Olen nyt opiskellut kolme viikonloppua Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja -koulutusta ja odotan innolla tulevaa viikonloppua, kun pääsen taas syventämään tietämystäni ja osaamistani huippuporukan kanssa. Jos et ole tähän asti tätä opiskelumatkaani seurannut, ja haluat sitä seurata, niin kannattaa ehkä lukaista ensimmäisten viikonloppujen jälkeiset tekstit ensin, jotta pääsee tarinan juoneen kiinni paremmin.

Valmentajavalmennus: viimeiset yhteiset opiskelumetrit

RVO®-koulutus: sukellus tunteiden ja tarpeiden maailmaan

RVO®-koulutus: maailmankatsomuksen muutoksesta, kielestä ja emppatreeneistä

Tunteiden (ja tarpeiden) vuoristorataa

Tunteiden ja tarpeiden vuoristorataa, sitähän elämä on. Se on sitä myös tämän tekstin kanssa ollut. RVO -koulutuksesta kirjoittamiseen liittyvä tunteiden kirjo on yllättänyt minut. Sama prosessi, jota kuvasin viime tekstissä, on edelleen käynnissä. Olen epävarma siitä, saanko sanottua kaiken NVC:n oppien mukaisesti ja mietin myös kovasti sitä, saavatko lukijat NVC:stä oikean kuvan kauttani. Näinä epävarmuuden hetkinä muistutan sitten mieleeni sen, että tämä kirjoitus kertoo juuri minun prosessista ja sen kuuluu näyttää minulta. Tänään kerron teille siitä, millä tavalla NVC näkyy jo arjessani.

Kun mietin elämää ennen NVC:n opiskelua ja jälkeen NVC:n opiskelun aloittamista, niin mieli on jo alkanut lohkoa ne osiin ”ennen vanhaan” ja ”nykyään”. Ennen vanhaan tietyissä tilanteissa kysyin kanssaolijalta, että ”miltä tämä sinusta tuntuu?”. Nykyään pyrin selvittämään myös, mitä tarpeita kanssaolijalla on täyttynyt tai ei ole täyttynyt. Ja tämä muutos on nyt juurtunut jo arkeen. Tokikaan tämä ei ole jokaisessa arjen tilanteessa läsnä enkä aina sitä edelleenkään hoksaa selvittää, vaikka se olisikin siinä tilanteessa suotavaa. Mutta huomaan, että se usein tulee jo vähintäänkin omaan mieleen paljon automaattisemmin kuin ennen. Se, miten tuon tarpeen täyttymisen/täyttymättömyyden sanallistaa, hakee usein vielä muotoaan. Jotkut tilanteet ovat mielestäni jopa vähän ärsyttävämpiä kuin ennen, kun oma tietämys on lisääntynyt ja periaatteessa siis tietäisin, miten nyt haluaisin toimia, mutta käytännön osaaminen ei ole vielä niin sujuvaa. Tässäkin asiassa luotan kuitenkin siihen, että harjoitus tekee mestarin! En ole varma, onko oikein sanoa, että NVC:hen kuuluu yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sovittelu, mutta ainakin voisi sanoa, että NVC:n kehittäjäpsykologin mukaan yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sovittelu yllättävissäkin hetkissä olisi erittäin suotavaa. Tämä aspekti kannustaa minuakin kertomaan julkisesti rakentavasta vuorovaikutuksesta (vaikka en olekaan vielä valmistunut rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajaksi). Se kannustaa minua myös tarttumaan noihin yllättäviin hetkiin, joissa näen hyvän tilaisuuden käyttää NVC:tä, jopa tuntemattomien seurassa.

Se, että yhä useammin olen pysähtynyt myös omien tunteiden lisäksi omien tarpeitteni äärelle, on lisännyt valtavasti omaa itsetuntemusta. On ollut jotenkin helpompaa olla minä. Ja kun itsetuntemus lisääntyy, on helpompi auttaa myös muita heidän tunteittensa ja tarpeittensa aallokossa. NVC-opiskeluprosessin aikana olen myös huomannut tiettyjä lainalaisuuksia eri tilanteiden ja niihin liittyvien tunteiden ja tarpeiden kesken. Ja kun tulee tietoiseksi näistä korrelaatioista ja/tai syy-seuraussuhteista, on helpompi alkaa muuttamaan kaavaa, jos kokee kaavan muuttamisen tarpeelliseksi. Kehitystä siis havaittavissa, jee!

Tunne- ja tarvepelailuista ja parisuhteesta

Viime tekstissä kerroinkin, mitä on emppatreenit. Parin kanssa sekä neljän hengen ryhmissä tehtävät treenit ovat jatkuneet kivasti viikottain – oikeastaan korttipelaillen. Ei kuitenkaan mitä tahansa korttipelejä pelaillen, vaan tunne- ja tarvepelejä pelaillen! Pidän opiskeluvälineistä, jotka jollain tavalla auttavat sisäistämään oppeja paremmin kirjan ja perinteisen opiskelutyylin lisäksi. Tässä NVC-tapauksessa pidän näistä korteista paljonkin! Olen saanut ne toimimaan töissä jo päivittäin, mutta kotielämässä en vielä ole kortteja käyttänyt. Luulen, että emppatreenien vauhdittamana sekin aika koittaa pian 😀 Perheenjäsenet tätä lukiessaan varmaan ilahtuvat suunnattomasti… 😉

Neljän lapsen perheessä yhteiset rauhalliset ajat puolison kanssa ovat harvinaista herkkua, koten olemme tässä vuosien varrella yhteistuumin todenneet, että yksi tärkeimmistä asioista toimivan parisuhteen ylläpitämiseksi on se arjen melskeessä koettu kommunikaatio. Sitä olisi hyvä olla – eikä aina vaan odottaa, että ”sitten joskus puhutaan” – ja sitten arvaattekin varmaan, että hyyyyyvin harvoin ”se joskus” saapuu luokse. Kuten moni asia, niin tämäkin on helpommin sanottu kuin tehty. Arjen kommunikaatioon on oikeasti panostettava, jos haluaa siitä toimivan, toista kunnioittavan ja toista empaattisesti kuulevan. Koen, että NVC on jo nyt antanut minulle hurjasti lisää ymmärrystä parisuhteeseen. NVC:n kautta uskallan uskoa, että kaikki asiat on oikeasti mahdollista selvittää puhumalla eli rehellisellä itseilmaisulla ja empaattisella kuuntelulla – asioiden selvittämiseen ei oikeasti tarvita mitään muuta, ei syyttelyä, leimaamista, väkivaltaa… Ja tunnustan, että olen myös pyytänyt miestäni lukemaan muutaman luvun NVC:n perusteoksesta… Teemme mieheni kanssa silloin tällöin ”välitsekkauksia” parisuhteen tilasta, ja onneksi myös mieheni koki, että viimeiset kuukaudet ovat olleet mukavia kommunikaation osalta. Eli tässä meidän tapauksessa NVC on vahvistanut meidän parisuhdetta!

Meillä on jo kymmenisen vuotta ollut iltaisin rutiini, että kerromme toisillemme päivän aikana tapahtuneet harmitukset, ja sitten vähintään kolme kiitollisuuden aihetta. Voisin kuvitella, että jossain vaiheessa voisimme kokeilla päivän päätteeksi myös kertoa päivän tunteista ja tarpeista, vaikkapa juurikin korttien avulla. Ehkäpä uskallan ehdottaa miehelleni tätä!

Tällaista pohdintaa ja kokemusta tällä kertaa. Muistakaa, että aina saa laitella kysymyksiä ja kommentteja aiheeseen liittyen. Palataan NVC-mietintöihin muutamien viikkojen päästä taas!

SavannaConneXionsin sivut: KLIK!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja (RVO^®) -koulutus on alkanut nyt ihan kunnon pöhinällä! Toinen koulutusviikonloppu on opiskeltu ja sen jälkeenkin on tapahtunut jo paljon. Olen lukenut kaksi koulutuksen kirjallisuuteen kuuluvaa perusopasta läpi ja olemme emppaparin ja emppaperheen kanssa harjoiteltu emppaamista monta kertaa kolmenviikontakaisen koulutusviikonlopun jälkeen. NVC:n (Nonviolent Communication eli suomennettuna rakentava vuorovaikutus) termit ovat rantautuneet kotikäyttöön ja erityisesti työkäyttöön. Toisaalta olen siis vahvasti jo matkalla kohti Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajaksi^® valmistumista. Mutta toisaalta olen vasta niin, niin alussa.

Lue tästä ensimmäinen ja toinen osa kirjoitussarjaa:

Valmentajavalmennus: viimeiset yhteiset opiskelumetrit

RVO®-koulutus: sukellus tunteiden ja tarpeiden maailmaan

Maailmankatsomuksen romahdus

Viime vuosina maailmankatsomukseni eri asioihin liittyen on muuttunut paljon syystä ja toisesta. Olen luonteeltani analyyttinen ja harkitseva (NVC:n kielellä: leimaan itseni analyyttiseksi ja harkitsevaksi), varsinkin niiden asioiden suhteen, jotka ovat isompia ja mahdollisesti vaikuttavat elämään pitkänkin ajan päästä vielä. En siis anna minkä tahansa ideologian vaikuttaa mieleeni, vaan haluan olla itse oman ajatteluni ja mielipiteitteni emäntä. Tästä piirteestäni johtuen en ole tuuliviiri enkä kenenkään muun ohjailtavissa. Ja tästä syystä olen lähtökohtaisesti avoimen skeptinen kaikkea kohtaan, positiivisella tavalla: haluan haastaa ideologioita ja testata näin, kestävätkö ne oikeasti arkea ja eri käytännön tilanteita. Eri teorioita ja suuntauksia opiskeltaessa mielestäni on myös erittäin tärkeää ymmärtää, mistä teoriat ja suuntaukset kumpuavat; mistä ne ovat saaneet alkunsa.

Tämä kuvailemani testaus on nyt menossa NVC:n suhteen. Tässä vaiheessa testausta olen jo iloisen yllättynyt kaikesta siitä, mitä olen löytänyt NVC:n taustaan, teoriaan ja käytöntöön liittyen. Olen myöskin melko vakuuttunut siitä, että rakentavan vuorovaikutuksen ideologia tuo maailmaan enemmän aitoa empatiaa, rauhaa ja ymmärrystä. Samaan aikaan olen välillä hieman epäileväinen, että kykenenkö oppimaan kaiken sen, mitä näen kouluttajien jo osaavan ja mitä voin lukea NVC-kirjoista. Saatan myös pohtia sitä, mitä muut ajattelevat ja miten muut kokevat rakentavan vuorovaikutuksen, jos ja kun käytän sitä jatkossa yhä enemmän.

Tämän tekstin piti valmistua jo yli viikko sitten. Yksi syy siihen, miksi teksti ei syntynyt, on kiihkeä oppimisprosessi, joka tuksuttaa niin kovaa vauhtia eteenpäin, että siitä ei oikein saa edes kunnollista otetta! NVC:ssä on niin paljon kaikkea sellaista, jolla on mahdollisuus muuttaa ihan koko maailmankatsomus. Monessa kohdassa opiskelua on ollut ihana huomata, että olen saanut monelle omalle ajatukselle vahvistusta ja teoriapohjan – että ihan oikeasti ”joku psykologi” (Marshall, NVC:n perustaja) on jo aiemmin näin ajatellut ja kehittänyt niin upean kommunikointitavan näiden minun ajatusteni pohjalta. 😀 Sitten NVC:ssä on myös paljon sellaista teoriataustaa, josta olen ollut täydellisen hämmentynyt, mutta joka on alkanut maistumaan erityisen oikealta, kun sitä on lähtenyt pohtimaan kymmeniltä eri kanteilta ja testaamaan käytäntöön. Näistä ns. kummallisuuksista voisin kertoa teille jossakin toisessa tekstissä enemmän! Pienenä teaserina mainitsen anteeksiannon… ajatukseni siitä on muuttunut paljon NVC:tä opiskellessa.

Kieli on oleellinen

Rakentavassa vuorovaikutuksessa kieli on erityisen tärkeässä osassa. Kieli on todella, todella oleellinen osa. Ja tämä on toinen syy siihen, miksi tämä teksti on myöhästynyt alkuperäisestä aikataulusta. Olen möyhinyt ja pöyhinyt lauserakenteita ja miettinyt, voiko tekstissäni olla esimerkiksi leimaamisia ja yleistyksiä, onko kieli tarpeeksi änveeceetä, jotta voin julkaista tekstin.

Tiedostan itsessäni ison kehityskohdan siinä, mitä tulee NVC:n mukaiseen kielenkäyttöön. Mutta se, mikä on erittäin hyvä juttu, on se, että minulla on paljon intohimoa opiskella tätä uutta kiehtovaa kieltä. Olen aina ollut suomen kielestäkin tosi kiinnostunut – ja mikä harmitus tuli jo ylioppilaskirjoituksissa, kun jäin pisteen vaille L:n papereita äidinkielessä. Minulle olisi ollut kunnia-asia osata äidinkieltä erinomaisesti. No, tuosta harmituksesta on jo päästy yli onneksi vuosikymmen sitten. 😀 Rakkaus kieleen on näkynyt elämässäni mm lukemisharrastuksena ja kirjoittamistöiden tekemisenä. Viime vuosina olen kiinnittänyt erityisen paljon huomiota puhuttuun kieleen: haluan ymmärtää ihmisiä mahdollisimman hyvin sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa – ja haluan tulla ymmärretyksi mahdollisimman hyvin myös. Tämä kiinnostus kieleen on hyvä kannustin NVC:n opiskelussa!

Emppatreenejä viikottain

Toisessa koulutusviikonlopussa jaoimme emppaparit ja emppaperheet. Niin, mitä ihmettä ne ovat?, mietit varmasti nyt. Ja niin mietin minäkin ennen NVC:tä, kun joltakin NVC:tä opiskelevalta nämä termit kuulin. 😀 Emppatreenit ovat noin tunnin, parin keskustelusessioita, joissa vuorotellen avataan keskusteluun asioita, joiden suhteen tuntee tarvitsevansa kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Kuuntelija kuuntelee empaattisesti NVC:n oppien mukaan, eli puhujan tunteita ja tarpeita takaisin heijastaen – ei arvostellen, leimaten, neuvoen, omia tarinoita kertoen…

Koska NVC:n tapa olla empaattinen on minulle uusi, ovat emppatreenit tulleet tarpeeseen. Kerran viikossa tapaamme virtuaalisesti emppaparini kanssa, ja joka toinen viikko emppaperheeni kanssa (eli kahden emppaparin yhdistelmänä). Näin säännönmukainen harjoittelu rakentaa kestävää pohjaa NVC:n perinpohjaiselle osaamiselle.

Huomaan, että NVC:n opiskelu tarjoaa minulle valtavasti uutta mietittävää ja käsiteltävää – ja tekstiäkin syntyisi paljon, kun vaan sille antaa luvan virrata! Silti on vaikea päästää tätä kirjoitusta käsistään julkiseksi syystä, jonka avasinkin jo tässä tekstissä: itsekritiikki. Onkin ehkä syytä päättää tämä teksti itseemppaan: Huomaan, että tunnen epäluuloa, ja olen huolissani siitä, vastaako tämä teksti lainkaan NVC:n periaatteita kielen kannalta. Tarvitsisin lisää varmuutta ja vakautta tekstini suhteen. Pyyntöni siis on itselleni, että lähetän tämän tekstin nyt kommentoitavaksi Savanna ConneXionsin kouluttajalle ja pyydän tältä työntekijältä, että jos hänelle sopii, niin hän voi kertoa, miltä teksti vaikuttaa.

Yllä on esimerkki itse-empasta. Itse-emppa on sitä, että antaa empatiaa itselleen. Huomaa ensin havainnot, sitten kohtaa ja nimeää tunteet, jotka havainto stimuloi. Tunteiden jälkeen rakennetaan yhteys tarpeisiin, jotka ovat tunteiden syy eli jotka aiheuttavat tunteet. Lopuksi voi vielä tehdä pyynnön itselleen ja/tai toiselle. Itse-empatiassa on siis sama kaava kuin toiselle annettavassa empatiassa.

Miltä minun NVC-opintojen pohdinnat vaikuttavat? Kommentoi ja/tai kysy, jos mieleesi nousee jotain NVC:hen liittyvää!

SavannaConneXionsin sivut: KLIK!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: