Kotiäitiyden loppu
12
Työolo muuttui kotioloksi
samalla, kun Pikkusankarin vointi muuttui kertaheitolla hirmuhallitsijasta hihittelijäksi. Törkeän levoton zyrtec-aika kesti kuukauden. Jokaisena tuon kuukauden
päivänä toivoin hartaasti pääseväni töihin lepäämään,
mieluiten jo heti samana päivänä. Kun zyrtecin
poisto– taikasauva heilahti pari viikkoa sitten, ja Pikkusankarin joka
minuuttinen ilkivalta ja itsensä satuttaminen loppuivat, aloinkin taas
ajatella, että ”ehkä SITTENKIN olisi ihanaa olla kotona…”. Tuolloin
työhakemuksia oli kuitenkin jo raapustettu ja haastatteluissa ravattu. Niin, ja
sitten kun oikein mieluista työpaikkaa minulle tarjottiin, en aikaillut, vaan
päätin muuttaa kotiäitiyden koti-isyydeksi intuitioni varassa. Päätöksen jälkeen vasta
oikeasti mietin, mitä tuli tehtyä.
samalla, kun Pikkusankarin vointi muuttui kertaheitolla hirmuhallitsijasta hihittelijäksi. Törkeän levoton zyrtec-aika kesti kuukauden. Jokaisena tuon kuukauden
päivänä toivoin hartaasti pääseväni töihin lepäämään,
mieluiten jo heti samana päivänä. Kun zyrtecin
poisto– taikasauva heilahti pari viikkoa sitten, ja Pikkusankarin joka
minuuttinen ilkivalta ja itsensä satuttaminen loppuivat, aloinkin taas
ajatella, että ”ehkä SITTENKIN olisi ihanaa olla kotona…”. Tuolloin
työhakemuksia oli kuitenkin jo raapustettu ja haastatteluissa ravattu. Niin, ja
sitten kun oikein mieluista työpaikkaa minulle tarjottiin, en aikaillut, vaan
päätin muuttaa kotiäitiyden koti-isyydeksi intuitioni varassa. Päätöksen jälkeen vasta
oikeasti mietin, mitä tuli tehtyä.
Jos
ajattelisin itsekkäästi, haluaisin tietysti olla hyvät kaudet kotona ja paskat
päivät töissä (ottakaa tämä kirjaimellisesti, nimimerkillä viimeiset kolme
päivää tunnin välein vihreää ja limaista allergiakakkaa siivonnut huolestunut
äiti). En siis välttämättä haluaisi töihin, jos vain itseäni ja meille silloin
tällöin tarjoiltavaa oireetonta ihanaa arkea ajattelen nyt, kun normaali ylä-alamäkiarki on taas alkanut ja suuuuuri pahis on poistettu Pikkusankarin lääkevalikoimasta… Nautin suunnattomasti oireettomasta/vähäoireisesta arjesta Pikkusankarin kanssa. Tykkään oikeasti olla kotona. Mutta. Minähän en ole reiluun
kahteen vuoteen ajatellut yhtään itsekkäästi, joten tämä töihin lähtöpäätös tuntuu
oikein hyvältä ja oikealta ensisijaisesti lastani, mutta myös miestäni ajatellen.
ajattelisin itsekkäästi, haluaisin tietysti olla hyvät kaudet kotona ja paskat
päivät töissä (ottakaa tämä kirjaimellisesti, nimimerkillä viimeiset kolme
päivää tunnin välein vihreää ja limaista allergiakakkaa siivonnut huolestunut
äiti). En siis välttämättä haluaisi töihin, jos vain itseäni ja meille silloin
tällöin tarjoiltavaa oireetonta ihanaa arkea ajattelen nyt, kun normaali ylä-alamäkiarki on taas alkanut ja suuuuuri pahis on poistettu Pikkusankarin lääkevalikoimasta… Nautin suunnattomasti oireettomasta/vähäoireisesta arjesta Pikkusankarin kanssa. Tykkään oikeasti olla kotona. Mutta. Minähän en ole reiluun
kahteen vuoteen ajatellut yhtään itsekkäästi, joten tämä töihin lähtöpäätös tuntuu
oikein hyvältä ja oikealta ensisijaisesti lastani, mutta myös miestäni ajatellen.
En keksi yhtään syytä, miksi
Pikkusankarin kannalta tämä ei olisi hyvä päätös. Mieheni haluaa jäädä kotiin.
Tulemme taloudellisesti toimeen tällä kotihoitajavaihdolla juuri ja juuri.
Pikkusankarin ja isin suhde lujittuu entisestään. Mieskin saa kokea sen, paljon puhutun kotivanhemmuuden. Ja
onhan se kiva, että Pikkusankarin pällisteltävänä päivät pitkät on välillä
jokin muukin kuin aina se äidin sama naama. Ja ihan kiva homma vieläpä, että se toljoteltava
on just Iti.
”Mitä
tykkäisit, jos äiti lähtisi töihin, ja isi jäisi kotiin kanssasi?”
tykkäisit, jos äiti lähtisi töihin, ja isi jäisi kotiin kanssasi?”
Ӏiti,
töihin!”, pieni sormi osoittaa ulko-ovelle tomerasti, ”Mo mo!”.
töihin!”, pieni sormi osoittaa ulko-ovelle tomerasti, ”Mo mo!”.