Hae
Emmi Anniina

Tammikuu ja suklaapiirakka ne yhteen sopivat!

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Toivottavasti teillä on ollut mukava loppiainen, ja olette ehkä saaneet vähän herkutellakin 🙂 Täällä blogissa olisi nyt vuorossa maidottoman, kananmunattoman ja gluteenittoman suklaapiirakan ohje, kelle se nyt sitten tällä tammikuisella hetkellä sopiikaan 😉 Meidän perheessä perinteisesti herkutellaan ihan joka päivä, oli sitten tammikuu, kesäkuu tai joulukuu. Yleensä herkkumme ovat akselilla maidoton-gluteeniton-(kananmunaton)-sokeriton, mutta tässä piirakassa on kyllä tomusokeria kookossokerin lisäksi, joten sokeriton herkku tämä ei tällä kertaa ole.

Suklaapiirakka (maidoton, kananmunaton, gluteeniton)

100g gheetä

1dl (kookos)sokeria

1dl omenasosetta

2,5dl jauhoja (riisijauhoja, tattarijauhoja, mantelijauhoja, teffjauhoja, kvinoajauhoja, kaurajauhoja tms. esimerkiksi sekoitellen oman maun mukaan)

2rkl kaakaojauhetta

1tl leivinjauhetta

0,5tl ksantaania

Vaahdota sula rasva ja sokeri yhdessä. Lisää vaahdon sekaan omenasose ja jo keskenään sekoitetut kuivat aineet. Paista 180 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Tee jäähdytetyn piirakan päälle kuorrutus. Sekoita keskenään:

1rkl kaakaojauhetta

3rkl kylmää kahvia

150g tomusokeria

2rkl sulaa kookosöljyä

hyppysellinen bourbon-vaniljaa

Levitä täyte ja ripottele täytteen päälle esimerkiksi kookoshiutaleita tai nonpparelleja (muista katsoa, että nonpparellit ovat myös -tonittomia, jos se on sinulle tärkeää!).

Herkullista viikonloppua!

Äiti, rakastatko sinä minua?

Äiti, rakastatko sinä minua?

Tottakai rakastan.

Kuinka paljon?

Äärettömiin.

Loputtomiin.

Tähtitieteellisiin summiin asti.

Valonnopeudella.

Räjähdyksenomaisesti.

Enemmän kuin on planktoneita meressä.

Äidin supervoimalla.

Suuremmin kuin kaikki maailman rakkauslaulut pauhaavat yhdessä.

Näyttävämmin kuin kauneimmat revontulet hehkuvat.

Voimakkaammin kuin aurinko loistaa.

Niin, että mitkään sanat eivät sitä riitä kertomaan.

 

Rakkaudentäyteistä uutta vuotta myös teille kaikille lukijoille! 🙂

// Emmi