Onko järkeä muuttaa taloon, joka ei ole omien unelmien talo? Onko järkeä ostaa talo, jossa ärsyttävät monet jutut, sellaisetkin, joita ei vaan ole järkeä lähteä tekemään uusiksi? Miksi edes harkitsee taloa, joka ei saa sydäntä leimahtamaan ja joka ei saa aikaan välitöntä ihastuksen tunnetta?

Me olemme nyt vuoden olleet erittäin aktiivisesti talomarkkinoilla mukana. Olemme siivonneet, siivonneet ja siivonneet näyttöjä varten monia kymmeniä kertoja (että tervetuloa vaan ystävät uuteen taloon, jossa ei ehkä ihan heti jakseta siivota…). Olemme ravanneet monissa kymmenissä asuntonäytöissä – niin monessa, että laskuissa mentiin jo sekaisin puolen vuoden jälkeen. Kolmeen taloon kiinnyimme, ja teimmekin niistä kaikista hyväksytyn tarjouksen. Silti kolme kertaa joku toinen sai talon ennen meitä. Kun kohtasimme neljännen potentiaalisen talon, asiat alkoivat etenemään paremmin kuin edellisten talojen kohdalla. Onko tämä nyt todella se meidän talo? Juuri meille tarkoitettu, sellainen, josta tulee hyvä koti meille? Sellainen, jossa voi olla onnellinen?

Nykyinen talomme on ollut meidän perheen ensimmäinen oikea koti. Miehen kanssa ensimmäinen omaomistama koti (no okei, suurimmaksi osaksi pankin, mutta kuitenkin…). Sellainen, jonka kaikista sisäyksityiskohdista pintoineen takkoineen pääsimme päättämään itse. Sellainen, johon onnellisena toimme kuopuksemme synnäriltä ja jossa olemme eläneet hyvää elämää. Nyt on kuitenkin aika lähteä lähinnä suurempien neliötoiveiden takia. Mutta emme lähde unelmataloomme. Olemmeko hulluja? Tyhmiä? Outoja?

Valitsimme järkipäätöksellä talon, joka ei valitettavasti sykähdytä. Talon, joka on kiva, mutta ei sen enempää. Talon, johon voimme sanoa olevamme tyytyväisiä, mutta joka ei täytä lähellekään kaikkea sitä, mitä olemme liimanneet yhteiseen ”talounelmat” -vihkoomme. Talo ei aiheuta meille ”tämä on just se meidän talo!” -huudahduksia. Kaikesta huolimatta tuntuu siltä, että talo voisi olla meille hyvä valinta.

Asetimme vuosi sitten muuton takarajan vuoden päähän, niin, että olemme uudessa talossa ennen suuria muita muutoksia arjessamme. Tämä tavoite toteutuu nyt kesällä juuri ja juuri, mutta valitsimmeko me talon sen takia, että se oli ”viimeinen vaihtoehto” ennen aikarajaa? Olisiko pitänyt kuitenkin odottaa wau-tunnetta? Päätös on jo tehty, eikä päätös kaduta, mutta tottakai mietityttää. Jos haluaisimme säästellä harmitusta, niin sulkisimme oikotien NYT, emmekä katselisi enää ohitsemme lipuvia haaveita…

Pankkiajat on sovittu talokaupoille, vakuutuksia siirrelty ja niin edelleen. Ja sitten alkaakin uusi aikakausi. Alkaa minun työarki muualla kuin kotona. Alkaa eskariarki. Alkaa arki, jossa minulla ja miehellä ei ole yhtäkään yhteistä vapaapäivää viikossa. Tämä  kaikki arki koetaan uudessa, ihan kivassa talossamme, jota toivottavasti pian alamme kutsumaan kodiksemme.

p.s. Kaksplus ja me bloggarit haluamme saada lisätietoa lukijoidemme
kiinnostuksen kohteista, jotta osaamme kohdentaa teille osuvampaa
mainontaa ja tehdä yhä kiinnostavampaa sisältöä. Jos aikaa liikenee hetken verran, vastaa kyselyyn, pääset siihen tästä. 

Minä laitan!

Koko tarina alkoi siitä, kun minulta loppui deodorantti. Ei ollut muuta asiaa kauppaan ja verkkokauppakin (josta paljon tilaillaan) ei auta nopeassa hädässä lainkaan. En siis lähtenyt dödöostoksille, vaan aloin miettimään, mitä kaikkea itsetehdyssä luonnonkosmetiikassa voitaisiin käyttää kainaloihin. Tartuin miehen heittoon: ”Iske kookosta, ruokasoodaa ja jotain hajua sekaisin!”. Luotan mieheni vankkaan asiantuntemukseen näissä asioissa, mutta aloitin rauhallisesti… Ensimmäisenä aamuna laitoin pelkkää kookosöljyä – en ollut tyytyväinen hien enkä hajun estoon. Toisena aamuna lisäsin kookokseen ruokasoodaa – paljon parempi, mutta jotain puuttui edelleen! Kolmantena aamuna laitoin seokseen vielä piparminttuöljyä pari tippaa – täydellistä! Tämä setti pitää minulla niin hajut kuin läikätkin hyvin poissa ja tuoksu on niin fressi kuin voi olla! 

Seuraavalla viikolla loppui minun lempparihammastahna (jep, ennakointi näissä asioissa ei ole minun juttuni…). Mies vinkkasi taas ruokasoodan käytöstä hammaspesussa. Maku oli kuitenkin niin järkyttävä pelkiltään, että päätinpä kokeilla samaa settiä suuhun lisäten siis kookosöljyä ja piparminttuöljyä ruokasoodaan – ja kyllä se vaan toimii! Mahtavaa!

Parastahan näissä luonnonkosmetiikkajutuissa on se, että ainekset useimmiten löytyvät omasta ruokakaapista. Ja tällaisten dödöjen ja hammastahnojen turvallisuus on aika nopeasti testattu: jos voit niellä sitä, se todennäköisesti on myös turvallista muullekin kehon osalle kuin suolistolle 🙂

Yhteistyössä Foodinin kanssa