Hae
Emmi Anniina
Kaupallinen yhteistyö

Nepsy-valmentajakoulutus: askel kiehtovalle epävarmuusalueelle

Kaupallinen yhteistyö: KirsiConsulting

Toinen NEPSY-valmentajakoulutuksen lähiopetusjakso on opiskeltu ja siihen liittyvät ryhmä- ja yksilötehtävät tehty ja harjoitteluvalmennusta jatkettu onnistuneesti. Jes, nyt tuntuu, että olen jotenkin päässyt opiskelun makuun, vaikka aikamoista palapelittämistä arki onkin, eikä selkeitä opiskeluaikoja kalenteristani välttämättä löydy. Opiskelen, kun siihen tulee tilaisuus. Mutta sitten kun saan opiskella, niin opiskelu tuntuu todella mielekkäältä, ei lainkaan puurtamiselta. Ja syykin on selvä: janoan tietoa juuri näistä aiheista ja on mahtavaa oppia koko ajan uutta! Pidän mielessäni joka päivä sen, miksi opiskelen ja mihin tulen oppejani soveltamaan. Näin opiskelu ei tunnut ”irralliselta” asialta arjessani. Tiedän, että tästä opiskelusta on niin paljon hyötyä sekä työni kannalta että ihan koko muunkin elämän kannalta! Motivaatio opiskella on siis korkea!

AIKAISEMMAT NEPSY-TEKSTIT:

TULEVAN VUODEN HUIPPUJUTTU: MINUSTA TULEE NEUROPSYKIATRINEN VALMENTAJA

NEPSY-VALMENTAJAKOULUTUS: ORIENTOITUMISTA JA ERILAISIA OPISKELUMUOTOJA

Toinen lähiopetusjakso: ratkaisukeskeisyyttä ja tietoa neuropsykiatrisista häiriöistä

Astelin toiseen lähiopetusjaksoon luottavaisin mielin: Tiesin, että kun porukka on hyvä ja opetus laadukasta, niin päivät tulevat olemaan huippuja! Ja olin oikeassa. Ensimmäinen lähiopetuspäivä aloitti ratkaisukeskeisyyden käsittelyn. Kävimme läpi ratkaisukeskeisyyden periaatteita ja menetelmiä. Tutuksi tulivat perusteet, historia, taustateoriat ja taustaolettamukset. Opettajamme Jenni veti myös ensimmäisen ryhmätyönohjauksen, jonka seuraaminen oli supermielenkiintoista. Teimme myös harjoitteen, joka stimuloi eri aisteja ja alitajuntaa hommiin.

Tykkään siitä, että opiskelu on monipuolista. Olen sen tyylinen, että ehkäpä jaksaisin kalvosulkeisia vaikka sen 8 tuntiakin putkeen, jos vaan pääsisin välillä jaloittelemaan. Mutta jos miettii optimaalista oppimista, niin kyllä se tarkoittaa sitä, että eri aisteille annetaan ärsykkeitä ja niitä pästään käyttämään koulutuspäivän aikana monipuolisesti. Koen myös oppimista tehostavana asiana sen, että välillä päästetään etuaivolohko vapaalle ja annetaan ajattelulle tauko ja suodaan alitajunnan hoitaa hommat. Yleensä tehtävät, joita tehdään ajattelu taka-alalla, nostaa pinnalle voimakkaitakin tunteita. Ja voimakkaat tunteet taas sitovat oppimista aivoihin tehokkaammin. Joten jos näin ajatellaan, niin vahvoja muistijälkiä saamme me tätäkin kautta opiskelupäivinä. Harjoitteet, joita kokeilemme, ovat myös hyvää lisää harjoituspankkiimme meidän opiskelijoille! NEPSY-valmennus on siitä kivaa, että siinä voidaan ihan hyvin soveltaa musiikkia, piirtämistä ja muita luovia keinoja. Kun itse pääsee harjoitteita tekemään ja toteamaan ne toimiviksi, on suurempi todennäköisyys sille, että niitä käyttää myös asiakastilanteissa asiakkaalle.

NEPSY

Harjoitus, jonka teimme.

Ensimmäisen päivän ratkaisukeskeisyyden opit saivat minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että ratkaisukeskeisyys on minun juttuni! Kun ryhmässä pohdimme ratkaisukeskeisyyden ja ongelmakeskeisyyden eroja, niin pääsimme tällaiseen tiivistykseen:

”Kun ollaan ongelmakeskeisiä, niin ongelmiin jäädään usein jumiin, mutta kun ollaan ratkaisukeskeisiä, niin katsotaan tulevaisuuteen ja luodaan tavoitteet. Ongelmakeskeisyys painaa itsetuntoa alas, ratkaisukeskeisyys tuo toiminnan toteuttamisen helpommaksi ja nostaa itsetuntoa. Ongelmia voidaan vain luetella, mutta ratkaisukeskeisyydessä on oltava läsnä, jotta se onnistuu. Ongelmakeskeisyys on helpompaa, ratkaisukeskeisyys vaatii myös työntekijältä enemmän. Jos ongelmakohtiin jäädään kiinni, tavoitteita ei välttämättä saavuteta niin helposti. Ratkaisukeskeisyydessä tavoitteet luodaan portaiksi, jotta asiakas saisi useammin onnistumisen kokemuksia ja etenisi kohti päätavoitetta pikkuhiljaa.”

NEPSY

Kurssiin liittyvää materiaalia.

Minun mielestäni me tavoitimme pohdinnan avulla hyviä pointteja, jotka pätevät ihan arkielämäänkin. Ratkaisukeskeisyyden ei todellakaan tarvitse rajoittua vain työntekoon, vaan sitä voi ja kannattaakin soveltaa ihan kaikkialla! Toimii, sanon minä!

Toisena lähiopetuspäivänä syvennyimme lastenpsykiatrian erikoislääkärin Anita Puustjärven luennoissa ADHD:hen ja muihin neuropsykiatrisiin oireyhtymiin lapsuudessa ja nuoruudessa. Yleisten tietojen lisäksi kävimme läpi melko tarkasti diagnostiikkaa ja hoitomuotoja. Saimme tietoa aistitoiminnan käsittelyn vaikeuksista, tic-oireista, Touretesta ja autisminkirjon häiriöistä. Tämä päivä oli ehdottoman tärkeä koulutuksen kannalta! Näiden tietojen avulla voimme sitoa kaikkia oppimiamme tietoja yhteen ja ymmärrämme asiakasta paremmin.

Mutta sitten se epävarmuusalue

Kirjoitin pääotsikkoon askeleen ottamisesta kiehtovalle epävarmuusalueelle – mutta mitä oikein tarkoitin sillä? Oikeastaan tähän asti en ollut kokenut mitään suuria ahaa-oivalluksia, kuten viime tekstissä kerroinkin, vaikka paljon olinkin oppinut uutta. Nyt sitten erään kurssikirjan kautta tuli roppakaupalla näitä ahaa-elämyksiä. Ja kirja oli Michael Whiten kirjoittama Karttoja narratiiviseen työskentelyyn. Tuo monisatainen kirja heitti minut iloisesti omalle epävarmuusalueelleni. Aloin kysymään itseltäni: ”Osaanko tarpeeksi kohdatakseni asiakasta oikein?”, ”Mitä jos en osaakaan valita oikeanlaista narratiivista tapaa asiakastilanteeseen?”, ”Mitä hienoa ja merkityksellistä voikaan mennä ohi, jos valitsen väärin?”, ”Osaanko johdattaa asiakasta oikeilla kysymyksillä hänelle hyödylliseen suuntaan keskustelussa?” ja paljon muuta!

Voin kertoa, että pienen ahdistuksen lisäksi hymyilin! Koulutus tähän asti oli antanut minulle riittävästi tietoa, jotta pystyin omaksumaan kirjan kunnolla. Ja kirja kun oli yhden alan pioneerin kirjoittama ja täynnä timanttista tietoa, niin oman asiantuntemuksen kartuttamisen halu lisääntyi potenssiin sata! Wau, mitä kaikkea voinkaan oppia! Miten mahtavia työvälineitä voinkaan käyttää asiakkaita kohdatessa! Ja jopa omassa arjessa! Ja mitä kaikkea tuleekaan loppukoulutuksen aikana eteeni!

NEPSY

Kurssilla käytettävää materiaalia.

Huomaan, että koulutuksen kokonaisuus on tarkkaan mietitty ja että tietyssä vaiheessa käsitellään tiettyjä asioita niin, että osaaminen syventyy sopivasti – ei liian hitaasti eikä liian nopeasti.

Hyvillä mielin siis kohti seuraavaa lähiopetusjaksoa 🙂

// Emmi

KirsiConsultingin sivuille pääset tästä: KLIK!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS: IG: @emmianniinajansson / @readysteadyflowblog

Kaupallinen yhteistyö

Haluatko sinäkin tehdä rahaa sijoittamalla?

Kaupallinen yhteistyö: Varapuu

 

TRS

Koulutuspolkuni eteni jälleen yhden pykälän Varapuun järjestämässä Tee Rahaa Sijoittamalla -valmennuksessa, joka antaa perustiedot sijoitustoiminnan aloittamiselle. Jälleen voin vain arvailla, miten monta sudenkuoppaa tällä valmennuksen annilla voikaan välttää. Sijoittamiseen kun aina liittyy se pakollinen paha – riski. Tekemällä kotiläksyt hyvin voi tuota riskiä pienentää, ainakin osittain, ja näin välttää monet turhat menetykset. Se oli itselleni ehkäpä tämän koulutuksen suurin anti, että osaan suojautua ja että muistan tehdä jokaiseen sijoitukseen exit-suunnitelman. Siis käytännössä se tarkoittaa sitä, miten kotiutan varani sijoituksista.

Aikaisemmat tekemäni tekstit Varapuusta löydät täältä:

Pitäisikö rahasta olla kiinnostunut?

Haluatko tulla taitavaksi rahan kanssa?

Mitä valmennus tarjoili minulle?

Koulutus antoi jälleen monta ajatuksenpoikasta ja esitteli hyviä näkemyksiä, siitä miten markkinat yleensä toimivat. Kaikki ovat syklisiä ja kaikki liittyy tavalla tai toisella toisiinsa. Esimerkiksi raaka-aineiden hinnan nousu saattaa vaikuttaa osakkeiden arvoon laskevasti. Siksi toinen hyvä neuvo, jonka koulutuksesta nappasin, on se, että kannattaa hajauttaa sijoitussalkkua. Jos esimerkiksi omistat neljää eri omaisuuslajia, todennäköisesti yhdellä menee hyvin, yhdellä huonosti ja kahdella menee ihan ok. Näin saat säännöllistä tuottoa, kun hyvä ja huono kumoavat toisensa ja kaksi muuta kasvaa hiukan. Jos olet laittanut kaikki munat yhteen koriin, on riskikin suuri.

Mutta entä jos ei ole varaa sijoittaa? Siihen voisi löytyä ratkaisu vivuttamisesta. Se on siis käytännössä hienovaraista toisten ihmisten apujen, resurssien ja jopa rahan hyödyntämistä. Jos sinulla on tietoa ja kaverilla rahaa, jolle hän ei tiedä sijoituskohdetta, niin miksi sitä ei voisi tehdä yhteistyötä? Luultavasti sinulla saattaisi kuitenkin olla varaa, jos vain osaisit manageroida talouttasi paremmin. Siihen saat apua tästä koulutuksesta. Teimme käytännössä Tee rahaa sijoittamalla -koulutuksen aikana sijoitussuunnitelman. Se on kaiken a ja o.

TRS

Menestykseen pääsee luultavasti nopeammin, kun ensin kerää informaatiota ja yhdistelee asioita. Sitten pitää selvittää, mikä on totta ja mikä ei. Monet kokevat sijoittamisen monimutkaisena asiana ja eivät siksi halua edes yrittää ymmärtää sitä, eivätkä siis koskaan edes aloita sijoittamista. Toiset taas haluavat sijoittaa, mutta eivät ole valmiita tekemään kotiläksyjä. He saattavat uskoa sijoitusneuvojaa sokeasti ja antavat rahansa tämän haltuun. Se ei välttämättä ole fiksuin strategia. Kaikista tärkein on kuitenkin aloittaa sijoittaminen – jo tänään! Mitä aikaisemmin sen teet, sitä enemmän hyödyt korkoa korolle ilmiöstä.

Tämä koulutus antaa hyvät perustiedot sijoitustoiminnan aloittamista varten. Se ei ole sijoitusneuvontaa vaan enemmänkin kokemusten jakamista ja näkemyksen tarjoamista sijoittamisesta – selkokielellä.

Seuraavaksi syventäville kursseille!

Muistan kun aloittelin itse sijoitusmaailmaan tutustumista ja sain vinkiksi lukea Saarion Sijoitusraamatun. En ikinä lukenut kirjaa loppuun asti. Koska aihe oli minulle silloin vielä varsin tuntematon ja sanasto vierasta, oli tuon opuksen lukeminen melko raskasta. Samaa ei voi sanoa Varapuun koulutuksista. Aika lentää siivillä koulutuksissa ja monta lamppua syttyy matkan varrella. Aion kyllä jatkaa opintopolkuani Mikko Sjögrenin opissa.

Nyt olen käynyt niin sanotusti peruskurssit ja minulla on hajua, mistä koko touhussa on kyse, ovat seuraavana opintopolulla syventävät kurssit eri omaisuuslajeihin: arvopapereihin, raaka-aineisiin, asuntoihin- ja kiinteistöihin sekä liiketoimintaan. Oma suunnitelmani on sijoittaa kaikkiin edellä mainittuihin. Mutta en tee kaikkea kerralla. Kuten mainitsin markkinoiden syklisyydestä aiemmin, on tiedettävä, missä kohtaan käyrää ollaan milloinkin menossa. Ylä- vai alamäessä. Myykö vai ostaako, suoraan vai käänteisesti? Pysykää kuulolla.

//Ramon

P.S. Täältä voit tsekkailla Varapuun tulevia koulutuksia, jos raha-asioihin paneutuminen kiinnostaa enemmänkin: KLIK!