Mitä joulu merkitsee sinulle? Moni ei varmasti tule ajatelleeksi näinä kirkollisina juhlapyhinä, että mitä sitä oikein pitäisikään juhlia. Koti koristellaan muun muassa enkeleillä ja kuusen latvaan laitetaan tähti ihan vain tavan vuoksi. Joululaulujen sanat kertovat, miten Jeesuslapsi syntyy uudelleen. Mutta kuinka moni uskoo oikeasti? Enkä nyt tarkoita joulupukkiin vaan Jeesukseen.

Itselläni on pitkään ollut ristiriitainen tunne juhlapyhinä. En pidä itseäni uskonnollisena saatikka uskovaisena. Käyn lasten vuoksi joulukirkoissa, mutta jotenkin siellä on hieman kiusallinen olo. Varsinkin, kun pitäisi rukoilla tai lausua kädet ristissä Isä meidän.

Joulupukki

Monet saattavat kuvitella, että joulupukki on suomalainen alkujaan. Asuuhan hän Korvatunturilla. Ei ehkä kuitenkaan. Alkuperäinen joulupukki syntyi arviolta vuonna 270 nykyisen Turkin alueella, Rooman valtakunnassa. Hän oli kreikkalainen Nikolaos. Hän teki pitkän uran kirkon palveluksessa piispan hommissa. Pyhä Nikolaos oli aikansa hyväntekijä, joka muun muassa lahjoitti köyhille tytöille rahaa myötäjäisiin. Sen hän halusi tehdä kuitenkin salaa, nolaamatta tyttöjen isää ja heidän perhettä, siksi hän heitti rahapussukan savupiipusta sisään ja kipitti piiloon. Rahapussi sattui tippumaan takan reunalla kuivumassa roikkuvaan sukkaan ja loppu onkin sitten kaikille tuttua juttua.

Mutta mennäänpä ajassa vielä enemmän taaksepäin. Jo Viikingit viettivät karussa pohjolassa 12-päiväistä juhlaa nimeltä Yule. Sieltä tulee paljon yhtäläisyyksiä meidän nykymuotoiseen jouluun. Heille ikivihreät havupuut edustivat toivoa tulevasta satokaudesta ja sen kunniaksi näitä koristeltiin ja juurille laitettiin lahjoja. Ne olivat lahjoja hengille, jotka sitten varmistivat tulevan sadon. Noiden 12:sta päivän aikana kokoonnuttiin sisätiloihin ja suunniteltiin tulevaa, syötiin hyvin ja pelailtiin sekä rellesteltiin. Niin, ja olihan Viikingeillä oma pakanajumala Odin, jolla oli pitkä valkoinen parta ja joka ratsasti kahdeksan jalkaisella hevosellaan öisin. Lapset jättivät Yulen aikoihin ulkosalle saappaansa, jossa oli tupsu heinää Slepniria, Odinin hevosta varten ja vastineeksi Odin laittoi pienen lahjan saappaaseen.

George Orwell aikoinaan totesi, että se kuka kontrolloi historiaa, kontrolloi nykyaikaa: se kuka kontrolloi nykyaikaa, kontrolloi historiaa. Tiedä tässä nyt sitten mihin uskoa ja mihin ei, mutta yksi asia on melko varma: Joulupukki on joulun vietossa lapsille se ykkösjuttu. He, ketkä vähät välittävät Jeesuksen syntymäpäivästä per se, voisivat suoraan vaihtaa joulun merkittävimmäksi juhlapäiväksi vaikkapa Pyhän Nikolaoksen kuolinpäivän, jota vietetään 6. joulukuuta tai sitten aloittaa, kuten Viikingit aikoinaan Yulen vieton jo 21. joulukuuta. He, ketkä eivät oikein koe kristinuskoa omakseen eivätkä samaistu Viikinkeihinkään, voivat silti juhlia 22. joulukuun tienoilla talvipäivän seisausta, joka sekin oli aikoinaan merkittävä juhlapäivä. Tätä roomalaiset kutsuivat Saturnaliaksi. He pyhittivät tuon juhlan maanviljelyksen jumalalle Saturnukselle.

Kulutuksen juhla

Palataanpa nykyaikaan. Kirjoitan tätä tekstiä 23. joulukuuta ja tänään oikeastaan heräsin itse kunnolla tosiasiaan, että kohta on joulu. Kävin paikallisessa Prismassa ihan tavallisesti ruokaostoksilla, mutta järkytyin taas, miten ihmiset hamstraavat ruokaa ja tarvikkeita. Ja minkä vuoksi? Kaupat ovat joka ikinen päivä jouluna kuitenkin auki! Ei se ruoka pääse loppumaan. Suorastaan naurattaa, miten melkein joka taho varoittelee punaisesta lihasta ja rasvaisista maitotuotteista koko vuoden ympäri medioissa, mutta jouluna – huokaus – jouluna kauppoihin ilmestyy jopa ylimääräisiä kylmäaltaita kaikille niille lukemattomille kinkuille ja muille perinneruoille, jota on tarjolla. Tänään oli joka ikinen punainen maito myyty jo iltapäivällä, kun itse kaupassa kävin. Kinkkuja oli kyllä vielä varmasti satoja tarjolla. Mihinköhän nekin menevät, kun pyhät ovat ohi ja kaupan pitäisi saada taas pakastetilaa herne-maissi-paprikalle ja ranskalaisille. Huoh!

Monessa perheessä varmasti lahjatavaran määräkin on ryöstäytynyt aivan täysin hallinnasta. Krääsää ja tilpehööriä tulee ovista ja ikkunoista ja roskikset pursuavat pakkausmateriaaleja. Ehkä jo vihdoin tänä vuonna tähän olisi valmistauduttu myös lajittelupisteiden tyhjennysvälejä viilaamalla. Jääpä nähtäväksi.

Meidän joulu

Meillä ei ole tiukkoja perinteitä. Vietämme ainakin joulupäivän yhdessä sukulaisten kanssa. Pyrimme syömään koko porukka samaan aikaan saman pöydän ääressä, mutta meillä ei ole ostettu kinkkua tänä vuonna vaan uuniin laitetaan kokonainen ankka sen tilalle. Meillä ei tänä vuonna ole joulukuusta, vaikka sellainen mahtuisikin. Emme puhu pojille joulupukista, mutta emme myöskään tyrmää, jos he siitä puhuvat. Pidämme tuota joulu-ukon taikaa siis vielä kevyesti yllä, mutta emme mässäile ja pelottele sillä tai sen poisjäännillä. Annamme lahjoja, mutta hyvin kohtuullisesti. Emme juhlista mitään tiettyä henkilöä tai tapahtumaa, vaan töiden seisahtamista muutamiksi päiviksi, joka mahdollistaa perheen kanssa pidemmän yhdessäolon.

Toivotan kaikille tunnelmallista juhlaa, miksi sitä sitten kutsutkin.

//Ramon

Sanoja 2500, tuntien työ ja kaikki ajatukset ja tunteet vuodatettuna yhteen kirjoitukseen. Lain pänttäämistä ja sen aukikirjoittamista. Tekstin viilaamista ja aina vain uudelleen lukemista. Kirjoitin blogiin tekstin viime päivistä. Teksti oli täydellinen ja sen piti päästä laittamaan pisteen rikkinäinen puhelin-leikille ihmisten keskuudessa. Viimeiset päivät ovat olleet synkät, eivätkä vain sään puolesta. Ne ovat olleet yhdet tämän vuoden hankalimmista. En julkaissut nyt alkuperäistä tekstiä, vaan päätin viime hetkellä olla julkaisematta tuota kattavaa kirjoitusta tapahtuneesta. Ehkä myöhemmin julkaisen sen. Jouduin ensimmäistä kertaa toden teolla miettimään julkaisun hyötyjä ja haittoja. Perusperiaatteet minulla jo onkin ollut aina käytössä: blogiin ei tule lasten nimiä eikä suoria kasvokuvia eikä liian henkilökohtaista tietoa. Muuten aiheet ovat vapaat! Nyt kuitenkin jouduin miettimään asioita tarkemmin.

Järjettömiä uhkailuja

Tekin olette varmaan joskus joutuneet tilanteeseen, että teitä syytetään, haukutaan ja uhkaillaan ihan päättömästi. Niin, että ihan hämmentyy niistä sanoista, eikä voi käsittää, miksi vastapuoli sellaista sanoo. Minulla on kourallinen tällaisia kokemuksia elämässäni, ja ne pahimmat ovat olleet sellaisia, että pari päivää menee täysin itkien, surien, miettien, valvoen ja täristen. Minulla on kova tahto toimia aina oikein ja muita ihmisiä kunnioittaen. Näin oletan muidenkin ihmisten toimivan. Sitten, kun minua vastaan hyökätään turhaan, menen jonkinlaiseen shokkiin. En käsitä, miksi jotkut ihmiset eivät tahdo selvittää asioita kasvotusten aikuisten tyylillä, vaan räyhäten ja tarkoituksellisesti toista loukaten ja uhaten.

Kirjoitan tästä asiasta nyt teille yleisesti, sillä tottakai somessa olevana vaikuttajana minulta kysellään aika herkästi, että ”Mikä on?”, ”Miksi olet poissa?”, ”Mitä teille on tapahtunut?” ja niin edelleen. Instagram-seuraajani huomasivat passiivisuuteni toiminnoissa. Sekä päivityksistä, joita tein, he huomasivat alakuloisuuteni. En osaa valehdella enkä juuri peittää tunteitani – edes somessa. Tänne blogiin en vain millään voinut laittaa mitään muuta postausta, ennen kuin olen kertonut, että olemme kokeneet järkyttäviä päiviä, mutta ne toivottavasti ovat kaikki jo takanapäin. Yritin kyllä kirjoittaa jostakin ihan muusta, mutta se ei onnistunut. Muun, kevyemmän postauksen laittaminen tällaisinä päivinä olisi tuntunut minusta teeskentelyltä, vaikka en jaakaan elämästäni tänne kuin ihan murto-osan. Tämä oli kuitenkin nyt sellainen asia, että halusin avata tätä hieman. Muuten se olisi saattanut näkyä seuraavissa teksteissä läpi.

Niin, tällä hetkellä kaikki alkaa olla ihan hyvin. Minua kohtaan hyökättiin henkisellä tasolla pahasti. Vastapuoli uhkaili jopa lastensuojelulla ja rikosilmoituksella ja ties millä lehtijutuilla. Selvittelin asiaa poliisiystäväni ja oikeustieteitä opiskelleen kollegani kanssa ja muidenkin kanssa, ja sain varmistuksen asioille. Mitään en ole tehnyt väärin. Kun keskustelin ystävieni kanssa asiasta, niin kuulin, että tämmöinen jopa oikeudella uhkailu ja kärpäsestä härkäsen tekeminen on siis melko yleistä. Onko Suomeen rantautumassa jenkkimeininki? Huh huh! Tällaisia tilanteita on kuulemma moni kokenut.

Selviydyn

Asiaan sen enempää tässä menemättä, alan olla taas tolpillani. Minun selviytymiskeinoni olivat henkisellä tasolla asioiden järkeily ja läpikäyminen, sosiaalisella tasolla tärkeimmille ihmisille asiasta puhuminen ja heiltä vastakauin saaminen sekä fyysisellä tasolla kävelylenkit, joilla olen kelaillut kaikenlaista. Tämän episodin jälkeen olen taas vahvempi ja varmempi omista arvoistani!

Välillä käy näin – elämä heittää kuperkeikkaa. Onneksi nykyään osaan löytää tasapainon helpommin kuin ennen. Kiitän siitä elettyjä vuosia, omaa superihanaa, asiat suoraan ja rehellisesti sanovaa lähipiiriäni sekä sitä, että voin olla varma, että joka hetki, kun olen vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, pyrin tekemään sen toista kunnioittaen ja mahdollisimman ystävällisesti. Tällä toimintaperiaatteella vähennän itseaiheutettuja syitä saada tällaista kohtelua kuin nyt sain. Aina se vaan ei siltikään riitä ja kuraa sataa niskaan.

On surullista, että jotkut ihmiset purkavat huonoa oloaan/ahdistusta/pelkoa/muita negatiivisia tunteita toisiin ihmisiin hallitsemattomasti. Sellaiset purkaukset voivat olla vaarallisia. Auttajaminä tahtoisi auttaa huonosti voivia ihmisiä, mutta samaan aikaan samat ihmiset saattavat etoa – tässä minun kohtaamassani tilanteessa sain ylleni sellaiset sanomiset, että kukaan ei ole koskaan minulle niin rumasti sanonut (huutanut). Enkä näe sellaista tilannetta tässä elämässä, että kenenkään tarvitsisi koskaan toiselle sellaista sanoa, mitä kuulin.

Kuitenkin, elämä jatkuu. Toivon näiden syytösten esittäjälle rakkautta! Paljon rakkautta.

// Emmi