Hae
Emmi Anniina

Ihana, lastentahtinen kesälomamme

kesä

Tulin kirjoittelemaan teille nyt pienen kesälomafiilistelypostauksen! Ensi viikolla alkaa koulut, joten loma alkaa olla jo ohi. Meillä vanhin poika lähtee kutoselle ja keskimmäinen poika kolmosluokalle. Vanhin poika vaihtaa yläkouluun (meidän paikkakunnalla tämä vaihdos tapahtuu siis jo kutoselle mentäessä). Ollaan yritetty tarjoilla lapsille kesälomalla kaikkea kivaa tekemistä, mikä irrottaa kouluarjesta. Kesäloman alussa kyseltiin heidän kesätoiveita, ja monta onneksi kerittiinkin toteuttamaan!

Kesäreissuja pitkälle ja lähelle

Koko perheenä taitoimme Suomessa kahden viikon mittaisen reissun. Ensimmäisen viikon vietimme ystävämme kokoamalla porukalla Rääkkylässä. Emme tunteneet ystävämme muita ystäviä lainkaan, mutta se ei menoa haitannut. Meillä oli hauska viikko! Toisen viikon vietimme mökillä Keski-Suomessa. Molemmissa paikoissa läsnä olivat järvi, kokkailu luonnon antimilla luonnon helmassa, kiireettömät pelailuhetket, saunomiset ja uimiset sekä auringosta nauttiminen. Varsinkin kesällä veden ääressä oleminen on meidän perheelle mieluista.

Pienempiä reissuja olemme tehneet Linnanmäelle, Särkänniemeen, museoihin, kesäteattereihin, useisiin eri uimapaikkoihin ja pienille vaellusretkille sekä maauimalaan. Olemme nähneet ystäviä ja viettäneet ihania kesäisia ruokailuja isommilla porukoilla. Siskoni vei synttärilahjoiksi poikamme Puuhamaahan. Ulkomaille emme kaivanneet tänä kesänä. Itse asiassa nyt onkin tullut pisin tauko ulkomaanmatkoihimme, edellisestä matkasta taitaa olla kolmisen vuotta. Ehkäpä tänä syksynä tai talvena vihdoin lähdetään!

Kesäleirejä, koiranhoitoa ja tukiperhelapsia

Kesä Suomessa on ollut ihana! Tänä kesänä meidän puolitoistavuotiaskin on päässyt nauttimaan eri lailla kaikista kesäisistä puuhista. On ollut ilo seurata hänen intoaan tutkia ympäröivää maailmaa taas viime kesää vilkkaammilla jaloilla. Viisivuotiaamme kävi jo perinteeksi muodostuneella musiikkileirillä kesän alussa. Esikoinen pääsi tänä kesänä ensimmäistä kertaa kesätöihin: hän oli lastenhoitajana avioliittoleirillä. Wou miten aika kuluu; meillä on jo kesätöihin pääsevä lapsi!

Lainakoira Tinka kävi meillä viettämässä pienen aktiiviloman, heh. Omien lapsien (ja Tinkan) lisäksi seuranamme on ollut tukiperhelapsemme normaalit viikonloppukäynnit sekä 8 päivän loman viikonloppujen päälle. Yökylässä meillä on käynyt myös taaperon yksi kummitäti ja toki muita vieraita päivävierailuille. Mekin olemme tehneet päivävierailuja ystäviemme luokse.

kesä

Itselleni jäi mieleen erityisesti ensimmäinen virallinen suppailukokemus (tykkäsin lajista tosi paljon!) sekä ensimmäinen kerta kilpapyörän päällä. Kilpapyörän kokeilu yllätti: kaaduin, mutta onneksi sain jatkettua matkaa siskoni kanssa vielä monta kymmentä kilometriä sen jälkeen!

Kesän tärkeät periaatteet

Meidän kesään kuuluu kaksi tärkeää periaatetta: lapsentahtisuus ja viikko ilman ruutuja. Lapsentahtisuus tarkoittaa meille sitä, että kuuntelemme lasten toiveet ja yritämme toteuttaa ne, jos ne vaan suinkin on toteutettavissa. Toisaalta, vanhempina määräämme tietyt raamit lomalle. Esimerkiksi vanhimman lapsen kanssa oli pienet väännöt yhteisestä perhelomasta, sillä esiteininä häntä ei sellainen enää niin kiinnosta. Kerroimme, että lähdemme kahden viikon reissuun, se on meidän vanhempien päätös, mutta itse loman sisällöstä voimme vielä keskustella ja pyrkiä tekemään reissusta hänelle mahdollisimman mukavan. Onnistuimme siinä, jes!

Viikko ilman ruutuja on meidän lapsille jo tuttu juttu edellisiltä kesiltä. Tuolloin lapset eivät ole ruuduilla ja me vanhemmat hoidamme vain välttämättömimmät työasiat ja yhteydenpidon ruutujen välityksellä.

Kaunista elokuuta kaikille!

LUE MYÖS:

Kokemuksia tukiperheenä olemisesta

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG ja TikTok: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog

Lomailu on (melkein aina) ihanaa!

loma

Blogi lomaili heinäkuun lähes kokonaan. Kun starttirahakausi loppui toukokuussa, alkoi tuntumaan siltä, että voisi olla pidemmän breikin aika melkein kaikista töistä, ja niinpä toteutin sen tässä heinäkuussa. Työkuviot ovat edelleen vähän auki: tarjolla olisi uuttakin kivaa, mutta mietiskelen kiivaasti, mihin aikaani haluan laittaa.

Mutta niin, tämä meidän loma. Mies lomaili koko heinäkuun (muutama päivä vielä jäljellä!) ja lapset tietysti paljon pidemmin ja ovat edelleen lomalla. Tähän asti loma on ollut oikein onnistunut ja ihana! Ollaan reissattu jonkin verran, mökkeilty, nähty ystäviä, käyty lasten kesäaktiviteeteissä, nautittu luonnosta ja sen antimista, vietetty aikaa yhdessä. Kaikkea tuollaista parasta hommaa siis.

Perhe puoliksi!

Kun miehen loma alkoi  heinäkuun ensimmäisenä perjantaina klo 16, hän pakkasi tavarat, nappasi mukaansa kaksi keskimmäistä lasta ja suuntasi auton nokan kohti mökkiä. Me jäimme vanhimman pojan ja vauvan kanssa kotiin. Vietimme perjantaista keskiviikkoon kolmenkeskistä aikaa tahoillamme. Tai oikeastaan me emme juuri kolmisin oltu: meillä kävi ystäviä kylässä joka päivä, ja yhtenä päivänä ajelimme vauvan vyöhyketerapiaan. Kävimme myös moikkaamassa isomummia ja vauvan kummia sekä hoitelemassa asioita, kuten ostamassa pojalle uuden jo pitkään toivotun kännykän.

Kännykänosto oli tosiaan pitkään harkittu, mutta melko nopea toteutus sitten lopulta, kun lähdimme ajamaan kännykkäkauppaan kotoa klo 17:40, oltiin kaupassa klo 17:50 ja kauppa meni kiinni klo 18:00. Hyvin kerittiin silti 😎 Minun kännykkäni joutui huoltoon sen tyyppivian takia (Nokia 7.2 ja vikaa avaamis/screenshotnäppäimessä sekä kamerassa…) ja yritettiin sinnitellä pojan kanssa samalla kännykällä muutama päivä, mutta eihän siitä kovin mitään tullut 😀  Niinpä aikaistettiin uuden kännykän ostoa muutamalla viikolla. Tarkoitus oli tosiaan synttäriksi hänelle hankkia uusi kännykkä jo päältä haljenneen kännykän tilalle. Minä käytin pojan vanhaa puhelinta muutaman viikon ajan ja tuskastelin kameran laadun kanssa kyllä jatkuvasti.

loma

Keskiviikkona lastattiin auto ja lähdettiin lopun perheen luokse Keski-Suomeen. Mukaan nappasimme myös minun ja miehen kummipojan! Vauvan ensimmäinen mökkeily sujui yhtä asiaa lukuunottamatta oikein mukavasti. No, tuo asia oli tietenkin hyttyset. Niitä oli niin valtavasti, siis niiiiin valtavasti. Koimme yhden karmivan yön tuolla mökillä, jolloin me emme nukkuneet yhtään, kun hyttyset olivat vallanneet koko mökin. Minä jouduin nappaamaan allergialääkkeitä, sillä kutina oli ihan järisyttävä ja pistoksia ainakin sata (laskin!). En ole allerginen millekään muulle kuin hyttysten pistoille enkä ota lääkkeitä kuin viimeisimmässä hädässä. Muuten mökkeily onneksi sujui upeasti ja vauvakin pääsi ekaa kertaa polskimaan järveen.

Mökkeilyn jälkeen perheen puoliintuminen jatkui, sillä minä lähdin esikoisen ja vauvan kanssa Kuopioon ystävien luokse ja mies lähti kotiin keskimmäisten poikien kanssa. Meillä oli helteinen, mutta hauska reissu Kuopioon! Kotimatka, joka on 400km, olikin sitten taukoja täynnä, niin kuin meidän vauvan kanssa voikin olettaa olevan. Hän ei juuri viihdy autossa. Taukoja oli kuusi! Yksin matkatessa niitä olisi ollut varmaan tuplat, sillä esikoinen viihdytti parhaansa mukaan vauvaa aina, kun vauva oli hereillä.

Pienempiä reissuja

Meillä panostetaan yleensä kesälomaan aktiviteettien muodossa. Tänä vuonna pojat saivat toivoa yhden paikan, johon haluaisivat mennä isänsä kanssa. Pienin poika toivoi Muumimaailmaa, keskimmäinen poika ulkokiipeilypaikkaa (tämä toteutetaan pian HugoParkissa) ja esikoinen Linnanmäkeä. Sitten mies vielä vei kaikki pojat Serenaan ja kaksi pienintä poikaa Puuhaparkkiin (tänne meillä oli lahjakortit). Minun siskoni kanssa pojat pääsevät Puuhamaahan ensi viikolla! Tänä vuonna koimme siis kivaksi tehdä tällaista jaottelua niin mökkeilyn kuin aktiviteettien suhteen – ja toki aktiviteettien suhteen säästyy paljon rahaakin, jos koko perhe ei mene kaikkialle. Ja toisaalta samalla hoituu niin tärkeät kahdenkeskiset ajatkin toisen vanhemman kanssa (tänä vuonna luonnollisesti pojilla vain mieheni kanssa…).

Muita pieniä reissuja olemme tehneet erilaisilla kokoonpanoilla kahviloihin, katsomaan taloja ja tontteja (haaveissa uusi asuinpaikka…), ystävien luokse, uimarannoille, pienille vaelluksille ja metsäretkille, mansikkatilalle,… Meillä on myös käynyt paljon ystäviä kylässä ja vielä tänä kesänä kerkiää muutama yökyläilijäkin meille, ihanaa! Tällä hetkellä mies viettää viimeistä lomaviikkoaan ja se päätettiin myös viettää jakaantuneena: hän on keskimmäisten poikien ja tukiperhelasten kanssa mökillä ja me muut kotona. Huomenna vien esikoisen junalle ja hän lähtee yökylään kumminsa luokse Espooseen. Poikien kummiaika on koronan ja muutamiin kummiperheisiin syntyneiden vauvojen takia ollut tosi vähäinen viime vuosina, joten jokainen yökyläkutsu ilahduttaa valtavasti kyllä meidän poikia!

loma

Tällaista lomaa täällä on vietetty. On kyllä ollut niin ihanaa ja ollaan nautittu täysillä. Ainoa kammoksuttava asia (johon otsikossakin viittaan…), joka lomasta jäi mieleen, oli hyttyset mökillä. Olen mökkeillyt koko ikäni, enkä ikinä ole ollut niin syöty kuin tänä kesänä. Mutta se on pieni miinus koko lomaan suhteutettuna. Siksi siis lomalla on (melkein aina) ihanaa!

Millainen loma sinulla on ollut?

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog

Kokemuksia tukiperheenä olemisesta

Lasten nimien valinta: näin me sen teimme…

Kolmannen lapsen lapsentahtinen imetys loppui 3 vuoden ja 3 kuukauden iässä