Omakotitalossa asuminen antaa vapautta ja omaa rauhaa, mutta samalla se vaatii jatkuvaa huolenpitoa.

Kaiken ei tarvitse kuitenkaan olla omilla harteilla ja esimerkiksi Domion kaltainen kiinteistöhuollon ammattilainen voi auttaa pitämään arjen järjestyksessä ilman jatkuvaa stressiä. Oikeilla valinnoilla ja ammattilaisten apua hyödyntämällä oma viikkorytmi pysyy kevyempänä ja ennakoitavampana.

Omakotitaloarki tuo vapautta ja vastuuta

Omakotitalossa asuminen on monen suomalaisen unelma. Oma pihapiiri luo tunteen siitä, että koti on oikeasti omissa käsissä. Samalla arki tuo mukanaan vastuun, joka ei näy aina ulospäin, mutta tarkoittaa monista käytännön asioista huolehtimista.

Kun kaikki käytännön asiat toimivat, omakotitalo antaa vapautta ja omaa tilaa. Mutta heti kun jokin asia prakaa, ongelmat alkavat kasaantua. Tehtävää on paljon, sillä piha, viemärit, lumikasat ja yleinen siisteys eivät pysy kunnossa itsestään.

Moni huomaa jossain vaiheessa, että vastuun määrä kasvaa ajan kanssa kuin varkain, eikä kaikkia asioita ehdi millään hoitamaan kuntoon. Silloin ei ole kyse siitä etteikö pärjäisi, vaan siitä miten omasta arjesta saa kevyemmän ja kestävämmän pitkällä aikavälillä.

Kaikkea ei tarvitse tehdä itse

Omakotitaloasumisessa elää sitkeä ajatus siitä, että kaikesta täytyy huolehtia itse. Aluksi tämä voi tuntua innostavalta ajatukselta, mutta ajan myötä lista tehtävistä töistä kasvaa liian pitkäksi ja oma jaksaminen joutuu koetukselle. Usein kuormitus ei synny yhdestä isosta asiasta vaan monesta pienestä.

Nurmikon ajo, lumityöt, rännien puhdistus, kasvien kastelu ja haravointi vievät aikaa ja energiaa. Kun tehtävät kasaantuvat, ne saattavat alkaa tuntua enemmänkin velvollisuuksilta. YLE:n artikkelin mukaan suomalaiset stressaavat eniten viikonlopun kynnyksellä, joka voisi viitata juurikin kotitöiden loputtomaan työjonoon.

Ajatus vastuun jakamisesta ei tarkoita luopumista omasta kodista vaan huolen keventämistä. Kun osa tehtävistä siirtyy muualle jää enemmän tilaa niille asioille, jotka tuovat oikeasti iloa ja palautumista arkeen. Melko herkullinen ajatus varmasti monen mielestä!

Vastuun jakaminen helpottaa arkea

Kun vastuu ei ole vain oman perheen, arki tuntuu hieman kevyemmältä. Jo pienikin apu säännöllisissä töissä voi vapauttaa yllättävän paljon aikaa ja henkistä kapasiteettia. Usein huomaa vasta jälkeenpäin kuinka kuormittavaa jatkuva työlistan läpikäyminen on.

Vastuun jakaminen tuo mukanaan myös mielenrauhaa. Kun tietää, että tietyt asiat hoituvat ajallaan ilman jatkuvaa valvontaa ei tarvitse kantaa huolta seuraavasta kaatosateesta tai yllättävästä lumipyrystä. Ennakoitavuus on yksi suurimmista arjen helpottajista.

Monelle tärkeintä ei ole täydellinen lopputulos vaan se, että asiat tapahtuvat luotettavasti ja ajallaan. Kun arki rullaa tasaisemmin jää enemmän tilaa olla läsnä kotona eikä vain hoitaa sitä. Lapsiperheissä harvoin muutenkaan on ns. luppoaikaa liiaksi, jolloin kaikki kotiin liittyvät hommat hoituisivat tuosta noin vain.

Kiinteistöhuolto osana sujuvaa arkea

Kiinteistöhuolto mielletään usein taloyhtiöiden asiaksi, vaikka se voi olla suuri apu myös omakotitaloasujalle. Kun tietyt huoltoon liittyvät tehtävät hoituvat säännöllisesti, omakotitalo säilyttää arvonsa ja oma arki pysyy kevyempänä. Kyse ei ole vain korjaamisesta vaan jatkuvasta huolenpidosta kuten lumitöistä.

Säännöllinen huolto tuo myös ennakoitavuutta. Kun pienet asiat tarkistetaan ajoissa vältytään monelta yllätykseltä ja kiireiseltä korjausrumbalta. Se näkyy usein suoraan ajankäytössä ja pitkällä aikavälillä myös kustannuksissa.

Arjen sujuvuus syntyy paljolti myös siitä, ettei kaikkea tarvitse muistaa itse. Kun osa vastuusta on jaettu luotettavalle taholle, koti tuntuu enemmän paikalta, jossa eletään, eikä projektilta, jota jatkuvasti ylläpidetään. Projekteja on elämässä muutenkin jo tarpeeksi!

Ennaltaehkäisy säästää aikaa ja rahaa

Moni huoltoon liittyvä ongelma syntyy pikkuhiljaa. Pienet merkit jäävät huomaamatta, kunnes ne muuttuvat isommiksi ja kalliimmiksi korjauksiksi. Säännöllinen huolto auttaa näkemään nämä asiat ajoissa ennen kuin niistä tulee arkea kuormittavia murheita.

Ennaltaehkäisy ei vaadi jatkuvaa tarkkailua vaan selkeää rutiinia. Kun tietyt asiat tarkistetaan sovitusti ja järjestelmällisesti, vastuu ei kasaannu yhteen hetkeen. Tämä tuo arkeen rauhaa ja vähentää kiireessä tehtyjä ratkaisuja.

Pitkällä aikavälillä pienet huoltotoimet tukevat myös kodin arvoa. Hyvässä kunnossa pidetty asunto ei synny suurista remonttipäätöksistä vaan siitä, että arjen perusasiat toimivat vuodesta toiseen ja mahdollisiin vikatilanteisiin puututaan välittömästi.

Piha ja ulkotyöt kuormittavat yllättävän paljon

Piha tuo omakotitaloasumiseen iloa ja tilaa olla ulkona, mutta samalla se vaatii jatkuvaa huomiota. Usein työt jakautuvat pieniin hetkiin, jotka eivät itsessään tunnu raskailta, mutta yhdessä ne vievät paljon aikaa ja energiaa.

Keväällä ja kesällä riittää mm. nurmikon leikkuuta, siistittävää ja hoidettavaa. Syksyllä lehdet ja sade tuovat omat haasteensa. Kun piha jää hoitamatta, se alkaa nopeasti tuntua taakalta eikä enää paikalta jossa viihtyy ja haluaa viettää aikaa.

Ulkotöissä kuormittaa usein myös ennakoimattomuus. Sää määrittää aikataulun ja kiireet syntyvät usein juuri silloin kun aikaa olisi vähiten käytettävissä. Siksi etenkin pihatyöt ovat yksi ulkoistetun kiinteistönhuollon suurimpia arjen helpottajia.

Vuodenajat määrittävät työn määrän

Omakotitaloasujan arki elää vahvasti vuodenaikojen mukaan. Talvella lumi ja liukkaus vaativat nopeaa reagointia ja keväällä piha herää kerralla täyteen tekemistä. Kesällä ylläpito on jatkuvaa, kun taas syksy tuo mukanaan siivousta ja valmistautumista kylmään kauteen.

Erityisesti talvi paljastaa kuinka haavoittuvainen arki voi olla. Lumityöt ja hiekoitus eivät ole vain mukavuuskysymys, vaan liittyvät suoraan turvallisuuteen, etenkin lapsiperheessä. Suomessa sattuu vuosittain valtava määrä liukastumistapaturmia, kuten THL raportoi sivuillaan.

Kun sää vaihtuu yllättäen, vastuu painaa usein eniten silloin, kun voimavarat ovat vähissä. Arki on paremmin hallittavissa, kun ulkotöihin on olemassa selkeä suunnitelma. Vuodenajat eivät yllätä samalla tavalla kun tietää, että apu on tarvittaessa lähellä ja työt hoituvat ajallaan.

Miten valita oikea huoltoyhtiö oman arjen tueksi?

Luottamus on yksi tärkeimmistä kriteereistä huoltoyhtiötä valittaessa. On helpottavaa tietää, että sovitut asiat hoituvat ilman jatkuvaa perään katsomista ja tarkastelua. Oikea huoltoyhtiö ymmärtää perheen tarpeet ja arjen rytmin, sekä myös toimii näiden ehdoilla, eikä vain oman aikataulunsa mukaan.

Pitkäjänteinen yhteistyö tuo turvaa. Kun sama toimija tuntee oman pihapiirin, istutusten paikat ja kiinteistön yksityiskohdat, työn laatu paranee ja arki kevenee kummasti. Monelle ratkaisevaa on se, että apu on saatavilla silloin kun sitä oikeasti tarvitaan.

Pienet päätökset keventävät arkea pitkällä aikavälillä

Omakotitaloasumisen ei tarvitse tuntua jatkuvalta selviytymiseltä. Kun vastuita jakaa harkitusti ja arkea tukevat ratkaisut tehdään ajoissa, koti säilyy paikkana jossa on hyvä olla. Usein suurin muutos syntyy pienistä päätöksistä, jotka vapauttavat aikaa ja tilaa elämän tärkeille asioille, esimerkiksi perheelle.

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

Luukut 13–24 (keskustelupohja vanhemmille)

Tämä kirjoitus jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa jäi.
Aiemmassa tekstissä kokosimme yhteen luukut 1–12: yhteinen suunta, läsnäolo, rajat, tunnetaidot, malli, yhteinen kasvatus, ruutuarki, uni, itsetunto, empatia, konfliktit ja kiintymyssuhde.

24 keskustelua kasvatuksesta – ensimmäisen puolikkaan oivallukset

Tässä postauksessa kuljemme luukut 13–24 – kalenterin toisen puolikkaan, jossa teemat syvenevät:
motivointi, vanhemman hyvinvointi, seksuaalikasvatus, kaverisuhteet, vastuu, tunnekieli, vapaus, oppiminen, luonto, juuret, perinteet ja itsenäistyminen.

Koko joulukalenteri elää ensin Instagramissa @emmianniinajansson, ja nämä blogitekstit kokoavat sisällön yhteen ja muuttavat sen keskustelupohjaksi vanhemmille.
Voitte valita yhden teeman viikossa, yhden kysymyksen illassa – tai palata näihin silloin, kun jokin aihe nousee ajankohtaiseksi.

Tarkoitus ei ole koskaan ollut olla täydellisempiä vanhempia,
vaan tulla tietoisemmiksi. 🤎

🎄 Luukku 13 – Palkitseminen & motivointi

Palkitseminen ja motivointi liittyvät siihen, miten lapsi oppii näkemään itsensä toimijana:
toimiiko hän siksi, että saa tarran, karkin tai kehun –
vai siksi, että hän huomaa: “minä pystyn, minä vaikutan”.

Ulkoiset palkinnot voivat olla pieni tuki liikkeellelähtöön, mutta jos ne vievät huomion kokonaan, sisäinen motivaatio hiipuu.
Siksi on tärkeää, että keskiöön nousee prosessi: yrittäminen, keskittyminen, uuden kokeileminen, ei pelkkä lopputulos.
Valinnanvapaus – edes pienissä asioissa – tukee tunnetta omasta toimijuudesta.

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Milloin meidän perheessä palkitseminen on aidosti hyödyksi – ja milloin se kääntyy itse tekemistä vastaan?

• Kehummeko useammin lopputulosta vai ponnistelua? Millaisia lauseita haluaisimme käyttää enemmän?

• Missä arjen tilanteissa lapsi voisi saada lisää valinnanvapautta, jotta motivaatio kasvaa sisältäpäin?

🎄 Luukku 14 – Vanhemman oma hyvinvointi (myös ilman tukiverkkoa)

Usein vanhemman hyvinvoinnista puhutaan yksinolon kautta: omat illat, lomat, hetki ilman lapsia.
Monella ei kuitenkaan ole tukiverkkoa, joka mahdollistaisi säännöllisen “pois lähtemisen”.
Silti omaa hyvinvointia voi pitää yllä – myös keskellä arkea, lasten kanssa.

Hyvinvointi ei ole vain hiljainen huone, vaan myös tunne siitä, että arjessa on hetkiä, jotka tuntuvat omilta:
että tekeminen ei ole pelkkää velvollisuutta, vaan tuo edes pienen häivähdyksen keveyttä tai merkityksellisyyttä.
Yhteinen tekeminen voi samalla olla palauttavaa aikuiselle, kun tempo on oikea ja odotukset riittävän matalat.

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Millaiset tekemiset tuovat minulle hyvää oloa myös lasten kanssa, eivät vain erillään heistä?

• Missä kohdassa arkea olisi mahdollista luoda pieni, toistuva “minun hetki”, vaikka ympärillä olisi muita?

• Miten voimme keventää arkea niin, ettei kaikki tunnu velvollisuudelta, vaan joukossa on myös mielekkäitä, palauttavia hetkiä?

🎄 Luukku 15 – Seksuaalikasvatus ikätasoisesti

Seksuaalikasvatus ei ole yksi iso, jännittävä “keskustelu”, vaan monia pieniä hetkiä, joissa lapsi oppii arvostamaan kehoaan, rajojaan ja uteliaisuuttaan.
Ikätasoinen puhe kehosta, yksityisyydestä, suostumuksesta ja tunteista ei vie lapselta viattomuutta – se vie pois häpeää ja hämmennystä.

Turvallinen aikuinen ei tarvitse täydellisiä vastauksia.
Tarvitaan rauhallinen sävy ja lupa kysyä:
“Hyvä kysymys. Puhutaan tästä yhdessä.”

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Mitä haluamme kertoa lapselle eri ikävaiheissa – ja millä sanoilla, jotka tuntuvat meille luonnollisilta?

• Miten reagoimme, jos lapsi kysyy jostain meille vaikeasta aiheesta yllättävässä tilanteessa (kaupassa, kylässä, muiden kuullen)?

• Miten voimme opastaa lasta netissä: kuvat, yksityisyys, rajat, kenelle kerrotaan jos jokin tuntuu pahalta?

🎄 Luukku 16 – Kaverisuhteet & kiusaaminen

Kaverisuhteet ovat lapsen ensimmäinen suuri sosiaalinen peili: niissä näkyvät mukaan pääseminen, ulkopuolisuus, yhteys, riidat ja sovinto.
Lapsi ei ole “kiusaaja” tai “kiusattu” identiteettinä – hän on lapsi, joka toimii taitojensa, tunteidensa ja tilanteiden varassa.

Siksi on tärkeää, että kotona voi puhua kaveriasioista ilman, että kukaan leimautuu pysyvästi.
Aikuinen, joka kuuntelee säikähtämättä ja kysyy: “Kerro lisää, haluan ymmärtää”, on lapselle valtava turva.

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Miten me puhumme kotona kiusaamisesta, ulkopuolisuudesta ja ryhmätilanteista – ja millaisen viestin lapsi siitä saa?

• Miten tuemme lasta sekä silloin, kun hänelle on tehty väärin, että silloin kun hän itse on mennyt toisen rajan yli?

• Millaisia konkreettisia toimintamalleja voimme harjoitella etukäteen (roolileikit, sanat, joilla voi asettaa rajan tai pyytää anteeksi)?

🎄 Luukku 17 – Kotityöt, vastuut & yhteinen arki

Kotityöt eivät ole pelkästään kodinhoitoa.
Ne ovat arjen “kasvatusympäristö”, jossa lapsi oppii pystyvyyttä, osallisuutta ja sitä, että hänen panoksellaan on merkitystä.
Tavoitteena ei ole tuottaa pieniä suorittajia, vaan tunnetta: “minä olen tärkeä osa tätä kotia.”

Yhdessä tehdessä kotityöt voivat olla myös hetki, jossa koko perhe hengittää samaan rytmiin.
Hiljaisesti, nauraen, musiikin kanssa – täydellisyys ei ole tavoite.

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Mitä kotitöitä lapset jo osaavat, ja missä he voisivat harjoitella lisää kokemuksen “minä pystyn” vahvistamiseksi?

• Miltä tuntuisi, jos kotityöt olisivat enemmän “yhdessä tekemistä” kuin “suorituksia”?

• Miten varmistamme, ettei yksi aikuinen kanna näkymätöntä arjen kuormaa yksin?

🎄 Luukku 18 – Tunteiden näkyväksi tekeminen & tunnekieli

Tunteet ovat viestejä kehosta ja mielestä.
Kun niille löytyy sanoja, ne eivät enää toimi pelkkinä aaltoina, jotka vievät mukanaan, vaan asioina, joita voi vähän tarkastella: “tämä on pelkoa, tämä on hämmennystä, tämä on haikeutta”.

Tunnekieli ei synny yhdestä kirjasta tai taulusta seinällä, vaan toistuvista hetkistä, joissa aikuinen sanoittaa lempeästi:
“Kuulostaa siltä, että sinua harmittaa.”
“Näen, että jännittää.”
“Sun keho näyttää väsyneeltä.”

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Kuinka paljon käytämme arjessa tunnesanoja (muutakin kuin “hyvä, huono, vihainen”)?

• Miten toimimme, kun lapsi ei löydä sanoja tai ei halua puhua – miten voimme silti olla läsnä?

• Voisiko perheelle sopia pieni päivittäinen “tunne-check”, vaikka yhden kysymyksen verran: päivän paras ja raskain hetki?

🎄 Luukku 19 – Vastuu & vapaus

Lapsi tarvitsee sekä vastuuta että vapautta.
Vapaus ilman vastuuta tuntuu hetken kevyeltä, mutta jättää tyhjäksi.
Vastuu ilman vapautta tuntuu taakalta.
Kasvu tapahtuu siinä välissä: kun aikuinen kantaa suuret vastuut ja jakaa lapselle pieniä, ikätasoisia vastuupaloja.

“Tästä päätän minä, tästä päätämme yhdessä, tästä sinä voit jo päättää.”
Tällä jaolla lapsi oppii, että hänen valinnoillaan on merkitystä – ja samalla tietää, ettei hän kanna liikaa.

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Missä asioissa haluamme, että lapsi saa tehdä oikeita valintoja (tyyli, järjestys, vapaa-aika, kaverit) – ja missä aikuinen kantaa vielä päävastuun?

• Näkyykö meillä enemmän ulkoista kuuliaisuutta vai sisäistä vastuuta – tekeekö lapsi asioita pelon, palkkion vai ymmärryksen takia?

• Miten voisimme sanoittaa useammin: “tästä minä pidän huolen, tästä pidämme huolta yhdessä, tästä sinä voit jo huolehtia”?

🎄 Luukku 20 – Oppiminen, uteliaisuus & virheet

Oppiminen on epäsuora polku täynnä mutkia ja pysähdyksiä.
Virheet ovat osa sitä matkaa, eivät osoitus epäonnistumisesta.
Lapsi oppii suhtautumaan virheisiin pitkälti siitä, miten aikuinen reagoi:
kiristyykö keho, koveneeko ääni, tuleeko kiire korjata – vai näkyykö hetkessä myös uteliaisuus: “mitä tästä opittiin?”

Uteliaisuus on oppimisen moottori.
Se kysyy “miksi” silloinkin, kun aikuisella olisi kiire eteenpäin.
Se ansaitsee tilaa, vaikka se välillä hidastaa.

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Miltä meidän tyypillinen reagointi lapsen virheeseen näyttää – eleissä, äänessä, sanoissa?

• Annammeko aidosti tilaa kokeilulle ja epäonnistumiselle, vai onko lopputuloksella liian suuri paino?

• Miten haluaisimme puhua virheistä: voiko niistä tulla “opetuksia”, joista päästetään yhdessä eteenpäin?

🎄 Luukku 21 – Luonto, liike & ulkoilu

Luonto ja ulkoilu eivät ole vain “reippailemista”.
Ne ovat mahdollisuus säädellä hermostoa, vaihtaa ympäristöä ja antaa keholle muuta tekemistä kuin istuminen.
Metsä, piha, puu, lätäkkö tai lähikatu voivat kaikki toimia paikkoina, joissa arjen kitka vähän hellittää.

Ulkoilu ei aina tunnu vanhemman omalta ajalta, mutta se voi silti olla kevyempi hetki, jos tempo on sopiva ja odotukset riittävän matalat.
Tärkeintä ei ole kilometrimäärä vaan se, että joskus vain mennään yhdessä ulos katsomaan, millaista siellä on tänään.

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Kuinka usein olemme ulkona tai luonnossa – ja miltä se tuntuu juuri nyt: liian harvoin, sopivasti, liikaa velvollisuutena?

• Mitä kaikkea ulkoilu voi opettaa lapselle (odottamista, pettymyksen sietoa, kehon kuuntelua, riskin arviointia, iloa)?

• Miten voisimme tehdä ulkoilusta rutiinin, joka tuntuu enemmän mahdollisuudelta kuin projektilta?

🎄 Luukku 22 – Juuret & siivet (monikulttuurisuus & arvot)

Lapsi tarvitsee juuret ja siivet.
Juuret kertovat: “tässä on meidän tarina, kieli, tavat, historia, arvot.”
Siivet kertovat: “maailmassa on myös toisenlaisia tarinoita, ja ne ovat yhtä arvokkaita.”

Monikulttuurisuus ei ole vain erilaisia maita tai ihonvärejä, vaan tapa suhtautua ihmisiin, jotka eivät ole samanlaisia kuin me.
Se näkyy siinä, miten puhumme “muista” – niistä, joita emme tunne.
Lapsi oppii sivulauseista, eleistä ja reaktioista enemmän kuin valmiiksi mietityistä lauseista.

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Millaiset ovat meidän juuret: mitä haluamme siirtää lapselle kielestä, tavoista, paikoista, tarinoista ja arvoista?

• Millä pienillä tavoilla voimme samalla avata “siipiä” – näyttää, että maailmassa on monenlaisia perheitä, kulttuureja ja tarinoita?

• Miten puhumme ihmisistä, jotka elävät eri tavalla kuin me – ja millaisen sävyn lapsi siitä poimii?

🎄 Luukku 23 – Juhlaperinteet & yhteiset hetket

Perinteet ovat toistuvia viestejä:
“tämä tulee takaisin joka vuosi – sinä kuulut tähän.”

Ne voivat olla suuria juhlia tai pieniä arkisia tekoja: sama iltasatu, sama ruoka, sama hassu lause jouluaattona.
Tärkeämpää kuin täydellinen toteutus on se, että jokin pysyy: lapsi voi nojata siihen, että “tämä hetki tulee taas”.

Perinteitä saa myös keventää, muokata ja jättää pois.
Perheen hyvinvointi on tärkeämpää kuin sääntö “näin on aina tehty”.

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Mitkä juhla- tai arjen perinteet tuntuvat meille oikeasti merkityksellisiltä – eivät vain “pakollisilta”?

• Onko jokin perinne, joka lähinnä kuormittaa – ja mitä haluaisimme sen tilalle tai tilalle jättämisen tilalle?

• Miten lapset voivat olla mukana perinteen rakentamisessa – ideoilla, omilla pikkurutiineilla, vastuilla?

🎄 Luukku 24 – Tulevaisuuden taidot & itsenäistyminen

Itsenäistyminen ei ole yksittäinen irtiotto, vaan pitkä sarja pieniä harjoituksia.
Jokainen kerta, kun lapsi pakkaa oman laukkunsa, hoitaa pienen raha-asian, uskaltaa soittaa, sopii jotain kaverin kanssa tai pyytää apua – on pala tulevaisuuden taitoja.

Tulevaisuuden taidot ovat muutakin kuin opintomenestystä:
päätöksentekoa, pettymyksensietoa, omasta hyvinvoinnista huolehtimista, ihmissuhdetaitoja, kykyä tunnistaa omaa kuormitusta ja hakea tukea.

Aikuisen tehtävä on aluksi kantaa suurin vastuu,
sitten jakaa sitä vähitellen,
ja lopulta seistä taustalla muistutuksena: “sinä osaat jo paljon – ja saat silti palata.”

Keskustelukysymyksiä yhdessä:

• Mitä taitoja toivomme lapsen oppivan ennen kuin hän muuttaa joskus pois kotoa?

• Missä asioissa kannamme vielä hänen puolestaan liikaa – ja missä voisimme turvallisesti antaa pienen palan vastuuta lisää?

• Miten puhumme epävarmuudesta, virheistä ja keskeneräisyydestä niin, että aikuisuus ei näytä mahdottomalta suoritukselta, vaan inhimilliseltä polulta?

Lopuksi – mitä toinen puolikas opetti?

Kun katsoo luukkuja 13–24 yhdessä, niissä toistuu yksi ajatus:
lapsi ei kasva tyhjiössä.
Hän kasvaa arjessa, suhteessa, vuorovaikutuksessa –
niissä pienissä hetkissä, joissa me aikuiset joko kiirehdimme ohi tai pysähdymme hetkeksi.

Motivaatio, hyvinvointi, seksuaalikasvatus, kaverisuhteet, vastuu, tunnekieli, vapaus, oppiminen, luonto, juuret, perinteet ja itsenäistyminen –
ne kaikki ovat osa samaa tarinaa:
“Miten me elämme yhdessä niin, että jokainen saa kasvaa omaksi itsekseen?”

Kiitos, että kuljit tämän toisenkin puolikkaan mukana.
Koko kalenterin – luukut 1–24 – löydät Instagramistani @emmianniinajansson,
ja nämä kaksi blogitekstiä ovat täällä sinua varten aina, kun haluat palata keskustelemaan uudestaan.

Ehkä tärkein oivallus on lopulta tämä:
vanhemmuus ei ole sarja oikeita vastauksia,
vaan sarja rohkeita kysymyksiä. 🤎✨