
Haluaisitko sinäkin tehdä liiketoiminnalla itsellesi lisätuloja?
Kaupallinen yhteistyö: Varapuu
Käänsimme jälleen uuden luvun Varapuun koulutusohjelmassa, kun osallistuimme Liiketoiminta Omaisuuslajivalmennukseen. Allekirjoittaneelle ja Emmille myös tämä webinaari oli varsin ajankohtainen, sillä minä olen juuri aloittelemassa sivutoimista yritystoimintaa ja Emmi puolestaan on jo päässyt hyvään vauhtiin täyspäiväisessä yritystoiminnassaan. Toisaalta katselin koulutusta myös työntekijän silmin ja sain paljon ajatuksia, joita voin viedä työpaikalle kehittämisideoina. Tarkastellaanpa seuraavaksi koulutusta hieman tarkemmin.

Varapuun valmennukset
Varapuun valmennukset ovat aina viihdyttäviä ja niissä aika menee siivillä. Pidän erityisesti siitä, että asioista ei yritetä tehdä monimutkaisia. Nämä valmennukset sopivat siis ihan kenelle tahansa, koska sieltä pystyy myös poimimaan hyviä käytännön tipsejä, jos itse käsittelee arjessaan näitä teemoja tai sitten, jos on suunnittelemassa vaikkapa liiketoiminnan aloittamista kannattaa tämä valmennus ehdottomasti tsekata ennakkoon.
Liiketoiminta valmennus ei niinkään ole mikään valmis opas, miten ryhtyä yrittäjäksi tai miten tehdä rahaa liiketoiminnan avulla step-by-step, vaan Varapuun omin sanoin tässä tutustutaan siihen maailmaan, mitä yrittäjyys on ja mitä se voi olla. Valmennuksessa on mielenkiintoisia puhujia, jotka kertovat omista kokemuksistaan liiketoiminnasta. Heillä kaikilla on eri lähestymiskulma liiketoimintaan ja se tekeekin tästä valmennuksesta moniulotteisen ja mielenkiintoisen. Mikko Sjögren tarjoilee vierailevien puheenvuorojen välissä usein hilpeitä tarinoitaan, mutta myös tärppejä ja ajatuksenpoikasia, joista aina tarttuu omaan ruutuvihkoon yksi, jos toinenkin idea.
Mitä minulle jäi mieleen valmennuksesta
Itselleni jäi erityisesti mieleen tästä valmennuksesta se, että yrittäjyys ei ole ruusuilla tanssimista, vaan siinä täytyy varautua yhdestä kriisistä selvittyään jo seuraavaan kriisiin joko henkilöstössä, kassassa tai myytävän tuotteen/palvelun kanssa. Toisaalta, mikä itseäni yrittäjyydessä kiehtoo, on se, että parhaimmassa tapauksessa itse saa päättää mitä tekee, milloin sen tekee ja kuinka paljon haluaa uhrata omaa aikaansa tekemiseen. Valmennuksessa tuli myös tärkeä muistutus: sen pitää olla hauskaa! Ei yrittäjyyden kuulu viedä infarktiin tai burnoutin partaalle, vaan siinä voi ja kannattaa delegoida asioita, varsinkin niitä, mikä eivät ole yrittäjästä hauskoja.
Valmennuksessa puhuttiin yrityksen prosesseista ja siinä itselleni vahvistui jälleen se tosiasia, miten tärkeässä roolissa kommunikointi yrityksessä on. Prosessit ohjaavat toimintaketjua, mutta ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Siksi on tärkeää kommunikoida yrityksessä tiimille, mikä kenenkin rooli on, mutta myös kirkastaa prosessi(t), jotta homma menee maaliin asti.

Kolmantena teemana jäi mieleen juridiset seikat ja osaamisen tai tuotteen suojaaminen esimerkiksi patentoimalla se. Hyvänä muistutuksena mainittakoon se, että kuluttajia suojaa kuluttajasuoja, mutta yritysten välisessä toiminnassa monista asioista täytyy sopia, kuten vaikkapa salassapitovelvollisuuksista tai mahdollisista korvauksista sopimusrikkeestä.
Mitä seuraavaksi
Olen käynyt monia Varapuun koulutuksia ja jokunen on vielä käymättä. Kuulette niistä lisää syksymmällä. Nyt keskityn muutaman kuukauden ajan Varapuun kautta saatujen oppien viemistä käytäntöön. Jännä nähdä, että mistä sitä itsensä löytää kesän jälkeen.
Pysykää kuulolla!
//Ramon
SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ:
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/04/11/haluaisitko-sinakin-tuuppauksen-bisneksesi-alkutaipaleelle/
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2019/10/12/haluatko-tulla-taitavaksi-rahan-kanssa/

NEPSY-valmentajakoulutus: valmentajuus osana elämänmittaista matkaa
Kaupallinen yhteistyö: KirsiConsulting
Olen valmis ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja!
Koulutus on ohi ja viimeisestä lähiopetusjaksosta on jo pari kuukautta. Tai no, viimeinen lähiopetusjakso muuttui sittemmin koronakevään tyyliin zoomin kautta toteutettavaksi, mutta silti. Halusin pitää valmistumisen jälkeen väliä tähän viimeiseen kirjoitukseen jonkin verran, sillä tahdoin makustella oppeja käytännössä vielä ennen viimeisten sanojan sanomista.
Ensimmäinen päivä: resilienssin vahvistamista ja ADD-aikuisen kokemusasiantuntijapuheenvuoro
Kun aloitin NEPSY-valmentajakoulutuksen, minulle selvisi aika pian, että tämä koulutus on osa arkea, ei mikään irrallinen juttu. Siksi en oikeastaan yllättynyt ollenkaan, kun ennalta mietittyä koulutuksen sisältöä muokattiin koronatilanteeseen sopivaksi. Tilanne, joka yhteiskunnassa vallitsi, otettiin kaikissa opetussisällöissä huomioon.
Ensimmäinen päivä alkoi Taina Laaneen luennolla. Taina on YTM, positiivisen psykologian asiantuntija (MAPP), ratkaisukeskeinen kouluttaja, työnohjaaja ja neuropsykiatrinen valmentaja eli aikamoinen tieto- ja kokemuspankki! Luennon aiheena oli valmentajan ja asiakkaan resilienssin vahvistaminen. Aihe oli kyllä niin tarpeellinen juuri siihen hetkeen! Taina omaa koulutustyylin, joka on samaan aikaan runsaasti tietoa tarjoava, lämmin, empaattinen ja määrätietoinen. Oli kiva startata koulutus tällä aiheella ja Tainan kanssa!

Valokuvaaja: Leena Waren Neule saatu lainaan Marjaana Taskiselta, Me&i-myyjältä
Iltapäivä kului sarjakuvataitelija ja kokemuskouluttaja Aleksi Lehtisen kanssa. Tätä iltapäivää olinkin odottanut jo oikeastaan ensimmäisestä lähiopetusjaksosta lähtien. Silloin meille kerrottiin, että viimeisenä lähiopetuskertana pääsemme kuulemaan ADD-aikuisen omakohtaisen elämäntarinan. Aleksi ei pettänyt odotuksiani! Aleksin osuus oli tietenkin erilainen kuin tässä koulutuksessa olleiden muiden kouluttajien osuudet olivat olleet. Ja niin kuului ollakin. Koulutuksen monipuolisuus sai viimeisen silauksen Aleksin puheenvuorolla!
Toinen päivä: pohdintaa, lopputöiden esittelyt… ja bileet!
Kun viimeisen opiskelupäivän aamulla availin Zoom-yhteyttä, oli olo jo vähän haikea. Tämä olisi viimeinen koulutuspäivä tämän porukan ja pääkouluttajamme Jennin kanssa. Näin se koulutus vaan hujahtaa ohi! Aamupäivällä käsittelimme ratkaisukeskeistä työotetta, ratkaisukeskeistä toimijuutta sekä valmentajuutta. Kaikki nämä teemat olivat erittäin hyviä, koulutusta kokonaisuudessaan pohtivia aiheita. Esittelimme päättötyöt ja reflektoimme niitä. Lopuksi juhlistimme valmistumistamme!
Päättötyön esittely Zoomissa oli melko mielenkiintoista, sillä olin tietenkin viimeiseen asti toivonut, että pääsisin esittelemään työni ihan kasvotusten kurssikavereilleni. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin ja pienryhmätyöskentely meni suht näppärästi pienistä teknisistä ongelmista huolimatta. Kun oli aika juhlistaa valmistumista, kippistimme virtuaalisesti kuoharilasejamme.

Valokuvaaja: Leena Waren Neule saatu lainaan Marjaana Taskiselta, Me&i-myyjältä
Valehtelisin, jos väittäisin, että tämä oli lemppari(lähi)opetusjakso, sillä se ei ollut. Ja syy siihen oli ehdottomasti livekontaktien puute. Koulutus pääsee ihan erilaisiin sfääreihin kasvotusten kouluttautuessa! Toisaalta, jos Zoom-opetusta ei olisi ollut tässä viimeisenä, en olisi voinut olla varma tästäkään asiasta. Nyt tiedän, että NEPSY-koulutuksen yksi suurimmista anneista tulee juurikin siitä vuorovaikutteisuudesta, jota kasvotusten saadaan ammentaa! Kiitän kuitenkin KirsiConsultingin väkeä siitä, että he tekivät kaikkensa, että virtuaaliopetus oli parasta mahdollista, mitä netin välityksellä voi saada ja viimeisistäkin päivistä jäi hyvä fiilis. Halauksia emme kuitenkaan päässeet kurssikavereillemme antamaan, mutta täytyy luottaa, että elämä kuljettaa yhteen, jos niin on tarkoitus, ja sitten taas halataan.
Ajatuksia koulutuksesta kokonaisuudessaan
Koulutus oli hyödyllinen, kiva ja samaan aikaan sekä rento että haastava. Koulutuksessa parasta oli tunnelma ja asiantuntevat kouluttajat.
Vaikka aluksi hieman jännitti, että miten saan opiskelun mahtumaan arkeeni, niin sinne se vain sujahti, mutta ei toki ihan itsekseen, vaan välillä vähän aikatauluja pähkäillen. Koulutuksen alussa en tiennytkään, minkälaiseen myllytykseen henkilökohtaisessa elämässä joudunkaan koulutuskuukausien aikana, mutta onneksi en tiennytkään, sillä silloin olisin jättänyt koulutuksen aloittamatta. Kohtasin koulutuksen aikana niin suuria psyykettäni musertavia tapahtumia, että oli vähällä, että en olisi jaksanut koulutusta loppuun. Päätin silti yrittää – ja yrittäminen kannatti, valmistuin! Helppoa se ei ollut ja osa lähiopetusjaksoista meni traumaattisen stressin kourissa, mutta niistäkin päivistä muistan sen lämmön, jota osakseni sain niin kouluttajilta kuin opiskelukavereiltanikin.

Valokuvaaja: Leena Waren Neule saatu lainaan Marjaana Taskiselta, Me&i-myyjältä
Ammatillisesti ajatellen koulutus oli täydelliseen aikaan: valmistuin kuukausi ennen kuin aloitin täyspäiväisenä yrittäjänä! Ja jälkikäteen(kin) pohdittuna NEPSY-koulutus on ihan täydellinen lisäys osaamiseeni sosiaalityön, psykologian ja NLP:n joukkoon! Olen siis erittäin tyytyväinen, että valitsin juuri tämän koulutuksen ja juuri KirsiConsultingin järjestämänä. Ratkaisukeskeisyys, narratiivisuus, positiivisuus ja muutkin koulutuksen teemat ovat läsnä arjessani oikeasti joka päivä, kun olen lasteni kanssa. Ja miten mahtavaa, että pian pääsen käyttämään näitä menetelmiä/suuntauksia myös asiakkaitteni kanssa!
Koulutus antoi minulle siis paljon niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin. Se haastoi ajattelemaan montaa asiaa perinpohjaisesti ja vahvisti jo opittuja asioita. Moni jo arjessani läsnä oleva toiminta sai nimen koulutuksen myötä ja ymmärrys lisääntyi entisestään. Toisaalta taas koulutus loi uusia siltoja vanhojen asioiden välille ja kokonaiskäsitys ihmisestä ja ihmisen toiminnasta vankistui ja sai uusia ulottuvuuksia. Jos kuvailisin koulutusta yhdellä sanalla, se oli voimaannuttava.
Kiitos KirsiConsulting yhteistyöstä – se oli ehdottomasti yksi parhaista yhteistöistä, joita ikinä olen tehnyt!
// Emmi
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @readysteadyflowblog
KOKO NEPSY-MATKA:
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2019/08/21/tulevan-vuoden-huippujuttu-minusta-tulee-neuropsykiatrinen-valmentaja/
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2019/10/22/nepsy-valmentajakoulutus-orientoitumista-ja-erilaisia-opiskelumuotoja/
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2019/11/30/nepsy-valmentajakoulutus-askel-kiehtovalle-epavarmuusalueelle/
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/01/13/nepsy-valmentajakoulutus-koulutuksen-puolivali-oli-rankka-mutta-erittain-hyodyllinen/
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/02/08/nepsy-valmentajakoulutus-hurahtaminen-alan-kirjallisuuteen/
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/03/28/nepsy-valmentajakoulutus-olennaisia-asioita-kriisin-keskella/


2