Voiko perfektionismiin kallella oleva kirjoitustapa olla este blogin kehitykselle?
4
Vain järkkärillä otettuja kuvia (tietenkin manuaalisesti säädettyjä, kuvanmuokkausohjelman kautta säädettyjä, tarkasti harkittuja kuvia!), moneen kertaan oikoluettuja tekstejä, vain pitkään mietintämyssyssä olleita aiheita, ei pelkkiä kuvapostauksia, tekstiä vähintään 400 sanaa,… Niin, voiko tällainen perfektionismiin kallella oleva kirjoitustapa olla este blogin kehitykselle? Voi, sanon minä kymmenen vuoden blogikokemuksella. Ainakin minun tapauksessani.
Kriteerini jarruttavat minua
Minulla kirjoittamisesta ja bloggaamisesta ei ole koskaan tullut ”pakollinen paha” eli olen koko tämän blogiurani ajan nauttinut täysillä kirjoittamisesta, valokuvaamisesta, yhteistöiden tekemisestä, blogipostausten kasaamisesta jne.. Mutta olen pitkään vetänyt blogia melko tarkoilla kriteereillä. Kun kriteerit ovat olleet niin tiukat kuin minulla on ollut ja resursseja (aikaa) kirjoittaa vähän, niin lopputulos on välillä ollut pitkiä taukoja tai tilanne, jossa ”mitä vain” ei viitsinyt julkaista, kun julkaisee tekstejä niin harvoin.
Tänä keväänä ja kesänä olen pyrkinyt pureutumaan syihin, jotka ovat kriteerieni taustalla ja olen yrittänyt ymmärtää itseäni paremmin kirjoittajana. Olen myös pyrkinyt vapautumaan turhista kriteereistä, jotta saisin tekstiä useammin ulos ja jotta eri aiheiden käsittely blogissa voisi lähteä vapaammin lentoon (jos on lähteäkseen). Haluan edelleen kehittyä bloggaajana, sillä rakastan tätä sivutyötäni! Koen, että tiukat kriteerini jarruttavat bloggaamista. Toisilla se saattaisi mennä toisin päin…? En tiedä, mutta luulen, että omalla kohdallani kriteereistäni vapautuminen ei kuihduttaisi blogia, vaan pikemminkin päin vastoin antaisi lisää vapauksia kirjoittaa.
Mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
Tämä tarkoittaa sitä, että en pohdi enää kymmentä kertaa kaikilta mahdollisilta kanteilta, että kannattaako tästä ja tästä aiheesta nyt sitten kirjoittaa vai ei, ja mitä kaikkea haittaa tästä saattaa olla, jos tästä ja tästä aiheesta julkaisee tekstin. Luotan enemmän kirjoittamisen flowhun ja omaan intuitioon.
Pyrin sallimaan itselleni myös kännykkäkuvat blogissa ja IG:ssä. Mutta tämä prosessi on vielä täysin kesken. Koska tiedän, että osaan ottaa kivoja ja kauniita kuvia järkkärillä, niin on vaikea myöntyä ”vain” kännykkäkuviin, kun ne eivät ainakaan minun kohdallani omasta mielestäni yllä järkkäritasoisiksi (tosin olen kuullut kollegoiltani, että ei niillä oikeasti niin iso ero ole…).
Aion myös reippaammin kertoa ihmisille, jotka töistäni kysyvät, että olen Bloggaaja isolla B:llä. Hyvänen aika, olenhan minä tehnyt tätä jo kymmennen vuotta ja olen hienossa joukossa täällä Vaikuttajamedialla – kai se nyt sitten jostain kertoo! Eli en pienennä enää itseäni ”vähän bloggailen” -tyypiksi. Tällä en tietenkään tarkoita, että minulla olisi tarkoitus päästä mihinkään suosituimmat blogit -listoille, vaan vain sitä, että tämä nykyinen juttu riittää, kunhan vain teen tätä sydämellä ja intohimolla, en itseäni pienentäen.
En aio enää oikolukea tekstejäni kuin maksimissaan sen yhden kerran, jos sitäkään. Mitä väliä sillä on, vaikka välillä teksteistäni löytyisikin kirjoitusvirheitä!
Saatan jatkossa harkita saman kuvan käyttöä uudestaan jossain postauksessa. Tähän asti olen ollut melko ehdoton.
En kyylää niin tarkasti sanamäärää ja saatan sallia välillä itselleni pelkkiä kuvapostauksiakin…
Haluan teksteissäni arvostaa sitä, mikä teitä lukijoita kiinnostaa, mutta samalla sallin itselleni vapauksia kirjoitella jotakin ”en ole varma, miten tämä postaus otetaan vastaan” -tekstejä. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, niin kuulumispostauksien suhteen minulle tulee välillä tosi epävarma olo. En ole varma, jaksaako niitä kukaan lukea, mutta kyllä sitten ne tilastot kertovat kuitenkin, että lukijoita kiinnostaa. Eli kuulumispostauksia tulee taatusti jatkossakin ja kaikenlaisia muitakin juttuja liittyen yrittäjyyteen, vanhemmuuteen, kasvatukseen, opiskeluun, ruokaan, hyvinvointiin ja kulttuuriin…
Tällaisella suunnitelmalla siis jatkan bloggausta. Miltä kuulostaa? Meneekö tämä näin parempaan vai huonompaan suuntaan… ? 😀
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog
Linkki upeaan, arvokkaaseen, tärkeään arvontaan: voittajalle kolme kuukautta Gubbe-palvelua!
Sometin joka päivä ja kirjoitin blogia säännöllisesti, mutta en kertonut raskaudestani. Miksi?
Valmentajavalmennus: pitkän tauon jälkeinen jälleennäkeminen
Vihdoin me päästiin taas kokoontumaan yhteen Valmentajavalmennustyyppien kanssa! Olipa virkistävää ja erilaista, monen kuukauden zoominarien jälkeen. Kaksi opiskelupäivää nautiskeltiin opiskelukavereiden kanssa toistemme seurasta. Kasvotusten tapaaminen on kyllä aina niin eri juttu kuin ruudun välityksellä tapaaminen! Aluksi mietin, että tuleekohan opiskelusta mitään, kun olen varmaan vaan niin fiiliksissä ihmisten ilmoille pääsemisestä, mutta eiköhän sitä jotakin tarttunut tästäkin lähiopiskelujaksosta mukaan.
Esitykset koulutuksen parasta antia
Me harjoittelemme valmentamista ja valmennusten myyntiä ihan konkreettisesti toisten edessä jokainen vuorollamme. Hassua sanoa näin, mutta yksi parhaimmista opin välineistä minulle tässä valmentajavalmennuksessa ovat olleet toisten esitykset ja niiden palautteidenantotilanteet. On ollut hienoa huomata, miten jokaisella meillä on se oma valmennusjuttumme: osa-alueemme, josta tiedämme ja jota valmennamme tai jota haluaisimme alkaa valmentaa. Niin mahtavia valmentajia on nousemassa valmennusalalle, että odottakaahan vain 😎 Esityksen katsominen, palautteen suunnittelu, palautteen antaminen ja toisten palautteiden kuuntelu kaikki opettavat. Oma isoin esitykseni on vasta edessäpäin, viimeisellä kerralla. Sekin varmaan opettaa aika paljon… 😉
Valmentajavalmennuksen aikana on tullut mietittyä sitä, miksi sama asia sanottuna omalta paikalta istuen ei jännitä yhtään, mutta kun on tutunkin ihmisjoukon keskellä seisomassa, niin sitten alkaakin vähän jännittämään. Puhuttiin valmentajavalmennuksessakin siitä, että tavallaan se voi juontua jo ihan tuhansien vuosien takaa, kun ihmiset olivat avarilla paikoilla villieläinten uhreja helpommin kuin suojaisissa paikoissa ollessaan. Ja tähän päälle kaikenmaailman henkilökohtaiset syyt, koulumaailmasta saadut traumat, muusta elämästä tarttuneet uskomukset liittyne hyvään esiintymiseen jne. Aikamoinen soppa! Mutta esiintyminen on valmentajalle niin tärkeä taito, että sitä vain täytyy harjaannuttaa. Oikotietä ei ole.
Pieniä, isoja juttuja
Päällimmäisenä viimeisistä kahdesta päivästä jäi siis mieleeni esitykset. Niiden lisäksi kerkisimme käydä läpi vaikka mitä kaikkea pientä ja isoa juttua ja myös pieniä, mutta merkitykseltään isoja juttuja. Kun aiheet liittyvät jotenkin rahaan, niin saan kyllä ihan pinnistellä, jotta saan pidettyä mielenkiintoni yllä niitä asioita opiskellessani. Onneksi Mikko ja Timo tekevät mielenkiinnon ylläpidosta niin helppoa kuin se on mahdollista rahasta puhuttaessa. Siltikin joudun toteamaan, että kaikki aiheet eivät vain ole itselleen niitä mieluisimpia, ja se täytyy vain hyväksyä. Valmentajana ollessa kaikki valmentamiseen liittyvät asiat tarvitsee kuitenkin edes perustasolla osata, jotta sitten voi ulkoistaa ne onnistuneesti (esimerkiksi kirjanpidon).
Napsin tällä kertaa kuvia fläppitauluista tämänkertaisista teemoistamme. Tällaisia asioita me mm. käsittelimme.
Niin, ei varmaan avaudu asiat näistä katsomalla, mutta pieniä maistiaisia saitte osasta teemoista, joita käsittelimme. 😉
Rento tunnelma ja kivoja tyyppejä
Tämä koulutus oli toiseksi viimeisin lähiopetuskertamme. Elokuussa sitten näämme näissä merkeissä viimeisen kerran. Joka koulutuskertamme on ollut kivan rento ja ilmapiiri välitön – sen takia yleensä käteni nouseekin aika usein ylös: minulla on yleensä paljon kysyttävää 😀 Ja kaikkiin kysymyksiini olen saanut vastauksen. Koulutuksemme on täynnä kivoja tyyppejä ja joka koulutuksessa, kuten tässäkin nyt, tulee tunne, että juuri nämä ihmiset kuuluvatkin olla juuri tässä koulutuksessa!
Nämä lähiopetuspäivät hieman etukäteen jännittivät minua, sillä mukanani eri paikkakunnalla oli mies ja vauva ja kävin joka tauolla imettämässä. Hienosti silti kaikki meni!
Syksyllä kirjoittelen sitten viimeisen kerran valmentajavalmennuksesta, pysyhän kuulolla, jos tämä aihe sinua kiinnostaa!
NÄHDÄÄNHÄN SILLÄ VÄLIN MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog
Valmentajavalmennus: puhetta rahasta, siitä pakollisesta pahasta