Hae
Emmi Anniina

Valmentajavalmennus: vahvistusta omalle valmentajauralle

Kirjoittanut: Emmi

Varapuu on varmaan teillekin tuttu, jos olette aiemmin meidän blogia lukeneet. Olemme tehneet monta yhteistyökirjoitusta Varapuun kanssa liittyen heidän valmennuksiin. Niin tyytyväinen olen Varapuun valmennuksiin ollut, että hain mukaan heidän Valmentajavalmennukseenkin. Kun vuodenvaihteessa huomasin Valmentajavalmennuksen alkavan juuri samaan aikaan kun aloitin yrittäjänä täysipäiväisenä, tuntui mukaanlähtö aika itsestäänselvältä! Valmentajavalmennukseen valitaan valmennettavat hakemusten perusteella. Ensimmäinen lähiopiskelujakso Valmentajavalmennusta on takana ja sain idean, että tulisin kertomaan teillekin tästä valmennuksesta. Lukijoinani varmasti on valmentajia ja valmentajiksi haluavia.

Varapuu, 10times oy ja Valmentajavalmennus

Varapuu on osa 10times Oy:n valmennusliiketoimintaa. Varapuu tarjoaa rahankäytön, sijoittamisen ja vaurastumisen valmennuksia. Linkkaan tekstin loppuun kaikki kirjoitukset, jotka olemme tehneet yhteistyössä Varapuun kanssa, jotta kiinnostuneet voisivat sieltä kurkkia meidän kokemuksia Varapuun valmennuksista. Varapuu tarjoaa myös paljon ilmaista opiskelumateriaalia (nämä löytyvät varapuu.fi sivujen opi ilmaiseksi -kohdasta).

10times Oy on jo monen vuoden ajan kouluttanut valmentajia vuosittaisessa Valmentajavalmennuksessa. He ovat löytäneet hyvän ja tarpeellisen markkinarakosen, sillä Suomessa tällaisella konseptilla olevaa valmennusta ei muilta löydy. Valmentajavalmennus keskittyy noin vuoden kestävässä valmennuksessa kaikkiin valmennusliiketoiminnassa tarvittavien palasten läpikäymiseen. Valmennusliiketoiminnan palaset ovat valmentaminen, vaikuttaminen ja tuotteistaminen, myynti, markkinointi ja asiakaspalvelu sekä budjetointi, kassavirta ja järjestelmät. Valmentajavalmennus tähtää siihen, että kukaan tuon valmennuksen läpikäyneistä ei jää tähdenlennoksi, wannabe -valmentajaksi tai kaikkea kaikille- valmentajaksi.

Ensimmäiset lähiopetuspäivät

Elokuussa vietimme valmentajavalmennuksen ensimmäisiä lähiopetuspäiviä Tampereella. Odottavin mielin saavuin paikalle. En tuntenut ketään muuta valmennettavaa ennakkoon, joten varsinkin ensimmäinen päivä kului tiiviisti toisiin tutustuen ja koulutukseen sisältöihin orientoituen. Valmentajamme Mikko Sjögren, Timo Risku ja Ilkka Koppelomäki sentään olivat minulle tuttuja edellisistä valmennuksista. Ja nämä valmentajat olivatkin itse asiassa yksi syy, miksi päätin lähteä Valmentajavalmennukseen mukaan: luotan heidän ammattitaitoonsa valmennusasioissa sataprosenttisesti ja tiesin, että heidän vetämissä valmennuksissa viihtyy jokainen. Eikä ensimmäiset päivät olleet lainkaan pettymys. Nyt voin huokaista tyytyväisyydestä, että päätin lähteä mukaan! Ensimmäisinä päivinä meitä koulutti Mikko ja Timo.

Noin parikymmenpäinen valmennettavaporukkamme oli aika monipuolinen: meitä oli laajalti eri aloilta, olemme eri vaiheissa yrittäjyystaipalettamme ja eri iätkin taisivat olla edustettuina aina kolmestakympistä eläkeikään asti. Tämä on ihan parasta, jotta näkökulmiakin löytyy keskusteluihin enemmän! Tämä valmennus ei ole pelkkää valmentajien showta, vaan he ovat sisällyttäneet päiviin paljon keskustelua, tehtävien tekoa ja ihan konkreettista valmentamisen harjoitteluakin. Valmennusliikentoimminan eri osa-alueisiin perehdymme pikkuhiljaa tietämystä syventämällä. Lähiopetuspäivien lisäksi Valmentajavalmennukseen kuuluu myös webinaareja ja välitehtäviä.

Varapuun päävalmentaja Mikko Sjögren. Kuva: Varapuu

Lähiopetuspäivät ovat aina kahden päivän settejä, ja se tarkoitti ainakin nyt ensimmäisessä setissä sitä, että ensimmäisen päivän virallinen kesto oli aamukympistä iltakasiin. Sen jälkeen menimme porukalla saunaan ja iltapalalle. Seuraava aamu alkoi kasilta ja loppui neljältä. Intensiiviset päivät olivat siis kyseessä – ja ehkä se on myös yksi tämän valmennuksen tarkoituskin: hioa meidän porukka yhteen myös yhteisen vapaaillan avulla.

Mitä odotan Valmentajavalmennukselta?

Odotan kokonaisvaltaista tietämystä valmentamisesta. Odotan sellaista tietämystä, jonka avulla voin entistäkin rohkeammin ja vakaammin jatkaa taapertamistani valmennuskentällä. Ehkäpä saan itsevarmuutta valmentamiseen ja esiintymiseen. Valmentajavalmennus ei välttämättä tule olemaan mikään iisi läpihuutojuttu, sillä jo ensimmäisten päivien aikana minua ja uskomuksiani haastettiin melko tavalla (kiitos vain Timo tiukoista kommenteistasi ja kysymyksistäsi 😀 ). Uskon siis, että Valmentajavalmennuksen avulla löydän vielä varmemmin oman paikkani valmentajakentällä, kun pystyn poistamaan kaikki haitalliset, esimerkiksi myymiseen, liittyvät uskomukseni ja korvaamaan ne oikeasti hyödyllisillä ajatuksilla.

Sitten on asioita, jotka minua eivät niinkään kiinnosta, kuten budjetointi ja kassavirta, ja niitä käsiteltäessä en ehkä ilosta hihku, mutta tiedostan, että nekin ovat niin elintärkeitä osa-alueita valmentajabisnekselleni, että on parasta alkaa pikkuhiljaa kiinnostamaan yhä enemmän myös nuo teemat.. Ehkäpä Valmentajavalmennus ratkaisee tämänkin ongelman ja taikoo minuun kiinnostuksen myös näitä asioita kohtaan 😎

valokuvaus

Kohti parempaa valmentajuutta! Kuvaaja: Leena Waren Vaatteet saatu lainaan Marjaana Taskiselta, Me&I-myyjältä.

Kuten huomaatte, olen aika innoissani tästä valmennuksesta, ja siksi päätin teillekin tästä kirjoittaa. Jos seuraavatkin lähiopetuspäivät saavat minuun uusia ajatuksia, saatan tulla jakamaan ajatuksiani teille niistäkin päivistä. Ajattelin, että tästä valmennuskokemuksesta olisi kiva jättää itselleni pieniä muistiinpanoja pitkin matkaa (ehkäpä siis tänne blogiin?), joihin sitten ehkä palailla myöhemmin.

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @readysteadyflowblog

MUITA TEKSTEJÄ VARAPUUN VALMENNUKSISTA:

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2019/09/28/pitaisiko-rahasta-olla-kiinnostunut/

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2019/10/12/haluatko-tulla-taitavaksi-rahan-kanssa/

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2019/11/24/haluatko-sinakin-tehda-rahaa-sijoittamalla/

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/02/24/kannattaisiko-sinunkin-sijoittaa-raaka-aineisiin-ja-arvometalleihin/

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/04/11/haluaisitko-sinakin-tuuppauksen-bisneksesi-alkutaipaleelle/

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/05/01/pitaisiko-sinunkin-kiinnostua-asunto-ja-kiinteistosijoittamisesta/

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/06/14/haluaisitko-sinakin-tehda-liiketoiminnalla-itsellesi-lisatuloja/

Arki palailee jonkinnäköisenä

lupiini

Kesää on vielä jäljellä (minun mielestä kesä on elokuun viimeiseen päivään asti 😀 ), mutta arki palailee kuvioihin, ainakin jonkinnäköisenä. Millainen kesäloma meillä/pojilla on ollut ja millainen syksy tulee olemaan?

Tällä viikolla pojilla alkoi jo ensimmäiset syyslukukauden harrastukset ja viimeiset harrastukset alkavat syyskuun puolella. Kaikki pojat harrastavat uintia, ja sen lisäksi harrastuksina on jumppaa, muskaria, luistelukoulua ja sählyä. Koulut alkavat ensi viikolla! Esikoinen menee neljännelle ja keskimmäinen ekalle luokalle. He käyvät samaa yksityistä Montessori-koulua, johon olemme olleet äärimmäisen tyytyväisiä! Molemmat ovat aloittaneet koulutaipaleensa siellä eskari-ikäisenä. Kuopus jatkaa kerhoilua kolmena päivänä viikossa kolme tuntia kerrallaan – muutenhan hän on kotihoidossa edelleen.

lupiinit

Minulla yrityskuviot hieman aktivoituvat nyt elokuussa hiljaisen kevään ja kesän jälkeen. Se tuntuu kivalta! Miehen työkuviot ovat ihan oma juttunsa ja muutoksen tuulet taitavat puhallella hänelle, jännää sekin!

Kesäloman puuhat

Poikien kesälomalla puuhailtiin kaikenlaista, mitä oltiinkin suunniteltu: parin viikon mökkeily, ystävien näkemistä, uimista, kesäteatteria, paljon kortti- ja lautapelejä, monen monta luontoretkeä ja vaellusta, Muumimaailma, Linnanmäki ja siskoni vei pojat vielä Puuhamaahankin!

Loma oli oikein onnistunut ja kiva. Oikeastaan elämä on nyt kivasti mallillaan ja meidän perheellä on hyvä fiilis olla yhdessä. Syksy saattaa yhteiskunnan osalta olla taas kevään kaltainen (tai jotakin enemmän tai vähemmän), mutta sitä asiaa en tahdo stressata nyt sen kummemmin. Selvitään siitä, tuli mitä tuli!

Blogin syksy

Kirjoitin alkukesästä, että blogilla on rento kesä – ja niin se olikin. Voisin kuvitella, että rento kesä jatkuu vielä… ja voi olla, että vaihtuu rentoon syksyyn, vaikka blogijuttuja onkin suunniteltu jo tulevalle. Bloggaaminen, somessa olo ja ylipäätään ”esillä olo” on viime aikoina mietityttänyt minua enemmän kuin koskaan. Unelma, jota yrittäjyyteni takia en voi ainakaan lähivuosina toteuttaa, on se, että olisin täysin poissa kaikilta somealustoilta. Hullua kirjoittaa näin, kun on kymmenen vuotta blogannut ja IG ja FB on arkipäivää minullekin. Mutta kyllä: aika varma olen, että vielä jossakin vaiheessa, jollakin vuosikymmenellä tulen toteuttamaan tämän unelmani. Mutta tulevaisuudesta tähän päivään: täällä vielä ollaan, vaikka blogi on päivittynyt kesällä hitaammin ja tulee ehkä päivittymään hitaammin myös syksyllä.

Toivottavasti teillä on ollut tähän asti kiva kesä! Ihanaa elokuun jatkoa kaikille!

// Emmi

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG: @emmianniinajansson / FB: @readysteadyflowblog