Hae
Emmi Anniina

Lapseni leikkasi lapsenvahdin hiuksia – meitä uhataan lastensuojelulla ja oikeudella

Tämä teksti on kirjoitettu joulukuussa 2019. Kiitos ystävät, että ette antaneet minun tätä heti julkaista. Ja kiitos ystävät, että olette minua nyt kannustaneet tämän julkaisemaan. Koko alla oleva teksti on siis kirjoitettu tapahtuman jälkeisenä päivänä. Tarinan jatkosta ehkä kirjoitan myöhemmin.

Tässä tekstissä kerron oman näkemykseni tapahtuneesta oman parhaan mahdollisen muistini mukaan. Faktoina tekstissä esiintyvät artiklat ja toki minulla on säästetty viestit keskustelustamme asianosaisten kanssa. Niistä voin tietyt asiat tarkistaa.

Minua uhkailtiin rikosilmoituksella ja lastensuojeluilmoituksella, koska alaikäinen lapseni leikkasi toisen alaikäisen lapsen hiuksia kampaamoleikissä. Ja kaiken lisäksi tämä toinen alaikäinen lapsi oli vastuussa minun lapsestani kuntosalin lapsiparkissa, eli kysessä oli 16-vuotias tyttö. Tytön äiti uhkasi tehdä tästä rikosilmoituksen, oikeudenkäynnin, lastensuojeluilmoituksen sekä lehtijutun kuvineen.

Kampaamoleikki lapsiparkissa

Käyn harvoin salilla ja vielä harvemmin vien kaikki lapset lapsiparkkiin. Eilen kuitenkin olin lähdössä salille ja kaikki lapset tahtoivat todella paljon lähteä mukaan. Lapsiparkkiin mahtui hyvin ja vastassa oli 16-vuotias tyttö, jonka olimme muutamia kertoja ennenkin tavanneet. Lasten kanssa oltiin, kuten aina, juteltu käytöstavoista ennen lapsiparkkiin menoa.

Tein todella nopean kevyen treenin, koska enhän ollut taas pitkään aikaan treenannut. Kun hain lapset parkista, vastassa oleva tyttö sanoi, että ”Tällä kertaa minulla ei ole hyvää sanottavaa” ja näytti hiuksensa, joista puuttui muutama kymmenen senttiä (hiukset olivat pitkät). Yksi lapsistani oli leikannut hänen hiuksiaan kampaamoleikissä. Pyysimme anteeksi ja kerroimme, että maksamme kampaamokäynnin. Annoin myös tytölle numeroni, jotta voimme hoitaa asiat loppuun.

mitä sakset tekevät lapsiparkissa?

Lapseni teko oli tietenkin todella väärin. Lasten kampaamoleikkeihin ei kuulu sakset. Mutta ei kyllä kuulu myöskään lapsiparkkiin sakset! Lapseni oli kysynyt tytöltä, että saako hän tehdä tälle kampauksen – ja tyttö oli suostunut. Ehkä tyttö ei voinut arvata, että lähellä olevat sakset voivat houkutella kokeilunhaluista poikaani niin paljon, että hän todella tarttuu niihin ja tekee saksausliikkeen yhteen hiustupsuun. Hakiessani lapsia lapsiparkista kysyin tytöltä tietenkin, että mitä oli tapahtunut ja pahoittelujen lisäksi kysyin, että miltä hänestä tuntuu nyt. Hän sanoi, että ”Olen jo pari vuotta tahtonut leikata hiukset lyhyemmiksi, mutta äiti ei ole antanut”. Mielessäni tietenkin toivoin, että tästä kurjasta tapahtumasta seuraisi edes se hyvä, että tyttö saisi haluamansa lyhyemmät hiukset. Vielä tässä vaiheessa en kuitenkaan osannut arvata, että millainen puhelu ja viestittely minulla olisikaan edessä tytön äidin kanssa.

Tyttö sanoi lapsiparkista lähtiessäni, että hänelle tämä ei ole iso juttu, mutta äidille on. Ja tyttö laittoi minulle viestiä ennen äidin soittoa, että hän on jo etukäteen pahoillaan, että hänen äitinsä ei osaa sitten puhua asiaa asiallisesti läpi, koska hiukset ovat äidille maailman tärkein asia. Soitin kuitenkin rohkeasti tytön äidille, joka olikin jo tavoitellut minua minun ollessa nukuttamassa lapsia yöunille. Hän oli jo kerinnyt laittaa viestiä minulle, että tästä tehdään sitten poliisijuttu, mennään oikeuteen, vaaditaan kunnon korvaukset ja lastensuojeluilmoitukset. Heti huomenna.

Täyshäirikkö ja vajaaälyinen

Puhelu oli… mielenkiintoinen. Kukaan ei ole koskaan haukkunut minua niin pahasti. Olin puhelun jälkeen surullinen tytön puolesta, sillä minulle piirtyi kuva mieleeni, että tässä ehkä eletään äidin unelmaa tytön hiuksien suhteen, ei tytön omaa unelmaa. Ja että se äidin unelma oli nyt mennyt täysin rikki, kun hiustupsu oli leikattu pois. Äidin mukaan tyttö haluaa vain miellyttää muita, eli siksi oli sanonut minulle, että ei haittaa tuo hiusten pätkäiseminen. Äiti kertoi, että tyttö on kuulemma tehnyt mallin töitä, ja nyt kaikki mallin keikat perutaan, kun hiukset ovat poissa. Yksi mallinkeikka on kuulemma 3500 euron arvoinen, että kuka nyt maksaa ne välistä jääneet palkat, hän kysyi. Mielessäni mietin, että mitä ihmettä tyttö tekee lapsiparkissa kuuden euron palkalla (varmistin tämän tiedon!), jos kerta nappailee tuommoisia summia hiusmalleilusta. Ja jos kerta hiukset ovat maailman tärkein asia (äidille), niin olisiko voinut ottaa kunnon vakuutukset lapsensa kruunulle?

Puhelussa kuulin, että poikani on täyshäirikkö ja minä vajaaälyinen. (Itse asiassa juuri tarkoista sanamuodoista en ole varma, sillä en äänittänyt puhelua. Tytön äiti taas kertoi jälkikäteen viestissä äänittäneensä puhelun. Mutta aika lähelle mennään noilla termeillä.) Kerroin, että ymmärrän, että hän on harmistunut ja ärsyyntynyt. Kerroin myös sen, että näemme eri asiat tärkeinä tässä elämässä. Minulle hiukset eivät ole maailman tärkein asia, toisin kuin hänelle. Tämä oli kuulemma täyttä asian vähättelyä. Kerroin omasta kokemuksestani lastensuojelun prosessista, olenhan minä sosiaalityöntekijä. Tähän asiaan minulle vastattiin, että ”suutarin lapsella ei ole kenkiä”. Yksi tärkeimpiä tavoitteitani omassa elämässäni on se, että ”suutarin lapsella todellakin on kengät” eli että minä todellakin annan ne kengät ensin omille lapsilleni ennen kuin alan tekemään niitä muille. Mutta toki… Hän kertoi olevansa nuorityössä mukana, joten olisiko pitänyt kysyä, että ”Miten sinun tapauksessasi, onko suutarin lapsella kenkiä?”.

Olemme pilanneet tytön identiteetin, uran ja elämän

Tytön äiti siis kertoi, että me olemme pilanneet hänen tyttärensä identiteetin, uran ja elämän. Olin niin hämmentynyt näistä syytöksistä, että varmistin: ”Kuulinko siis oikein, että me olemme pilanneet tytön identiteetin, uran ja elämän?”. Tämä kysymys oli kuulemma rankkaa asian vähättelyä. Olin myös täysin naurettava, kun olin heti lapsiparkissa ehdottanut, että kampaajakäynti riittäisi korvaaman tämän kaiken menetyksen. Ei todellakaan riitä, sanoi hän. Kysyin tytön äidiltä, että voitaisiinko me aikuiset ihmiset sopia tästä asiasta kasvotusten keskenämme? Emme kuulemma missään nimessä voineet – tästä täytyy tehdä isot oikeudenkäynnit! Kysyin myös, että onko hän kysynyt tytön mielipidettä tapahtuneesta. Hän vastasi, että tyttö ei osaa ilmaista omaa rehellistä mielipidettään.

Seuraavana aamuna tuli viesti, että paikallislehteen tulee juttua hiuskuvan kera. Ja sain vielä kertauksen puhelustamme viestissä: ”Mieti itse, jos sul menee identiteetti, duunit ym. pilalle. Mut eihän sulla järki riitä sellaiseen, minkä jokainen tajuaa. Poika tullut äitiinsä. Ikävää, ilmankos maailma on täynnä kouluampujakakaroita ym. Pitäis lapset kieltää tollaisilta äideitä, jotka kasvattaa noi häiriintyneitä kakaroita, eikä itse omista edes aivoja, todellisuudentajua eikä inhimillisyyttä.” Minä vastasin hänelle, että tämä vastaus kertoi hänestä ja hänen ajattelutavastaan jo paljon, josta minä voin vetää omat johtopäätökseni. Kerroin, että jatkan keskustelua sitten hänen kanssaan, kun hän osaa tehdä sen aikuismaisesti.

Tähän liitän nyt kaikille muistutukseksi YK:n lasten oikeuksien sopimuksesta artiklat 16 ja 40.

16 artikla

  1. Lapsen yksityisyyteen, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon ei saa puuttua mielivaltaisesti tai laittomasti eikä hänen kunniaansa tai mainettansa saa laittomasti halventaa.
  2. Lapsella on oikeus lain suojaan tällaiselta puuttumiselta ja halventamiselta.

40 artikla

  1. Sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle lapselle, jonka väitetään syyllistyneen rikoslain rikkomiseen, jota syytetään siitä tai jonka on todettu sitä rikkoneen, oikeuden tulla kohdelluksi tavalla, joka edistää lapsen ihmisarvoa ja arvokkuutta, joka vahvistaa lapsen kunnioitusta muiden ihmisoikeuksia ja perusvapauksia kohtaan sekä ottaa huomioon lapsen iän ja pyrkimyksen edistää hänen yhteiskunnallista sopeutumistaan ja rakentavan roolin omaksumista yhteiskunnassa.

Miksi kirjoitin tästä nyt?

Hän kirjoitti lehtijutun (jonka uhkasi julkaista), minä blogijutun. Hän uhkasi kertoa omilla tuhansia kavereita täynnä olevilla facebook-sivuillaan tästä. Hän kertoi, että kun saa tukensa sieltä, niin lähettää minulle vastaukset, jotta tajuaisin, että olen ainoa, joka ei koe, että hiukset ovat identiteetti, tulevaisuus, ura ja elämä. Koin, että haluan tuoda tällä kirjoituksella oman näkemykseni ilmi, mutta en halua tehdä tästä mitään numeroa. Täältä löytyy nyt minun näkymykseni ja kertomukseni ja tämän lähetin myös kuntosalin johdolle, sillä tytön äidin tarina oli hieman erilainen. En alkanut tytön äitiä ohjeistamaan sen enempää lakiin liittyvillä asioilla. Ehkä ne selviävät pikkuhiljaa hänelle.

Alle 15-vuotiasta ei voi haastaa oikeuteen.  Rikoslaki (89/1889) 3 luku 4 § (515/2003)

Lastensuojelu saattaa järjestää korkeintaan sovittelutapaamisen. Laki rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta 2 §

Voi myös olla, että kertoessani lastensuojelulle minun poikaani liittyvistä haukuista ja uhkauksista, lastensuojelu alkaakin suojella minun lastani tytön äidiltä.

Auki olevat kysymykset

Tytön äiti edistää asiaa niin kuin parhaaksi näkee. Minä luotan nyt vain siihen, että viranomaiset kuulevat kaikki osapuolet, jos jotakin päätöksiä aletaan tekemään. Tytön äidin kanssa kun asiaa ei nähtävästi voi keskenään sopia. Mitkä ovat minun mielestä tärkeimmät pointit tässä asiassa?

Lapseni oli tytön vastuulla lapsiparkissa, joten tytön vastuulla oli varmistaa, että ympäristö on turvallinen.

Tyttö myös itse oli vastuussa itsestään ja omista hiuksistaan.

Kuntosalin johdon on varmistettava, että lapsiparkin työntekijät ovat tarpeeksi koulutettuja johtamaan kymmenenkin erilaisen lapsen joukkoa lapsiparkissa.

Lapsiparkin säännöissä lukee, että jos oleminen lapsiparkissa lapsen osalta ei onnistu, vanhempi haetaan salilta. Minua ei koskaan haettu. Eli tämä kertoo, että asia ei ollut ohjaajan mukaan niin vakava, että vanhempi olisi haettava salilta.

Kuntosalin vakuutuksen kuuluisi korvata tällaiset työntekijän työpaikalla tapahtuneet tapahtumat.

Tytön mielipidettä olisi kuultava paremmin. Ei niin, että äiti määrittelee, mitä tyttö ajattelee.

Olisi hyvä ottaa suhteellisuudentajua mukaan: kyseessä ei ollut mikään älytön hyökkäys saksilla kohti tyttöä, vaan hairahdus saksiin kampaamoleikissä.

Jos tytölle hiukset ovat maailman tärkein asia, niin miksi hän antoi lapseni koskea niihin ja tehdä kampausta? Lasten kanssa ollessa on aina riski olemassa, sen tietävät kaikki.

Onko ylipäätään lapsiparkissa tarpeellista olla saksia saatavilla?

Ensimmäiset kaksi päivää menivät täristen, itkien, surren ja miettien. Mietin niin paljon sitä, miten me ihmiset koemme eri asiat tärkeiksi. Ja mietin myös tuota suhteellisuudentajua. Keskustelimme poikani kanssa hänen teostaan. Hän käsittääkseni ymmärsi tekonsa vakavuuden. Myös pojalleni hiukset ovat todella tärkeät, eikä hän ole halunnut hiuksiansa leikattavan yli puoleen vuoteen ollenkaan. Emme ole pakottaneet. Samana iltana, kun tämä kohtaus tapahtui, yhteisymmärryksessä meidän vanhempien kanssa lapseni otti sakset ja leikkasi itseltään samanlaisen tupsun kuin tytöltä. Emme missään nimessä kasvata lapsia ”silmä silmästä”-periaatteella, mutta teon vakavuus valkeni hänelle keskustelujen jälkeen ja hän sai kokeilla, miltä yli kymmenen sentin leikkaaminen itseltä tuntui. Sen jälkeen mies tasoitteli hiukset hyvännäköisiksi – ja totesimme yhdessä, että nopeasti ne hiukset kasvavat takaisin. Niin myös tytön tilanteessa, onhan hiukset uusiutuvaa luonnonvaraa kuitenkin.

Yksi isoin mietinnänaihe minulle on nyt ollut keskustelu- ja kommunikointitaidot. On vaikea keskustella toisen kanssa, joka tahtoo vain haukkua ja pilkata ja jyrätä omilla mielipiteillään. Yritykseni kouluttaa aikuisia ja lapsia parempaan vuorovaikutukseen ja kommunikointiin – ja jos nyt suoraan sanon, niin koen yritykseni ydinteeman entistä tärkeämmäksi tämän shown jälkeen! Kun kohtaan tällaista käytöstä, voín olla varma, että yritykselleni on tarvetta. Tähän asti tämä kamala vuorokausi on opettanut minulle taas lisää jämäkkyyttä ja selviytymishalua. Kerron asian täysin omilla kasvoillani, nimellä ja jopa voin liittää tämän kirjoitukseni yritykseeni, sillä minulla ei ole mitään hävettävää. Olemme äärimmäisen pahoillamme lapsemme käytöksestä. Pyrin kuitenkin aina näkemään asian isommassa kuvassa: kyseessä oli lapsi, joka leikki kampaamoleikkiä, ei kouluampuja. Tämän tarinan kuultuaan moni on sanonut, että varmasti anteeksipyynnön olisi kuulunut riittää tässä tapauksessa. Tapahtuuhan koulussakin ihan kaikenlaista vahinkoa ja vähemmän vahinkoa, eikä oikeudessa käsitellä yleensä asioita, kuten murtunut ranne välituntileikeissä.

huutomerkki

Juristi, jota haastattelin, sanoi, että ”tämä oli täysin normaalia lapsen toimintaa, joka leikkii kampaamoleikkiä. Lapsi ei ole tehnyt mitään väärää. Vastuu on hänellä, joka on vienyt sakset lapsiparkkiin sekä hänellä, joka oli vastuussa lapsista.” Haastattelin myös poliisia, joka sanoi näin: ”Tytön olisi pitänyt ymmärtää/osata kuvitella mahdollinen seuraamus, jos lapsiparkissa on sakset ja jos antaa lapsen leikkiä hiuksillaan. Ehdottamasi kampaamokäynnin korvaus on jo hyvin avokätinen vastuunotto, jota tuskin laki edes velvoittaa korvaamaan tässä tapauksessa.”

On minullakin ollut huonoja hiuspäiviä, mutta ”aika paljon” muitakin vastoinkäymisiä elämässäni. Kerran kampaaja sai hiukseni vihreiksi, eikä se vihreä väri lähtenyt muuten kuin 20cm pätkäisemällä (sain polkan). Ei tullut mieleenkään vetää kampaajaa oikeuteen, huh huh. Taidettiin yhdessä todeta, että nyt meni huonosti ja väri epäonnistui eikä sitä saa pois millään yrityksillä. Leikattiin siis vaan, vaikka niin rakastinkin pitkiä hiuksiani. Vaikka kuinka pyrin asettumaan äidin asemaan tässä asiassa, niin se on vaikeaa. Yritän kuitenkin.

kysymysmerkki

Ihmettelen myös sitä, että poikani leimattiin tulevaksi kouluampujaksi ja minut äidiksi, jolle ei kannattaisi lapsia suoda. Ja perusta oli tämä hiustenleikkuu, joka tapahtui tytön ollessa vastuussa pojastani. Pyrin pitämään tämän kirjoituksen maltillisena tunteitteni suhteen, mutta mietin mielessäni, että jos tälla tavalla me saimme häneltä tällaiset leimat, niin millaisia leimoja saavat hänen omat lapset ja nuorisotyössä mukana olevat nuoret. Tiedän koulutusteni puolesta paljon itseään toteuttavien ennusteiden vakavuudesta ja olen huolissani lapsista ja nuorista, jotka tällaisia leimoja tytön äidiltä osakseen saavat. Leimat muuttuvat helposti itseään toteuttaviksi ennusteiksi. Meidän aikuisten on myös pidettävä mielessä, että lapset ovat lapsia. Lapset saattavat olla villejä, kekseliäitä, nopeita liikkeissään, ja kyllä, välillä ajattelemattomia. Me aikuiset taas sitten, meiltä voi jo odottaa vähän enemmän. Mietin vain, että mihin ovat kadonneet tytön äidin käytöstavat, joita voi jo aikuiselta odottaa? Selaan uudestaan ja uudestaan viestejä, joita olen saanut tytön äidiltä ja mietin tätä kysymystä.

Sosiaalityöntekijän roolista käsin mietin aina lapsen tilanteen kokonaisuutena. Onko siis tarvetta lastensuojelullisiin toimenpiteisiin, kun lapsi menestyy koulussa erinomaisesti, opettaja kertoo, että lapsi osaa toimia loistavasti kaikkien kanssa ja lapsi saa stipendejä käyttäytymisestään ja reiluudestaan kavereita kohtaan? Harrastuksissa kaikki on hyvin ja vapaa-ajalla kavereita riittää. Niin yksi hairahdus saksien kanssa tarkoittaa kouluampumista ja lapsen äidille äitiyden viemistä? Välillä mietin, että olenko jonkun vitsin keskellä juuri nyt…

Omakohtainen kokemus vaikeasta tilanteesta

Mietin, että mihin omaan kokemukseeni tämä on verrattavissa, jotta voisin ymmärtää tytön äitiä paremmin. Keksin yhden, joka liippaa jotenkin asiaa: toisen reviirille menoa. Poikani leikkasi tytön hiuksia, joten meni liian pitkälle reviirin suhteen – sen voisi katsoa olevan jonkinlainen virhearviointi pojaltani. Todennäköisesti tyttö odotti vain kampausta hiuksiinsa muilla keinoin kuin saksin. Meidän keskimmäisen pojan reviirille astuttiin puolen vuoden ajan törkeästi. Tämä tapahtui, kun keskimmäisemme oli neljävuotias. Hän kävi kerhoa kaksi kertaa viikossa. Huomasimme, että pojalla on joku huonosti joka kerhokerran jälkeen puolen vuoden ajan. Hän oli allapäin ja murehtivan oloinen. Hän ei kuitenkaan kertonut meille mitään, vaikka yritimmekin kysellä asiasta. Puolen vuoden jälkeen keskimmäisemme alkoi kieltäytymään kerhoon menosta. Silloin hän kertoi, että eräs poika oli lyönyt häntä joka kerhokerta aina, kun ohjaajat ovat kääntäneet päänsä. Ilmoitimme tästä ohjaajille, jotka tuossa vaiheessa kertoivatkin, että samaisesta pojasta oli tullut muitakin huomautuksia muiden lasten vanhempien kautta. Poikamme ei mennyt enää kerhoon, vaikka kerroimme, että asia on nyt selvityksessä. Vaihdoimme kerhoa, ja keskimmäinen meni uuteen kerhoon mieluusti, sillä tuo poika ei ollut siellä.

Miten tämä liittyy hiustenleikkuuseen? Sillä tavalla, että me olisimme voineet soittaa samanlaisen puhelun tuon lyöjälapsen vanhemmille. Olisimme voineet uhkailla rikosilmoituksilla, lastensuojelulla, lehtijutuilla… Heidän lapsensa oli lyöynyt yli puolen vuoden ajan meidän lastamme! Ja kyllä, hyvinkin todennäköisesti tehnyt tahallaan, eikä edes minkään leikin ”oheisena”, toisin kuin hiustenleikkuu.  Mutta me emme soittaneet. Jos keskimmäisemme olisi halunnut jatkaa kerhossa, olisimme soittaneet ystävällisen puhelun heille. Mutta koska lapsemme ei jatkanut, luotimme, että sanoma menee perille ohjaajienkin kautta. Keskimmäisemme muistaa tämän edelleen, vaikka siitä on jo kaksi ja puoli vuotta! Hänelle on jäänyt ikuiset muistot (sanoisin ”traumat”, jos haluaisin tehdä tästä kertomuksesta dramaattisemman, ja koska se voi hyvinkin pitää paikkaansa). Yritin siis tämän kertomuksen kautta ymmärtää tytön äitiä, mutta epäonnistuin siinä. Tyttö on 16-vuotias, minun poikani lyömähetkellä oli 4-vuotias. Tyttö itse sanoi minulle, että hän tahtoisi lyhyemmät hiukset, minun poikani ei koskaan ollut tahtonut tulla lyödyksi. Minun arvioni mukaan poikani koki väkivaltaa. Kun luin lakitekstejä, hiustenleikkuu ei (ainakaan suoranaisesti) kuulunut väkivalta-kohtaan. Poikaani lyötiin lukemattomia kertoja, tytön hiustupsu leikattiin vain kerran. Tytön hiukset kasvavat takaisin, poikani muistot (traumat) eivät parissa vuodessa ole hävinneet mihinkään. Tyttöä ei sattunut eikä hänelle aiheutettu vammoja.

piste

En voi suoraan verrata näitä tapauksia keskenään, mutta toivoisin silti kaikilta vanhemmilta, jotka kohtaavat lasten toisilleen tekemiä ”rötöksiä”, kuten laki nämä taitavat nimetä, suhteellisuudentajua, ymmärrystä, inhimillisyyttä ja lämpöä. Eli juuri niitä asioita, jotka tytön äidin mukaan minulta puuttuvat. Vielä on siis opittavaa minullakin, heh.

Jokainen ihminen tekee virheitä, niin aikuinen kuin lapsikin. Lapsi vasta opettelee elämän eri puolia ja käyttäytymistä eri tilanteissa. (Ja usein aikuinenkin vasta opettelee, itse asiassa koko elämän ajan.) Virhearvioinneissa, jotka ovat tätä luokkaa kuten tämä tapahtunut, paras tapa hoitaa asia on mielestäni asian selvittäminen ja aito anteeksipyyntö. Toivon sydämeni pohjasta, että tytön äiti pääsee omasta huonosta olostaan eroon ja uskaltaa pyytää siihen apuja.

// Emmi

Kaupallinen yhteistyö

Iiiiiiiiiihana puolukka-karamelli raakakakku (gluteeniton, vegaaninen, pähkinätön, VHH)

Kaupallinen yhteistyö: Foodin

 

Puolukka-karamelliraakakakku

Takana olevan, keltaisen, kakun reseptin saatte seuraavassa reseptipostauksessa!

Kakkuresepti kesken koronapandemian – miksi? No tottakai siksi, koska ihmiset tarvitsevat ravinteikasta ruokaa immunteettiaan vahvistamaan (kakkukin voi olla sellaista, jee!), ja siksi, että ihminen tarvitsee nautintoja – ja usealle ruoka on suuren nautinnon lähde! Hellikäämme siis itseämme nyt stressaavan elämäntilanteen aikana ja leipokaamme ja nauttikaamme raakakakkuja, eikö!

Ilmeisesti aikaisemmat kakkuresptit ovat olleet hittejä, kun niitä pyydetään jatkuvasti lisää. Mahtavaa kuulla! Tämän kakun piti olla pähkinätön ja keto, mutta jos meinaa ketoosissa pysyä, niin voi kakusta ottaa ehkä 1/16 osan (jos sitäkään). Joka tapauksessa tässä raakakakussa on niin vähän hiiiliydraatteja kuin mahdollista, mutta makua sitäkin enemmän. Lucuman ja mulperien toffeinen makeus kohtaa kirpeän puolukan. Tässä resepti, olkaa hyvät:

Puolukka-karamelliraakakakku (gluteeniton, vegaaninen, pähkinätön, VHH)

Pohja:

3dl kookoshiutaleita

0,5dl sulaa kaakaovoita

10 medjool taatelia

1rkl kaakaojauhetta

½ tl suolaa

1-2 rkl vettä

Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Poista taateleista kivet. Laita vettä lukuunottamatta kaikki ainekset monitoimikoneeseen. Aja massa sileäksi ja lisää vettä lopuksi sen verran, että massasta tulee hiukan kostea. Painele massa leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja laita se jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Puolukka-karamelliraakakakku

Täyte:

250g mulpereita

1dl sulaa kaakaovoita

1dl sulaa kookosmannaa

2rkl lucumajauhetta

1dl erytritolia

150g jäisiä puolukoita

Sulata kaakaovoi ja kookosmanna vesihauteessa. Laita kaikki ainekset, paitsi puolukat, monitoimikoneeseen ja aja tasaiseksi massaksi. Lisää jäiset* puolukat käsin sekoittaen joukkoon. Levitä massa pohja päälle ja laita pakkaseen odottamaan kuorrutteen valmistumista.

*Puolukoiden on tarkoitus pysyä kokonaisina, siksi jäiset toimivat tähän hyvin.

Kuorrute:

50g sulia puolukoita

2rkl kookosmannaa

3rkl kaakaovoita

10 tippaa vaniljasteviaa

Sulata puolukat, kookosmanna ja kaakaovoi vesihauteessa. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää stevia. Levitä kakun pinnalle. Laita kakku tekeytymään ainakin tunniksi pakkaseen ennen herkuttelua.

Puolukka-karamelliraakakakku

P.S. Tiesithän, että Foodinin herkkuja löydät myös K- ja S-ryhmän kaupoista, Ruohonjuuresta sekä muista hyvinvoinnin erikoisliikkeistä ja verkkokaupoista!

Tämän vuosikymmenen viimeinen raakakakku: Pähkinätön mustikkaraakakakku

Ihana suklaabrownieraakakakku juhlapöytään!

Lempeän toffeinen raakakakku, jossa makeutus toteutuu vhh-tyyliin