Ennen oli kuopus, keskimmäinen ja esikoinen – mutta mitä nyt, kun lapsia on neljä? Siinä on minulla pulma, jota olen pyöritellyt mielessäni koko raskausajan.

Silloin, kun lapsia oli kaksi, kirjoittelin blogissa lapsista bloginimillä (Pikkusankari ja Minimullistaja). Ne jäivät kuitenkin pikkuhiljaa pois käytöstä kolmannen lapsen synnyttyä ja tilalle tulivat termit kuopus, keskimmäinen ja esikoinen. Nyt mielessäni on neljä eri vaihtoehtoa.

1. Kerron lapsista ikien perusteella. Tällä hetkellä kirjoittaisin siis kymmenenvuotias, seitsemänvuotias, kolmevuotias ja vauva.
2. Ottaisin blogissa lasten lempinimet käyttöön.
3. Käyttäisin lasten toisia nimiä blogissa.
4. Keksisin uudet bloginimet (tai jatkaisin keksimistä Pikkusankarista ja Minimullistajasta…)

Mikä vaihtoehdoista olisi paras?

Kertokaa te! 😎 Minä kun en osaa päättää.

Ykkösvaihtoehto olisi tavallaan helpoin, mutta tietenkin on mahdollista, että tämä hämäisi lukijoita eniten, kun lasten kuvailu muuttuisi jatkuvasti ikien perusteella…? Pysyvätkö lukijat kuinka hyvin sellaisessa kirjoittelussa vuosien aikana aina mukana?

Toinen vaihtoehto on epätodennäköisin, sillä käytämme lasten arjessa lempinimiä enemmän kuin heidän omia virallisia nimiä, joten tämä tuntuisi ehkä liian henkilökohtaiselta valinnalta blogiin. Pojillamme on kaikilla kaksi eri lempinimivariaatiota, joita molempia käytämme aktiivisesti arjessa.

Lasten toiset nimet, hmmmm. Tämä tuntuisi tällä hetkellä kivoimmalta vaihtoehdolta. Toiset nimet eivät ole käytössä arjessa, mutta ovat heidän ihan omiaan. Kuitenkin… nimet ovat melko harvinaisia, ja sen takiakin arastelen. Ja tietenkin arastelen paljastaa täällä blogissa mitään tällaista virallista tietoa…

Uusien bloginimien keksiminen ei tunnu juuri nyt luontevalta. Ja jaksaako niitä kovin pitkään sitten itsekään? Kuvaako ne kuinka pitkään oikeasti lapsia? Tulisiko niitä sitten kuitenkaan käytettyä?

No, minä jään hetkeksi miettimään asiaa. Jos teillä on jotakin mielipidettä, niin esittäkää se minulle 😀 Ja jos mieleen tulee vielä jotakin ihan muuta ehdotettavaa vaihtoehdoksi, jota minä en ole tajunnut, niin kertokaa sekin minulle ihmeessä 😉 Virallisilla etunimillä kutsumista ei kuitenkaan kannata ehdottaa, siihen en lähde.

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog

LUKAISE MYÖS:

Kolme poikaa ja…

Sometin joka päivä ja kirjoitin blogia säännöllisesti, mutta en kertonut raskaudestani. Miksi?

Kerroin perheenlisäysuutisemme blogissa ja IG:ssä vasta, kun vauva oli syntynyt. Moni ihmetteli tätä ratkaisuani. Tässä postauksessa kerron viisi pääsyytä sille, miksi en halunnut kertoa raskaudesta kuin vain lähimmille ihmisille (toki eri paikoissa liikkuessa raskauden huomasi muutkin).

kuvaaja: Leena Waren, meikki ja kampaus @thaliasbeauty101

Miksi en kertonut?

1. Halusin osoittaa ihmisille konkreettisesti, että sivutyökseen bloggaava ja somea joka päivä tekevä ei oikeasti kerro kaikkea arjestaan, vaikka ihmiset niin välillä olettavatkin. Ihmiset saattavat olettaa, että vaikuttajan elämästä voi tietää paljon, suurimman osan tai kaiken, kun häntä seuraa. Ehei, ei voi! Pystyin 9 kuukautta ”salaamaan” (eli toisin sanoen olla kertomatta) raskaudesta, vaikka se oli kaikista suurin uutinen ja kuuluminen meidän perheessä tuon ajan.
2. Raskaus oli minulle rankkaa aikaa, enkä tahtonut jakaa niin paljon valitusta someen ja blogiin, kuin olisin varmaan jakanut, jos olisin raskauden aikaisia fiiliksiä jakanut. Alkuraskauden ajan oksensin, olin todella vetämätön ja ällötys oli jatkuva seuralainen ympärivuorokautisesti. Keskiraskauden ihanuus ei kauaa kestänyt. Loppuraskauden aikana pahoinvointi palaili pikkuisen, mutta isommin tulivat liitoskivut, jatkuva pissahätä, hallitsematon väsymys, levottomat jalat, univaikeudet, närästys, iho-ongelmat… Kaikki normaaleja raskauteen liittyviä asioita, mutta en tahtonut täyttää kanaviani näillä asioilla, vaan muilla, positiivisemmilla. Muistan yhden kommentin ihmiseltä, joka oli seurannut minua somessa ja tiesi raskauteni, ja hän kommentoi, että ”ei paljon väsymys siellä näkynyt, että ihan aktiivisesti teit kyllä kaikkia juttuja”. Tämä ei ollut siis hyvällä sanottu. Itse taas tiedän, että ihan aitoa materiaalia jaoin someen raskausaikanakin  – ihan aitoja ne kaikki jutut olivat, joita minä raskausaikana tein ja jokaikinen somessa jaettu hymy on ollut aito. Pointti on ollutkin se, että siitä aidosta elämästä minä jaoin enemmän niitä muita kuin vaikeuksiin liittyviä asioita. Ehkä ymmärrätte? Miksi positiivisemmat asiat ja menot olisivat ”vähemmän aitoja” kuin väsyneemmät asiat, joita en nostanut esille?
3. Halusin testata itseäni myös, että kuinka riippuvainen olen somesta ja kuinka paljon mietin raskauden jakamattomuutta seuraajien kanssa. Hienosti pärjäsin – eikä vaikeuksia tullut, vaikka toki paljon olisi ollut kerrottavaa ja jaettavaa. Onneksi asioita voi jakaa myös näin jälkikäteen.
4. Olen edelleen toipilas rikoksesta, jossa minua kuristettiin ja minut yritettiin raiskata. Viimeisen vuoden olen ollut haavoittuvaisempi kuin koskaan ennen. Olen ollut vereslihalla ja pelokas. Pelkään, että ihmiset käyttävät haavoittuvaisuuttani hyväkseen. Raskaus lisää niin henkistä kuin fyysistä haavoittuvaisuutta todella monin kierroksin. En olisi pystynyt juoksemaan karkuun henkeni edestä ison mahani kanssa, kuten pystyin viime vuoden tammikuussa. Tuntosarveni olivat raskauden takia jatkuvasti pystyssä ja herkisti entisestään ihmisten tarkkailuun. Koin turvallisemmaksi sekä itseni että vauvan kannalta, että pidän raskauden piilossa julkisuudelta.
5. Tämän tajusin vasta raskauden loppupuolella, mutta vahvisti päätöstäni olla kertomatta julkisesti raskaudestani. Huomasin helposti, ketä kuulumiseni kiinnostavat ja ketä eivät, kun he eivät saaneet luettua raskauskuulumisia mistään, vaan ne oli kysyttävä minulta itseltään, jos halusivat tietää, mitä minulle kuuluu.

Haluan nämä asiat kertomalla kannustaa jokaista vaikuttajaa miettimään tarkkaan, mitä jakaa somessaan. Kuten huomaatte, somea ja blogia voi tehdä tosi hyvin ilman, että kertoo elämää mullistavasta asiasta kaikille.

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog

Kolme poikaa ja…