Dubai lasten kanssa – rantaloma ja kaupunkiseikkailu 🌞✈️
Halusimme loman, jossa yhdistyy lämpö, helppous ja lasten viihtyminen – mutta myös vähän sellaista “wau, missä me oikein ollaan” -fiilistä. Dubai tuntui samaan aikaan supermodernilta ja vähän kiistanalaiseltakin. Päätimme mennä katsomaan itse.
Valitsimme hotelliksi Centara Mirage Beach Resortin, koska halusimme olla rannan lähellä + kohtuullisen matkan päässä keskustasta.

Missä hotelli sijaitsee? 📍
Hotelli on Dubai Islandsilla (Deira-alue), meren rannalla.
-
✈️ Dubai International Airport (DXB) noin 20–30 min
-
🏙️ Dubai Mall & Burj Khalifa noin 20–30 min
Sijainti oli meille oikeasti hyvä kompromissi: rauhallinen rantaympäristö, mutta keskusta täysin saavutettavissa vaikka parin tunnin piipahdukselle.
Alue on vielä rakentuva. Ympärillä näkyi työmaita ja uusia hotelleja, eikä kävelyetäisyydellä juuri ole kauppoja.

Lentokoneet – asia, joka kannattaa tietää ✈️
Koska hotelli on suhteellisen lähellä yhtä maailman vilkkaimmista lentokentistä, koneita lensi yläpuolella paljon.
DXB on yksi maailman vilkkaimmista kansainvälisistä kentistä, ja sen kyllä kuuli.
Joillekin tämä voi olla häiritsevää.
Meidän lapset olivat haltioissaan 😄
Hotellikokemus – plussat & miinukset 💛
Hotelli ei ollut massiivinen lomatehdas, vaikka iso olikin!
Plussat
💦 Vesiliukumäet ja allasalue
🍽️ Paras all inclusive -ruoka, mitä olemme saaneet
🌾 Gluteenitonta ruokaa sai pyytämällä
🏋️♀️ Hyvin varusteltu kuntosali
✨ Siisti ympäristö ja ystävällinen henkilökunta
Miinukset
🛗 Hissit ruuhkautuivat ajoittain
🗣️ Henkilökunnnan englannin kieli ei aina ollut sujuvaa
🌾 Gluteenittomia annoksia joutui välillä odottamaan pitkään – joskus pyytämään uudelleen
🥤 Olimme puolihoidolla (aamiainen + illallinen), mutta illalliselle eivät kuuluneet juomat – ei edes vesi. Aamiaisella juomat kuuluivat. Tämä juomakäytäntö oli meille yllätys.
Suomessa hotelli mielletään viiden tähden tasoiseksi, paikallisesti luokitus on neljä tähteä.

Ranta 🌊
Iso, pehmeähiekkainen, siisti.
Merivesi sopivan lämmin.
Rannalta löytyi meritähtiä 😍
Aurinkotuoleja riitti, mutta isot luksusperhesängyt varattiin heti aamusta.
Hotellilta pääsi kävellen julkiselle pitkälle rauhalliselle rannalle, jossa oli siistit ilmaiset vessat ja kahviloita. Tykättiin kävellä hotellilta rantaviivaa pitkin päivittäin rantaa tutkien.
Ohjelmaa lapsille 👧
Hotellissa oli:
– vesijumppaa
– tulishowta, tiedeshowta ym. iltaisin
– perhepelejä
– lasten discoja
– elokuvia rannalla
– leikkihuone + lastenhoito (3–9 v, 3 h kerrallaan)
Me emme hyödyntäneet lastenhoitoa, mutta mahdollisuus oli. Lasten ohjaajat vaikuttivat tosi ystävällisiltä.

Kaupunkipäivä 🏙️
Kävimme yhden illan ajan keskustassa.
Dubai Mall – valtava.
Dubai Aquarium (~30 €/hlö) – hait, pingviinit, valtavat altaat. Lumouduimme!
Burj Khalifa (828 m, maailman korkein rakennus) – ihailimme alhaalta. Liput 40-140 €/hlö riippuen ajankohdasta ja rakennuksen tasosta, johon haluaa.

Kuvaaminen 📸
Julkisella rannalla kuvaaminen järjestelmäkameralla oli kielletty (tästä tietämättömänä kuvasin, kunnes minulle tuli vartija asiasta ilmoittamaan).
Puhelin ja pieni pokkari kuitenkin sallittu. (Tämä jako vähän hämmensi…)
Hotellissa kuvaaminen oli vapaata.
Videopuhelut & rajoitukset 💻
WhatsApp-, Telegram- ja Snapchat-puhelut eivät toimineet.
Zoom ja Teams toimivat. Tämä tuli yllärinä meille heti ekana päivänä!
Arabiemiraateissa on rajoituksia tietyille viestintäsovelluksille.
Sää 🌤️
Matkustimme tammi–helmikuussa. Lämpötila noin 23–25 °C.
Kesällä lämpötila voi nousta 40–45 asteeseen, mikä luultavimmin tekee ulkona olemisesta raskasta.
Dubai faktana 🌍
Dubai on yksi seitsemästä emiraatista, jotka muodostavat Yhdistyneet Arabiemiraatit (UAE).
Maa perustettiin vuonna 1971, eli kyseessä on nuori valtio.
1960-luvulla Dubai oli vielä pieni kalastajakylä. Nyt siellä on:
– Maailman korkein rakennus (Burj Khalifa, 828 m)
– Keinotekoisia saaria kuten Palm Jumeirah
– Yksi maailman vilkkaimmista lentokentistä
Mielenkiintoinen fakta:
85–90 % Dubain asukkaista on ulkomaalaisia.
Dubain talous ei enää perustu pääosin öljyyn, vaan turismiin, kiinteistöihin ja kansainväliseen kauppaan.
Fiilis – moderni ihme vai rakennettu kulissi? 🤔
Dubai on vaikuttava. Kaikki on suurta, uutta ja suunniteltua.
Samalla se tuntuu osin keinotekoiselta. Historiallista kerroksellisuutta ei juuri ole – kaikki on rakennettu nopeasti viime vuosikymmenten aikana.
Toisaalta juuri se tekee siitä kiehtovan: kaupunki, joka on käytännössä luotu tyhjästä globaaliksi matkailukohteeksi.
Dubai tuntui turvalliselta ja voisin kuvitella uskaltavani liikkua siellä tarvittaessa yksinkin.

Yhteenveto 💛
Centara Mirage Beach Resort Dubaissa oli meille toimiva valinta:
✔️ helppo sijainti
✔️ lapsiystävällinen
✔️ hyvä ruoka
✔️ lämmin talvikohde
✔️ mahdollisuus yhdistää ranta ja kaupunki
Miinuksia oli, mutta kokonaisuus toimi.
Menisimmekö uudestaan?
Kyllä!
Jos jäi jotain kysyttävää Dubai-kokemuksesta, niin vastaan mielelläni!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:
IG ja TikTok: @emmianniinajansson
FB: @emmianniinablog

Avanto auki koko talven: SulaBox Avanto 6 kokemuksia + kattava avantouintiopas ❄️🧊
Kaupallinen yhteistyö: SulaBox
Kuvittele tämä: saavut rantaan ihan valmiina avantoon… ja avanto on jäätynyt umpeen. Taas. Sitten alkaa sahaaminen ja hakkaaminen, hengästys ja se ajatus, että tuliko tästä nyt “talvinen kuntopiiri” eikä rentouttava avantohetki 🪚😅
Meillä kävi tätä ekan avantotalven aikana usein, ja siksi tänä talvena halusin ratkaisun, joka pitää avannon auki ilman jokapäiväistä jääjumppaa. Tässä postauksessa kerron, miten avantouinnista tuli arjen rutiini, mitä hyötyjä siitä voi saada – ja miten SulaBox Avanto 6 on helpottanut meidän kotirannan avantotalvea. ❄️🧊
Kaupallinen yhteistyö
Tämä kirjoitus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä SulaBoxin kanssa. Teksti perustuu omiin kokemuksiin ja SulaBoxin tuotetietoihin.
Avantouinti kotirannassa – miten kaikki alkoi ja miksi tähän hurahti 😄
Helmikuussa 2024 muutto maalle oman rannan äärelle oli iso elämänmuutos. Avantouinti oli kutkuttanut jo pitkään, mutta silti aloitus jännitti. Ajatus kylmään veteen menemisestä tuntui samaan aikaan houkuttelevalta ja… noh, vähän hullulta 😅
Ne ensimmäiset oikeasti kylmät kastautumiset olivat intensiivisiä. Vesi tuntui kylmältä – siitä ei pääse mihinkään. Mutta se jälkitunne… se oli se juttu: rauha, lämpö, virkeys ja sellainen selkeä olo, että “nyt keho heräsi ja pää hiljeni”. 😮💨
Toukokuussa 2024 vielä jäiden rippeiden ollessa järvessä alkoi minun päivittäinen uiminen (kotona ollessa). Syksy tuli, vedet viilenivät, mutta rutiini pysyi. Lopulta avantouinnista tuli arjen oma pieni “reset-nappi”, jota huomaa kaipaavansa.

Miksi avanto jäätyy umpeen? (ja miksi se vie fiiliksen 😅)
Moni tunnistaa tämän: avanto on joskus juuri silloin jäässä, kun tekisi eniten mieli pulahtaa. Ja pahimmillaan kovalla pakkasella sama toistuu jo seuraavana aamuna.
Ensimmäisenä avantotalvena avanto pidettiin auki käsivoimin. Se toimii kyllä, mutta se myös vie aikaa, energiaa ja joskus hermoja. Kun avantohetkestä tulee ensin “urakka”, koko harrastus alkaa helposti tuntua hankalammalta kuin sen tarvitsee olla.
Ja tästä päästään siihen, miksi tämän talven isoin muutos on ollut SulaBox.

SulaBox Avanto 6 kokemuksia – mikä se on ja kenelle se sopii? ❄️💪
Meillä on käytössä Suomessa valmistettu SulaBox Avanto 6. Ideana on yksinkertaisesti tämä: avanto pysyy sulana talven läpi, jolloin avantoon voi mennä ilman päivittäistä jään sahaamista. Eikä tarvitse olla avantofani SulaBoxin hankkiessaan, jos vaan haluaa yksinkertaisesti pitää laiturin seudun sulana talven yli.
SulaBoxin tuotteet valmistetaan Oulun seudulla (Tyrnävällä), ja tuotekuvauksissa korostuu luotettavuus, tehokkuus ja laadukkaat komponentit. Vedenalaiset osat on valittu kestämään myös merivettä, ja letkuna käytetään EPDM-kumiletkua, jota kuvataan perinteistä PVC-letkua kestävämmäksi ja ympäristöystävällisemmäksi.
SulaBoxin toimintaperiaate: ilmapumppu, kuplat ja lämpimämpi vesi 🫧
SulaBox perustuu ilman puhallukseen: ilmapumppu puhaltaa letkun kautta ilmaa vesistön pohjassa olevaan ilmalautaseen. Ilma hajoaa kupliksi, jotka nostavat pohjasta lämpimämpää vettä pintaa kohti. Tämä veden liike auttaa estämään pinnan jäätymistä ja pitää avannon auki myös pakkasella. 🌊❄️
Avannon koko kovilla pakkasilla ja lauhemmalla säällä
Avannon koko vaihtelee olosuhteiden mukaan (pakkanen, tuuli, virtaus, jään paksuus jne.), mutta Avanto 6:lle annetaan suuntaa-antavasti tällaisia arvioita:
-
yli -30 °C pakkasilla avanto pysyy keskimäärin noin 3 × 3 metrin kokoisena
-
lauhemmilla keleillä avanto voi kasvaa jopa 5–15 metriin
Käytännössä iso juttu on tämä: kun avanto pysyy auki, kynnys lähteä veteen pienenee ihan valtavasti. Silloin koko harrastus tuntuu kevyemmältä ja arkeen sopivalta. 🤍

Mitä SulaBox Avanto 6 -paketti sisältää? 📦✅
SulaBox Avanto 6 -paketissa tulee mukana:
-
EPP-laatikko 60 × 40 × 30 cm
-
Ilmapumppu 60 L/min (tuotto ilmoitettu 2 m syvyydessä), teho 0,041 kW / 41 W
-
Ilmaletku: laadukas EPDM-kumiletku, n. 10 m (19 mm sisähalkaisija)
-
Ilmalautanen
-
Betonipaino valmiilla liitännöillä (rosterikiinnike + haponkestävä kulmaliitos)
-
Nostonaru painolle
-
Käyttö- ja asennusohjeet
Jos pienempi kastautumisavanto riittää, tuoteperheestä löytyy myös AVANTO DIPPI -malli.
Sähkönkulutus ja käyttökustannus (41 W / 0,041 kWh) ⚡️💛
Tämä on monelle tärkeä: SulaBoxissa on käytännössä yksi sähkölaite, eli ilmapumppu. Pumpun teho on 41 W, ja kulutukseksi ilmoitetaan noin 0,041 kWh tunnissa.
Tuotetiedoissa arvioidaan, että pumppu maksaa tyypillisesti noin 2–5 € kuukaudessa, jos se on jatkuvasti päällä (toki sähkön hinnasta riippuen). Vertailun vuoksi: monien perinteisten uppopumppujen teho voi olla 400–1000 W, eli ero voi olla iso.
Asennus, turvallisuus ja käytännön arki ✅
Asennus kuvataan yksinkertaiseksi ja se onnistuu ilman työkaluja:
-
Betonipaino lasketaan vesistön pohjaan
-
Letku kytketään laatikon sisällä olevaan ilmapumppuun
-
Virta päälle — ja avanto pysyy sulana
Turvallisuudessa korostuu tämä: sähköä ei johdeta veteen, vaan sähkölaite on “kuivalla puolella” (ilmapumppu). Lisäksi EPP-termolaatikko suojaa pumppua ja toimii käytännössä eristävänä suojana talvella.
Keväällä koko setin saa helposti pakattua takaisin laatikkoon — tämä on varmasti yllättävän kiva “arkijuttu”, kun kausi vaihtuu. 😄
Syvyys, lisävarusteet ja laajennettavuus 🌊🔧
Perusmalli toimii ilman lisävarusteita vielä noin 3 metrin syvyyteen. Jos avanto on syvemmässä, Avanto 6:een on saatavilla lisävarusteita syvempiin vesistöihin.
Tuotetiedoissa korostetaan myös laajennettavuutta: ilmapumppujen tehoalueen kerrotaan olevan jopa 40–500 L/min ja tehoa voidaan kasvattaa lisäämällä ilmalautasia. Siksi SulaBoxia kuvataan sopivaksi myös seuroille, taloyhtiöille ja kunnille.
Takuu ja huolto 🛡️
SulaBoxille kerrotaan 5 vuoden takuu, joka kattaa ilmapumpun, betonipainon ja ilmalautasen. Pumpun takuun ehtona on, että se on käytetty huollossa ohjekirjan mukaisesti. Materiaalivirheiden osalta takuu koskee koko järjestelmää ja komponentteja, kun asennus ja käyttö on tehty ohjeiden mukaan.
Avantouinnin mahdolliset hyödyt 🧊✨
Kylmäuinti jakaa mielipiteitä, ja se on täysin ok. Tämä ei ole “pakko tykätä” -laji 😄 Mutta moni, minä mukaanlukien, kuvaa mahdollisia hyötyjä näin:
1) Virkeys ja mielialan kohoaminen
Kylmäaltistus voi tuntua kuin nopealta herätykseltä koko keholle. Moni kokee olon pirteämmäksi ja mielialan kevyemmäksi jo lyhyen dipin jälkeen.
2) Stressin säätely ja rauhoittuminen
Kun kylmään mennään rauhallisesti ja hengitys pidetään hallinnassa, keho oppii reagoimaan vähemmän paniikilla. Tämä voi auttaa myös arjessa: paineen alla rauhoittuminen helpottuu. 😮💨
3) Unen tuki
Osa kokee nukahtavansa helpommin tai nukkuvansa syvemmin. Toisilla ilta-avanto piristää liikaa — ajoitus kannattaa testata.
4) Kehotietoisuus ja läsnäolo
Kylmä pakottaa keskittymään tähän hetkeen: hengitys, tuntemukset, läsnäolo. Monelle tämä on “pieni meditaatio”.
Huom: Avantouinti ei ole hoito eikä korvaa lääkärin ohjeita.
Avantouinnin turvallisuus – kenelle se ei välttämättä sovi? ❤️
Turvallisuus menee aina edelle.
Jos on sydänsairaus, rytmihäiriöitä, hoitamaton korkea verenpaine, pyörtyilytaipumusta tai perussairaus/lääkitys mietityttää, avantoharrastuksen aloittamisesta kannattaa keskustella ammattilaisen kanssa.
Lisäksi:
-
ei päihteitä ennen avantoon menoa 🍺❌
-
liukkaus on aito riski → kulku avannolle turvalliseksi
-
ensimmäiset kerrat rauhassa, mieluiten varmoissa olosuhteissa
Parhaat avantovinkit aloittelijalle ja kokeneelle 💡❄️
1) Jatka kesän jälkeen – tee siirtymästä pehmeä 🗓️
Kun uimista ei lopeta seinään, keho totuttelee kylmään luonnollisesti syksyn aikana.
Käytännön idea:
-
syksyllä 3–7 kertaa viikossa
-
pakkasten tullessa: lyhyemmät kerrat, mutta useammin
2) Hyväksy kylmä – älä tee siitä vihollista 🧊
Kylmä tuntuu kylmältä. Se on fakta. Mutta kun kylmän hyväksyy, kokemus muuttuu usein hallittavammaksi.
3) Hengitys ratkaisee kaiken 😮💨
Ennen veteen menoa: 3–5 rauhallista hengitystä. Vedessä: pitkä uloshengitys, hartiat alas, leuka rennoksi.
Jos hengitys ei rauhoitu, kerta kannattaa pitää lyhyenä.
4) Rutiini tekee harrastuksesta helpon 🧤🧢
Valmis avantokassi pienentää kynnystä:
-
pipo
-
avantotossut/neopreenisukat
-
villasukat
-
pyyhe + kuiva alusta
-
lämmin takki/poncho
-
termari ☕️
5) Kuuntele kehoa ❤️
Avanto ei ole suoritus eikä kilpailu. Jos keho sanoo stop, silloin stop. Jokainen päivä saa olla erilainen: dippi, hengittely tai muutama veto.
6) Aloittelijalle: lyhyt dippi riittää 🙏
Ensimmäiset kerrat voivat olla vain sekunteja. Tavoite on turvallinen kokemus ja hyvä jälkifiilis — kesto tulee ajan kanssa.
7) Jälkilämpö: lämmitä fiksusti 🔥
Kuivaus heti → lämpimät kerrokset → kevyt liike → lämmin juoma. Rauhallinen lämmittely toimii monelle parhaiten.

Usein kysytyt kysymykset avantouinnista 🧊
Kuinka kauan avannossa kannattaa olla?
Aloittelijalle muutamat sekunnitkin voivat olla riittäviä. Kokeneemmat voivat viihtyä vedessä useita minuutteja. Viimeistään siinä vaiheessa, kun keho alkaa tärisemään, on aika tulla pois vedestä.
Voiko avannossa käydä joka päivä?
Moni käy, mutta kehon kuuntelu on tärkeintä.
Mitä jos hengitys alkaa panikoida?
Silloin pois vedestä ja rauhoittumaan. Kylmä ei ole paikka “puristaa läpi”.

kannattaako SulaBox Avanto 6? 🤍❄️
Kun avanto pysyy auki ilman jatkuvaa jääjumppaa, avantouinnista tulee oikeasti arkeen sopiva juttu. Se madaltaa kynnystä, säästää aikaa ja tekee koko kokemuksesta huomattavasti vaivattomamman — ja silloin siitä on paljon helpompi tehdä rutiini.
Jos haaveilet avannosta, mutta avannon auki pitäminen tuntuu liian työläältä (tai vie koko fiiliksen), SulaBox Avanto 6 on iso arjen helpotus ❄️ Se tekee avantouinnista vaivatonta myös silloin, kun aikaa on vain pieni hetki.
👉 Jos haluat kurkata tarkemmat tiedot, vaihtoehdot (esim. pienempi DIPPI-malli) ja lisävarusteet, ne löytyvät SulaBoxin sivuilta.
PS. Jos avantouinti kiinnostaa, mutta aloitus jännittää, kysy ihmeessä kommenteissa – autan mielelläni 💬🫶
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:
IG ja TikTok: @emmianniinajansson
FB: @emmianniinablog


0
