu kuukausi isäni kuoleman jälkeen, sylissä kuukauden ikäinen vauva.)

TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS MUUALLA: IG: @skribentti / FB: @readysteadyflowblog

LUE MYÖS:

VIISI VUOTTA SITTEN ISÄNI HAUTAJAISISSA

KÄSI JOKA SUOJELEE

ETSIN…

Olimme lasten kanssa kaupassa ja vanhin heistä bongasi Nutellan. ”Isi ostetaan tämä, olen kaverin luona maistanut tätä!” Hmm, katsotaanpa, mitä nutetella sisältää. ”Ei, emme me osteta sitä, koska isi tekee teille paremman!” Ja siitä se idea sitten lähti.

Olkaa hyvä, kolmen raaka-aineen ”Nutella”! Tämä on gluteeniton ja maidoton, munaton ja soijaton. Aika moni muukin -ton, paitsi mauton 😉

Se terveellisempi Nutella

2,5dl pähkinävoita (esim. manteli-, maa-, cashew– tai parapähkinätahna)
½dl (juoksevaa)hunajaa
2rkl kaakaojauhetta

Kaada ainekset kulhoon ja sekoita hyvin. Säilytä huoneenlämmössä.
Tämä menee ihan suoraan lusikalla suuhun, leivän päälle tai vaikka muffinin kuorrutteeksi.

Tämän helpompaa, terveellisempää tai herkullisempaa tuskin ”Nutella” voi olla! Ja muuten, lahjomattoman esikoisemme mielestä tämä voitti myös sen kaupan Nutellan, jes!

LUE MYÖS:

KUN SUKLAANHIMO ON VALTAVA: MAAILMAN NOPEIN RAAKASUKLAA

HELPPOA JA HERKULLISTA: KOOKSEN JA VALKOSUKLAAN MAKUISET PROTEIINIPALASET

HERKUTTELE VÄLILLÄ VAALEALLA RAAKASUKLAALLA!