Meillä asuu pieni kaksivuotias muumifani. Tietysti hänen synttäreilleen luonteva teemavalinta olivat Muumit. Me olemme rentoja juhlien järjestäjiä: ajattelemme, että ihmiset ja tunnelma tekevät juhlan. Silti mietimme tarjottavat tarkkaan tai melko tarkkaan, sillä onhan tarjoilu aina tärkeä osa juhlia. Emme kuitenkaan ole ikinä järjestäneet mitään megajuhlia emmekä panosta monia satasia synttärijuhliin ja koristeluihin, sillä uskomme, että lapset voivat olla ihan yhtä onnellisia vähemmällä budjetilla järjestetyistä juhlista kuin suuremmallakin budjetilla järjestetyistä juhlistakin.

Muumi-teema tehtiin yksinkertaisesti vain pienillä valinnoilla. Kaikki pojat pukeutuivat (jo valmiiksi kaapista löytyneisiin) muumipaitoihinsa. Olohuoneeseen tuotiin muumipeikkolamppu ja hattivattilamppu, jotka oikeasti sijaitsevat poikien huoneissa. Vessaan tehtiin ”pieni” ylläri vieraille (tai lähinnä meidän keskimmäinen teki sen). 😀 (Tästä ylläristä voisinkin lyödä kuvan instaan joku päivä!)

Tarjoilu oli seuraava:

• Muumipeikkokakku (tästä siskoni upeasta luomuksesta ei löydy minulla kuvaa, hups…)
• Muumimamman pannukakut
• Muumitalon kellarin mansikkahillo
• Muumimamman mehu
• Muumipapan eväsleivät
• Nipsun omput
• Pikkumyyn keksit
• Niiskuneidin tee

Nämä kaksivuotissynttärit olivat pienimmät juhlamme ikinä. Kuten tavallisesti, kutsuimme juhliin yli 20 vierasta, mutta tällä kertaa vain neljä vierasta pääsi paikalle! Viidessä perheessä jylläsi vatsatauti tai oli sen uhka ja loput poisjääneet olivat muuten estyneitä tulemaan juhlimaan. Emme kuitenkaan peruneet juhlia, sillä eihän siitä ole mitään takuita, että montako juhlijaa siirrettynä päivämääränä tulisi paikalle. Hyviin juhliin riitti mainiosti neljäkin ihanaa vierasta oman perheen lisäksi – kivat juhlat olivat 🙂

Ajattelin jakaa teille Muumimamman pannukakkujen ohjeen. En lupaa, että se olisi juuri Se oikea ohje, mutta ainakin pannukakut vaikuttivat juuri sellaisilta, kuin voisi kuvitella muumisatujen perusteella Muumimamman valmistavan.

Muumimamman pannukakut (gluteeniton, maidoton) noin 6kpl

3-4dl riisijauhoja

4rkl kookossokeria

 1rkl leivinjauhetta

½tl vaniljauutejauhetta

2tl kardemummaa

0,5tl suolaa

3dl kaurajuomaa

3rkl (sulaa) öljyä

2 kananmunaa

Sekoita kaikki kuivat aineet ensin keskenään. Lisää seokseen kaurajuoma, öljy ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi ja paista pannulla. Tarjoile mansikkahillon kera, nam!

Herkullisia Muumien pannukakkuhetkiä teillekin!

LUE MYÖS:

LEMPEÄ, PEHMEÄ JA MAUKAS MUSTIKKAINEN RAAKAKAKKU

VOIKO TÄYTEKAKUN POHJA OLLA MAIDOTON, GLUTEENITON SEKÄ MUNATON?

MILLÄ SINÄ TÄYTTÄISIT MARRASKUUSSA BRITA-KAKKUSI?

TAVATAANHAN MYÖS SOMESSA:

IG: @skribentti / FB:  @readysteadyflowblog

Minulla on ollut elämässäni kolme asiaa, jotka ovat vetäneet energiani täysin nolliin. Ne kolme asiaa ovat olleet ongelmat kilpirauhasen kanssa (vajaatoiminnan oireet), isäni kuolema sekä lasten jatkuvasta heräilystä aiheutunut väsymys.

Tämä teksti kumpuaa siitä kivasta tosiasiasta, että viime kuukausina olen nukkunut himpun verran paremmin kuin niitä edeltävinä vuosina kuopuksen kanssa. Heräilen edelleen öisin, ja tulen varmasti heräilemäänkin, mutta tiedättekö se semmoinen oikea, todellakin iso väsymys, se toivottavasti on kaikkoamassa kokonaan meidän perheen luota pois (näin toivon!). Olen kirjoittanut ja puhunut sekä täällä että instassani nykyisestä väsymyksestäni, mutta näen, että tunnelin päässä on valoa. Siksi osaan katsoa väsymystä jo hieman objektiivisemmin myös. Meillä ei heräillä enää 40 kertaa yössä, mikä on ollut ihan normiheräilytahti joskus…

Kilppariväsymys ja isäni kuolema

Vuoden 2013 elokuusta lähtien noin vuosi eteenpäin… se oli elämäni rankin vuosi ikinä. Keskimmäisemme syntyi yhtenä elokuun päivänä, ja siitä parin päivän päästä rakas isäni menehtyi. Tuosta alkoi suuuuuuri väsymys. Kehoni reagoi väsymykseen ja kilpirauhaseni iski vajaatoiminnalle. Nyt en edes tajua, miten ihmeessä selvisin tuosta vuodesta hengissä! Esikoisemme oireili tuolloin vielä vahvasti johtuen refluksista, allergioista, astmasta ja SI-vaivoista. Keskimmäisellämme oli myös samoja sairauksia ja minä olin imetysdieetillä. Suru oli jokapäiväinen varjo kaiken toimintamme yllä. Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiden takia tuntui, että käsijarru oli koko ajan päällä kehossani. Minusta tuntui, että kehoni ei vain yksinkertaisesti totellut minua, ihan kuin väsymys olisi ollut ihan solutasolla totta! Muistan niin monet viikot, kun makasin olohuoneen lattialla lapset ympärilläni. Silmäni olivat turvonneet itkemisestä melkein kiinni, kehoni ei jaksanut liikahtaa senttiäkään ja koti oli kaatopaikan näköinen. Olin todella epätoivoinen, alakuloinen ja murtunut. En muistanut mistään mitään; tuntui, että aivoni olivat rapistuneet pois. Lihakseni surkastuivat; ne eivät jaksaneet kannatella minua enää kunnolla, vaan tuntui, että ihan oikeasti minä en vaan jaksa eikä kehoni vaan jaksa.

Vauvavuosi oli todella rankka – keskimmäisemme heräili hänkin monta kymmentä kertaa yössä. Mihinkään järjelliseen toimintaan en kyennyt. Syy, miksi jaksoin elää, oli se vauva, tuo ihana toivottu keskimmäisemme. Hän piti minut elämässä kiinni. Väsymys oli kaikenkattava päälleni laskettu raskas säkki, joka vaikeutti jokaista arkista asiaa. Lasten takia jaksoin, vaikka en oikeasti olisi jaksanut mitään. Tukiverkkomme ei tuolloinkaan ollut suuri – ja apua sain näin jälkikäteen arvioiden todella vähän verrattuna siihen, mitä olisin tarvinnut.

Muistan, kun jälkikäteen tuon vuoden jälkeen, kun juttelimme yhden kaverin kanssa tästä vuodesta, niin hän sanoi, että ”Enhän minä tiennyt, että sinulla oli niin rankkaa!”. Mietin tuolloin, että olin niin poikki, että oikeasti en jaksanut edes kertoa kenellekään, että olin niin poikki. Nyt kun asiaa ajattelen, niin ehkä jokaisen, joka tiesi, että meille on tapahtunut nämä kaksi elämän ja kuoleman tapahtumaa kolmen päivän sisällä toisistaan, olisi pitänyt tiedostaa, että nyt on vaara suurelle uupumiselle. Monet myös tiesivät vaikeasta vauvamme heräilystä ja refluksi- ja allergiaoireista. Selvisin kuitenkin, ja kiitollinen olen jokaiselle, joka vähänkään apua tarjosi. Kun oma isä kuolee, niin se koskettaa yleensä myös sitä muutakin omaa lähipiiriä, joka mahdollisesti tarvitsee itsekin tukea selvitäkseen (kuten minun äiti ja sisko). Tällöin se laajempi lähipiiri olisi se, johon olisi ollut ihana tukeutua.

ensimmäisten kahden vuoden väsymys

Sitten on se väsymys, joka tulee ”vain” siitä tosiasiasta, että saa nukkua liian vähän. Tähän toki saattaa minun tapauksessani liittyä myös sitä, että ei kerkiä palautua arjen haasteista (jos pyörittää pari viikkoa kuukaudessa arkea ihan yksin) ja että arkea vaikeuttaa esimerkiksi yhden lapsen vahva SI-oireilu ja monen lapsen erikoisruokavalio.

Miten tämmöinen väsymys eroaa kokemastani rankemmasta väsymyksestä, josta kerroin edellisessä kappaleessa? Tämä väsymys on sellaista, jonka kanssa voi ainakin tiettyy pisteeseen asti tsempata! Tämä väsymys tarkoittaa minulla sitä, että pää on kipeä valvomisesta, äänet, hajut ja valot sattuvat kehoon, pyörryttää melkein koko ajan (ihan kuin karusellissa olisi). Autolla ajaminen pelottaa. Keho ajautuu kohti paniikkikohtauksia. Tämä väsymys pätkittää muistia kovasti, mutta ajoittain kova pinnistely muistisääntöjen kanssa kuitenkin auttaa. Tällainen ”vauvavuosiväsymys” (no, meillä on kestänyt kaksi vuotta jokaisen lapsen kanssa), tarkoittaa sitä, että arjessa ei jaksa aloittaa kovinkaan suuria projekteja, ja välillä ihan vain johonkin virastoonkin soitto tuntuu ylivoimaiselta. Usein, kun minulla on tätä väsymystä, olen kylmissäni ja tuntuu, että kehoon iskee kaikki pöpöt helpommin (siksi mega-annokset c-vitamiinista ovat tuttu juttu näinä vuosina). Kun on pahempia väsymyskausia, niin sydämeni oireilee rytmihäiriöillä ja ylimääräisillä lyönneillä. Väsymyskausi saattaa johtaa myös siihen, että keho on niin ylirasittuneessa tilassa, että saadessaan mahdollisuuden nukkua, se ei osaakaan heti rentoutua ja nukahtaa, vaan jää ikään kuin odottamaan sitä, milloin seuraava herätys tulee, ”kun se tulee kuitenkin”.

Tällaisia seikkoja minulla tuli mieleen, kun mietin väsymyshistoriaani. Tällä hetkellä olen siis pyristelemässä irti tuosta ”vauvavuosiväsymyksestä”. Kuvailemiani oireita minulla silti edelleen on, mutta ei ihan rankimmasta päästä. Ja tuo elämäni kamalin väsymysvuosi, jota ensimmäiseksi kuvailin, se on onneksi jo viiden vuoden takainen muisto, josta pikkuhiljaa noustiin lähemmäs vauvavuosiväsymystä. Odotan niiiiiin kovasti sitä hetkeä, kun olen vuoden nukkunut hyvin! Siis ihan oikeasti, mitä silloin tapahtuu…? Miltä silloin tuntuu…? Mihin kaikkeen minusta silloin onkaan…? 🙂

Nyt minä mielellään kuulisin, miten te koette väsymyksen? Onko teillä valvottu paljon? Mitkä asiat ovat vaikuttaneet väsymyksen kokemiseen? Nukutaanko teillä hyvin? Onko aina nukuttu?

// Emmi

(kuvat on otettu kuukausi isäni kuoleman jälkeen, sylissä kuukauden ikäinen vauva.)

TOIVOTTAVASTI TAPAAMME MYÖS MUUALLA: IG: @skribentti / FB: @readysteadyflowblog

LUE MYÖS:

VIISI VUOTTA SITTEN ISÄNI HAUTAJAISISSA

KÄSI JOKA SUOJELEE

ETSIN…