Koko perheen hikihumppa, muskari ja muksujumppa…

”Koko perheen hikihumppa, muskari ja muksujumppa…” Minulla soi tuo lastenlaulu päässä. Lauletaan sitä usein lasten kanssa, mutta sitä ei löytynyt spotifystä eikä googlesta. Tällä tekniikan ihmeaikakaudella aloin jo epäillä, että olemme keksineet sen päästämme, sillä ihan kuin sitä ei olisi edes olemassa, kun netistä sitä ei löydy. No, ehkä meillä on kuitenkin jokin cd tai laulukirja, jossa tuo laulu on. Kuitenkin, mennään aiheeseen, joka liittyy lauluun: lasten harrastukset! (Ja hei, kertokaa, jos jostakin bongaatte sen laulun, niin kuunnelkaa ja kertokaa minullekin, mikä se on 🙂 )
Meidän perheessä aletaan pian miettimään kevään harrastuksia. Onko jokin harrastus sellainen, josta lapsi tahtoo luopua? Kiinnostaako kokeilla jotakin uutta harrastusta? Mitkä harrastukset pidetään? Varmaankin monissa perheissä mietitään samaa. Ehkä harrastuksia pohditaan enemmän alkusyksystä, mutta myös näin talven alkaessa ennen kevätlukukauden starttia. Meidän perheen periaatteena on ollut aina, että lapsi saa päättää, mitä harrastaa (jos kyseessä on realistinen toive kustannusten ja välimatkan puolesta). Sitten, kun harrastuksessa on käyty kerran, pari ja lapsi on päättänyt oikeasti haluavansa harrastaa sitä, maksamme harrastuksen (tämä kokeilu on onneksi ollut mahdollista kaikissa harrastuksissa). Olemme päättäneet, että keskellä maksettua kautta lapsi ei saa jättää harrastusta kesken, ellei tosiaan olisi kyseessä jokin loukkaantuminen tai muu vakava juttu. Eikä kipeänä tarvitse mennä harrastukseen, tietenkään. Pyrimme näin opettamaan pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista.
Koska me olemme mieheni kanssa sitoutuneet kuskailemaan lapsia paljonkin ja harrastuskulttuuri on heille avoinna, niin ovathan pojat tätä vapautta käyttäneetkin, haha. Meillä pojat ovat olleet eskariin asti kotihoidossa (poislukien seurakunnan kerhot, jotka luen enemmän harrastuksiksi kuin ”hoidoksi”). Alle listasin meidän poikien harrastukset, joita he ovat kokeilleet. Moni harrastus on meidän poikien osalta jo loppunut, mutta moni jatkuu vielä.
Musiikkia, liikuntaa, teatteria…
Kuopus: keväällä kuopus tahtoo aloittaa muskarin
Keskimmäinen: seurakunnan muskari, kaupungin muskari, yksityinen muskari, tenavatuokio, vesipeuhu, uimakoulu, luistelukoulu, käsipallo, tiedekoulu, kiekkokoulu, säbäkerho
Esikoinen: vauvauinti, vesipeuhu, uimakoulu, kaupungin muskari, tenavatuokio, ukulelen soittotunnit, muksujumppa, luistelukoulu, akrobatia, telinevoimistelu, tiedekoulu, nuorisoteatteri, jujutsu.

Kaikki alle kolmivuotiaiden harrastukset ovat sellaisia, joissa vanhemmat ovat mukana, paitsi seurakunnan kerho. Kuopus ja keskimmäinen aloittivat seurakunnan kerhon kaksivuotiaina, mutta esikoinen vasta kolmivuotiaana. Kaksivuotiaan kerho on kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia kerrallaan ja kolmivuotiaasta lähtien kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan. Useimmat harrastukset ovat vain kerran viikossa, mutta esimerkiksi jujutsussa harkkoja on jo kolme ja siihen päälle mahdollset leirit. Myös keskimmäisen säbässä on jo turnauksia eri paikkakunnilla. Ainoa harrastus, johon on ollut pääsykoe, on ollut esikoisen nuorisoteatteriharrastus. Ja se on myös harrastus, joka kerryttää opintopisteitä, joita saa sitten mahdollisissa myöhemmissä luovan alan opinnoissa hyväksiluetuksi!
Kerrallaan yhdellä lapsella harrastuksia on 1-4. Meille onnistuu tällaiset suuremmatkin harrastumäärät, sillä meillä lapset eivät jää koulun jälkeen iltapäiväkerhoihin tms., joten palautumisaikaa koulun jälkeen on rutkasti. Näiden maksettujen harrastusten lisäksi käymme ainakin silloin tällöin kaupungin ja seurakunnan järjestämissä viikottaisissa ”kerhoissa”. Muistelen, että esikoinen on ainakin on tykännyt käydä seurakunnan pienoissähköautokerhossa ja jokaisen kanssa olemme käyneet kaupungin kirjaston järjestämällä satutunnilla.
Harrastuksiin kuluu rahaa ja aikaa
Meillä harrastaminen siis perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä meillä ole mitään tarvetta tuupata poikiamme mihinkään tiettyyn koloseen eikä varsinkaan pakolla teettää kenestäkään alansa huippuja missään. Poikien onnellisuus on meille tärkeintä – ja siihen liittyy itsensä vapaa ilmaisu harrastusten muodossa. Pyrimme tukemaan poikia harrastushommissa – niin rahan, mokkapalojen, bensan kuin oman aikammekin keinoin. Vähän kuitenkin nauratti tuo, kun tajusin, että esikoisen kanssa jaksoimme käydä vauvauinnissa, mutta muiden kanssa emme. Esikoinen ja keskimmäinen nauttivat myös taaperoaikana vanhemman kanssa harrastettavasta tenavatuokiosta, mutta kuopus ei ole käynyt missään varsinaisessa harrastuksessa vanhemman kanssa, jaiks.
Lopuksi haluan painottaa sitä, että termi ”harrastaminen” ymmärretään usein niin, että se tapahtuu vain kodin ulkopuolisissa paikoissa (eli näin minäkin tämän tekstin kirjoitin). Harrastaminen on kuitenkin paljon muutakin. Meidänkin pojat muun muassa kuuntelevat tosi paljon musiikkia, leipovat, askartelevat, lukevat kirjoja, pelaavat Nintendoa, ja käyvät pokekävelyillä – asiat, joita voisi ihan yhtä hyvin kutsua harrastamiseksi. Tässä tekstissä minä otin nyt fokukseen tuon kodin ulkopuolisen maksullisen toiminnan.
Nyt olisi kiva kuulla, että millainen harrastusideologia teidän perheessä on? Tai millainen se on ollut sinun lapsuudessasi?
// Emmi
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @readysteadyflowblog
SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS:
MINKÄLAISTA ON KOHTA KOLMEVUOTIAAN IMETYS?
Minkälaista on kohta kolmevuotiaan imetys?

Saako 2v8kk ikäistä lasta sanoa kohta kolmevuotiaaksi? No, ainakin hän on lähempänä kolmea kuin kahta, joten ehkä saa. 🙂 Minä imetän tätä meidän kohta kolmevuotiasta edelleen! Huomasin, että olen kirjoittanut imetyksestä viimeksi kesäkuussa postauksen nimellä:
IMETYSENNÄTYKSENI ON SAAVUTETTU
Tuossa kirjoituksessa kerron esikoisen ja keskimmäisen imetyksestä verrattuna kuopuksen imetykseen. Kerron myös, että 2v2kk imetystavoite ylittyi, sillä keskimmäistä imetin vain tuon 2v2kk (ja esikoista tätä vähemmän). Nyt ollaan menossa kohti kolmevuotissynttäriä, joten ajattelin kirjoitella aiheesta teille, sillä minä tahdon omalta osaltani kannustaa äitejä imettämään, ja vaikkapa juuri pitkäänkin, jos se vaan tuntuu hyvältä valinnalta.
Imetys sujuu kuin itsestään
Meillä ei edelleenkään ole mitään ongelmia imetyksen kanssa, enkä ole nähnyt mitään tarvetta itse lopettaa imetystä. Kuopus ottaa maidon kerran, pari päivässä. On meillä ollut muutaman kerran neljänkin päivän tauko – ja siitä se imetys silti jatkunut hyvin, täysin lapsentahtisesti. Jos joku siis ajattelee, että taaperoimetys olisi jotenkin tosi sitovaa, niin oman kokemuksen mukaan se ei ole.
Jos olen kotona kuopuksen nukkumaanmenoaikaan, niin kyllä, kuopus tahtoo iltamaidon ennen nukkumaanmenoa. Joskus aamuisin hän muistaa maidon herättyään ja saattaa sen pyytää, mutta ei aina. Ja silloin tällöin päivällä hän saattaa pyytää maitoa, todennäköisimmin sellaisena päivänä, kun häntä väsyttää enemmän. Mutta kuten sanoin, minä voin olla pois parikin yötä ihan hyvin, eikä mitään kummempaa maidon perään huutelua tapahdu.

Lapsentahtisuus on minulle tärkeää
Tästä kuopuksen imetyksestä minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa. Toki, voisin kuvitella, että jos ”näin isoa taaperoa” imettäisin julkisesti, niin voi olla, että saisin myös muutakin kuin positiivista palautetta. Tai sitten en, mutta sitähän ei voi tietää, kun kuopuksemme ei enää kodin ulkopuolella maitoa muista pyytää huomion kiinnittyessä kaikkeen muuhun. Toisaalta harmi, sillä olisihan se aika herkullista tarkkailla ihmisten ilmeitä, eleitä ja sanoja, kun he näkevät melkein kolmevuotiasta imettettävän. Etenen silti lapsentahtisesti, kuten tähänkin asti, enkä tarjoa maitoa, jos kuopus ei sitä pyydä. Ja niin kauan aion imettää, kun kuopus tahtoo maitoa ja minulla on hyvät fiilikset imettämisen suhteen. Kohti kolmivuotista imetystaipaletta siis! 🙂
Meidän imetyshetkiä on harmittavan vähän kuvattu ja viimeksi kuvia onkin otettu huhtikuussa kuopuksen ollessa kaksivuotias. Nyt kuitenkin kuopuksen ollessa väsynyt tänään ja tahtoessa maitoa päivällä, pyysin miestä nappaisemaan muutamat kuvat muistoksi imetyksestä. Onhan imetyksiä kiva muistella jälkikäteenkin 🙂 Haaveilen vielä siitä, että näiden kotikutoisten ja ex tempore kuvien lisäksi saataisiin jotkut vähän stailatummat kuvat otettua jossakin kauniissa ympäristössä.
Onko siellä teidän joukossanne ketään, kuka olisi imettänyt kolmevuotiaaksi asti?
// Emmi
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @readsteadyflowblog


0