Se puristus rintakehässä on voimakas. 

Se ei hellitä, vaikka tahtoisin jo nukkua.

Tyyny on kasteltu ikävällä,

ja silmät väsyneet kyynelten vuodattamiseen.

Vaikka koko keho on uupunut kuin maratonin juosseella,

jokin pakottaa minut nousemaan ikkunan luo.

Yön pimeydessä hiippailen ikkunan ääreen ja avaan verhot.

Seison hiljaisuudessa niin kauan, että menetän ajan tajuni.

Tuijotan ulos.

Katulamppujen loisteessa pienet kristalliset lumihiutaleet leijailevat kuin tanssien maahan,

jota peittää jo korkeat nietokset. Taivaalla tähdet tuikkivat kertoen iäisyydestä ja jostain, mistä en ole vielä tietoinen ollenkaan.

Suljen silmät ja hengitys tihenee.

Maailma on niin kaunis. Mutta niin pelottava.

Niin suurenmoinen, mutta niin raaka.

Tällä hetkellä en osaa lukea kehoani ollenkaan. Se on samaan aikaan rauhallinen, mutta todella ylivirittynyt.

Joku ottaa hellästi minua kädestä kiinni, ja ohjaa minut lastenhuoneeseen.

Huoneeseen, jossa kaksi elämäni tärkeintä ihmistä uinuvat tyynesti.

Kehoni tärisee ja silmieni kyynelverhon takaa ihailen elämäni konkreettisimpia iloja.

Kädet hapuavat vatsalleni, jossa kasvaa kolmas ilo. 

Muserrun lattialle.

Olen niin onnellinen ja niin surullinen samaan aikaan.

Voi isä, kunpa sinä pääsisit tutustumaan tähän meidän perheen kolmanteen syntyvään rakkaaseen.

Kunpa olisit voinut elää nämä kaikki ilot ja surut meidän kanssamme.

Kunpa meillä olisi vielä ollut aikaa yhdessä.

Isä, kuiskaan sinulle kiitoksen siitä, että olit isänäni täällä maan päällä elämäni ensimmäiset 27 vuotta. 

Viimeiset kolme vuotta ja koko lopun elämän olet isäni, mutta vain muistoissani.

Hetkittäin tunnen vahvasti läsnäolosi, lämpimän katseesi ja suurten turvallisten kättesi taputuksen olallani. 

 Isä, olet niin rakas.

Tiedättehän te: me olemme viime vuosina tutustuneet aika laajastikin vaihtoehtoisiin tapoihin leipoa. Se kaikista läheisin ydinperheemme ulkopuolinen henkilö, äitini, on vääjäämättäkin päässyt tutustumaan myös superfoodien ja vaihtoehtoruokailun maailmaan meidän kauttamme. Vaikka hän rakastaa perinteistä leivontaa, hän on oikein sydämellisesti halunnut opetella myös toisenlaista leivontaa! Ihminen, joka on (työkseen) leiponut neljäkymmentä vuotta vain ja ainoastaan perinteisillä aineilla, on aika haka jo leipomaan myös ei-niin-perinteisillä aineilla, kiitos avarakatseisuudestasi ja oppimisen halustasi, rakas äiti! En pidä sitä(kään) asiaa itsestään selvyytenä. No, tietenkin äitini kehumista voisin jatkaa tässä koko loppupostauksen ajan, niin paljosta häntä voisin kiittää… mutta mennäänpä kuitenkin mustikkapiirakkareseptiin, joka on sokeriton, gluteeniton ja maidoton, mutta jonka maku on todella lähellä perinteistä Mummon mustikkapiirakkaa! Kannattaa todellakin kokeilla!