On aika suunnata katse kohti talvilomia, talvisia viikonloppuja, talvisia päiviä – ja miksei myös talvisia iltojakin. Esittelen tässä tekstissä Jyväskylän seudun lapsiperhekohteiden parhaimmistoa. Nappaa vinkit talteen ja suunnittele oma matkasi Jyväskylään! Jos olet tunnin (tai alle) ajomatkan päässä Jyväskylästä, niin kerkiät vaikka normaalina arki-iltana johonkin hauskaan aktiviteettiin Jyväskylään. Ja sitten taas jos matkustat pidemmältä, niin jää Jyväskylään vaikka koko viikonlopuksi perheesi kanssa – lupaan, että aika ei käy pitkäksi! Tässä tekstissä esittelen kahdeksan erinomaista kohdetta, jotka me koimme keskimmäiseni kanssa Visit Jyväskylän järjestämällä somevaikuttajien matkalla Jyväskylän seudulla.

Beach & Jump Park

Meidän matkamme Jyväskylässä alkoi hyppimällä, pomppimalla ja kiipeilemällä. Ensimmäisenä testauskohteenamme oli siis Beach & Jump Park, monipuolinen liikuntakeskus. Saimme kunnon hiet pintaan heti alkuun, sillä Beach & Jump Parkista löytyi trampoliineja, juustomeri, ilmapatja sekä Air Track -temppupatja. Nämä aktiviteetit olivat meidän keskimmäisen kovimmassa käytössä, vaikka paikasta löytyikin myös kiipeilyseinä, törmäilypallot sekä beach-alue.

Beach & Jump Parkissa voi järjestää erilaisia tapahtumia, kuten mm. synttäreitä ja yritystapahtumia. Sieltä löytyy myös kuntosali, kahvio sekä sauna. Suosittelemme siis liikkuvaisille lapsille ja lapsenmielisille!

Keskimmäiseni Yli Pyykkivuoren- Hannan tyttären Aavan kanssa.

Välillä lepäillään

Lapsen mielestä parasta oli: juustomeri

Peurunka

Kun oltiin saatu hiki pintaan hyppimällä, suuntasimme kohti Peurunkaa – tuota kattavaa monien perheiden suosiossa olevaa kohdetta. Majoituimme, kuuntelimme äänisatuja ja ihastelimme huoneemme ikkustasta avautuvaa lumista (!) maisemaa – maisemaa, jota tänä talvena täällä Etelä-Suomessa ei ole saatu ihastella juuri ollenkaan!

Lähdimme syömään ihanaa illallista koko matkapoppoon kanssa yhdessä Peurungan ravintola Peurankelloon. Ravintolassa jokainen sai mahansa täyteen herkullista ruokaa. Gluteenittomuus oli otettu todella hienosti huomioon illallisella. Pitkän illallisen jälkeen muut suuntasivat suoraan kylpylään, mutta meitä keskimmäiseni kanssa houkutteli kovasti mennä testaamaan lumihankia. Ne olivatkin osittain suurempia kuin lapseni! Meillä oli yhteisellä ulkoilullla hauskaa! Pihailun jälkeen olikin sitten kiva lämmitellä pakkasen puremia poskia saunassa ja antaa veden loiskua!

Peurungan kylpyläosasto on kivan monipuolinen. Altaita on monia: porealtaita, jokiallas, kylmäallas, lämmin allas, hemmotteluallas, lasten allas ja pienten lasten allas. Me kävimme kaikissa muissa altaissa paitsi pienten lasten altaassa. Minäkin rohkaistun käymään kylmäaltaassa pari kertaa! Hemmottelualtaassa me porukan naiset jumppasimme coren kuntoon ja infrapunasaunassa paransimme maailmaa 😀 Kiersimme keskimmäisen kanssa monta kertaa jokialtaan ympäri ja kiipeilimme wibit-radan monta kertaa läpi. Wibit-radan lisäksi lapseni mielestä huippua kylpylässä olivat tietenkin liukumäet. Vuorotellen kiipesimme 130 metriä korkeaan liukumäkeen ja 40 metriä korkeaan liukumäkeen. Me äidit saimmekin kerättyä aika monta tuhatta askelta näistä portaista tänä iltana! 😀 Polskimme kylpylässä viimeiseen minuuttiin asti, niin hauskaa meillä oli.

Nyt kylpylässä on menossa revontuli-teema, joten uimisen yhteydessä on tarjolla erilaista tunnelmaa! Harmi, että me emme ihan kerinneet revontulia kokea. Muutenkin Perungasta saa vain ihan pienen maistiaisen tällaisella yhden yön visiitillä. Peurungassa on mahtavat ulkoliikuntamahdollisuudet, paljon tapahtumia, keikkoja, aikuisille myös spa-palveluita, yms. Peurungasta nauttivat perheet, pariskunnat, itseään hemmottelevat, erilaiset ryhmät sekä yrityksetkin.

Lapsen mielestä parasta oli: iso sininen liukumäki

 Laajis

Aamulla Peurungan aamupalan jälkeen minibussimme otti suunnaksi Laajiksen eli Laajavuoren Hiihtokeskuksen. Meidän perhe ei ole oikein koskaan ollut aktiivinen suksilajien harrastaja: emme siis kovin hiihdä tai laskettele vapaa-ajallamme. Luistelu ja mäenlasku stigalla sen sijaan ovat meille mieluisia. Ei meillä mitään suksilajeja vastaan ole, mutta ei vain ole tullut hankittua tarvittavia varusteita meidän koko perheelle. Minä olen ollut viimeksi laskettelemassa suksilla varmaan 20 vuotta sitten yläasteella ja lautailemassa 15 vuotta sitten mieheni kanssa joillakin treffeillä, eli minusta ei ollut lapseni opettajaksi tässä lajissa 🙂 Onneksi ei tarvinnutkaan olla, sillä saimme Laajiksesta keskimmäiselle lasketteluopetusta.

Laajis tarjoaa siis kaikenlaista aktiviteettia talviurheiluun: siellä on 13 rinnettä ja 6 hissiä, 4 lumiparkkia, Lumimaa aloittelijoille, 48 kilometriä hoidettua hiihtolatua ja talvipyöräilyreitti. Laajiksesta saa vuokrattua kaikki tarvittavat välineet. Siellä on myös rinneravintola- ja kahvila, nuotiopaikkoja ja laavuja, hostelli, caravanalue sekä savusauna! Aikamoinen setti kaikenlaista! Me kuitenkin keskityimme vain laskettelun opetteluun. Kiitos tosi hyvän lasketteluopen, jonka saimme käyttöömme, keskimmäinen oppi paljon lyhyessä ajassa!

Keskimmäinen oli siis ensimmäistä kertaa rinteessä suksilla, ja aluksi pyllähdyksiä tulikin melkoisesti. Pikkuhiljaa tasapaino alkoi löytymään ja minä yllätyin kovasti lapseni nopeasta oppimisesta! Keskimmäinen oli itsekin todella innoissaan – ja toivoi nopeaa paluuta rinteeseen! Pari tuntia meni hujauksessa. Sitten olikin aika lounastaa Laajiksessa ja sen jälkeen siirtyä seuraavaan kohteeseen. Ehkäpä joku päivä minäkin taas uskaltaudun suksien tai laudan päälle…

Lapsen mielestä parasta oli: mattohissirinne

AaltoAlvari

Ulkoilun jälkeen pääsimme taasen lämmittelemään saunoihin ja lillumaan aaltoihin! Testivuorossa oli siis AaltoAlvari! AaltoAlvarissa on kylpylätason varustelu, mutta sen hinnasto on kuin uimalan hinnasto! Aikamoinen helmi! Aluksi saimme esittelyn AaltoAlvarista ja kuulimme sen mielenkiintoisesta historiasta.

AaltoAlvarin altaat ovat 50m allas, 25m allas, lasten allas, aaltoallas, poreallas, koskiallas sekä kylmäaltaat. Sieltä löytyy myös liukumäkiä, jotka tietenkin olivat meidän mieleemme 😀 Ja kahdet aallotkin kerkisimme ottaa vastaan aikataulumme puitteissa, kun vaan typistimme hieman saunaaikaa 🙂

Lapsen mielestä parasta oli: aallot

Sokos Hotel Alexandra

Hotelli

Touhupäivän jälkeen oli meidän aikamme suunnata kohti hotellia syömään ja rauhoittumaan. Meidän hotellimme oli Jyväskylän ytimessä sijaitseva Sokos Hotel Alexandra. Olen aikaisemminkin käynyt Alexandrassa – ja tälläkään kertaa hotellin asiakaspalvelu ei pettänyt. Palvelu on ensiluokkaista. Meitä odotti huoneissamme ihanat herkkuyllärit, lainasimme kotiin unohdettujen iltasatukirjojen tilalle vastaanotosta kirjoja ja minä lainasin jopa rikkimenneen kameran johtoni tilalle vastaanotosta johtoa, jotta bloggaaja voisi jatkaa työtään 😉  Siis ihan mahtava palvelu! Lisäksi jokainen lapsi sai Onni Oravan tehtäväsetin, jonka avulla ilta sujuikin kivasti!

Huoneet olivat kauniit, viihtyisät ja hiljaiset. Oli ihana yöpyä Alexandrassa!

Lapsen mielestä parasta oli: herkut

Frans&Sandra

Alexandran yhteydessä on Frans & Sandra -niminen bistro. Me pääsimme sinne nautiskelemaan illallista kauniiseen kabinettiin. Illallistimme lauantai-iltana, ja paikka oli aivan täynnä! Taitaa olla suosittu mesta! Jos edellisen illan illallinen oli pitkä, niin tämä olikin sitten tosi pitkä (kun ottaa huomioon, että mukanamme oli lapsia ja oli jo ilta). Me menimme ravintolaan viideltä ja lähdimme puoli yhdeksän. Lapset otettiin kivasti huomioon: he saivat heti aluksi lasten listat sekä tehtävävihkot ja kynät. Minun lapseni vaan oli jo niin nälkäinen, että edes tehtävävihkon teko ei kiinnostanut (se on jo todellinen nälkä se, haha!). Pian onneksi saimmekin jo alkudrinksumme, joten vatsa sai jotakin täytettä! Alkudrinkkien jälkeen söimme leipiä ruokia odotellessamme.

Me molemmat tilasimme alkusalaatit. Lapsellani oli vihersalaatti, minulla vuohenjuusto-kanasalaatti. Pääruuaksi lapseni tilasi härkäruukun, minä otin grillipihvin kasviksilla. Lapseni vatsan koko oli rajallinen, joten minä nautiskelin molemmat omat annokseni ja lapseni annoksista puolet molemmista. Voin kertoa, että olin aika täynnä 😀 Valitsen ravintolassa yleensä lihaa, jos se on laadukasta. Minun grillipihvini oli parasta kotimaista rotukarjan ulkofilettä ja lapseni härkä oli myöskin kotimaista rotukarjan filettä. Täydestä mahasta huolimatta jälkkäri houkutteli lastani sen verran, että hän tilasi jätkskiannoksen. Porukan tytöt äiteineen lähtivät ruokien jälkeen omille teilleen, mutta me poikien äidit poikiemme kanssa jäimme vielä jätskeille ja juttelemaan puoleksi tunniksi.

Kuva: Hanna, Yli Pyykkivuorten

Frans & Sandra nimittää itseään kaupungin raskalaisimmaksi ravintolaksi. Se myös korostaa asiakaspalvelun tärkeyttä. Ja siihen voin kyllä samaistua! Ravintolaan on kiva tulla ja siellä on kiva syödä!

Lapsen mielestä parasta oli: jätski

Leikkihuone ja aamiainen

Ruuan jälkeen kävimme tsekkaamassa hotellin leikkihuoneen ja sen leikit veivätkin mukanaan meidän poppoon pojat – eli me leikimme huoneessa puoli kymmeneen asti!

Yksi Alexandran parhaista puolista on ehdottomasti aamiainen. Vihersmoothie, pähkinöitä, siemeniä, marjoja, gluteenittomia tuotteita, kofeiinitonta kahvia… Kaikkea minun herkkujani! Aamiainen on freessi, se on laitettu nätisti esille ja tunnelma on rento. Tykkäsin!

Lapsen mielestä parasta oli: leikkihuone

Hutunki

Sunnuntaiaamu starttasi taas aktiivisesti, kun meidät kuljetettiin Hutunkiin – uskomattoman monipuoliseen liikuntakeskukseen Vaajakoskella! Jo viimeksi Hutungissa käydessäni ihmettelin, miten monta lajia saman katon alle on saatu mahtumaan! Mutta niin vain on, ja hyvin onkin. Hutungista löytyy parikymmentä lajia, joista suosituimmat ovat biljardi, golf, hohtokeilaus, keilaus, minigolf, padel, salibandy, lentopallo, intercrosse, korfball, seinäkiipeily, squash, sulkapallo ja tennis.

Me saimme äänestää, mikä meidän porukkaa tällä kertaa kiinnostaisi – ja päädyimme kiipeilyyn ja keilaamiseen. Keskimmäinen pääsikin ensimmäistä kertaa valjaiden kanssa kiipeilemään, ja pienestä jännityksestä huolimatta tykkäsi lajista kovasti! Muut lähtivät jo keilaamaan, kun me jäimme vielä hiomaan kiipeilytaitojamme. Lopuksi liityimme keilailuporukan joukkoon ja keskimmäisemme sai pienen opetushetken keilailugurun ja Hutungin omistajan Jukka Poutiaisen kanssa.

Hutunki on yksi Suomen suurimmista yksityisessä omistuksessa olevista liikuntakeskuksista ja se on rakennettu vanhaan lautavarastoon.

Lapsen mielestä parasta oli: kiipeily

Häkärinteet

Viimeinen aktiiviviikonlopun kohteistamme oli Häkärinteet. Lapseni toive uusintaotosta laskettelun suhteen siis toteutui varsin nopeasti 😀 Myös Häkärinteet tarjosivat pojalleni lasketteluopetusta – kiitos! Minä seurasin vierestä ja kannustin, juoksin mäkiä ylös ja alas sen minkä kerkisin ja valokuvailin. Itse en uskaltautunut tänäänkään suksille, mutta oli kyllä nautinto katsoa nopeasti oppivaa poikaani ja hänen iloaan uudesta taidosta! Laskettelun jälkeen maistui Häkärinteiden lounas. Huomionarvoisena asiana nostan lounaasta esille sen, että suurin osa ruuista olivat luomua -hienoa!

Häkärinteet eli  tuttavallisemmin Häkä on ollut laskettelijoiden ilona jo yli 30 vuotta. Häkärinteiden omistaja Jukka Kirjavainen esitteli meille Häkän toimintaa. Häkärinteitä pyöritetään ystävällisellä asiakaspalvelulla ja koko ajan toimintaa kehittäen. Häkällä rinteitä on 13 (tosin juuri tällä hetkellä kaikki niistä eivät ole auki). Sen lisäksi Häkältä löytyy off piste -rinne, Häkä Snow Park, hiihto-opetusta, välinevuokraamo, ravintola, 48 kilometriä hoidettua hiihtolatua, lastenmaa (mm. pulkkailua), lumikenkäilymahdollisuus, kotia, napakelkkailua, luistelua… Eli aikalailla kaikenlaista talvista touhua koko perheelle!

Lapsen mielestä parasta oli: naruhissirinne

Mukanamme kivalla matkalla olivat Yli Pyykkivuorten -blogista Hanna, Optimismia ja Energiaa -blogista Katja, Valkoinen Vuori -blogista Katja sekä Outdoor Family -verkkosivustolta Johanna. Kaikilla meillä oli lapset mukana testaamassa kohteita. Visit Jyväskylän oppaamme Tiia kulki myös mukanamme koko viikonlopun. Kiitos mahtavalle seurueelle!

Tekstin vaaleanpunaisten otsikoiden takaa löytyy lisätietoa kohteista!

Videoita matkaltamme pääset katsomaan Instagramistani: @emmianniinajansson ja profiilini kohokohdasta nimeltä Visit Jyväskylä.

// Emmi

Muiden postaukset:

Elämyksellinen talviloma Jyväskylässä: Näitä kohteita suosittelemme

Talviloman parhaat Jyvässeudulla (lapsella tai ilman, lumella tai ilman!)

Äiti mä haluun sinne taas – Lapsen suosikkiviikonloppu Jyväskylän seudulla

Sporttiloma Jyväskylän seudulla – 7 testattua kohdetta lapsiperheille

En olisi ikinä uskonut, että tulen kirjoittamaan blogiini tällaista tekstiä. Enkä tietenkään ole nytkään iloinen, että tällaista tekstiä kirjoitan. Ajattelen silti asiaa niin, että kun kerta olen joutunut tällaiseen tilanteeseen, jossa ehkä voin jakaa tietouttani/kokemustani eteenpäin jonkun muun vertaistueksi/hyväksi, niin teen sen. Siksi siis kirjoitan tätä tekstiä teille, jotka olette joutuneet katsomaan vierestä, kun rakkaimpanne, ystävänne tai muu läheisenne on joutunut rikoksen uhriksi. En väitä, että esittelisin tekstissä mitään yleismaailmallisia totuuksia rikoksen uhriksi joutuneen ajatuksista, mutta omaa ajatteluani voin valottaa – ja ehkä sen valottaminen voisi auttaa edes yhtä ihmistä siellä ruudun toisella puolella. Jos tässä vaiheessa olet hämilläsi, että mitä minulle on tapahtunut, voit lukea sen täältä tai tyytyä seuraavaan lauseeseen: Tuntematon mies hyökkäsi päälleni, kuristi minua ja yritti raiskata minut. Ensimmäisistä kahdesta viikosta rikoksen jälkeen voit lukea täältä.

Ihan ensin suosittelen rikoksen uhrin läheistä lukemaan traumaattisen stressin vaiheista esimerkiksi Suomen Mielenterveys ry:n artikkelin Shokista uuteen alkuun.. Se on minun mielestäni aika kompakti ja hyvä kuvaus ihmisen mielestä kohdatessaan traumaattisen stressin.

Käytän tässä tekstissä sanaa ”uhri”, vaikka en kovin siitä itse pidäkään. Asiat ovat kuitenkin tässä yhteydessä helpointa ymmärtää tuon sanan kautta.

Minä olen nyt elänyt viisi viikkoa rikoksen jälkeen, joten tämä teksti antaa vinkkejä rikoksen jälkeisiin ensimmäisiin viikkoihin – en ota vielä kantaa, miten myöhemmässä vaiheessa rikoksen uhrille kannattaa puhua ja miten häntä kohdella, sillä siitä en tiedä. Olen myöskin rajannut tämän tekstin niin, että se käsittelee omaan henkilokohtaiseen fyysiseen koskemattomuuteen kajoamista. Olen myös kokenut asuntomurron, mutta se oli minulle paljon kevyempi asia kuin tämä rikos, sillä siinä minun henkeäni ei uhattu. Siksi tässä fokus on samantyylisissä tilanteissa kuin minun tilanteeni: muun muassa siis tapon yrittämisessä ja raiskauksen yrittämisessä. (Nämä vinkit voivat silti toimia muuhunkin rikostyyppiin, mutta halusin kertoa selkeästi, että minkälainen kokemusasiantuntijuus täällä puhuu tässä tekstissä.)

Mitä sanoa uhrille? Mitä apua tarjota uhrille?

Väitän, että pohjimmiltaan kaikki yhteydenotot, facebook-sydämet ja ”Voimia!”-huudahdukset lämmittävät. Minä iloitsin jokaisesta. Kävin ajatuksella jokaisen läpi, ja yritin tuntea lähettäjän lähettämän ajatuksen, jotta todella voisin kerätä ympärillä olevien ihmisten toivotuksista tahdonvoimaa taistella. Jos olet lähettänyt uhrille voimalauseita tai hymiöitä, olet tehnyt kivasti. Silloin uhri tietää, että välität. Mutta voi olla, että hän ei jaksa vastata sinulle. Älä loukkaannu siitä. Todennäköisesti hän kuitenkin ainakin jossakin vaiheessa huomaa viestisi ja tuntee lähettämäsi lämmön. Voit myös yrittää soittaa uhrille, mutta voi olla, että uhri ei jaksa vastata. Soiton huomaaminen lämmittää silti. Minä olin niin järkyttynyt ensimmäiset päivät, että en vain kyennyt puhumaan ystävien kanssa puhelimessa. Itkin melkein 24/7.

Jos oikeasti olet valmis auttamaan uhria muillakin kuin sanoilla, niin tiedän lauseen, joka todennäköisesti toimii parhaiten. Se kertoo uhrille, että olet valmis auttamaan, mutta antaa uhrin itse valita, ottaako hän avun vastaan ja jos, niin millä tavalla. Lause menee näin: ”Mitä tarvitsisit eniten juuri nyt?”.  Jos uhri vastaa tähän jotakin, jota sinä voit hänelle tarjota, niin on aikasi toimia! Jos uhri vastaa tähän jotakin, jota sinä et voi toteuttaa, auta uhria miettimään, miten asian voisi toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla ja tarjoa tähän järjestämiseen apuasi, jos mahdollista. Jos uhri ei osaa vastata tähän kysymykseen mitään, voit antaa esimerkkejä, miten sinä voisit auttaa häntä. Ehkä uhri löytää ehdottamistasi asioista jonkun, joka voisi helpottaa häntä? Minä ainakin arvostin suuresti kaikkia heitä, jotka jollakin tavalla apuaan tarjosivat! Pyri välttämään sitä, että vedät tarjoamasi avun pois. Tiedän, että kaikilla on tuhat ja viisi asiaa elämässä, joten suunnitelmat voivat muuttua. Mutta siis jos vain mahdollista, niin toteuta lupaamasi apu! Uhri saattaa odottaa kovasti lupaamaasi apua, ja sitten jos sitä ei tulekaan, voi sen menettäminen merkitä uhrille paljon enemmän kuin osaat arvatakaan.

Listaan tähän alle asioita, jotka minua auttoivat suurimman traumaattisen stressin yli. Ja traumaattinen stressi ei ole vieläkään ohi, joten osa näistä keinoista on edelleen käytössä.

Minulla ei ollut ruokahalua ensimmäisiin viikkoihin juuri ollenkaan. Se, että kukaan ei pakottanut syömään x annosta, oli huojentavaa. Mieheni ja äitini ostivat minulle sellaisia herkkuja/ruokaa, josta tiesivät, että pitäisin, mutta eivät pakottaneet syömään. Toki muistuttaminen on ok. Ruokahaluttomuus taitaa kuulua asiaan – ja ruokahalu kyllä palaa takaisin. (Syömishäiriöihin en ota tässä kantaa. Tämä vinkki on minulta, joka ei ole kokenut syömishäiriöitä.)

Ymmärrä uhria – hän on kokenut henkeensä kohdistuvaa uhkaa, mikä on pahin mahdollinen uhka – hän olisi voinut kuolla toisen tahallaan tappamana! Koska tilanne ei ole ollut järjenmukainen, järki ei myöskään auta ulos tilanteesta. Vain tuki, turva ja aika auttavat. On siis turha sanoa ainakaan kovin tiheästi, että ”Ei sinun tarvitse pelätä” tms. On luonnollista, että uhri käyttäytyy omituisesti. Ja on luonnollista, että uhri pelkää! Luonnottomampaa olisi, jos omaan henkeen kohdistuva hyökkäys ei vaikuttaisi millään tavalla ihmiseen. Minä tarkistan edelleen lukkoja, auton ennen kuin lähden ajamaan ja talon kaikkialta, pälyilen ympärilleni jatkuvasti ja skannaan jokaikisen vastaantulevan ihmisen sillä silmällä, että mahtaako hän tehdä minulle pahaa jne. Jos kerran on yllättäen hyökätty kimppuun ja yritetty tappaa, niin se muistijälki on niin vahva, että sitä ei yhdellä, kahdella tai kuudellakaan järjenäänellä peitota.

Koska turvattomuuden muistijälki on niin vahva, niin auta uhria vahvistamaan turvallisuuden muistijälkeä ja saamaan kehotietoisuuteen uutta, lämmintä materiaalia! Itse koen tämän erittäin tärkeänä asiana! Koska minuun oli koskettu erittäin rajusti, ilman lupaa ja täysin yllättäen, niin tarvitsin ja suoraan sanottuna olisin tarvinnut vielä enemmän hellää kosketusta, lämpimiä halauksia, silitystä, hierontaa, sylikkäin oloa – kaikkea sellaista, mikä rauhoittaa kehoa ja tuo vahvemmin muistiin turvallista kosketusta.

Konkreettisia asioita, joita voit tarjota edellisten kohtien lisäksi ovat siivoamisessa auttaminen, lasten hoitaminen, levon mahdollistaminen, kukkien tuominen piristykseksi, seuran tarjoaminen mihin vain (kävely, kahvila, teatteri…). Kun tunnet uhrin, niin osaat varmaan jo arvailla, mihin uhri olisi valmis ja mistä hän pitää. Minä olen edelleen hyvin rajoittunut liikkumaan yksin missään. Juuri ja juuri onnistuu tunnin ajomatka, postissa ja kaupassa käynti sekä opiskelupäivään meno. Kerran olen käynyt puolen tunnin kävelyn meidän asuinalueella valoisaan aikaan. Kaikkialle muualle tarvitsen seuraa. Junalla en ole uskaltanut liikkua, pelottaa niin asematunneli kuin junakin. Julkiset kulkuvälineet kammoksuttavat. Pelottaa liikkua yksin kaupungilla, pelottaa olla kotona ilman aikuisseuraa. Mutta ystävän kanssa olen käynyt kahvilla ja kävelyllä. Eli kysy, haluaako uhri lähteä johonkin ja tarjoudu seuraksi – se saattaa jopa olla virkistävää! Koska minun mieheni työ on matkatyötä, olen tarvinnut aikuisseuraa moneksi yöksi, jotta saan edes vähän nukuttua välillä. Tiedän, miten paljon sumplimista yöseuraksi tulo voi vaatia, joten arvostan todella suuresti niitä ihmisiä, jotka kainalopaikkaansa yöksi ovat minulle tarjonneet/antaneet.

Ymmärrä uhrin voimakkaatkin ajatukset. Traumaattisen stressin käsittelyyn saattaa sisältyä kaikenlaisia tunteita: raivoa, surua, vihaa, syyllisyyttä, tapahtuman kieltämistä jne. Minäkin olen tuntenut paljon voimakkaita tunteita. Olen myös pähkäillyt, olisiko minun hyvä aloittaa pikajuoksun treenaaminen (pääsisin nopeasti pakoon, jos sama joskus toistuisi), kestävyysjuoksun treenaaminen (jos hyökkääjä juokseekin pitkään takana) ja jonkun kamppailulajin harrastaminen (osaisin itsepuolustaa paremmin) sekä hankkia kunnon lihakset (löytyisi voimaa enemmän). Sitten kuitenkin palaan ajatuksissani takaisin arkeen – ja totean, että ei ole järkeä, ainakaan tuossa mittakaavassa. Mutta mistäpä sitä tietää, vaikka löytäisin itseni itsepuolustuskurssilta tai innostuisin juoksemisesta tai salilla kunnolla treenaamisesta taas! Onneksi mieheni kamppailulajia harrastaneena on kohta 15 vuoden ajan minua silloin tällöin treenauttanut itsepuolustusjutuissa ihan omassa olkkarissa, joten jotakin jo osaan (ja senhän jo todistinkin oikeassa tilanteessa itselleni!). Ja peruskunto löytyy, kun lasten perässä juoksee. Mutta niin, rikoksen uhrina tulee miettineeksi kaikenlaisia asioita, joilla voisi olla vielä parempi seuraavan kerran, jos tapahtuu samalla tavalla. Se on täysin ymmärrettävää. Kaikki suojautumiskeinot ovat ymmärrettäviä – itsesuojeluvaiston kuuluukin toimia niin!

Anna uhrin olla heikko, mutta vahvista selviytymistä. Uhrin psyyke on pahimmassa tapauksessa tosi syvästi rikottu. Rikoksen jälkeinen mielentila saattaa riippua myös alkuasetelmista; minä olin jo mieleni kanssa aika hajalla ennen hyökkäystä: eräs nainen oli haukkunut ja ahdistellut ja uhkaillut minua moneen otteeseen. Luulen, että jos mieleni olisi ollut tasapainoisempi, olisin päässyt toipumaan paremmin. On siis todella tärkeää, että uhri voi kokea saavansa olla heikko. Itse olen jatkuvasti kamppaillut tämän asian kanssa, sillä minulla on kolme lasta, joita hoitaessa ei vaan voi olla koko ajan heikko. On ok ja jopa suotavaa näyttää heikkous lapsillekin, mutta jos vastuu on niin suuri (kuten minulla miehen työmatkojen aikana), että vastuu tuntuu ylivoimaiselta toipumisen lisäksi, on hyvä, että olisi apukäsiä auttamassa lasten kanssa. Normaali arki on palauttavaa ja toipumista edistävää, mutta liian raskas arki ei anna tilaa toipumiselle.

Silloin, kun rikos on 100% mielessä, uhri ei voi antaa arkeensa mitään muuta eli 0%. Nyt, kun minulla rikos on mielessä noin 70-80%, voin antaa itsestäni 20-30% arkeen. Tästä voi jo päätellä, että asioiden priorisointi on toipumisajassa todella tärkeää! Niin kauan, kun rikos on lopulta vain 0% arjessa mielessä – silloin on se normaali 100% käytössä arkeen. Siksi painotan tässä tekstissä myös tämän asian suhteen avuntarjoamista. Se, että ylipäätään et olekaan uhrin hautajaisissa, vaan luet tätä tekstiä, kertoo, että uhri selviytyi hengissä – sitä kannattaa iloita! Kannattaa kertoa uhrille, miten onnellinen olet, että hän selvisi! Ehkä ei ole hyvä antaa ohjeita, kuten ”sinunkin kannattaisi olla iloinen, että selvisit”, vaan korostaa sitä, miten onnellinen itse olet siitä, että rakkaimpasi on edelleen hengissä! Se muistuttaa uhria siitä, että hänellä on ihmisiä ympärillä, jotka todella välittävät siitä, että uhrin elämä jatkuu.

Muista, että toipuminen vie aikaa. Ei kannata koskaan hämmästellä, että ”Etkö sinä siis vieläkään voi tehdä asiaa x tai mennä paikkaan y?”. Kriisityöntekijät, lääkäri ja poliiisi sanoivat minulle kaikki, että tällaisesta rikoksesta kestää palautua todennäköisesti kuukausia. Rikos saattaa olla vahvasti mielessä jopa puoli vuotta! Ei ole siis kiire, vaan ihan omaan tahtiin on paras palautumisaika. Välillä tuntuu, että arjessani minut ”pakotetaan” nopeammin tekemään asioita, joihin en olisi oikeasti vielä valmis. Jos mies on viikon työmatkalla, niin ei ole lasten kannalta oikeudenmukaista, että perun kaikki menomme siltä aikaa tai että olettaisin, että saisin joka yöksi jonkun aikuisen kanssani meille. Ei, välillä on vaan pakko mennä tässäkin asiassa sinne epämukavuusalueelle – ja sittten taas ottaa vastaan apua aina kun sitä minulle suodaan!

Varmista, että uhri saa asianmukaista apua. Jos viranomaiset, jotka rikosta selvittävät, eivät ole ohjanneet uhria hoidon piiriin, tee sinä se. Selvitä, mikä olisi hänelle oikea paikka ja kerro vaihtoehdot. Mikään pakko ei ole ottaa apua vastaan, mutta varmista sinä, että uhri edes tietää apua olevan tarjolla!

Muutamia asioita, jotka olen kokenut hyväksi avuksi:

-painopeitto nukkuessa

-rauhoittavat tuoksut esim. laventeli

-hieronta

-ovien turvalukot ja turvajärjestelmät

-se, että on aina joku, jolle voi soittaa (ja että se joku oikeasti on siinä puhelimen äärellä!)

-hiuslakkapullo aina mukana kodin ulkopuolella liikkuessa

-luonnossa olo (jonkun kanssa)

-rauhallinen musiikki

-jooga

-energiahoito

Kuten listasta huomaat, minua auttaneet asiat ovat paljolti sellaisia, joissa saan kehoni edes hieman rauhoittumaan ja sykkeeni tasoittumaan. Minulla on paljon erilaisia ihmisiä ympärilläni, ja minun ystäväni ovat tarjonneet mm. (keskustelu)seuraa, reikihoitoa, stressinhallintakurssia, henkistä valmennusta, lainakoiraa turvaksi, naputteluhoitoa – ja eräs ystäväni toi minulle Palo Santo-nimisen pyhän puun, jota olenkin fiilistellyt viime päivinä. Yksi ihana ihminen neuloi kauniit villasukat turvakseni. Harmi vain, että ne varastettiin minulta. Mutta edelleen lämmöllä ajattelen niitä upeita sukkia!

Tiivistyksenä:  Nyt, jos joskus apuasi ja tukeasi tarvitaan! Nämä ovat niitä hetkiä, kun todellinen välittäminen näytetään. Ole ymmärtäväinen ja turvallinen lähimmäinen uhrille.

Kiva, jos luit tekstin loppuun. Toivon sydämestäni, että tämä teksti auttaa jotakuta joskus jotenkin.

// Emmi

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @readysteadyflowblog