Vuosittaiseen tapaani puran hieman täällä blogin puolella liikenteenlähteitä. Tällä kertaa katsastan pienen slaissin ruokiin liittyviä liikenteenlähteitä. Ihan kiva, että minun blogiini ei pelkästään sokerissa dipattujen pullien ja gini-martinien ohjeita googlailemalla eksytä, vaan seassa on muutakin…

alkuraskaus unettomuus nälkä yöllä – Kyllllä! Alkuraskauksissa ainakin minulla oli koko ajan nälkä, myös yöllä.

dieetin aloitus loppuraskaudesta – En tiedä mistä dieetistä tässä puhutaan, mutta itse en dieetannut, en painon enkä allergioiden takia loppuraskaudessa.

painonnousun hillitseminen loppuraskaudessa – Tässä minä en ole ollenkaan hyvä esimerkki ruokailujeni suhteen, vaikka paino minulla ei noussutkaan ”kuin” sen 8 kiloa molemmissa raskauksissa. Melkein huvittavaa ajatellakin, että tajuton sokeri-rasva-hiilari-yhdistelmähimo jatkui niin vahvana läpi raskauksien, että esimerkiksi kuopusta odottaessani työpaikkani kahvilan työntekijä osasi jo valmiiksi latoa hymyssä suin suklaapatukat ja viinerit tiskille, kun minä astuin kahvilan kynnyksen yli. Että epäonnisemmalla odottajalla olisi kyllä tullut se 30 ylikiloa painoa minun ruokavaliollani.

lisämaidon aloittaminen – Nykyään olen ehdottomasti sitä mieltä, että lisämaitoa ei kannata antaa vauvalle ”varmuuden vuoksi”. Esikoiselle tupattiin lisämaitotuttipullo sairaalassa suuhun, kun itku oli niin karmeaa. Myöhemmin selvisi, että vatsavaivathan ne häntä itkettivät eikä minun maidon puute.

kiinteiden aloittaminen 3kk – Esikoiselle aloitettiin jo kolmikuisena kiinteät (ja syy oli taas se, että luulimme hänen itkevän nälkäänsä). Tämähän osoittautui suureksi virheeksi. Peruna, jolla aloitettiin syömiset, oli kamalan suuri oireidenaiheuttaja… Eli Pikkusankarin tuska vain suureni kiinteiden myötä. Minimullistajan kanssa olimme järkevämpiä ja osasimme tulkita itkuja oikein. Hän aloitteli kiinteät vajaa kuusikuisena.

ensisose refluksivauvalle – Suosittelen lämpimästi bataattia.

soseiden aloitus ilmavaivat – Siihen asti, kun vauva sietää ilmavaivojaan ilman suurempia tuskia, olettaisin niiden olevan normaalia kehon tottumista uuteen ruokamuotoon.

kiinteiden aloitus itkuisuus – Ehkä ensimmäisen sosemaistelun jälkeisestä itkusta ei kannata huolestua, mutta tietenkin jos itkuisuus jatkuu kauan tai toistuu usein, niin on mietittävä soseen sopivuutta.

kiinteiden aloitus ja limainen kakka – Limainen, vihertävä tuotos, meidän pojilla ainakin, on aina ollut oire allergiasta.

kiinteiden aloitus yöhulinat – Niitä on koettu meillä jokaikisen uuden maun jälkeen, suurempina hulinoina tai pienempinä hulinointa, mutta hulinoina kuitenkin. Tiettyyn pisteeseen asti ollaan katsottu hulinoinnin olevan normaalia, mutta pitkään jatkuvana ei tietenkään ole näin.

kiinteiden aloitus nirsoilu – Tämä on varmaan ihan universaali ongelma, niin allergisilla kuin ei-allergisillakin. Ja tämä saattaa jatkua myös kiinteiden aloittamisen jälkeen… kauan, kauan, kauan…

oliko vauva itkuinen maitoaltistuksen jälkeen – Oli, meillä ainakin.

vauva maitoaltistuksessa kipeä monta päivää – Kyllä, valitettavasti.

porkkanarieska vauvalle – Hyvä idea! Jo ihan pienelle vauvalle tarjottavaan porkkanarieskaan voisi laittaa porkkanan lisäksi kaura/tattarihiutaleita, kookosjauhoa ja oliiviöljyä. Ja namia tulisi!

raparperi refluksi – Ainakin meillä Minimullistaja reagoi minun maitoni kautta todella vahvasti raparperiin refluksioireilla. Tänä vuonna emme ole vielä kokeilleetkaan raparperia.

munakoiso refluksi – Tämä on vähän kiikunkaakunruoka: välillä se on ollut sallituissa, välillä poissa. Tällähetkellä sallituissa.

mantelijuoma refluksi – Kukaan meidän perheestä ei juo mantelimaitoa viikottain, joten varmuutta tämän sopivuudesta meillä ei ole suoraan refluksiin vaikuttavana. Toki kaikki pähkinät kaikissa muodoissa oli kielletty minulta koko Pikkusankarin imetysdieetin ajan ja nyt puolitoistavuotta tällä Minimullistajan imetysdieetillä, sillä ne aiheuttivat vahvasti allergista refluksia.

maidoton imetysdieetti auttanut vauvan refluksiin – Todellakin totta. Molempien poikien kohdalla meillä juuri näin.

minkä ikäiselle kuivattuja omenoita – Me taisimme tarjota vuoden iässä.

maidoton viljaton lapsi – Se on meillä normaalia elämää(, jos tässä puhutaan lehmänmaidosta).

imetysdieetti laihtuminen – Näin voi käydä, jos ei jaksa pupeltaa tarpeeksi energiaa ruuasta. Onneksi minä olen saanut tällä toisella imetysdieetillä syödä paljon rasvapitoisempaa ruokaa kuin ensimmäisellä(, johon kuuluivat pitkään vain kana, bataatti, riisi, mustikka ja päärynä). Näin kaloreita on ollut helpompi pitää yllä. Painokin on nyt pysynyt samana, kun Pikkusankarin dieetin aikaan laihduin 10kg.

imetys painon lasku ahmiminen – Oikeasta ahmimisongelmasta en tiedä, mutta silloin, kun päivisin ei ole kerinnyt/muistanut syödä tarpeeksi, illalla meininki saattaa näyttää hieman ahmimiselta… tai kysykää mieheltäni haha.

syömishäiriö ja pitäisi imettää – Kuten jokaisessa syömishäiriötapauksessa, kehotan tässäkin tapauksessa hakemaan apua myös muualta kuin googlesta.

imetysdieetti maidoton – Se on se yleisin, jolla ainakin usein aloitetaan, kun vauva on itkuinen ja epäillään allergioita.

kannattaako imetysdieetti – Kannattaa, jos se vähentää vauvan tuskia. Ei kannata, jos se ei vähennä vauvan tuskia.

kyllästynyt imetysdieettiin – Sitten kannattaa miettiä muita vaihtoehtoja lääkärin kanssa.

en jaksa imetysdieettiä – Tämä on välillä ollut minunkin tunteeni, mutta aika nopeasti se hälvenee. Eri asia olisi, jos tunne olisi jatkuva.

miksi kananmuna jätettävä maidottomalla dieetillä – Ei sitä kai maidottomalla ole jätettävä, mutta myös kananmunan proteiini on helposti allergisoiva, joten dieetin mahdollinen laajennus tapahtuu usein kananmunaan päin.

imetys ja suklaanhimo – Jos suklaahimoon ei voi jostain syystä vastata suklaalla, kokeile carobia!

amaranttipuuro hei meillä valvotaan – Meidän pojat tykkäävät kyllä! Erityisesti itsetehdyn omppuhillon kera.

viljaton omenapaistos – Onnistuu, ja on jopa superhyvää! Ruokavaliosta riippuen omenalohkojen sekaan vain kaura/tattari/kookoshiutaleita ja -jauhoja! Rasvaksi suosittelen kookosöljyä ja mausteiksi ceylonkanelia, inkivääriä, kardemummaa ja neilikkaa (ja rohkeille kokeilijoille lisäksi korianteria).

suolainen mukimuffini – Tämä oli joskus ihan must.

siemennäkkäri munaton – Todella, todella hyvää! Ennen tein tätä joka viikko, mutta nyt olen yrittänyt harventaa hieman näkkärintekoa ja astua askeleen hifistelympään suuntaan ruoka-aineiden kanssa arjessa. Uunissa ollessaan siemenet meinaan menettävät paljon terveellisyydestään.

kurpitsansiemenjauho resepti – Tässä jauhossa on vivahteikas, rouhea maku! Suosittelen vaihtelunhaluisille joskus esimerksiksi kookosjauhoa tai mantelijauhoa korvaamaan.

banaanikookoskeksit – Niiiin luottoreseptini.

kesäkurpitsarieskat – Kesäkurpitsa sopii piilotettavaksi melkein mihin tahansa. Minä olen viime aikoina laajentanut kesäkurpitsan käyttöä paljon myös makeiden leivonnaisten puolelle. Se tuo ihanasti mehevyyttä mukanaan!

maidottomat jouluruuat – Minulla on yhteensä kolme maidotonta joulua koettuna, ja hyvin on löytynyt syötävää myös joulupöydästä!

paleojäätelö – Tätä voisi tehdä nyt kesällä useamminkin. Perusreseptiin voisi soveltaa paleohengessä vaikka mitä päälle: lakritsinjuurijauhetta, kuivattuja marjoja, kookoslastuja, pähkinämurusia…

hasselpähkinäjauho resepti – Tyyristä, mutta hyvää! Jos oikein muistan. Vielä en ole laajentanut pähkinämaisteluani hasselpähkinöihin, mutta pian senkin aika koittaa (jes jes jes)! Hasselpähkinäjauho sopii makunsa puolesta minun mielestä erityisen hyvin esimerkiksi leipätaikinoihin. Toki tässäkin on sama probleema, jos halutaan ottaa ruoka-aineista kaikki irti: pähkinätkään eivät pidä kuumentamisesta.

maidoton palkkari – Ehdottomasti Sun Warriorin vaniljariisiproteiini. Ei ole sitä voittanutta, vaikka monia olen maistellutkin.

maidoton ruokavalio kahvimaito – Parasta on rasvainen kookosmaito vaahdotettuna.

maidoton,munaton,viljaton,öljytön – No, esimerkiksi ne banaanikeksit menevät tähän kategoriaan. Myös muita uunikökkeröitä ja jopa lettuja on helppo tehdä noilla kriteereillä: Kulhossa sekaisin sopivaa hedelmäsosetta, sopivaa jauhoa ja psylliumia, sellaisilla suhteilla, että taikinasta tulee muotoiltavaa tai lettutaikinamaista. Sitten vain paisto, joko uunissa tai pannulla.

hyvä ruoka paha mieli – Harmi, jos jollekulle on tullut paha mieli hyvästä ruuasta. Minulle saattaa joskus tulla paha mieli, jos lapsi ei suostu maistamaan minun mielestäni oikein hyvää tekemääni ruokaa ollenkaan. Tai jos hyvää ruokaa joutuu heittämään roskiin edes murusen verran. Tai jos hyvän ruuan syöminen keskeytyy monta kertaa ja lopulta se ei maistukaan enää hyvältä.

kommentoi ruokiani – Noh, sanomattakin varmaan selvää, että tuttua minulle. Useimmiten minun ruokiani kommentoidaan, koska niistä ollaan kiinnostuneita, ja minä olen ajatellut, että sehän on vaan hyvä asia, että niistä ollaan kiinnostuneita.

“viljaton kattaus” – Siihen totuttua on viljaton kattaminen erittäin helppoa, maukasta ja terveellistä!

vauvavuosi lihominen – Vauvan painonnousu vauvavuoden aikana on normaalia. hehheh

Kaksitoista hienhajuista hyvänolonryöppyä per viikko, sadoin
kilometrein juostuja lenkkareita, alati urheiluvaatteista pyörivä
pesukone, enkka, jes jes jes!-lauseita treenivihossa – minun
elämää vai ei-minun-elämää? Valitettavasti ei-minun-elämää.

Minä olen liikkujatyyppi. Rakastan urheilua, kehoni
liikuttamista eri tavoilla, hengästymistä, itseni ylittämistä ja
tietenkin sitä urheilun jälkeistä endorfiinihumalaa. Miksi
ihmeessä en sitten tee unelmastani, urheilullisesta elämäntavasta
totta? Lapset. Niinpäniin. Se perinteinen lausahdus on
minunkin jatkoni mutku-lauseelle. Havahduin, kun aloin
eräänä iltana selittämään miehelleni, miksi salikertoja oli
kerääntynyt viimeisen viikon aikana taaaas vain yksi… Tajusin,
että olen tönäissyt kauemmaksi myös sen liikkujatyypin
omasta identiteetistäni. Äitiys on vallannut alaa tältäkin omalta
jutulta. Hiennostatus on kuitenkin aina ollut minulle se viimeinen
oma juttu, josta olen valmis luopumaan. Niin tärkeä
aivojennollaustilanne oma liikuntahetki on aina minulle ollut. Miten
näin on päässyt käymään, että kuntokeskus veloittaa tililtä
70 euroa kuussa ja nainen raahaa takapuolensa jumpalle tuona aikana
vain neljä kertaa? Täyttä hulluutta ja aika kallis kertamaksu, sanoo mieheni.

Syitä ja tekosyitä on monia. Tässä muutamia.

-Arkemme ei edelleenkään ole järjestelmällistä.
Minimullistaja ei vieläkään nuku tiettyä aikaa päivästä, ja
koko perheen aikataulut riippuvat välillä vahvastikin siitä, miten
lasten nukkumiset menevät. Minimullistaja saattaa herätä aamuviideltä
tai aamulla puoli yhdeksältä, hän saattaa ottaa kahden tunnin päikkärit
tai olla ottamatta ollenkaan, hän saattaa mennä nukkumaan
iltakuudelta tai iltakymmeneltä. Huoh. Arjen pakkorytmittäminen ei vaan
toimi lapsen kanssa, jolla on oireita viikottain. Tämä aikatauluttomuus
vaikuttaa kaikkeen, tietenkin myös omien urheilukertojen onnistumiseen.

-Lasten kanssa päivät touhutessa oma ruokailu jää välillä
pomppimissähläämiseksi ja vain muiden ruokailusta huolehtimiseksi (haarukallinen siellä,
toinen täällä), joten miehen tullessa kotiin jääkaapin sisältö
ja sen tyhjentäminen ovat ainoita asioita, mitä pystyn miettimään. Mielessä eivät silloin ole leuanvedot eivätkä chassét.

-Varsinkin ne oireisimmat päivät saattavat olla oikeasti niin
kuluttavia, että iltaisin en yksinkertaisesti kykene muuta kuin kaatua sohvalle. Näinä päivinä kammottaa ajatuskin, että pitäisi astua ovesta
ulos tekemään jotakin.

-Kehoni ei välttämättä ”muista” muistuttaa joka päivä
urheilun tarpeesta, koska arkiaktiivisuus on suurta. Eri asia varmaan
olisi, jos kynöttäisin tietsikan yllä pitkät päivät näpytellen.
Illalla päätä tyynyyn laittaessa saatan vain tajuta, että hups,
tänään olisi ehkä voinut mennä jumppailemaan, mutta eipä
tullut mieleen koko päivän aikana, koska koko päivä oli
minuutista toiseen puistoilua, rattailua, majan rakentamista, lasten
hyppyyttämistä…

-Koska mieheni työajat eivät ole normaalit kahdeksasta neljään,
on lapsiparkillinen sali ollut ainoa vaihtoehto, jos koskaan haluan
mihinkään jumppaan päästä. Ja lapsiparkkiin vieminen sen ollessa
auki ei todellakaan tule kyseeseen silloin, kun lapset ovat
vähänkään oireisia. Muuten tulee porttikieltolappu lapsiparkin käytöstä aika nopeasti tämän äidin
käteen.

-Nukkuminen on ollut viime vuosina todellakin prioriteeteillä
ylempänä kuin urheilu. Eli ajankäytöllisesti miettien, repaleisen
yön jälkeen mieluummin nukun kuin urheilen (jos jompaan kumpaan
minulle annetaan mahdollisuus).

-Jos tukiverkkoa olisi enemmän, jättäisin varmasti mielelläni
pojat hyvään ”hoitoon” tunniksi, pariksi vaikka joka päivä ja
karkaisin zumbaan! Ihannetilanne olisi, että ei tarvitsisi puhua edes hoitoonjättämisestä, vaan tilanteet olisivat pikemminkin sellaisia, että tärkeät ihmiset haluaisivat viettää aikaa lastemme kanssa (ja äiti pääsisi samalla jumppaan haha). Ja okei, jos rahaa olisi enemmän, voisin jopa harkita maksullisten lastenhoitajien käyttöä joskus, ehkä jopa rohkeasti oman lenkin ajalle (oikeastihan tämä on todella yltiöouto ajatus).

-Viimeiseksi tämä perusselitys: Jos lapset eivät ole kipeinä,
niin itse on sitten kipeänä ja tietysti sitten taas sen pahimman,
esimerkiksi tiputuksen, kautta ja monta viikkoa oloa sen jälkeen kohennellen. Huoh ja plääh. Ja jos kipeys ei iske kehenkään, niin aika varmasti jotain muuta yllättävää tapahtuu, mikä pistää koko arjen sekaisin.

Huomaan tuntevani välillä hieman kateellisuutta, kun kuulen
äitikavereideni urheilevan monta tuntia viikossa (ja öööö, monesti, myös
päivässä!). Koska rakastan urheilua, jotenkin alitajunnassani
pelkään, että jos kokeilisin suurempaa urheilumäärää tässä
elämäntilanteessa (ja saisin sen jotenkin kummallisesti
onnistumaan), se veisi minut totaalisen mukanaan, ja että se aika
olisi välttämättäkin pois perheeltä. Ehkä siis edelleen
valitsen tämän stressittömän noin kerran, pari viikossa
urheilutien, enkä ala väkisin aikatauluttamaan arkeamme minun
liikuntakertojeni mukaan. Ehkä se on siis ihan ookoo, että välillä
sellaisinakin hetkinä, kun urheilulle olisi tilaisuus, valitsen
leikkimisen flown tai ruuanlaiton (jota allergiaperheessä ei voi
koskaan tehdä liikaa, jos yhtään variaatiota ruokiinsa kaipaa).
Ehkä vuosi sitten tämä liikkumattomuus-meininki ärsytti minua,
mutta jotenkin hyväksyin asian (ehkä liiankin mutkattomasti?), ja
nyt luultavasti olen vähän liiankin rennolla asenteella omien juttujeni
suhteen; tuntuu, että en osaa vaatia enää itselleni mitään, vaan
lasten jutut tuntuvat aina tärkeämmiltä. Silti viikottain mietin, että olenko minä tekemässä itsestäni tekosyiden mestaria vai onko elämäni todella nyt vaan sellaista, että urheilu ei oikeasti mahdu kuvioon niin usein, kun ihanteellisesti toivoisin kuuluvan…? Olenko tietoisesti valinnut olla näin vahvasti vain äitiroolissa? Ja jos olen, niin onko siitä mitään haittaa?

Tämä blogitekstieni luonnoksissa pitkään ollut
liikuntakertomus on edelleen valitettavan totta. Eihän tähän
loppuun osaa sanoa muuta kuin taputtaa itseään säälien olalle,
sillä saavutin juuri omassa mielessäni tylsä
äiti-ihminen-diagnoosin, jonka yhtenä kriteerinä on huomautus,
että tylsä äiti-ihminen ei osaa edes käydä salilla kerran viikossa ilman huonoa
omaa tuntoa. No, nämä ovat näitä luokkaan first world problems-meneviä juttuja, joten sanon vain itselleni, että Get a Life, Woman! Toisaalta voisin ihan yhtä hyvin sanoa itselleni, että Get a Sportlife (asap), please!