Täällä Herra ja Rouva Etsivä kirjoittavat urheasti ruoka/oire/lääkepäiväkirjaa, yrittävät joka ilta löytää edes jonkin syy-seuraussuhteen päivän aikana tapahtuneille asioille ja venyttävät henkistä sietokykyään repeämispisteen lähettyville yrittäessään hillitä oireista ilkivaltakäyttäytyjää.

Alkaa jo iltaisten ideariihien materiaali loppua tältä Etsivätoimistolta. Pikkusankari oireilee joka päivä, skaalan ylettyessä pienestä pipin vinkumisesta ja rauhallisista ”mä haluun kaviskonia”-lauseista kurkun rajuun repimiseen, pään hakkaamiseen, lattialle sylkemiseen ja pissaamiseen ja muuhunkin täysin holtittomaan häiriökäyttäytymiseen. Pikkusankarin ruokavalio on kiristetty tuskallisen pieneksi. Taas yhden uuden lääkkeen Singulairin, kokeilu on aloitettu. Nukahtamisessa puhaltavat myös vaihteeksi synkemmät unituulet. Laskenta Tuomelan kontrolliaikaan on aloitettu.

Omatekemät kukkakaali-juustokeitto jälkkärinä raparperi-karviaispiiras.

Ystäväperheen luona kylässä käynti.

Vapaaehtoinen osallistuminen kaupoille mukaan lähtöön.

Ruokailuvälien piteneminen tunnista puoleentoista.

Töissä taukojen käyttäminen hieman muuhunkin kuin nukkumisesta haaveiluun.

Tanssihullutteluviisiminuuttinen Pikkusankarin kanssa.

Sen tajuaminen, että rauhalliset kävelylenkit eivät enää ehkä kohta ole haaveita vain.

Ääni, joka ei körise jatkuvan oksentamisen tuottamasta kurkkuärsytyksestä.

Ja kaikki tämä edistys viikon sisällä! Ihan(ia) uusia juttuja! Jääkö järkyttävä alkukidutus todellakin vain kuuteenkymmeneen päivään tässä raskaudessa?