Meidän blogin 10 periaatetta
Kirjoittelin muutamia päiviä sitten pitkän tekstin matkastani bloggaajana. Sen voit lukea tästä: Millaista oli blogata kahdeksan vuotta sitten? Ja mitä se on nyt? Tuota tekstiä kirjoittaessani tuli mieleeni raottaa hieman blogimme periaatteita. Ja sitä, miten ne ovat ajan saatossa muuttuneet…
Rehellisyys. Minä olen aina ollut rehellinen. Olen ollut rehellinen, kun olen kertonut perheestäni, mietteistäni, kaupallisista yhteistöistä… Tämä nyt on aika selvä juttu, enkä edes osaa miettiä, että miksi en olisi rehellinen. Kaikki perustuu siis rehellisyyteen.
Aitous. Aitous on minulle sitä, että voi olla blogissa juuri sellainen, kuin olen. Aitous tarkoittaa sitä, että voin kirjoittaa sitä, miltä minusta aidosti tuntuu. Voin kuvailla asioita niin, kuin ne koen. Voin laittaa juuri sellaisia kuvia, kuin haluan. Se on aitoutta minulle. Ja sillä tiellä jatkan.
Positiivisuus. Tämä blogi ei todellakaan ole aina ollut positiivinen vireeltään, eikä sen oikeastaan kuulunutkaan olla sellainen blogin alkuaikoina. Elin elämäni vaikeimpia vuosia silloin ja yleisfiilis oli kaikkea muuta kuin positiivinen. Nyt voin sanoa olevani melkein aina se porukan positiivisesti ajatteleva tyyppi, jos koemme vaikeuksia. Positiivinen ajattelu on minun kantava voimani, ja vaikka se ei blogin alkuvuosina täällä näkynytkään, niin sen avulla puskin eteenpäin. Blogiin kuului tuolloin vain vaikeudet, ja nyt tänne kuuluu laajemmin asioita, joten positiivisuus on saanut vankan jalansijan täällä blogissakin. Rakastan positiivista ajattelua, enkä oikeastaan enää jaksa ihmisiä ympärilläni, jotka toistuvasti ajattelevat negatiivisesti. Olen vuosien saatossa oppinut valjastamaan positiivisuuden paremmin käyttööni.
Kriittisyys. Vaikka olenkin positiivinen, olen myös kriittinen – ne eivät poissulje toisiaan. Terve kriittisyys kuuluu mielestäni järkevään ihmisyyteen. Terve kriittisyys lähtee jo ihan siitä, että olen kriittinen omaa ajatteluani kohtaan. Ja totta tosiaan, olemme myös kriittisiä totuuksiksi väitettyjä asioita kohtaan. On todellakin järkevää omata taito ajatella itse, eikä vain ”seurata johtajaa” kaikissa asioissa. Kriittisyys blogissa tulee siis esille esimerkiksi niin, että osaamme ja uskallamme ottaa esille blogissa vähän vähemmän esillä olevia asioita esimerkiksi terveyteen liittyen. Saatamme siis esitellä hieman valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä terveydestä. Ja jokainen itse voi sitten katsella eri näkökulmia kauempaa ja miettiä, että haluaako enää uskoa mihinkään yhteen totuuteen vai esimerkiksi seistä ”totuuksien” ulkopuolella vain tarkkailemassa niitä. Minä olen valinnut tämän jälkimmäisen tavan suurimmassa osassa asioita. Kriittisyys blogissa tarkoittaa myös sitä, että yhteistöiden kohdalla olemme oikeasti myös kriittisiä tuotteita/palveluita kohtaan, emmekä sokeasti lähde rahan perässä mainostamaan mitä vain.
Pieni jakamisprosentti. Niin, blogista voi lukea kuulumisia. Blogista voi myös napsia reseptejä kivoihin ruokiin. Blogista voi saada jotakin osviittaa siitä, miten meidän parisuhde ja arki rullaa. Mutta blogi kun ei vaan millään ole se koko totuus. Kaikki, mitä kirjoitan blogiin, on totta, mutta en missään nimessä kirjoita blogiin kaikkea. Ja tässä on suuri ero. Vain oma perhe ja lähimmäiset tietävät OIKEASTI ja syvällisesti, mitä minulle kuuluu. Ja näin sen kuuluu mennäkin. On ihanaa kirjoittaa rehellisesti ja avoimesti, mutta koko elämää en blogiin ole valmis kirjoittamaan. Ja onhan minulla paljon läheisiä, jotka eivät liity mitenkään blogiin/someen, enkä heitä sitten tietenkään sekoita mukaan tähän hommaan.
Esteettisyys. Tämä on tätä nykyajan meininkiä, haha 😉 Kuten edelliseen bloggausta koskevaan tekstiin kirjoitin, ensimmäisinä vuosina en tehnyt muuta kuin julkaisin tekstejä 😀 Nyt haluan, että blogi on lukijalle myös esteettinen kokemus, ja siksi haluan yhä enemmän panostaa kivoihin kuviin ja sujuvaan, hyvinkirjoitettuun tekstiin.
Elämäntilanteiden kunnioittaminen. Vaikka haaveissani on hieman edelleen kasvattaa blogia, on yksi blogimme periaatteista meidän elämäntilanteiden kunnioittaminen. En halua, että bloggaamisesta syntyisi vaivaa tai kurjuutta lapsille. Siksi mietin todella tarkasti, milloin kirjoitan ja mitä kirjoitan. Minulle kirjoitustauot ovat ok, ja minulle on myös ok se, että en julkaise niitä aivan mielettömän söpöjä kuvia lapsistani, joita olen ottanut, sillä haluan suojella heidän yksityisyyttään. Pyrin välttämään stressiä ja kiirettä elämässäni, joten rentouden tahdon säilyttää myös tämän blogin kirjoittamisessa. 🙂
Hyvä kielenkäyttö. Uskotteko, että olen poistanut oikeiden ihmisten lähettämistä kommenteista vain kaksi ikinä, kahdeksan ja puolen vuoden aikana? Se on totta. Toki olen poistanut tuhansia roskaviestejä, robottien lähettämiä jne. Mutta siis sellaisia, jotka ovat ihan oikeasti meille suunnattuja kommentteja, olen poistanut vain kaksi. Ja ne olen poistanut kommenteissa olevien kirosanojen takia. Olemme saaneet solvaavaa, ivaavaa ja ärsyttäväksi tarkoitettua kommenttia vaikka kuinka! Olen halunnut pitää keskustelun mahdollisimman avoimena, joten olen ne antanut tulla läpi, ja olemme niihin vain nätisti vastanneet. Kirosanoja en kuitenkaan voi sietää täällä (en omassa tekstissä enkä kommenteissa), varsinkin, kun tiedän, että esikoinen lukee myös blogiamme. Olen vasta viime aikoina herännyt siihen todellisuuteen, että olisin voinut rankemmalla kädellä poistaa meille tulleita rumia kommentteja. Mutta toisaalta: seisomme tekstiemme takana, niin osaamme kyllä vastata mihin tahansa meille lähetettyihin kommenteihin. Kuitenkin on ikävää, että ihmiset kirjoittavat loukkaaviksi tarkoitettuja kommentteja tahallaan… Katsotaan, päädynkö jatkossa olemaan tiukempi niiden suhteen vai en (jos sellaisia tulee).
Nöyryys. Nöyryys elämässä on mielestäni yksi tärkeimpiä asioita. Nöyryyteen liittyy kunnioitus ja kiitollisuus. Bloggaamisessa, kuten muussakin elämässä, nöyryys on hyväksi. Ilman teitä lukijoita ei olisi tätäkään blogia enää, sillä teillehän tätä tehdään! Olen kiitollinen kaikista kivoista hetkistä bloggaamisen parissa. Kiitollinen kaikista ihanista ihmisistä (varsinkin ystäviksi jääneistä!), kiitollinen kaikista matkan varrella saaduista opeista (niin hyvässä kuin pahassakin!), kiitollinen tapahtumista, joihin bloggaaminen on vienyt. Olen kiitollinen pienistä tuloista ja taloudellisist hyödyistä, joita bloggaaminen on mahdollistanut. Ja kiitollinen paljosta muustakin! On hyvä olla samaan aikaan ylpeä omasta tekemisestään, mutta myös nöyrä kaikesta siitä, mitä on saanut. 🙂
Plagiointikielto. Tämän pitäisi olla itsestäänselvää, mutta nähtävästi aina ei ole. Olen kohdannut plagiointia, ja sille sanon tietenkin ehdottoman ein.
Miltä nämä periaatteet kuulostavat? Näkyvätkö ne lukijana mielestäsi blogissamme? Millaisia periaatteita sinulla on yleisesti ottaen tai jos bloggaat, niin blogissasi?
// Emmi
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @skribentti / FB: @readysteadyflowblog
Millaista oli blogata kahdeksan vuotta sitten? Ja mitä se on nyt?
Minä aloitin blogin vuonna 2012 hyisenä helmikuun yönä. Tuo ilta oli ollut samanlainen kuin aiemmatkin: täynnä itkua, murhetta, lapsen oireita, väsymystä… Oli melkein jo keskiyö, kun lapsi vihdoin pitkällisten taisteluiden, rintaraivareiden, puklujen ja huutojen jälkeen nukahti. Vaikka olin äärimmäisen rasittunut tuona hetkenä, ja tiesin, että ensimmäinen herätys saattaisi tulla jo viiden minuutin päästä, mieleni valtasi idea: perustan vertaistuellisen blogin muille refluksikkojen, allergikkojen ja astmaatikkojen äideille. Semmoista blogia tai muutakaan vertaistuellista paikkaa en minä ollut löytänyt tuohon mennessä netin syövereistä ollenkaan! Niinpä ex tempore ajatuksesta, yön pikkutuinteina, alkoi blogi nimeltä Hei meillä valvotaan. Aamulla, kun kerroin miehelleni, mitä olin tehnyt, hän kysyi täysin yllättyneenä, että niin teit MITÄ?
Osa teistä varmaan on seurannut minua alkuajoilta lähtien, mutta luulen, että suurin osa on tarttunut matkaan jostakin hieman myöhemmästä vaiheesta. Tässä tekstissä kerron, millaista on tämä blogimatka ollut ja miten minun silmissäni bloggaaminen on muuttanut muotoa.
Läheiset seuraajat ja aktiivinen kommentointi
Kun aloitin blogin, toivoin, että pääsen siitä myös mahdollisimman nopeasti eroon, sillä ajatuksena oli pitää blogi vain ja ainoastaan refluksi-allergia-astma-aiheisena. Toivoin, että lapseni tervehtyy pian ja voin lopettaa arjen vaikeuksista jauhamisen. No mites kävikään? Tässä ollaan vieläkin, kahdeksan ja puolen vuoden jälkeen! Haha!
Ensimmäisinä vuosina en ajatellut, että ns. saavuttaisin blogillani mitään muuta kuin vertaistuen antoa ja omien ajatusten selkeyttämistä. Millaista se alkuaikojen bloggaaminen sitten oli? No se oli rentoa! Tuolloin vajaa kymmenen vuotta sitten blogiskene oli todella pieni verrattuna nykyiseen, siis ihan älyttömän pieni! Blogiin kirjoitettiin mielenvirtaa melko rennosti, tekstit saatettiin julkaista ilman kuvia ja kukaan ei puhunut SEO:sta mitään. Päiväkirjamaiset tekstit sekä ruoka- ja treenipäiväkirjat olivat todella suosittuja (näihin aiheisiin minä en juurikaan koskenut, mutta muiden blogeista luin.)
Kun kirjoitin tekstin, en todellakaan miettinyt, että miltä se näyttää, vaan mitä asiaa se teksti sisältää. Ensimmäisiin vuosiin en siis oikeastikaan kirjoittanut mitään muuta kuin poikiemme sairauksista. Kirjoitin valvomisista, olemattomista päikkäreistä, hoitotasapainosta, minun romahduksista, imetysdieetistä, käytöshäiriöistä, lääkkeiden syömisestä ja siitä, miten vanhempia ei uskota terveydenhuollossa, kun he kertovat vaikeasta arjesta. Rajattu aihe toimi, ja lukijat, joita aihe kiinnosti, löysi kuin löysikin blogiini, vaikka en todellakaan tehnyt mitään hakukoneoptimoinnin eteen. Nyt ihan naurattaa tuo huolettomuus. Siis kirjoitin tekstin ja julkaisin sen. Tuskin edes oikoluin sitä. Kuvia (kännykkäräpsyt) liitin tekstiin silloin, kun ne aiheeseen tiiviisti liittyivät. Oli joitakin ateriakuvia imetysdieettaavan äidin lautaselta ja oli kuvia koko asunnon täyttävistä, lattialle levinneistä puurohiutaleista, kun uhmakas ja oireileva parivuotias ne siihen levitti.
Se, mikä oli ihan superihanaa, oli kommentointi! Siis tuolloin, vajaa kymmenen vuotta sitten me bloggaajat kommentoimme toisillemme tosi aktiivisesti. Myös lukijat kommentoivat paljon! Kommenttiboksissa käytiin oikein hyviä keskusteluja eri aiheista aivan eri tavalla kuin nykyään. Sitä kaipaan eniten alkuajan bloggaamiselta.
Kohti parempia kuvia ja kaupallistumista
Kun perheemme alkoi sisältää allergisia ja imetysdieettaavia ihmisiä, oli luonnollinen jatkumo alkaa julkaisemaan erikoisruokavalioreseptejä. Olihan suuri osa lukijoistakin samojen asioiden kanssa painivia. Ja toki minun ystävät alkoivat kyselemään, että mitäs teille voisi laittaa kahvipöytään, kun tulette kylään. Niin hullulta kuin se nykyään kuulostaakin, niin internetistä ei juuri tuohon aikaan löytynyt meille gluteenittomille, maidottomille, kananmunattomille, pähkinättömille, soijattomille (ja aika paljon kaikille muillekin -tonittomille) reseptejä! Oli siis kunnia-asia olla ensimmäisten joukossa niitä julkaisemassa. Kauppojenkin valikoimat olivat tyystin eri luokkaa! Kehitys on ollut huikea!
Kun kirjoitin reseptejä, lukijat alkoivat kyselemään ainesosien ostopaikkoja. Siitäpä syntyi ajatus, että ehkä voisimme tehdä Foodinin kanssa jopa yhteistyötä – tulisimme kuitenkin kertomaan jatkuvasti, että ostamme Foodinilta suurimman osan tuotteista. Olimmehan me jo satasilla, ehkä jo monilla tonneilla, ostaneet ruokaa Foodinilta, niin yhteistyö tuntui kivalta jatkumolta tähän. Niin alkoi blogini kaupallistuminen. Ja nykyään kaikista Foodinilta löytyvistä tuotteistä löytyy linkit postauksistani. Tätä on kiitelty, sillä lukijat pääsevät suoraan blogistani lukemaan tuotteista lisää.
Blogini oli siis saanut lisämausteen resepteistä. Seuraava steppi oli alkaa kirjoittamaan enemmän perhelifestyle-juttuja myös muistakin kuin arjen vaikeuksista. Huomasin, että blogia oli oikeasti kiva kirjoittaa. Se ei enää ollut vain ajatusten tunkio ja epämiellyttävien kokemusten kaatopaikka. Aloin kirjoittamaan hieman kulttuurista, parisuhteesta, muista kuulumisista – ja lopulta myös hyvinvoinnista ja terveydestä muuhunkin kuin lasten sairauksiin liittyen. Kun pahimmat sairausvuodet esikoisen ja keskimmäisen osalta olivat ohi, aloin rajaamaan lapsia pois blogikuvioista, joten blogin pääidea oli muuttumassa täysin!
Sain lisää lukijoita ja huomasin, että blogeja alkoi tupsahtelemaan ympärilleni koko ajan yhä enemmän ja enemmän. Aloin kiinnostua valokuvaamisesta, ja ensimmäisen järkkärini ostaminen oli askel kohti parempia kuvia (ja ylipäätään kuvia 😀 ) täällä blogissa. Aloin leikittelemään myös visuaalisella puolella blogissani – en keskittynyt vain siihen, mitä kirjoitan. Pikkuhiljaa myös hakukoneoptimointi astui kuvioihin.
Kaksplus ja Vaikuttajamedia ja vanhat postaukset
Aluksi olin tietenkin ihan itsenäisenä bloggaajana. Sitten siirryin Kaksplussalle muutamaksi vuodeksi. En kuitenkaan kokenut lopulta Kaksplussaa oikeana paikkana minulle. Päätös siirtyä takaisin itsenäiseksi oli oikea päätös. Muutin blogini nimen Hei meillä valvotaan -blogista tähän nykyiseen. Ja miehestäni tuli virallisesti blogimme toinen kirjoittaja. Olihan hän kirjoittanut vieraskynänä tekstejä jo aikaisemminkin. Tämä yhdistelmä on toiminut! Minä kirjoitan suurimman osa teksteistä, otan kaikki valokuvat, teen hakukoneoptimoinnit, pilkunviilaamiset ja ylläpidän somea. Mies kirjoittaa häntä kiinnostavista terveysasioista silloin tällöin postauksia tai postaussarjoja ja luovuttaa tekstit minulle sekä toki auttaa tietoteknisissä jutuissa, jotka minua ei niin kiinnosta.
Paras muutos tähän mennessä blogitaipaleeni aikana on ollut siirto Vaikuttajamedialle. Olen tykännyt kovasti, ja sain karisteltua viimeisetkin Hei meillä valvotaan -pölyt jaloistani pois. Olen jopa miettinyt, että poistaisin/piilottaisin kaikki vanhat tekstit, mutta en ole osannut oikein päättää asiaa vielä.
Tiedostan, että tämä blogi on työnäytteeni, sillä teen sisällöntuotantoa muillekin firmoille. Siksi tahtoisin tästä mahdollisimman ”siistin”. Toisaalta, tässähän tämä kehitykseni näkyy konkreettisesti, ja ei minulla ole mitään ”salattavaa” menneisyydessäni, niin miksipäs niitä vanhoja tekstejä ei roikuttaisi mukana. Sitten taas on poikien yksityisyyskysymys. Tekstejä kun löytyy vaikka millaisia, joissa kuvailen hyvin tarkasti poikien oireilua… En missään tapauksessa kadu niitä, sillä sain valtavasti tuolloin palautetta vertaistuen merkityksellisyydestä ja kirjoittaminen auttoi minua itseänikin salapoliisityössä. Autoin siis muita samassa tilanteessa olevia! Ja olenhan minä aina pitänyt blogista pois lasteni nimet ja tunnistettavat kuvat. Kuitenkin, onko niillä teksteillä enää mitään arvoa tässä vaiheessa? Kaikki yli vuotta vanhemmat tekstit ovat kovin kökön näköisiä tällä alustalla (enkä todellakaan ala viilaamaan yli kuuttasataa tekstiä!), vanhoihin kuviin en ole tyytyväinen ja koska hakukoneoptimointia en ole juuri tehnyt ekoina vuosina, niin niitä tuskin kukaan enää löytää hakusanojen avulla. Vaikea päätös kertakaikkiaan!
Tulevaisuus?
Millainen on blogimme tulevaisuus? Onko blogimme liian sekalainen kattaus kaikkea? Oikeastaanhan tähän pisteeseen on kuin itsestään ajauduttu vain kirjoittamalla flowlla. Tavoitteenani ei koskaan ollut olla kaupallinen blogi (eli tienata blogillani), mutta eipä se hassumpikaan juttu ole: saada palkkaa/korvausta siitä, että tekee sitä, mitä rakastaa. Vai mitä olette mieltä? 🙂
Minä itse en näe kaupallisuutta mitenkään huonona asiana blogi/somealalla, kunhan kaikki kaupallisuus tehdään rehellisesti, aidosti ja oman näköisesti. Oma tavoite olisi se, että kaupallisuus oikeastaan auttaisi ihmisiä löytämään uusia hyviä juttuja entistä näppärämmin eikä aiheuttaisi ärsytystä (kuten olen kuullut joidenkin kommentoivan blogien kaupallistumista). Jos tykkäät jostakin bloggaajasta, niin eikö olekin vain hyvä, että hän saa palkkaa kirjoittamisesti, jotta hän entistäkin todennäköisemmin kirjoittaa myös jatkossa? Mielestäni tämä on hyvä juttu!
Näillä näkymin minun blogini tulee jatkumaan niin kauan, kun kirjoitettavaa riittää, ideoita riittää ja aikaa riittää. Miksi sitten blogini ei ole näiden vuosien aikana tullut isommaksi, kun hommaa on kuitenkin tahkottu vajaa kymmenen vuotta? Suurin syy on epäsäännöllinen kirjoittaminen ja kunnianhimottomuus. Välillä ei todellakaan ole aikaa istua koneella koko viikkoon. Silloin tulee viikon tauko. Välillä tulee suurempiakin taukoja. (En osaa kirjoittaa tekstejä varastoon – tämän voisi opetella!) Tauot eivät tähän asti ole minua haitanneet, lukijamääräthän siinä toki harmi kyllä tippuvat. Kunnianhimottomuus on tarkoittanut sitä, että en ole tähdännyt blogillani suuriin kuvioihin, vaikka olenkin rakastanut tämän tekemistä. Entistä intohimoisempi tekeminen sekin on ollut nyt harkinassa, kun tulevaisuuttani mietin…
Tällä hetkellä tuntuu, että kirjoittaminen ja kuvaaminen maistuvat oikein hyvin! Ideoita olisi vaikka jokapäiväiseen postaukseen. Minulla on kuitenkin paljon muitakin haaveita kuin bloggaaminen, joten saapa nähdä, miten tämän käy, että mihin suuntaan blogini kanssa suuntaan! Toivottavasti ainakin seuraavat vuodet jatkan samalla tai hieman isommalla linjalla 🙂 !
Kiitos!
Nyt olisi varmaan oikea hetki kiittää lukijoita, niin uusia kuin vanhoja. Kiitos! Tietenkin tiedot Google Analyticsissä lämmittävät mieltä, mutta niin lämmittävät myös se, jos saan kommentin tai jos joku haluaa painaa sydämen kuvaa postauksessa osoittaakseen tykkäävänsä juuri siitä postauksesta. 🙂 Tottakai omaa työtä tukee myös se, että jos tykkäät seurata juttujani täällä blogissa, niin tulisit seuraamaan myös instaan ja facebookiin. Sehän nyt on selvää: tätä juttua ei tehdä vain itselleen, vaan vahvasti myös muille!
Paljon asioita jäi sanomatta, mutta jatketaan toisessa postauksessa! Kiinnostaako teitä lukea lisää bloggaamisesta? Voisin kirjoitella ainakin meidän blogin pääperiaatteista sekä vielä tarkemmin siitä, miksi yhä vaan jatkan bloggaamista (sillä onhan siinä muitakin seikkoja kuin rakkaus kirjoittamiseen).
// Emmi
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:
IG: @skribentti FB: @readysteadyflow
SINUA SAATTAISIVAT KIINNOSTAA MYÖS: