
Puuharyhmän puuhakierros osa 1/4: Serena
Kaupallinen yhteistyö: Serena
Aloitetaan hurjan hauskoilla vesiliukumäillä, lämpimillä lasten altailla, paljun iloilla illalla ja kesäyön tunnelmalla kodassa. Aloitetaan Puuharyhmän seikkailu siis Serenasta – Pohjois-Espoon vesipetojen unelmapaikasta!
Meidän perhe kiertää tänä kesänä kaikki Puuharyhmän neljä paikkaa huvitellen läpi ja kirjoitan raportit tänne blogiin! Olkaa siis kuulolla! Mutta nyt sukelletaan Vihdintien varteen!

Tiesitkö, että Serena on Pohjoismaiden suurin ympärivuotinen sisävesipuisto? Serena on yksi Suomen huipuimpia koko perheelle suunnattuja kesän vesiaktiviteetteja, meinaan sieltä todella löytyy tekemistä taaperosta aikuisiin. Meidän kaikki lapset nelivuotiaasta kohta viisitoistavuotiaaseen halusivat ehdottomasti Serenaan mukaan! Ja me viihdyttiinkin siellä avaamisen ensiminuuteista sulkemiskuulutukseen asti. 😎
Serenan ympärille voi rakentaa helposti vaikka kesäisen viikonloppuloman, sillä Serenasta löytyy majoittumiseen tarkoitettuja mökkejä, ruokaravintoloita, palju vuokrattavaksi mökin pihaan ja upea iso kota illan grillailuihin. Me oltaisiin viihdytty Serenassa varmaan kaksi päivää putkeen, jos lapsilta olisi kysytty!

Jätskikiskan työntekijät jäivät erittäin positiivisesti mieleen upeasta asiakaspalvelusta!

Serenassa on hurjapäille sopivia liukumäkiä monta: Tornado, Black Hole, Vapaa pudotus ja Half Pipe. Minähän en ole (enää) hurjapää, mutta ihme ja kumma löysin itseni jokaisesta hurjasta laskusta – osasta jopa kaksi kertaa… Taidan siis olla suhteellisen helposti ympäripuhuttavissa… 🙄 Kaikki hurjat liu’ut kouraisivat mahan pohjasta, ja kivoin omasta mielestäni näistä oli Black Hole, jossa mennään täysin pimeässä umpinaisessa putkessä. Kaikista muistakin silti selvisin ihan hyvin ja lasten uhoamat ”nynnypisteet” jäi saamatta 😛
Hieman lempeämpiä, mutta silti vauhdin hurmaa sisältävät laitteet olivat Rengasjoet, Villivirta, Hurjapäät sekä Hurrikaani. Näistä kaikista tykkäsin! Ehkä kaikkein lempparein laite itselleni oli Rengasliuku. Se mutkitteli luonnon keskellä sopivan kivaan vauhtiin silti vähän roiskuen ja pärskyen. 4-vuotiaan lemppari oli lastenaltaassa leikit ja kaikki mahdolliset hänelle sopivat liukumäet. 8-vuotiaan lemppari oli aaltoallas ja 80 metrin liuku. 11-vuotiaan lemppari oli Black Hole ja Vapaa pudotus. 14-vuotiaan lemppari oli Black Hole. Mies tykkäsi kaikista hurjista laitteista yhtä paljon. Eli ehkä voimme julistaa Black Holen meidän perheen yhteiseksi lemppariksi 😎 ! Ja kaikki löysimme itsemme usein istumassa lastenaltaan reunoilla hengaten ja katsoen, kun 4-vuotias leikkii. Uimahalleissa tulee usein kylmä altaiden reunoilla, mutta tämä ongelma ei ole läsnä Serenassa. Serenan sisälämpötila on päälle 30 astetta. Vaihtelua trooppiseen ilmastoon saa käymällä kylmäaltaassa. 😀

Kun vauhtia ja melskettä on sitten saatu tarpeeksi, voi pientä rentoutta hakea porealtaasta ja eukalyptuksen tuoksuisesta höyrysaunasta tai käymällä syömässä Serenan ravintolassa joko kotiruokalounaan buffetista tai hamppariaterian (jonka itse asiassa saa myös gluteenittomana!). Ja jos on majoittumassa Serenan alueen mökillä, niin sitähän voi mennä vaikka päiväunille kesken vesipuistoilun. Tämä on päiväuni-ikäisten lasten kanssa reissaaville ihan loistoidea! Ja tietenkin välipalojen tai isompienkin ruokien kokkailu sujuu varsin kätevästi vuokramökillä parin minuutin kävelymatkan päästä vesipuistoa. Tykkäsin myös siitä, että Serenan sisällä oli merkattu erillinen alue omien eväiden syömiseen, joten omista eväistäkään ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.
Ihastuttiin mökkikonseptiin sen kaikessa kätevyydessään. Meillä oli pienin mökki eli 6-8 henkilölle sopiva mökki ja miten luksusta olikaan majoittua ison perheen kanssa väljästi! Mökissä oli sauna, iso terassi, takka, kaikki tarvittava perusruuanlaittoa ajatellen (myös astianpesukone jee!), valmiit liinavaatteet ja pyyhkeet, kaksi vessaa… Maisema mökin ympärillä on kaunista luontoa – ja mökkitien varrella on pieni lampikin. Me yövyimme kaksi yötä mökissä ja oltiin varattu etukäteen palju molemmille illolle. Ihan kuin ei oltaisi saatu jo tarpeeksi vesilillumisesta Serenassa haha 😀 Lapset kuitenkin hyvin iloisesti polskivat vielä illalla parit tunnit paljussa ja jouduttiin patistelemaan heidät iltayhdentoista aikaan nukkumaan… Oltiin kyllä niin lomamoodissa myös aikataulujen kanssa 😀 !

Toisena iltana paljuilun lisäksi grillattiin makkarat ja paistettiin letut lammen viereisessä kodassa muutamien ystävien kanssa. Tämän kodan saa myös varattua etukäteen käyttöön. Kota oli todella upea ja siellä voisi järjestää isommatkin juhlat tai illanistuijaiset. Oli kyllä todella tunnelmallista!
Serena on varmaan vielä vuosia yksi meidän perheen lasten toivekohde kesällä. Ja itse asiassa, tiesittekö, että Serena on myös auki talvisin? Eli Serenan sisätilat ovat talvella vesipuisto ja ulkona avautuu laskettelurinteet. Laskettelu onkin meidän perheeltä pitkälti kokematta, joten ehkä talvella sitten joku päivä Seranan mäkiin päiväksi ja illalla sisälle vesipuistoon! Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, eikö?
P.S. Paljon lisää kuvia ja fiiliksiä Serenasta Instagramini puolella. Sieltä pääsee kurkkaamaan laajasti Serenan allasalueet, liukumäkiä, mökkiä jne.
TÄSTÄ pääset Serenan sivuille!
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:
IG ja TikTok: @emmianniinajansson
FB: @emmianniinablog
Jos aiot tänä vuonna katsoa vain yhden teatteriesityksen, se on tämä!
*Näytelmä katsottu DoMakers Finlandin järjestämässä kutsuvierasensi-illassa
Sanotaan se nyt tähän alkuu heti: Taru Sormusten Herrasta -näytelmä oli paras ikinä katsomani teatteriesitys Suomessa. Vain Lontoossa katsomani teatteriesitys on jäänyt yhtä upeasti mieleen kuin tämä Tampereen ylpeys.
Harmittelin etukäteen, että en ollut lukenut yhtäkään Taru Sormusten Herrasta -kirjaa enkä katsonut kuin ehkä yhden TSH-elokuvan joskus vuosia sitten (ei jostain syystä ole jäänyt mieleen niin hyvin). Mutta ei se sitten kuitenkaan haitannut – näytelmä imi sisäänsä ihan ilman mitään aiempia kokemuksia tästä suuresta tarinasta. Todennäköisesti teatteria kuitenkin pääsee katsomaan paljon syvemmältä pinnan alta, jos on itse jo viettänyt aikaa Taru Sormusten Herrasta -fantasian parissa kirjojen tai leffojen kautta enemmänkin.

Taru Sormusten Herrasta -näytelmää pääsee ihastelemaan Tampere-talossa koko tämän vuoden ja vähän ensi vuodenkin puolella. Tämä elämys on Tampereen Teatterin, Tampere-talon ja Tampere Filharmonian yhteistuotos. Taustalla on tietenkin J. R. R. Tolkienin klassikko Taru Sormusten Herrasta. Teoksen on dramatisoinut Sami Keski-Vähälä. Ainutlaatuisessa suurtuotannossa yhdistyvät ikimuistoinen teatteritaide, Tuomas Kantelisen uusi teosta varten säveltämä ja Tampere Filharmonian tulkitsema musiikki sekä Sorin Sirkuksen hämmästyttävä sirkustaide. Mukana on myös Teatteri NEON näyttelijöitä. Tampereen Teatterin ja Tampere-talon tuottaman suurteoksen ohjaa Mikko Kanninen. Päärooleissa loistavat mm. Ella Mettänen (Frodo), Antti Reini (Aragorn), Ville Majamaa (Gandalf) ja Risto Korhonen (Klonkku).
Näytelmän väliajat oli ajoitettu miellyttävästi, joten jalkojen puutumisia ei kerinnyt syntymään ja vessaan pääsyä jaksoi hyvin odottaa. Väliajalla me pääsimme maistelemaan Tampere-talon Tuhto-ravintolan syksyn herkkuja. Ja ne kyllä maistuivat, enkä yhtään epäile, etteikö maistuisi vähän vaativammallekin syöjälle, sillä Tuhto-ravintola panostaa lähi- ja luomuruokaan. Ruuat olivat kaiken lisäksi oikein kauniita ja mikä siis tärkeintä: maukkaita. Tuhto-ravintolaan pääsee tutustumaan tästä linkistä: KLIK! Kannattaa varailla upeat väliaikaherkut Tuhto-ravintolasta jo etukäteen, jotta yhtenäinen ja loistokas elämysilta olisi täydellinen!

Tunneskaalasta toiseen
Näytelmä oli hengästyttävän hieno. Välillä se nauratti, välillä vähän jännitti – koko ajan mielenkiinto pysyi yllä, vaikka näytelmä kestääkin väliaikoineen yli neljä tuntia! Minun porukkaani kuului 11-vuotias, 14-vuotias ja 17-vuotias ja kaikki he totesivat näytelmän olevan huikean hyvä. 14-vuotias, joka on lukenut kaikki TSH-kirjat ja katsonut elokuvat, kertoi, että näytelmä oli oikein taidokas tiivistys erittäin pitkistä kirjoista. 11-vuotias ihmetteli, miten kaikki lavasteet ja näytelmään kuuluvat erikoiset hahmot on rakennettu ja millaista tekniikkaa minkäkin kohtauksen takana on. En osannut vastata kovin kummoisesti noihin kysymyksiin 😀 . Mielenkiintoista olisi siis ollut päästä esiripun taakse ihmettelemään ison teatterin maailmaa. 17-vuotias, joka on ikäisekseen jo konkari teatterielämässä, koki Taru Sormusten Herrasta -näytelmän myös upeana kokemuksena. Näytelmää suositellaan kouluikäisestä ylöspäin ja se on varmaan ihan hyvä suuntaviiva. Minun porukka viihtyi pitkän ja välillä vähän väkivaltaisenkin näytelmän ajan hyvin, mutta itse en ole varma, olisinko kuitenkaan ottanut seitsemänvuotiastani mukaan. Hän on melko herkkä taistelukohtauksille ja niitä kuitenkin näytelmässä riitti. Veri ei roiskunut, mutta kuolemia oli useita tappeluiden seurauksena. Yksi kaukaisesti kuvattu kidutuskohtauskin näytelmään sisältyi. Ehkä pelottavaa olisi seitsemänvuotiaalle voinut olla myös talon kokoinen liikkuva hämähäkki lavalla (itse taisin tuossa kohdassa puristaa vähän kovempaa 11-vuotiaani kättä 😀 ), mutta tosiaan jokainen lapsi on erilainen ja lapsen vanhempi on aina paras asiantuntija näissä harkinnoissa.
Yksi huikeimmista jutuista näytelmässä oli aivan ehdottomasti oskesteri, joka soitti jokaikisen salilssa kuultavan äänen itse! Orkesterin soittoa pystyi seuraamaan eli se oli sijoitettu lavan eteen ”kuoppaan”. Nautin niin valtavasti orkesterin soitosta ja livemusiikista – se oli kyllä yksi tärkeimmistä tunnelman luojista tässä näytelmässä.

Taru Sormusten Herrasta -näytelmä oli kokonaisuutena erittäin lumoava ja välillä huomasin pidättäväni hengitystä eli toisin sanoen kelloa ei tullut kertaakaan vilkuiltua ja tarinan imu oli valtava. Ensimmäinen ajatus näytelmän jälkeen oli ”WAU” ja toinen oli kysymys, että miten ihmeessä tällaista tarinan taikaa olikaan onnistuttu rakentamaan.
Koen, että lippujen hinnat vastaavat elämyksen laatua. Jos siis haluat panostaa vain yhteen teatterielämykseen tänä vuonna, valitse Taru Sormusten Herrasta!

Tästä pääset tutustumaan näytösten aikatauluihin ja hankkimaan liput: KLIK!
Postauksen kuvat: Tampereen teatterin kuvapankki
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:


0