Hae
Emmi Anniina

Harry Potter-matka Lontooseen

Meillä oli kiva ja ikimuistoinen matka Lontooseen syyskuussa. Kun jaoin Instagramissani reissua seuraajilleni, huomasin, että moni olikin suunnitellut lastensa kanssa samantyylistä matkaa. Siksi tulikin mieleen tulla kirjoittelemaan myös tänne blogin puolelle pieni matkakertomus.

Lontoo

 

Lontoo

Matka oli esikoisemme 10-vuotislahjamatka, kaksi vuotta myöhässä vain. Mutta onneksi se ei poikaa haitannut, sillä Harry Potter on edelleen THE juttu 12-vuotiaamme mielestä. Meidän kriteerit lahjamatkalle olivat: pitkän viikonlopun mittainen, alle kuuden tunnin lentomatkan päässä ja muutenkin järkevä taloudellisesti (ei siis ehkä mitään yksityislentokoneajeluita paikasta toiseen…). No, esikoisen unelmamatka sisälsi seuraavat elementit: Harry Potter -musikaalit (Harry Potter and Cursed Child -näytelmän osa 1 ja osa 2 Palace Theatressa) ja käynti Warner Bros Studiolla, joten tämä matka oli todellakin mahdollista toteuttaa! Me lisäsimme matkaan yhden yllätyselementin: EnigmaQuest pakohuoneessa käynnin. Teema, jonka valitsimme, oli tietenkin School of Witchcraft and Wizardry eli tämä oli vahvasti Harry Potter -teeman mukainen. Esikoinen sai tietää tämän yllärin vasta, kun astuimme pakohuoneeseen sisään!

Lontoo

Matka oli onnistunut, vaikkakin kaksi vuotta sitten, kun matkan lahjaksi annoimmekin, luulimme, että lähtisimme kolmisin matkalle. Saimmekin sitten ottaa mukaan ihanan pikkupalleron esikoisen lisäksi… Vaikka tarkoitus oli antaa kymppivuotiaalle vanhempien omaa aikaa pitkän kaavan mukaan, niin oli tämä matka näinkin tosi kiva! Suuri kiitos Mummolle, joka pyöritti arkea kahden muun pojan kanssa täällä meillä sillä aikaa.

Kolme aktiivista päivää Lontoossa

Olimme Lontoossa neljä yötä. Meille jäi kolme kokonaista päivää aikaa touhuta, ja olimmekin jakaneet aktiviteetit niin, että ensimmäisenä kokonaisena päivänä kävimme katsomassa musikaalit, toisena kokonaisena päivänä tutustuimme studioon, ja kolmas kokonainen päivä sisälsi pakohuoneen lisäksi kaupunkiin tutustumista. Joka päivä kävimme myös Hyde Parkissa, koska meillä tosiaan oli taapero myös mukana matkalla, ja tuolla oli mahtava lasten leikkipuisto (Dianan muistopuisto tms.). Päivät olivat näin täyttäen juuri sopivan täynnä, eikä meillä ollut kiire mihinkään. Studiollakin vierähti sitten lopulta aika lailla koko päivä matkoineen kaikkineen. Ja varsinkin, kun esikoinen halusi katsella Harry Potter -kauppoja melkoisen hartaasti…

Kaikki postauksen kuvat lukuunottamatta lopussa olevia studiokuvia, ovat Hyde Parkista.

Lontoo

Lontoo

Liikuimme bussilla, metrolla ja junalla paljon, ja muuten kaikki menikin kyllä ihan hyvin, mutta lastenrattaiden kanssa metrossa kulkeminen oli aika vaikeaa, kun hissejä oli vain harvoilla asemilla. Kannoimme siis miehen kanssa rattaita rappusia ylös ja alas aika monta kymmentä kertaa. Vaikka se olikin ihan hyvää jumppaa, niin silti ajatus siitä, että seuraavalla kerralla lähdemme suurkaupunkilomalle (neidin hieman kasvettua) kokonaan ilman rattaita, tuntuu kivalta, heh.

Lontoo

Lontoo

Harry Potter, Harry Potter…

Loman teema oli HP. Oli sinällään jännää mennä kaikenlaisiin Harry Potter -paikkoihin, kun minä eikä mies oltu sukellettu ollenkaan Potterin maailmoihin. Innostus kuitenkin tarttui pojasta, ja hän innokkaasti kertoikin Harry Potterista meille. Koska ajattelimme, että taapero ei ole kiinnostunut studiosta, eikä teatteriin voi häntä ottaa ikänsä puolesta, niin minä kuljin nämä aktiviteetit esikoisen kanssa. Pakohuoneessa olimme koko joukko – ja viime sekunneilla läpäisimme kuin läpäisimmekin vähän jopa haastavaltakin tuntuvan huoneen. Taapero touhotti pakohuoneessa mukana, ja välillä tietenkin oli häntä ohjeistettava ja leikitettävä – taisin imettääkin siellä. Jos joku kuitenkin miettii, voiko puolitoistavuotiaan kanssa mennä tämäntyyliseen/tähän paikkaan, niin varovasti voin sanoa, että se on mahdollista, kun vaan omaa oikeanlaisen asenteen!

Alla olevat kaikki kuvat ovat studiolta.

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Suunnitteleeko joku muukin Harry Potter -matkaa Lontooseen? Tuleeko mieleen jotain kysyttävää Saa kysyä!

P.S. Matkan jälkeen aloin kuuntelemaan Harry Potter ja viisasten kivi -kirjaa ja nyt se on kuunneltu

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG ja TIKTOK @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog

Ihana, lastentahtinen kesälomamme

kesä

Tulin kirjoittelemaan teille nyt pienen kesälomafiilistelypostauksen! Ensi viikolla alkaa koulut, joten loma alkaa olla jo ohi. Meillä vanhin poika lähtee kutoselle ja keskimmäinen poika kolmosluokalle. Vanhin poika vaihtaa yläkouluun (meidän paikkakunnalla tämä vaihdos tapahtuu siis jo kutoselle mentäessä). Ollaan yritetty tarjoilla lapsille kesälomalla kaikkea kivaa tekemistä, mikä irrottaa kouluarjesta. Kesäloman alussa kyseltiin heidän kesätoiveita, ja monta onneksi kerittiinkin toteuttamaan!

Kesäreissuja pitkälle ja lähelle

Koko perheenä taitoimme Suomessa kahden viikon mittaisen reissun. Ensimmäisen viikon vietimme ystävämme kokoamalla porukalla Rääkkylässä. Emme tunteneet ystävämme muita ystäviä lainkaan, mutta se ei menoa haitannut. Meillä oli hauska viikko! Toisen viikon vietimme mökillä Keski-Suomessa. Molemmissa paikoissa läsnä olivat järvi, kokkailu luonnon antimilla luonnon helmassa, kiireettömät pelailuhetket, saunomiset ja uimiset sekä auringosta nauttiminen. Varsinkin kesällä veden ääressä oleminen on meidän perheelle mieluista.

Pienempiä reissuja olemme tehneet Linnanmäelle, Särkänniemeen, museoihin, kesäteattereihin, useisiin eri uimapaikkoihin ja pienille vaellusretkille sekä maauimalaan. Olemme nähneet ystäviä ja viettäneet ihania kesäisia ruokailuja isommilla porukoilla. Siskoni vei synttärilahjoiksi poikamme Puuhamaahan. Ulkomaille emme kaivanneet tänä kesänä. Itse asiassa nyt onkin tullut pisin tauko ulkomaanmatkoihimme, edellisestä matkasta taitaa olla kolmisen vuotta. Ehkäpä tänä syksynä tai talvena vihdoin lähdetään!

Kesäleirejä, koiranhoitoa ja tukiperhelapsia

Kesä Suomessa on ollut ihana! Tänä kesänä meidän puolitoistavuotiaskin on päässyt nauttimaan eri lailla kaikista kesäisistä puuhista. On ollut ilo seurata hänen intoaan tutkia ympäröivää maailmaa taas viime kesää vilkkaammilla jaloilla. Viisivuotiaamme kävi jo perinteeksi muodostuneella musiikkileirillä kesän alussa. Esikoinen pääsi tänä kesänä ensimmäistä kertaa kesätöihin: hän oli lastenhoitajana avioliittoleirillä. Wou miten aika kuluu; meillä on jo kesätöihin pääsevä lapsi!

Lainakoira Tinka kävi meillä viettämässä pienen aktiiviloman, heh. Omien lapsien (ja Tinkan) lisäksi seuranamme on ollut tukiperhelapsemme normaalit viikonloppukäynnit sekä 8 päivän loman viikonloppujen päälle. Yökylässä meillä on käynyt myös taaperon yksi kummitäti ja toki muita vieraita päivävierailuille. Mekin olemme tehneet päivävierailuja ystäviemme luokse.

kesä

Itselleni jäi mieleen erityisesti ensimmäinen virallinen suppailukokemus (tykkäsin lajista tosi paljon!) sekä ensimmäinen kerta kilpapyörän päällä. Kilpapyörän kokeilu yllätti: kaaduin, mutta onneksi sain jatkettua matkaa siskoni kanssa vielä monta kymmentä kilometriä sen jälkeen!

Kesän tärkeät periaatteet

Meidän kesään kuuluu kaksi tärkeää periaatetta: lapsentahtisuus ja viikko ilman ruutuja. Lapsentahtisuus tarkoittaa meille sitä, että kuuntelemme lasten toiveet ja yritämme toteuttaa ne, jos ne vaan suinkin on toteutettavissa. Toisaalta, vanhempina määräämme tietyt raamit lomalle. Esimerkiksi vanhimman lapsen kanssa oli pienet väännöt yhteisestä perhelomasta, sillä esiteininä häntä ei sellainen enää niin kiinnosta. Kerroimme, että lähdemme kahden viikon reissuun, se on meidän vanhempien päätös, mutta itse loman sisällöstä voimme vielä keskustella ja pyrkiä tekemään reissusta hänelle mahdollisimman mukavan. Onnistuimme siinä, jes!

Viikko ilman ruutuja on meidän lapsille jo tuttu juttu edellisiltä kesiltä. Tuolloin lapset eivät ole ruuduilla ja me vanhemmat hoidamme vain välttämättömimmät työasiat ja yhteydenpidon ruutujen välityksellä.

Kaunista elokuuta kaikille!

LUE MYÖS:

Kokemuksia tukiperheenä olemisesta

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG ja TikTok: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog