Hae
Emmi Anniina

Juhannusviikonlopun suunnitelmat

Follow my blog with Bloglovin

Meillä juhannus kuluu tänäkin vuonna kaupungissa. Muistan, että melkein joka vuonna ollaankin juhannusta oltu kaupungissa viettämässä! Itse asiassa meillä on ollut tapana käydä yksi tai jopa useampi kesäaktiviteetti juhannuksena lasten kanssa, kun liikkeellä on vähemmän porukkaa. Ollaan muistaakseni käyty juhannuksena Muumimaailmassa, Puuhamaassa, Lintsillä, Särkänniemessä ja muissa sellaisissa paikoissa. Meidän kokemuksen mukaan ruuhkaa ei tuollaisissa paikoissa juhannuksena ole ollut, mutta toki nyt en tiedä, onko korona-aikana erilaista. Muutamana vuonna on lähiseudulta löydetty myös lasten juhannustapahtumia, mutta nyt sellaista ei ole silmiini osunut. Saa toki vinkkailla, jos Kanta-Hämeen alueella juhannuksena lapsille jotakin spessua löytyy!

juhannus

Tänä vuonna juhannusta kanssamme viettävät tukiperhelapset. Tiedossa meillä on ainakin

kahdet treffit ystäväperheiden kanssa,

uimista sekä meressä että joessa, ehkä lammessakin,

kääretortun leipomista ja koristelua, huom. koristelu on tärkeintä lasten mielestä 😀 ,

grillaamista,

paikallisessa pienessä lelukaupassa käynti, seitsemänvuotiasta jo polttelee stipendinä saatu 50e lahjakortti lelukauppaan ja juhannuksena siellä on alet,

trampalla hyppimistä,

mansikoiden poimintaa,

ja sokerina pohjalla Serena-käynti, tämä on ollut neljävuotiaan haave jo pitkään ja vihdoimme sen päätimme toteuttaa

Kaunista, upeaa ja tunnelmallista keskikesän juhlaa kaikille blogini lukijoille!

Juhannustunnelmiamme saattaa vilahdella IG:n puolella: @emmianniinajansson

Viikonlopun 10 parasta juttua

Linkki upeaan, arvokkaaseen, tärkeään arvontaan: voittajalle kolme kuukautta Gubbe-palvelua!

Lasten nimien valinta: näin me sen teimme…

15 raakakakkua, osa 3/3: hedelmäiset raakakakut

Viimeinen osa raakakakkupostaussarjaa on nyt tässä, ja se käsittelee hedelmäisiä raakakakkuja. Ensimmäiseen osaan pääset tästä:

15 raakakakkua, osa 1/3: suklaiset, toffeiset, mokkaiset ja kinuskiset raakakakut

Ja toiseen osaan pääset tästä:

15 raakakakkua, osa 2/3: marjaisat raakakakut

Mutta siis, millaisia hedelmäisiä raakakakkuja me olemme tehneet? Paljonkin erilaisia, mutta valitsin teille nyt kolme takuuvarmaa, superherkullista kakkua!

Postaussarjan kaikki reseptit on tehty aikoinaan Foodinin kanssa yhteistyössä. Tällä hetkellä pidän reseptinkehittelystä vauvavuositaukoa eli nämä koontipostaukset eivät ole yhteistyöpostauksia. Klikkaat vain blogipostauksen esikatselun päältä, niin pääset lukemaan reseptin!

Mandariinia ja avocadoa harvoin yhdistetään, mutta voin kertoa, että ainakin me saimme kombon toimimaan raakakakussa! Kokeile ja testaa, toimiiko tämä sinun mielestäsi 😉

Kun suklaa- ja marjakakut on maisteltu: mandariini-avokadoraakakakku

Inkivääri ei ole kesämauista yleisin, ja jos sinulle inkivääri uppoaa vain talvisin, niin kopioi resepti talteen ja kaiva pimeiden aikojen iloksi taas puolen vuoden päästä esille. Toisaalta, annan kyllä myös luvan kokeilla tätä kesällä 😀

Ihastus, jota ei voi olla jakamatta: sitruuna-inkivääriraakakakku!

Raakakakut ovat (ainakin mielestäni?) aina gluteenittomia ja maidottomia, mutta sisältävät usein pähkinää. Seuraava hedelmäinen resepti on kuitenkin myös pähkinätön.

Raakakakku-unelmia osa 3/3: lime-avocadokakku

Siinäpä riitti raakakakkuja! Toivottavasti tämän postaussarjan kakuista edes joku kakku pääsee kokeilulistallesi!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog